perjantai 13. elokuuta 2010

Arvonta

Lukijani ansaitsevat vielä parempaa luettavaa aina silloin tällöin, ja päätin tarjota jollekulle onnekkaalle lisää lukemista blogini ohelle. :) Lisäksi olen kovin kiinnostunut siitä, onko minulla lukijoita, jotka haluavat lukea muutakin kuin blogeja. Tai onko minulla ylipäätään lukijoita! 


Tässä myös mahdollisuus mainostaa blogini olemassaoloa – sen osoitetta siis saa jakaa! – sillä kovin kipeästi kaipaisin lisää kommentteja postauksiini, jotta kirjoittamisesta tulisi entistä motivoivampaa. Lahjoittaessani lisää luettavaa jollekin toivon saavani lisää luettavaa itsekin, hieman erilaisessa muodossa kylläkin. No, halutessaan voi kommenttiboksiin jonkun lyhykäisen romaaninkin rustata!
 
Siksi pyydän teitä kommentoimaan tähän postaukseen nimellä tai nimimerkillä, s-postiosoitteella sekä – mikä tärkeintä – kertomaan jonkun asian, jota en teistä jo tiedä. Ajatuksenani on näin tutustua lukijoihini paremmin; oletan, että suurin osa, lähes kaikki ovat kavereitani, mutta siksipä olisikin hauskaa oppia teistä jotain uutta. Aivan yhtä kiinnostunut olen tietenkin niistä lukijoista, joita en todellisuudessa tunne! Kertokaa minulle itsestänne!


Jos ette jo ratkaisseet tämän pienen dekkarin arvoitusta, paljastan vihdoin teille, että palkintona on edellisessä bloggauksessani mainostamani kirja, Katriinan esikoisteos Minä, sisareni. Kirja, josta voi oppia ehkäpä kirjoittajastaankin jotain uutta, jos kirjoittajan tuntee. :) Toki emme halua ajatella, että romaanin minä-muotoinen päähenkilö (tai tässä tapauksessa päähenkilöt) olisi identtinen kopio kirjailijastaan, mutta joitain ominaisuuksia häneltä kenties on voitu lainata. Kuten eilen kirjanjulkistamisetilaisuudessa joku – kustantaja? – totesi, että Minä, sisareni kuvaa hänen mielestään neljää mahdollista elämää, jotka Katriina olisi voinut elää. 

Sen enempää en kirjasta halua paljastaa. Arvonta loppuu ensi viikon sunnuntaina 22.8. klo 22.


11 kommenttia:

  1. Mä syön karkkia ym. joka päivä, mutta suunnittelen elämäntaparemonttia. Siinäpä faktaa, jolla toivon voittavani tuon kirjan, jonka aion kyllä joka tapauksessa lukea.:)

    VastaaPoista
  2. Heippa! Mulla ei tunnetusti ole parhain arpaonni, mutta nyt on pakko yrittää, koska uusi suomenkielinen luettava tulee tarpeeseen! Asia, jota et minusta ehkä tiedä... Hmm... Joskus haaveilen kouluttautuvani leipuriksi. :-D

    VastaaPoista
  3. No höh... eipä vissiin oo kovin montaa uutta asiaa, jota voisin sulle kertoa... mutta arvontaan haluan silti osallistua! :) Joko kerroin, että me perustimme isän suvun kanssa sukuseuran tuossa heinäkuussa, kun tapasimme suvun kesken Lapissa?
    T: PK

    VastaaPoista
  4. Moikka, oon hypännyt benjihypyn australiassa 18-vuotiaana! ja harrastanut pienenä tanhua!
    t.mariH

    VastaaPoista
  5. Arvonnat on kivoja! Pienenä mummon kanssa ostettiin aina torilta arpa, muistan voittaneeni kamman. Kammasta tuli mieleeni hiukset ja siitä asia, jota et ehkä minusta tiennyt. Minulla on ollut muutamia vuosia sitten ihan oikea siilitukka, n. 5mm pitkä. Nyt kun tämä hiustenkasvatusproggis, sitä on hauska muistella. Vilpoista kesätukkaa kaipasi satunnaisesti tänä kesänä :)

    t. Ellu

    VastaaPoista
  6. Hei, muistelen muinaisia antoisia keskusteluja työpaikalla, tupakkataukojen sijasta käytyjä. Olen edelleen samoissa töissä, mutta mummin elämäni on uutta ja se, että saa päivittäin tavata pientä Jonatania.
    Lähes seinänaapureina voidaan elää vanhanaikaista kolmen sukupolven elämää, pieni saattaa napata pihalta ukin ja sitten tullaan mummilaan. Tai isovanhemmat poikkeavat pienen luona tikusta asiaa tehden. Lapsenvahdiksi ei koskaan tarvitse matkojen päähän erikseen lähteä.
    Elämä on antanut ihmeellisen lahjan pienen lapsen muodossa, olemiseen on tullut ihana keveys.
    T. Tytti J.

    VastaaPoista
  7. Hmm.. :)

    Toisinaan mietin että voisin perustaa tulevan kotini joskus Arizonaan, suurten kanjonien vierelle jos mahdollista, ns. "Sky People" -ihmeisten läheisyyteen.

    Tuolloin - jos SUINKIN mahdollista - ankkuroisin takapihalleni ihk'oikean kuumailmapallon (säihkyen tietysti kaikissa sateenkaaren väreissä :), jolla voisin sitten tehdä niin niin.., matkoja "lähimaastoon" (tai miksei vähän kauemmaksikin joskus :) niin halutessani - suht kauniilla säällä kenties tietysti.. :)


    - ;)

    nim. tämä tarinapa onkin (ehkä jonain päivänä :-- :) tosi. Ni!

    (tunnistanet, .. ? ;)

    VastaaPoista
  8. En ikinä voita mitään, mutta kannattanee yrittää! Voivoi, pitkä aika on kulunut siitä kun viimeksi tavattiin! Uuttahan on se että kohta meitä on kolme, hihii =)

    Anu

    VastaaPoista
  9. Niin ihania kuvia nuo kolme! Pidän erityisesti siitä, jossa on aivan tyyni vedenpinta kuvastaen maiseman eheänä. Ja kolmatta kuvaa katsellessani voin melkein kuulla veden läiskähdyksen airon osuessa veteen.

    VastaaPoista
  10. Entisellä asuinpaikalla meidän ovella on käynyt poliisi perheväkivaltailmoituksen takia. Olivat sekoittaneet A- ja B-talon. Hyvin epäilevästi suhtautuivat mieheeni joka avasi oven ja kertoi hämmästyneenä "kaiken olevan kunnossa". Vasta minun ilmestyessäni ovelle alettiin nimeä ja osoitetta tarkistella... Selitä siinä rivarinaapureille sitten.

    Kielikollega

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! - Ihan yllättäviä uutisiakin täältä kuuli... Arvonta suoritetaan pian, ja siitä informoidaan kaikkia. :)

    VastaaPoista