maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kaunista turhuutta...

... voi harrastaa itsekin esimerkiksi ristipistotöiden parissa. Usein vaivalla valmiiksi saadut ristipistotyöt nimittäin tuppaavat olemaan lähinnä harmittavaisia taideteoksia. Koristaako keittiön seinä ristipistopaprikoilla ja -tomaateilla, tehdäkö olohuoneeseen taulunurkkaus teemalla "erilaisia ristipistokukkia"? Eikö tästä kaikesta hengi läpi tanttamaisuus ja vanhanaikaisuus? En tiedä, mutta tunnustan, että meillä on olohuoneessa isohko ristipistokukkataulu, jonka tekemisen aloitin 12-vuotiaana vuonna 1990 ja lopetin kesällä 2008. Kahdeksantoistavuotinen projekti, jonka perään alkoi heti toinen kahdeksantoistavuotinen tehtävä, nimittäin Lyyli syntyi pari viikkoa sen jälkeen, kun olin saanut taulun valmiiksi.



Palanen ristipistotyötäni huonolaatuisena, toisesta kuvasta kropattuna versiona


Tunnustan myös, että meillä on keittiössäkin tekemäni pieni maisemaristipistotaulu, jonka kuva kaiken lisäksi koristaa myös kännykkääni. Olen siis jo vähän mummo! Vai voisiko olla, että tässä kaikessa tyylien ja lajien sekamelskassa jostain hyvin mummosta voi tulla kuuminta hottia. Jenkkimuotoilija Jonathan Adler sen sanoo: "No longer granny's occupational therapy, we believe needlepoint is hipper than hip!" 


And look at that! Kuva ja silmälasikotelo täältä.


Että voihan sitä ristipistoilla tehdä muutakin kuin kukkatauluja tai hedelmäasetelmia. Ja ihan oikeesti käyttää niitä julkisesti, kodin piirin ulkopuolella. ;)

1 kommentti: