tiistai 22. kesäkuuta 2010

Rakkaita aarteita

Usein rakkaimmat rihkamat, kullat ja hopeat ovat perittyjä taikka sitten harkiten ja valiten ostettuja tai johonkin tiettyyn tilanteeseen ja paikkaan liittyviä muistoja. Olen viime päivinä käynyt läpi omia maallisia aarteitani, vaikka niitä ei tietenkään pitäisi näinä ympäristökuormituksen aikoina liikaa nostaa jalustalle, eikä ehkä tänne maan päälle muutenkaan kerätä, mutta en voi sille mitään, että pidän helyistä ja kauniista koristeista. Katsokaapa keittiömme nurkkahyllyä - mikä Luojan lykky, että sellainen siihen on putkien peittämiseksi joskus rakennettu:



Tässäpä minun päivittäinen taidemuseoni sekä henkilökohtainen kansalliskokoelmani. - Jos Muhammed ei tule vuoren luo, vuori tulee Muhammedin luo... Melkein kaikki kuvan koristeet ovat lahjoja tai lapsuuden muistoja. Kukkokannu on mieheni mummin peruja, punainen lasilintu Lyylin ristiäislahja, porsliiniset sokerinekka ja kaffikannu lapsuuteni leikkikaluja, lasinen ruukku tupaantuliaislahja yhdeltä parhaimmista ystävistäni, vaaleanpunainen maljakko muisto työkaveriltani, Afrikka-patsaat Tansanian tuliaiset vanhimmalta pikkusiskoltani jne. Kyllästyitte varmaan jo. Itse annan liiaksikin arvoa tällaisille pikkuasioille, ja mietin joskus mielessäni tilanteita, joihin jotkin tietyt esineet liittyvät. Esimerkiksi nuo hyllyssä roikkuvat lintusakset: minulla on aina ollut sellaiset, noin kymmenvuotiaasta lähtien, ja niihin liittyy tarina silhuettien leikkaamisesta ja ilkeästä materialisti-isosiskosta, joka rakastaa myös käsitöiden tekemistä. Ehkä sisareni voi valaista asiaa enemmän. Nykyiset sakset ovat lajissaan jo kolmannet, sillä näillä saksilla ei saisi leikata muuta kuin paperia, ohutta kangasta tai hiuksia... 



(Alahyllyn iso lautanen ei kuulu kiinteään sisustukseen, vaan odottaa siinä omistajaansa, kälyäni, jolle aina vaan unohdan antaa lainalautasen... Kaksi vuotta se on jo asustanut meillä, tosin tähän päivään asti kaapin uumenissa.)


Mutta puhukaamme muustakin kuin siitä, mitä eräs omistaa. Mietin nimittäin usein, millaisessa tavaroiden hankkimisen ja kierrättämisen kierteessä me kaikki länsimaalaiset olemme. Ihminen haluaa kaiken aikaa lisää, uutta, muodinmukaista, iskevää, sopivampaa. - Sehän on ollut keinomme selvitä evoluutiossa: kaikki vähänkin hyödyttävä on hankittu ja käytetty ihmiselämän avuksi ja kehittämiseksi. Tämä näkyy edelleen esimerkiksi Afrikassa, tai niin minulle on kerrottu. Laskepa sinne yksi lentokone, ja se häviää, jos sen hylkää. Näen tässä kohtaa silmieni edessä Uskollinen puutarhuri -leffan, jossa lentokoneen kimppuun käy eräänlainen muurahaislauma, joka purkaa, kantaa ja käyttää hylätyn koneen osat omiin tarkoituksiinsa. Onkohan leffasta enää/koskaan totta edes toinen puoli? Kertokaa te Afrikkaa paremmin tuntevat; minä en siellä ole edes käynyt, vaikka monet ystäväni ovat asuneetkin!

Nykyään taas esimerkiksi muotiblogit eivät toimisi, jos niiden omistajat eivät alati uudistaisi pukeutumistaan ja esittelisi aina uusia ja tuoreita vaatteiden tuulia. Se on keino selvitä muotiblogien evoluutiossa! Aina silloin tällöin bloggaajat näyttävät kuitenkin kärsivän huonosta omastatunnosta ostettuaan tai himotessaan jotain.

Länsimaalaisesta rappiosta huonoa omaatuntoa kantavaa blogien intohimoista seuraajaa kuitenkin lohduttaa se, kun onnistuu bongaamaan päivän asun kuvasta bloggaajan, joka kantaa jälleen kerran samaa (klassikko)kassia tai käyttää edelleen samoja hansikkaita, kuten ihanainen Aurora kantaessaan nahkaisilla ajajanhanskoilla tyylikästä Chanel Classicciaan tai Mulberryn pouchiaan tai kuten hehkeä Jenni Kirsi Nisosen tyylikkäässä rusetissaan. Miten rohkeaa ja ihailtavaa pitäytyä lempityylituotteessaan vaikka juhlasta toiseen. Ihailen tällaisia bloggaajia! Ilokseni olen myös huomannut, että muotiblogien kuningattaretkin kierrättävät, myyvät tuotteitaan kirppiksillä ja myös hankkivat suuren osan vaatteistaan kierrätettyinä tai kuten paremmalta kuulostaa, second handinä. :) (Ja kyllä, tästä blogista on näemmä tulossa jonkinasteinen muiden blogien analysoija... Valitan, arvon bloggaajat, mutta rakastan blogeja, enkä pelkästään tyydy lukemaan ja inspiroitumaan niistä, vaan myös arvioin niiden sisältöä!)

Julkaisenpa minäkin lopuksi tähän blogini päivän asun, ensimmäisen laatuaan, sillä päivän asu on blogimaailman peruspykäliä ja pitäähän sellaisiakin kuvia tänne tuottaa, etenkin kun arvioi muiden blogien outfittejä. Asetan itseni siis tällä kertaa arvioitavaksi tässä melkoisen epäedustavassa kesäasussani (paituli on liian lyhyt!), tavoitteenani esitellä eräs rakas aarre:



Paitapusero H&M Logg, housut second hand (vai pitäisikö todeta, että Lindex, koska sellainen tuotemerkki niistä löytyy), koru ystävän lahjoittama. Painoi hänen solisluitaan, mutta minulle se on jotain ihanan erilaista palluraista, kultaista, ruskeaa, jota rakastan. Ja parasta siinä on se, ettei se ole jossain ostamisen puuskassa, tarvitsemisen harhassa hankittua. Me likes. 



1 kommentti:

  1. Ehdottomasti pitää paikkansa ainakin Tansaniassa tuo mitä Afrikasta kuvailit - kaikki hyödynnetään, ja ihmisten luovuus pääsee valloilleen todella vasta kun rahaa on oikeasti niukasti! Itseeni teki suuren vaikutuksen se, miten isäntäperheeni 10-vuotias tytär kertoi odottavansa kaikkein eniten sitä, että minun hyttysmyrkkyni kuluisi loppuun (Hyttysässä, joka pakattu lasipurkkiin, dödöpurkilta näyttävään) koska hän saisi sen - edellisen loppuunkuluneen purkin oli nimittäin roskiksesta kaivanut hänen isosiskonsa, ja se oli täytetty vedellä ja hän käytti sitä nyt. Olin pitänyt itseäni kierrättäjänä, mutta länsimainen kierrättäjä on kaukana afrikkalaisesta!

    VastaaPoista