keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Maalla!

Ollaan jo viikon verran nähty vihreää täällä Satakunnassa mummin ja papan luona, enkä tietenkään oo ees muistanut, että perustin vähän aikaa sitten jonkun bloginkin... Korjauksena asiaan lupaan postata jotain huomisesta Rauman reissusta, mutta sitä ennen pala tätä päivää. Kävimme nimittäin Porin maauimalassa sellaisella pikaisella viiden tunnin keikalla. Lyyli ei pidä saunasta eikä innostunut uimisestakaan. :( Äitinsä veti sitten pitkän tauon kunniaksi pari kilsaa. Soutamisesta jo kymmenen päivää sitten kipeytynyt ranne tais tykätä kyttyrää...

Meillä oli päällä ihan normiuikkarit, eikä loistettu tyylikkyydellä, mutta kahtokaapa näitä ihanuuksia. Ensi kesäksi kyllä hankin!





















Näitä retrouikkareita ja muita saapi For Lunalta. EDIT: Ja kiitos vinkistä Bisquits:lle, hänen ihanasta blogistaan inspiroiduin alun perin näitä kuolaamaan!

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Rakkaita aarteita

Usein rakkaimmat rihkamat, kullat ja hopeat ovat perittyjä taikka sitten harkiten ja valiten ostettuja tai johonkin tiettyyn tilanteeseen ja paikkaan liittyviä muistoja. Olen viime päivinä käynyt läpi omia maallisia aarteitani, vaikka niitä ei tietenkään pitäisi näinä ympäristökuormituksen aikoina liikaa nostaa jalustalle, eikä ehkä tänne maan päälle muutenkaan kerätä, mutta en voi sille mitään, että pidän helyistä ja kauniista koristeista. Katsokaapa keittiömme nurkkahyllyä - mikä Luojan lykky, että sellainen siihen on putkien peittämiseksi joskus rakennettu:



Tässäpä minun päivittäinen taidemuseoni sekä henkilökohtainen kansalliskokoelmani. - Jos Muhammed ei tule vuoren luo, vuori tulee Muhammedin luo... Melkein kaikki kuvan koristeet ovat lahjoja tai lapsuuden muistoja. Kukkokannu on mieheni mummin peruja, punainen lasilintu Lyylin ristiäislahja, porsliiniset sokerinekka ja kaffikannu lapsuuteni leikkikaluja, lasinen ruukku tupaantuliaislahja yhdeltä parhaimmista ystävistäni, vaaleanpunainen maljakko muisto työkaveriltani, Afrikka-patsaat Tansanian tuliaiset vanhimmalta pikkusiskoltani jne. Kyllästyitte varmaan jo. Itse annan liiaksikin arvoa tällaisille pikkuasioille, ja mietin joskus mielessäni tilanteita, joihin jotkin tietyt esineet liittyvät. Esimerkiksi nuo hyllyssä roikkuvat lintusakset: minulla on aina ollut sellaiset, noin kymmenvuotiaasta lähtien, ja niihin liittyy tarina silhuettien leikkaamisesta ja ilkeästä materialisti-isosiskosta, joka rakastaa myös käsitöiden tekemistä. Ehkä sisareni voi valaista asiaa enemmän. Nykyiset sakset ovat lajissaan jo kolmannet, sillä näillä saksilla ei saisi leikata muuta kuin paperia, ohutta kangasta tai hiuksia... 



(Alahyllyn iso lautanen ei kuulu kiinteään sisustukseen, vaan odottaa siinä omistajaansa, kälyäni, jolle aina vaan unohdan antaa lainalautasen... Kaksi vuotta se on jo asustanut meillä, tosin tähän päivään asti kaapin uumenissa.)


Mutta puhukaamme muustakin kuin siitä, mitä eräs omistaa. Mietin nimittäin usein, millaisessa tavaroiden hankkimisen ja kierrättämisen kierteessä me kaikki länsimaalaiset olemme. Ihminen haluaa kaiken aikaa lisää, uutta, muodinmukaista, iskevää, sopivampaa. - Sehän on ollut keinomme selvitä evoluutiossa: kaikki vähänkin hyödyttävä on hankittu ja käytetty ihmiselämän avuksi ja kehittämiseksi. Tämä näkyy edelleen esimerkiksi Afrikassa, tai niin minulle on kerrottu. Laskepa sinne yksi lentokone, ja se häviää, jos sen hylkää. Näen tässä kohtaa silmieni edessä Uskollinen puutarhuri -leffan, jossa lentokoneen kimppuun käy eräänlainen muurahaislauma, joka purkaa, kantaa ja käyttää hylätyn koneen osat omiin tarkoituksiinsa. Onkohan leffasta enää/koskaan totta edes toinen puoli? Kertokaa te Afrikkaa paremmin tuntevat; minä en siellä ole edes käynyt, vaikka monet ystäväni ovat asuneetkin!

Nykyään taas esimerkiksi muotiblogit eivät toimisi, jos niiden omistajat eivät alati uudistaisi pukeutumistaan ja esittelisi aina uusia ja tuoreita vaatteiden tuulia. Se on keino selvitä muotiblogien evoluutiossa! Aina silloin tällöin bloggaajat näyttävät kuitenkin kärsivän huonosta omastatunnosta ostettuaan tai himotessaan jotain.

Länsimaalaisesta rappiosta huonoa omaatuntoa kantavaa blogien intohimoista seuraajaa kuitenkin lohduttaa se, kun onnistuu bongaamaan päivän asun kuvasta bloggaajan, joka kantaa jälleen kerran samaa (klassikko)kassia tai käyttää edelleen samoja hansikkaita, kuten ihanainen Aurora kantaessaan nahkaisilla ajajanhanskoilla tyylikästä Chanel Classicciaan tai Mulberryn pouchiaan tai kuten hehkeä Jenni Kirsi Nisosen tyylikkäässä rusetissaan. Miten rohkeaa ja ihailtavaa pitäytyä lempityylituotteessaan vaikka juhlasta toiseen. Ihailen tällaisia bloggaajia! Ilokseni olen myös huomannut, että muotiblogien kuningattaretkin kierrättävät, myyvät tuotteitaan kirppiksillä ja myös hankkivat suuren osan vaatteistaan kierrätettyinä tai kuten paremmalta kuulostaa, second handinä. :) (Ja kyllä, tästä blogista on näemmä tulossa jonkinasteinen muiden blogien analysoija... Valitan, arvon bloggaajat, mutta rakastan blogeja, enkä pelkästään tyydy lukemaan ja inspiroitumaan niistä, vaan myös arvioin niiden sisältöä!)

Julkaisenpa minäkin lopuksi tähän blogini päivän asun, ensimmäisen laatuaan, sillä päivän asu on blogimaailman peruspykäliä ja pitäähän sellaisiakin kuvia tänne tuottaa, etenkin kun arvioi muiden blogien outfittejä. Asetan itseni siis tällä kertaa arvioitavaksi tässä melkoisen epäedustavassa kesäasussani (paituli on liian lyhyt!), tavoitteenani esitellä eräs rakas aarre:



Paitapusero H&M Logg, housut second hand (vai pitäisikö todeta, että Lindex, koska sellainen tuotemerkki niistä löytyy), koru ystävän lahjoittama. Painoi hänen solisluitaan, mutta minulle se on jotain ihanan erilaista palluraista, kultaista, ruskeaa, jota rakastan. Ja parasta siinä on se, ettei se ole jossain ostamisen puuskassa, tarvitsemisen harhassa hankittua. Me likes. 



perjantai 18. kesäkuuta 2010

Ite puin

Yksi nerokkaimmista löytämistä blogin nimistä on ite puin. -blogin herkullinen lapsuuden minä itte -vaiheeseen viittaava, mutta myös muotiblogihenkiseen itsensä vaatettamiseen liittyvä nimi. Minun blogissani ollaan tällä kertaa kuitenkin pukemisen ite-vaiheen alkujuurilla, hetkessä, jolloin Lyyli on tajunnut, että äidinkin vaatteita voi pukea, ne kun on aika helppoja sujauttaa omaan niskaan. Lyylin omat kuteet ovat vähän hankalampia kaposine hihoineen ja täysin käsittämättömine nappiviritelmineen.


  Salaa äidin vaatekaapilla.


Voisko joku kuitenkin vähän jeesii?




keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Kotikirjasto

Tässä Lyylin äiti, terve. Aloitan tän arkipäiväisyyksiä käsittelevän blogini aiheesta arkipäiväinen sekamelska. Yksiömme päähuoneen lattia tai isoin sänky näyttää usein tältä:



Sekametelisopan keskeltä löytyy useita kirjoja, joista tämän hetken suosikkeja ovat ainakin Isä rakentaa, Maalarikissat ja kaikki Aino-sarjan kirjat. Sikälikin olen höpsö materialistiäiti, että ostan melkein kaikki kotikirjastomme kirjat omaksi uutena, joskin tällä hetkellä meillä on myös lainaston kirjoja valikoimissa.



Lyylin suosikkeja ovat:


Äidin suosikki on erilaisia ammatteja esitteleva runokokoelma:
Itkosen runorytmi on yksinkertainen ja polkeva, joskin hiukan monotoninen ja kyllästyttävä. Rytmin  kierrättämistä sivalletaankin hiukan Aamulehden arviossa. Aivan herkkua ovat kuitenkin nämä kuvien ja erikoisten ammattien tunnelmakuvien yhdistelmät. Aikuista hymyilyttävät myös todellisuuteen nivoutuvat karrikoidut ajatukset: Uutistenlukijan runossa Birgit "Bibbe" Mustelma raportoi, kuinka "--- / Joroisissa kulkukissa / kakki kukkapenkkiin, / jossain joutui vahingossa / lihaa saunalenkkiin. / ---" Enemmän olisi kuitenkin vielä kaivannut tällaisia helmikohtia, kuten tuo saunalenkkikommentti, joissa maailma näytetään hiukan vinoutuneena ja epäloogisena paikkana.

Äiti arvostelee myös yhtä Lyylin lempparia. Buu ja Bää siivoavat on hauska tarina, mutta suomennoksena sellainen, että alkukielen kyllä kuulee, esim.



Slurp! > Lurpsista. Ja kyllä Buun ja Bään pitäisi olla nimeltään vaikkapa Myy ja Mää, sillä eihän suomalainen lammas sano bää, vaan mää. Ja buuaaminen taas on jotain aivan muuta kuin määkimistä…

Lyylin sanavarasto on vielä melko alkeellinen, mutta eläinten ääniä hän kyllä matkii: käki sanoo uk-uu, huuhkaja hu-huu, lammas määä (möreällä äänellä), koira hau-hau, kissa miau (oikein hennolla äänellä). Yllättävän taitavasti Lyyli osaa käyttää myös äänenpainoja eläimiä imitoidessaan. Täytyis vissiin tehdä lastenkirja aiheesta! ☺

Se tästä sekavuudesta. Palataan aiheeseen myöhemmin. Sillä on aika siivota! Buu ja Bää -kirjan alkulehdillä onkin sisareni hyvinkin oikeaan osuva kommentti äidin siivoamismaniasta. Onkohan pikku-Lyyli tullut siis äitiinsä?


ps. Kuten kaikki varmaan arvasivat, pikku-Lyylillä on todellisessa elämässä ihan toinen nimi, mutta näin virtuaalimaailmassa häntä kutsuttakoon Lyyli-nikillä.