keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Home, not that sweet home

Havahduin alkusyksyllä kosteutta tihkuvaan muovipussiin kotimme kierrätyslaatikossa. Oho, oli jäänyt vanhat heposille ajattelemani leivät muhimaan liian suljettuun ja hengittämättömään pussiin, ja mitäs muuta sieltä pölähti ilmoille kuin hometta. Biojätepussiin nopeasti heivaamani näky:


Tästäpä tietysti palautui mieleeni vähän isompi asuntomme homeongelma ja neljän vuoden takaiset tuskan hetket putkiremontin jälkeen, homeselvitystä ja -remonttia odotellessa. Asuimme yhteensä reilut puolitoista vuotta paossa tätä kaikkea, opiskelijasolussa Itä-Helsingissä. Näin jälkikäteen ahdistus ja samalla huoli omasta terveydestä ovat kuitenkin yhtä kaikki kuin menneen talven lumia, mutta tiedän kyllä, että en koskaan milloinkaan voi asua homeen kanssa kaverina. Siksipä onkin aika ajoin ihan hyvä palata hirveyden kuviin, jotta osaa varoa seuraavaan asuntoon siirryttäessä.


PS. Meillä oli tässä huonossa tuurissa kuitenkin sen verran hyvää tuuria, että homeen hävittäminen onnistui täysin, ja taloyhtiö lopulta otti sen vastuulleen, koska vika oli rakenteissa.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Sinnitellen

Huoh.

Pian se on ohi, nimittäin ”rääsyissä” kulkeminen. Olen totalitäärisen kyllästynyt kuuteen vaatteeseeni, jotka olen havainnut osin hyviksi, osin erittäinkin huonoiksi valinnoiksi:

Kummatkaan mustat paidat eivät ole kovin asiallisia enää, vaan lähinnä harmaantuneita ja venähtäneitä. Nappilistainen Lindexin paita toki olikin ylettömän halpa aikoinaan, ja olen ollut malliinkin tyytyväinen, paitsi nyt, kun se vilauttelee farkkujen kanssa koko ajan aluspaitaa – yhteensopimaton pari. Lempipaitani, musta, pitkä Peppercorn-merkkinen Anttilan alelaari-paita taas on aivan ihana malliltaan, mutta vaatisi ehdottomasti Dylon-pesukonevärjäystä, minkä aina vain suunnittelen tekeväni, mutta pesukoneettomana tuskin koskaan saan aikaiseksi. Valitsemani hameen kanssa taas en ole voinut pitää mitään muuta kuin tätä Lindexin lyhyttä paitaa, koska mikään muu ei sen kera tyylillisesti mätsää. Tylsää. 

Olisi pitänyt valita vaatteet tarkemmin. Ja todellakin pitäisi ostaa vain laatua, harvemmin ja vähemmän. Tosin ongelmahan on se, mistä laadun tuntee. Merkki ei aina takaa sitä, eikä ostotilanteessa voi olla varma edes vaatetta tutkailemalla siitä, miten se esimerkiksi pesujen jälkeen käyttäytyy. Olen sitä mieltä, että korkea hinta voi kyllä kertoa vaikkapa laadukkaammasta, pitkäkuituisesta puuvillasta, mutta yleensä nämä kalliit tuotteet ovat merkkituotteita, ja niitä ostaessa maksaa lisäksi statuksesta, brändistä ja esimerkiksi piratismin vastaisesta taistelusta

 Kuva: cuttlefish

Sympaattista on ollut huomata, että ei tämä kuuden vaatteen kuukausi ole kaikille muillekaan ollut helppo: Tiitiäinen, vielä me pari päivää jaksetaan! Onneli, ymmärrän ratkaisuasi. Olin itse tehdä saman päätöksen. Mutta enää kolme päivää lokakuuhun on! Sitten saa pukeutua normaalisti, piilottaa kaapin pohjille nuo kyllästyttävät paidat ja siirtyä hallinnoimaan koko vaatearsenaaliaan. Ihan tekisi mieleni tässä sanoa, että heitän kyllä sitten nuo kuusi vaateparkaa roskiin, sen verran olen niihin kypsynyt. Mutta en sitä tietenkään tee, en edes vie niitä kirpparille. Tapanani vain on uhkailla roskiksella: Jos et tänään tiskaa, heitän kaikki likaiset astiat aamulla roskiin... Roskakori nimittäin edustaa minulle puhdistautumisen, uudestaan alkamisen tilaa, mahdollisuutta aloittaa puhtaalta pöydältä. 


Hyvää kuuden vaatteen haasteessa oli helppous pukeutua, silittämisen määrän roima vähentyminen ja joidenkin kaappiin unohtuneiden asusteiden, kuten turkoosien kenkieni löytäminen uudelleen. Ehdottomasti olen siis sitä mieltä, että kannatti lähteä mukaan, koska itsensä haastaminen luo arjelle uusia, kaavoihin kangistumattomia, tapoja olla ja elää. Ja tuntuupahan lokakuussa omat, vanhat kledjut taas tuoreilta. Ei pidä sitten sanomani, ettei mulla ole mitään päällepantavaa, kun kerran kuudellakin selvisi. Eikä pidä vastaisuudessakaan olla liian ”länsimainen”, sillä sitähän tämä kai opetti, elämään tavalla, joka olisi edes jossain määrin kestävän kehityksen myötäinen. Tämähän siis oli vasta esimakua supistamisesta, otaksun. 

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Korviksia ja muita naisten juttuja

(Hahah, huomaan, että myös bloggausteni perusteella olen opettaja... Nyt vähän kevyempiin aiheisiin, ei ainaista opettavaista sävyä kukaan jaksa.)

Jo toisena syksynä perättäin minuun iski korvakorukuume. No, reiät minulla onkin ollut vasta edelliskeväästä lähtien, tällä erää, sillä viimeksi ne kasvoivat umpeen viitisen vuotta sitten. Sitä ennen en koskaan oikein päässyt jyvälle korviksien hienoudesta, mutta nyt minusta on tullut oikea korvakorufani. Kuluneella viikollakin vaihdoin korviksia joka päivä, ja harvoin tyydyn pieniin nappikorviksiin, vaan tahdon jotain näyttävämpää. Korvakorut ovat minulle hyvin tärkeä asuste; muuten käytän oikeastaan vain kaulakoruja, mutten esimerkiksi somista asujani huiveilla tai kampauksilla (mitä voisin kyllä tehdä, hiukseni ovat sen verran kasvaneet, että niistä saisi vaikka ranskanletin, jos viitsisi opetella).

Taannoin ihastuin Stellan mainostamiin gTie:n korviksiin, irttareiksi kutsuttuihin, ja tilasin parit: Putoukset ja Mustat helmet. Helmiä jouduin vähän lyhentämään, sillä ne ulottuivat olkapäihini asti – luulin, että kaulani olisi pitkä, mutta ilmeisesti ei! Yksi kolmasosaa pituudesta Sveitsin armeijan linkkuveitsellä pois, ja ávot! En ole ihan turha tyttö, vaikken puutöitä koulussa valinnutkaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että vähänkään vaativammat ns. miesten työt, kuten poraamista vaativat hyllyjen kiinnittämiset, hoitaa meillä appiukko. Lamput osaan vaihtaa. :D – Tosin nämä poraamisasiatkin olisivat kai vain sellaisia hommia, joihin pitäisi tarttua, opetella tekemään. En usko, ettenkö selviäisi, jos vain viitsisin yrittää ja erehdyksienkin kautta oppia. Olen kuitenkin suhteellisen kätevä käsistäni, tosin hiukan lyhytpinnainen...

Äidin rakastamat työvälineet: linkkuveitsi ja pihdit

No, pitäydytään nyt ns. perinteisissä naisten asioissa, jos näitä nyt enää nykypäivänä voi mitenkään jakaa sukupuolittain. – Ostin juuri äsken, tämän postauksen välissä, salamakorvikset. Ensin huomioni kiinnittivät Koruharakan "dramaattiset mustat salamakorvakorut", mutta ne eivät aivan iskeneet. Suunnittelin jo mielessäni: a) akryylimuovin, sopivien leikkurien ja muiden tykötarpeiden hankkimista ja ryhtymistä korujen valmistajaksi, b) käyntiä Kallion omassa design-shopissa Grape Stationissa, josta paremmin iskeviä salamakoruja saattaisi löytyä.  Sitten mieleeni juolahti, josko Madeby:lla myisivät nyt niin kovasti muodissa olevia pleksikoruja – ja tottahan toki siellä välkkyi myös salamoita! Lulu Lightning -korut ovat nyt jo matkalla uudelle omistajalleen. 

Paljastettakoon lopuksi vielä sekin, että myös eilen shoppasin, vastoin omia sääntöjäni, vaatteen, kalliin kuin taivas. Vaate tarvitsee arvoisensa ja tyylisensä korut, joten siksikin tulin tänne asiaa purkamaan sekä tekemään tunnustukseni. Ilmeisesti omatunto kolkuttaa: syytän hetkellisestä rahantajun kadottamisesta myös liian pitkiä työpäiviä: perjantaina vietin töissä aikaani puoli kuuteen, eilen lauantaina puoli neljään. Hullu olen minä! Lyyli ja isänsä ovat onneksi mökillä, eivätkä joudu kärsimään äidin päähänpistoista kuin vasta jälkikäteen. Hullummaksi asian taitaa kuitenkin tehdä se, että taas olen vain shoppailupäällä, en ole aikeissakaan jättää tätä tähän. Saanhan siis vielä ostaa parit korvikset, saanhan? 

Äiti sai postin mukana korviksia gTie:ltä, Lyyli Muumi-kortin mummulta.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Sanastamista

Huomasin, etten ole tänä vuonna vielä kertaakaan avannut tilaamaani Kielikelloa. Viime vuoden vika ja tämän vuoden kaksi numeroa ovat lojuneet "luettavia ja annettavia lehtiä" -korissamme odottamassa oikeaa hetkeä. Nyt siirsin ne luettujen Kielikellojen joukkoon, avaamattomina, ja siirryin sen sijaan pohtimaan sanojen saloja tänne, Kielikelloista kun ei löytynyt bloggaamissanastoa.

kuva: djvu83

Oikeastaan mieheni se minut havahdutti eilen pohtimaan bloggaamiseen liittyviä sanoja, kun hän kysyi, mikä on oikea termi bloggaajalle. Kerroin, että mielestäni mainitsemansa on se paras; sen ohella olen nähnyt käytettävän myös blogaaja-sanaa. Bloggeri eli oikeammin Blogger taasen tarkoittaa blogipalvelinta, joka on tässäkin blogissa käytössä. Kyseinen erisnimi saa mielestäni joskus yleisnimen sävyjä, koska Bloggeria käyttää niin suuri osa bloggaajista, että sana on alkanut muuttua synonyymiksi blogipalvelimelle tai blogipohjalle, kuten esimerkiksi tässä Elämää ja unelmia -blogin postauksessa. 

Bloggeri-hakusanalla löytyi myös mielenkiintoinen, tosin jo lopetettu, blogi, joka on toiminut bloggaustiedon jakajana. Hauskaa on, että blogin nimi on Bloggeri; onko sen kirjoittaja mieltänyt itsensä siis eräänlaiseksi blogipalvelimeksi? Palvelua toki siellä tarjotaan, kuten teoriakirjoja bloggaamisesta ja ihan näpsäköitä vinkkejä blogin pitämisestä. Tiesittehän muuten Bloggeria käyttävät, että Blogger Buzz -blogi taasen tarjoaa teknisiä neuvoja Bloggerin kanssa tappelemiseen? :)

kuva: kyle tsui

Bloggaaja siis bloggaa mutta myös postaa kirjoituksia eli bloggauksia tai postauksia nettiin. Urbaanin sanakirjan mukaan postata tarkoittaisi samaa kuin 'lähettää aineistoa nettisivulle' kun taas blogata täsmällisemmin 'pitää verkkopäiväkirjaa' tai 'kirjoittaa blogimerkintä'. Bloggaaminen siis olisi kunnollisempaa kirjoittamista, postaaminen ennemminkin netissä tapahtuvaa eri paikkoihin liittyvää kommentointia tai vaikka keskusteluihin osallistumista. Mielestäni blogimaailmassa eli blogistaniassa termejä kuitenkin käytetään synonyymeina, ja itse pidän enemmän postaamisesta kuin bloggaamisesta, sillä sana tuntuu suomalaisemmalta ja liittyy äänteellisesti posti-sanaperheen sanoihin. – Kuriositeettina mainittakoon, että postata näyttää puhekielessä tarkoittavan myös äkillistä hajoamista. 

Aikanaan blogit syntyivät nettipäiväkirjoiksi, mutta mietin kovasti, ovatko ne sellaisia kuitenkaan. Eihän kukaan oikeastaan kirjoita varsinaista päiväkirjaansa nettiin, eihän? Blogeissa toki keskitytään usein arkipäiväisiin asioihin ja kerrotaan paljon itsestä, viime aikojen tapahtumista ja ihmissuhteistakin, mutta yhtä usein ne ovat yhden tai muutaman asian ympärillä pyöriviä asiantuntijakannanottoja ja -pohdintoja tai arkisemmin yhteen asiaan, kuten vaatetukseen keskittyneitä vinkkien ja trendien jakajia. Mikä siis olisi parempi käännös blogi-sanalle, jos sellaista nyt ylipäänsä tarvitaan?


Vinkkinä linkki lingvisteille: Bloggaaminen laajentaa astevaihtelua

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Siivoan, jotta en ahdistuisi

Kuten sivupalkissa olen lupaillut, kirjoitan teille nyt siivoamisesta – mikäs sen mielenkiintoisempaa. ;) Samalla korjaan sellaisen virheluulon, joka kaveripiirissäni on ilmeisesti jo pitkään vallinnut, että muka tykkäisin kyseisestä puuhasta. En pidä. Pidän ja vaadin ainoastaan sitä, että ympärilläni on siistiä. Saan ahdistuskohtauksen siitä, että paikat ovat täynnä epämääräisiä tavaroita paikoilla, jonne ne eivät kuulu tai sovi. Inhoan sitä, että vaatteet ovat mytyssä – ja siten rytyssä – sekä sitä, että likaa ja sotkua löytyy esimerkiksi jääkaapin seinämistä, kuten juuri minuutti sitten huomasin, kun jääkaappia availin. (Kyllä, juon tässä ohella kahvia ja syön rahkaa.)

En osaa kuitenkaan päättää, kumpi on kamalampaa: epäjärjestys eli sotku vai likaisuus eli tahma. Kummatkin ärsyttävät kyllä. Valinnanvaikeus on kuin kysymys siitä, kumpi oli ensin: muna vai kana. Sen kuitenkin tiedän, että sekä sotkuisuus että likaisuus ovat ainaisia vieraitamme, eivätkä koskaan oikeastaan vähene kuin hetkeksi. Entropian lisääntymistä ei voi välttää, sen verran muistan jopa fysiikasta. Ainoastaan suljetussa tilassa entropiaa eli kaaosta voi vähentää siirtämällä, esimerkiksi lattialta roskikseen ja sitä kautta pois tästä tilasta. Monet varmaan taistelevat kaaosta vastaan siirtämällä pöydiltä ja muilta avoimilta pinnoilta kamaa kaappeihin. :) Itse taas luovun aika helpostikin tavarasta (lähinnä vaatteista, kengistä ja kirjoista) roudaamalla sitä UFF:n keräyslaatikoihin, tutuntutun kirppikselle tai siskoille. Ja joskus jopa kadun liian nopeita käänteitäni. Ah, ne ihanat korvakorut tai farkkuhame, ne ovat jo muilla käyttäjillä...

Kuvassa Lyyli vauvana kokeilemassa, miltä Dyson tuntuisi

Meillä käy nykyään Pikkunoidan siivoaja eli korrektimmin siistijä kerran kahdessa viikossa. Olen ollut tyytyväinen tähän satsaukseen. Hän vie matot ulos, imuroi ja pesee lattiat sekä pyyhkii pölyt. Aikaa tähän menee 53 neliön kämpässämme noin kaksi tuntia ja kustannus on 88 euroa. Ei paha, sillä meillä on aika lailla nosteltavaa ja siirrettävää, kun eletään kovin tiiviisti. Itse siivoan aina kaksi kertaa siivoajan välissä: lauantaina samalla viikolla siivoajan kanssa ja seuraavan viikon torstaina. En pese koskaan lattioita ja erittäin harvoin pyyhin edes pölyjä, sillä mielestäni siivoajan jälki on hyvää ja yritän säästää itseäni. Tavoitteenani on kuitenkin tämän kahden viikon aikana tehdä joka siivoamiskerrallani jotain ekstraa, kuten pestä jääkaappi, pyyhkiä parven tai korkeiden hyllyjen pölyt tai hinkata vaikka maustehylly purkkeineen puhtaaksi.

Olen siis siisti luonne, mutta hiukan jo taittumaan päin. Aika ja jaksaminen eivät riitä ainaiseen rätin kanssa häärimiseen. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii sisareni, muistikuvieni mukaan aika sotkuista huonetta tai kämppää aina asuneen, kommentti maustehyllystämme: "Onpa tahmaa. Itse aina pesen purkit kuumalla vedellä ja astianpesuaineella aika ajoin." – No, minä en, koska en jaksa ja säästelen etikettejä. Lisäksi olen keksinyt oivia keinoja säästää aikaa siivoamisessa. Meillä on paitsi Dysonin imuri, joka on tosi tehokas, myös Swiffer dusters -ihmepölyhuiskia. Ei aina nimittäin tarvitse rättiä, kun haluaa pölyt pois. Sen kun vain huiskauttelee esimerkiksi staattisesti sähköisinä pölyä erityisesti houkuttelevia laitteita kuten tietsikoita noilla pehmoisilla hapsuilla. Toimii, on nopsaa ja käsiäkin säästävää. 

Kuva Swiffer dusterista: Muffet

Myös Lyyli osallistuu meillä siivoamiseen. Eilen hän aivan riemuitsi, kun pääsi mukaan vaihtamaan lakanoita: hän sai viedä likaiset oikeisiin likapyykkiastioihin. Aika usein tyttö nautiskelee imuroinnista, kun siitä tulee ilmavirtaa, joka toimii myös tuulikoneena tukalle. Äitinsä taas välillä jo elättelee toivoa siitä, että ehkä meillä on pian joku muu imurointivastaava kuin allekirjoittanut. Siksipä kaikuu siivouspäivinä meillä lause: "Haluisko Lyyli joululahjaksi pienen imurin?" Vastausta ei ole kuulunut – vielä.


maanantai 20. syyskuuta 2010

Kaksi hyvää opetussivustoa

Vinkiksi kaikille suomea opettaville pari edelleen käyttökelpoista sivustoa – vanhoja, mutta ajantasaisia ja hyviksi havaittuja. Itse olen käyttänyt näitä hävettävänkin vähän...

1) Luki-Luukas: Lukemisen ja hahmottamisen ongelmista kärsiville oppilaille monikanavaisia harjoituksia, joita on pilkottu osiin ja joissa on lisätty lihaa tekstirungon ympärille, jolloin oppilas saa tekstistä paremman otteen. Harjoittavat myös tavu- ja sanatason hahmottamista. Tekstejä harjoituksineen on kahdeksan erilaista, neljällä eri tasolla ja lisäksi pakettiin liittyy kaksi työkirjaa, jotka ovat sivustolta vapaasti opetuskäyttöön tulostettavissa.



2. Papunet: Selkomateriaalia, kuten selkouutisia sekä asiaa ja ohjeita keskeiset asiasanat kuvitettuina. Lisäksi hauskoja ja hyödyllisiäkin pelejä esim. alkuopetukseen. Linkitetty selkokeskuksen kirjakauppaan. Sivuston monipuolisuutta lisää mahdollisuus tavuttaa tekstiä, lukea sitä joko pien- tai suuraakkosin sekä fontin koon säätelemisen helppous. Tekstit ovat myös kuunneltavissa. Suosikkejani ovat paitsi kielipelit myös kuvitetut sananlaskut ja ruokaohjeet

lauantai 18. syyskuuta 2010

Tänään otetaan...

 ... pikkasen hörppyjä, tässä tapauksessa ainakin sherryä, sillä flunssa on jälleen etsimässä minusta majapaikkaa. C-vitamiinin yliannostuksen lisäksi sekä sherry että portviini ovat mielestäni parasta lääkettä höpsöille viruksille ja bakteereille. Tänään taistelin pöpöjä vastaan myös aloittamalla astangajooga-kurssin. Siitä seurannut ihana mielentila tehköön koko viikonlopustani nautittavan pakkauksen. Illalla ystäviä tulossa tekemään ja syömään ruokaa meille. Ihanaa hengailumeininkiä!

Kuva: jacQuie.k

Mukavaa, syksyn sävyttämää täyteläistä viikonloppua myös teille, arvon lukijat, joita tuolta tilastoista joka päivä kuumeisesti katselen. On hauskaa tietää kirjoittavansa muillekin kuin itsellensä. Osan lukijoista toki tiedän ystävikseni ja tutuikseni. On ihanaa, että luette paitsi minua muuten, myös juttujani. :) Lisäksi on mielenkiintoista ajatella, keitä muita elämäni arki kiinnostaa. Kovin arkiseksi jutusteluksi tämä nimittäin on nyt urautunut, ja siinä ehkä blogini punainen lanka onkin. Jos täytyy profiloitua, olkoon se näin. Lyyli on se kivijalka, jonka vierestä arkeani katselen. Nyt hän onneksi nukkuu, eikä näe äitinsä päivätissuttelua. ;) Nousen arjessa arjen yläpuolelle! Kippis sille!

Kuva: Ryan Opaz

perjantai 17. syyskuuta 2010

Tällä hetkellä, huomenna jotain ihan muuta

Koska rakastan listoja, minkä jo tiedätte, ja koska olen kopioija, sanan monessa merkityksessä, lainaan Hampaat irvessä -blogin Nna:n postauksen suosikkilistapohjaa täyttäen sen omilla sisällöilläni. Täten päädyn myös sisällöntuottajaksi, tässäkin pestissä. :)


Lajitelma suosikkejani siis:

vuorokaudenaika: myöhäinen ilta, iltayö, jonka takia elän yleensä ainaisessa univelassa (muutosta ilmassa, ks. edellinen postaus)

kahvila: Café Engel

ostospaikka: Hakaniemen Sokos tai mikä tahansa nettiputiikki, koska se on niin helppoa. (Olen säälittävä, tiedän, ei muodissa olevia muotiliikkeitä, eikä edes Stockmannia.)

kaupunki: NYC, kotimaassa Helsinki

sarjakuva: Kramppeja ja nyrjähdyksiä

väri: Oisko turkoosi? ;)  Rakastan lähes kaikkia värejä. Musta, ruskea, viheriäinen ja muut luonnolliset sävyt iskevät parhaiten itseä asustaessa, tosin myös musta-valkoinen ja siihen lisätyt huomiovärit. Toistan: rakastan lähes kaikkia värejä myös itseä asustaessa. 

kukka: syreeni, tuoksunsa tähden

tuoksu: puhtaan pyykin tuoksu

blogi: Niitä olenkin jo mainostanut. Sanotaanko, että tällä hetkellä luen mieluiten blogeja Paras aika vuodesta ja Pupulandia, koska olen juurikin hullaantunut kirjoittajiensa tyyleistä. Suosikkini vaihtelevat kuitenkin viikoittain!

vaate: Ei ainakaan mikään näistä kuukauteni kuudesta. ;) Himoitsen omassa kaapissa lepäävää uutta “tutkimusmatkailijamekkoa”, jota en ehtinyt ennen syyskuun haastetta vielä testata. Onkohan lokakuu sille liian viileä?


lehti: muotilehdistä Olivia, muuten Suomen Kuvalehti tai sunnuntain Hesari

materiaali: pellava

kuvataiteilija: ruotsalainen Peter Dahl

vuodenaika: syksy, miksei kesäkin

jäätelö: lakritsi

resepti: Välimeren lihapullat Kotilieden suuresta keittokirjasta

puu: haapa, äänensä tähden

lastenkirja: Näitä on monia! Esimerkiksi Pikku Prinssi, Onneli ja Anneli -kirjat sekä Sukelluslaivalla maapallon ympäri

juusto: Brie

asuste: korut, kenties korvakorut

jälkiruoka: irtokarkit

juoma: kahvi tai kunnon punaviini

kotityö: vaatehuolto

Aamuja, iltoja ja viikonloppuja

Aamu-uniset Lyyli ja Sylvi ovat olleet männä viikolla myös iltaunisia: kahtena iltana sänkyyn on kavuttu jo ennen kymmentä! Sama tahti jatkukoon läpi vuoden! Päätös äidin kohdalla on myös seuraavanlainen: ei liikkumista kello kahdeksan jälkeen illalla. Se virkistää liikaa, koska unen valmistelemiseen täytyy jättää aikaa. Olen ollut huomaavinani, että se aika on pois nettailusta ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämisestä. Kaveripiirit alkavat pikkuhiljaa kaventua myös siksi, että en vaan kertakaikkiaan sosiaalisen työn ohella jaksa ylläpitää opiskeluajan verkostoja. 


Aamuisin ollaan oltu myös aavistuksen "tukka pystyssä": monenlaista änkyttelyä ja vääntämistä, milloin heräämisestä, vaatteista, pakkaamisesta tai lähdön kiireestä johtuvasta paniikista. Lapsen kohdalla on keskusteltu siitä, voisiko "Miau" jäädä vaihteeksi kotiin, kun koko viime viikon tämä seurasi tyttöä tarhaan. Tänään harmia seurasi taas siitä, kun isi ei jäänytkään kotiin Lyylin lähtiessä tarhaan, vaan poikkeuksellisesti suuntasi töihin ennen äitiä ja tytärtä. Lyyli ehdotti, josko äiti sitten jäisi kotiin, että olisi joku kotivahtina ja harmistui, kun äiti totesi, että se ei taida sopia.

Äidin kohdalla seuraa kiire aamuisin kannoilla. Olen jo harkinnut, että alan herätä varttia yli viisi aamuina, jolloin töissä pitää olla kahdeksalta, mutta en ole saanut aikaiseksi. Onneksi niin aikaisia aamuja ei minulla ole viikossa kuin 2–3. Yleensä siis nukun puoli seiskaan ja Lyylikin yli seiskaan, jopa puoli kasiin. Enkä kertaakaan tällä viikolla ole juossut tarhaan johtavaa mäkeä ylös, joten kai tässä ihan normin rajoissa kuitenkin mennään.

Onneksi on nämä viikonloput! Nekin ovat tänä vuonna tosin sikäli harmistuttavia, että herätys seuraa vähintään kahdeksalta. Jos viikolla on valvonut tyylilleen uskollisesti kahteentoista, viikonloput eivät univelkaa kuittaa. Toisaalta aikaiset herätykset takaavat sen, että ehtii vaikka mitä, kuten viime sunnuntaina. Lähdimme koko konkkaronkka talleille; äiti ratsastamaan maastoon kera heppailevien työkaveriensa ja Lyyli iskän kanssa messiin. Oli siinä  hänelle näkemistä ja kokemista: villisika, koiranpentuja, kanoja ja kukko, hepoja – Sörkan Lyylille eksoottisia maalaiselämyksiä! Lopulta voiton vei hiekkalaatikko kera lapsikaverin. Kun äiti palasi maastolenkiltä, häntä tuskin tervehdittiin, kun oli leikit niin pahasti kesken!


keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Kuusi vaatetta, pari hetken aatetta


Puolet kuusta mennyt on,
lie aika vaatekatsannon:

Ekat päivät hame päällä,
tarkeni myös syksysäällä.


Tässä ompi lempparini: 
neule, joka ei oo mini.


Ilmat lämpeni, ja kas,
päälle pääsi toinen rakas.


Pellavainen hamepaita,
koruja vaan päälle laita!


Sama paita, uudet tuulet,
yhdistelmästä viel' kuulet.


Sinist', lilaa, turkoosia:
äiti teki vaatteist' soosia!


->


Tylsyys iski, vaatteet ei nappaa.
Rajoitukset luovuuden tappaa?



maanantai 13. syyskuuta 2010

Arjen voitto?

Elämä on harvinaisen usein vain pelkkää arkea. Sinällään siinä ei ole mitään vikaa, jos on saanut arkeensa upotettua mukavia ja mielekkäitä asioita, mutta silti joskus arjen kiire, yksitoikkoisuus ja velvollisuudet jurppivat varmasti ihan meitä kaikkia. 

Pitäisi varmaan pystyä useammin ajattelemaan, että moni arkinen asia on kuitenkin se juttu, joka tuo elämään sisältöä. Ilman arkea vasta tylsää olisi! Eiväthän juhlat tunnu missään, jos niille ei ole vastapainoa. Lisäksi juuri ne kaikkein ennustamattomimmat, yllättävät pikkusattumukset ja ihmisten kohtaamiset voivat tuottaa sellaista iloa, mitä ei juhlista tai muista odotetuista tapahtumista yllättäen löydykään. 


Minulle iloa arjessa tuottavat paitsi työnkuva, oppilaat ja työkaverit, myös tutut rutiinit, kiva syksyinen sää tai vaikka ajatus siitä, että tänään menen ajoissa nukkumaan. Yksi parhaita arjen tuntemuksia on tieto siitä, että viikkosiivous on tehty ja pyykkipäivä silittämisineen hetkeksi takana. Mukavan tavallinen hetki on myös paluu töistä, iloisten lasten näkeminen tarhan pihalla, Lyylin nouto tietäen, ettei enää tarvitse lähteä hänen kanssaan ulos, vaan saa yhdessä palata kotiin, päivällisen äärelle. 

Toisaalta olen moderni tietokoneriippuvainen ihminen, ja päiväni vähintään kolmanneksi paras asia on avata kone töiden jälkeen ja viettää netissä tovi, joka yleensä venyy tunniksi, kahdeksikin, blogien, sähköpostien ja facebookin äärellä. Mielellään siinä on kuppi kahvia vierellä ja rahkaa kera mansikkahillon ja mantelirouheen. (Suosittelen muuten testaamaan tätä herkkua, jossa on myös hyviä protskuja ja rasvoja.)


Yhden työkaverini kanssa puhuimme tänään siitä, kuinka tietokonemaailmassa on oma vaaransa; kuinka sinne humpsahtaa kuin vahingossa, jumiutuu ja hukkuu. Koko ympäröivä todellisuus häviää, kun antaa itsensä vaipua tähän ruumiittomaan tilaan. Itseäni painaa asian suhteen huono omatunto, koska äidin siirtyessä omaan maailmaansa Lyyli jää täysin sivuun, leikkimään itsekseen tai paremmassa tapauksessa tietenkin isin kanssa puuhastelemaan. Lyyli onkin aina ollut oikeastaan enemmän isin tyttö.

Nykyään yritän pitää tietsikkaa kiinni päivisin ja iltamyöhään, ja vietän sen parissa vain välttämättömimmät blogilukemiset ja -kirjoittamiset heti kohta töiden jälkeen. Aika vaikeaa oli viikonloppuna (kun kokeiluni aloitin), mutta onneksi oli paljon muutakin tekemistä! 

Sen kuitenkin tiedän, että jos haluan kunnolla rentoutua, en ota käteeni kirjaa, vaan mieluummin avaan koneen tai sen puutteessa luen lehtiä ja mainoksia. Valitettavasti olen yksi niistä, joille romaanin lukeminen on vaikeaa. Hassua, että silti (tai ehkä juuri sen takia?) olen suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja. Jos jotain siis omassa elämässäni tahtoisin nyt muuttaa, olisi se suhteeni kirjallisuuteen. Kunpa se(kin) olisi helpompi suhde! Kunpa se(kin) vaatisi vähemmän. Mutta ehkäpä se sitten antaisikin vastaavasti sitä vähemmän. 


Jostain luin hauskan ajatuksen, en muista kenen: Missä kaksi ihmistä kohtaa, siellä on konfliktin vaara. Eikö sama päde arjen törmäämiseen muun todellisuuden kanssa: missä kirjallisuus ja arki kohtaavat, on vaara, että väsymys voittaa kirjan lukemisen, vaikka se ärsyttää. Missä kohtaavat arki ja juhla, voi olla, että juhlija ei jaksakaan arjen jälkeen enää tai että juhlat ryöstävät arkea liikaa, kuten joskus varsinkin näin maanantaisin voi tuntua. Tai missä kohtaavat arki ja ihmiset, arki aiheuttaa taas skismaa, vie voiton, ja ihmiset jäävät elämään itsekseen, yksin kukin oman arkensa pariin. 

Ehkä ainut mahdollisuus on vain yhdistää nämä kaksi potentiaalista konfliktia, mahdollisimman vähän konfliktia ajatellen. Niin ainakin minä yritän nyt elää, sulassa yhteiselossa, molemmille osapuolille aikaa antaen. Arki saakoon siis osansa, mutta ei enempää.



perjantai 10. syyskuuta 2010

Marimekkoa ilman mekkoa


Äsken julistin ihastuneeni Marimekon tuoreisiin mikapiiraismekkoihin. Niiden lisäksi tykkään kovasti myös Marimekon keramiikasta ja lasituotteista, jotka eivät ole mielestäni saaneet tarpeeksi ansaitsemaansa huomiota. Jos minulla olisi siirtolapuutarhamökki, siellä olisi tällaisia keittiön komistuksia. Oiva-astiat ovat Sami Ruotsalaisen suunnittelemia ja Maija Louekarin kuvittamia, niminään juurikin Siirtolapuutarha ja Räsymatto. Lasituotteet taas ovat Anu Penttisen Sukat makkaralla -sarjasta. Siirtolapuutarhaelämään kuuluisi nimenomaan käpsytellä niin, että "sukat on sillä makkaralla ja lentää se päivänkakkaralla". Ja laulaa kovaa, korkealta, ehkä vähän nuotin vierestä. Eihän elämä ole niin vakavaa?



Pian tämä kuulostaa Marimekon sivuilta lainatulta mainostekstiltä olematta kuitenkaan sitä, joten siirryn kirjaamaan ylös mielentilani runoja, Joka tytön runokirjasta tietenkin. Jotenkin nämä astiat ja se kauniin viherkantinen opus vain sopivat yhteen. Valitsemiini Eeva Kilven runoihin liittyy myös pisara samaa haavetta jostain paremmasta, vaikkakin aivan tavallisesta elämästä mitä siirtolapuutarhaunelmiin. Siirtolapuutarha ja pieni punainen mökki ovat  monelle unelmia rauhasta, hitaasta elämästä, olennaisuuksien ympärille kietoutuvasta yksinkertaisuudesta ja sen kauneudesta. Kaikesta tästä, mutta lähellä arkea.

Jotkut haaveet ovat sellaisia, jotka eivät koskaan toteudu, eikä niiden ole tarkoituskaan toteutua edes haaveilijan haaveissa. Teen juonti rauhassa, hiljaa, nautiskellen on kuitenkin unelma, oma unelmani, joka voisi olla totta vaikka heti, jos niin päättäisin. Elämä on ehkä joskus kiinni oikein näkemisestä; pitää vain malttaa pysähtyä ja ottaa tilanne haltuunsa. Pysähtyä voi tässä ja nyt, siihen ei tarvitakaan siirtolapuutarhaa (eikä uusia mukeja, vaikka joku muki nyt sentään).



Yhtäkkiä näen ikkunassa peilikuvani:
jalat pöydällä, kädessä kirja,
mukavannäköinen asento.
Ja se hymyilee.

Minä vilpittömästi kadehdin sitä.



Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.


Runot Eeva Kilven kokoelmasta Laulu rakkaudesta ja muita runoja 1972; lainattu Joka tytön runokirjasta, toim. Suvi Ahola ja Satu Koskimies 2007

Kuvat Marimekon keittiösivuilta

Turkoosin himo

Oltiin viime lauantaina häissä; pukeuduin musta-turkoosinsävyiseen asuun, josta olin etukäteen vähän epävarma: onko mekko liian arkinen? Olin kuitenkin suunnattoman tyytyväinen lopputulokseen, etenkin kun ystäväni fiksasi hiukseni hauskan näköisesti taipumaan ulospäin. Häihin jaksan myös aina laittaa piilarit, mitä muuten en harrasta. Yksi asia jäi kuitenkin itseä puvustaessa harmittamaan: minulla ei ollut turkoosinsävyistä luomiväriä ja jouduin tyytymään taivaansiniseen. Siksipä suuntasin heti maanantaina meikkiostoksille, ja seuraavissa tämän puvun pippaloissa turkoosia tulee löytymään myös silmäkulmastani.


Huomaan, että viime aikoina turkoosi on muutenkin sulattanut sydäntäni: ostin elämäni halvimman kaulahuivisen, turkoosi-valkoraitaisen, jostain alekorista (hintana 2,40 e) sekä turkoosit sormikkaat, ja kuuden vaatteen kuukauden rajoituksista johtuen kaivoin esille kauan lähes ainoastaan varastossa maanneet vaaleankelta-turkoosit "kiinakenkäni". Kengät ovat Think-merkkiset, siis jalkaystävälliset, mutta valitettavasti leveisiin (mutta luisiin) jalkoihini varvasosastaan aivan liian kireät. Nyt tartuin itseäni niskasta kiinni, ja kolmen vuoden varastoinnin jälkeen vein popot suutarille. Kurvin kupeessa sijaitsee aivan loistava pieni suutariliike, joka on saanut joskus, sen tarkempaa postausta muistamatta, suositteluja myös Polka Dotsin Jonnalta. Siellä venyttivät kenkäparia päivän, ja jopa ne mahtuivat jalkaani. Ja kuulemma toinen venytys tehdään ilmaiseksi, jos ei vieläkään tohdi käyttää. Paras vinkki kuitenkin oli: käytä ihminen hyvä kenkiäsi, nahka kuivuu varastoituna ja sitten sen muokkautuminen omaan jalkaan on entistä vaikeampaa. 


Olen siis saanut kehotuksen ja luvan turkoosiin! Ensi viikolla on tarkoitus yhdistää väriä myös yhteen niistä kuudesta arkivaatteesta. Muuten tämä kuuden vaatteen aika on mennyt lähinnä uusista vaatteista haaveillessa, joten sikäli tempaus on kohdallani johdattanut vähän väärään suuntaan. Toisaalta olen päättänyt tänä syksynä satsata laatuun tai vähintään tyyliin määrän kustannuksella. Niinpä, pitkälti Pupulandian Jennin inspiroimana ja Indiedays-sivuston jo menneen Marimekko-kampanjan ansiosta, olen saanut fiksaation Mika Piiraisen syyskokoelmasta sekä Jennin ihanasti esittelemästä Noora Niinikosken Reuna-mekosta, tosin linkin kuvasta poiketen ihan vain mustana.


Ehkä hankinkin jotain Marimekkoa ostotauon jälkeen. Kävin tänään kääntymässä Hakaniemen hallin Marimekossa ohikulkumatkallani, ja kysäisin ikään kuin ohimennen Piiraisen Kaje-hameesta. Jospa vaikka joskus sellaista kokeilisin, mielessä jo ystävän 30-vuotisjuhlat ja valmistuminen. Vastaus: hameita on jäljellä kaksi 38-kokoista mustavalkoisena, mustikka-turkoosina kolme kappaletta kokoa 36 Kämpin Marimekossa, yksi 34 jossain Lempäälässä ja yksi vieläkin kauempana Tampereen kupeessa muistaakseni. Päätelmä: muutkin ovat ihastuneet. Toinen päätelmä: turkoosi ei ole niin pop kuin mustavalkoinen, vai johtuisiko se tuon mustikan ja turkoosin liitosta? Minulle turkoosi yhdistettynä vaikka mansikan väriin ei kuulostaisi Kaivo-kuosissa välttämättä pahalta. Mutta paha juttu on se, että tämän kuun aikana en kyllä hametta osta. Nyt on aika keskittyä oman vaatekaapin somisteisiin ja käyttää mielikuvitusta kuuden vaatteen parissa. Jotain selkärankaa täytyy sen verran olla.

Lokakuu vaikka sitten olkoon hame- ja mekkokuu!


tiistai 7. syyskuuta 2010

Rakas liikuntapäiväkirjani!

Viime viikolla olen taas urheillut, pienen flunssatauon jälkeen entistä motivoituneempana. Tavoitteenani on jo vuosikausia ollut liikkua puolen tunnin päiväannos, jaettuna 3–4 kertaan viikossa. Pyrin siis urheilemaan viikossa 3,5 tuntia, mikä voi kuulostaa hyvinkin pieneltä määrältä, mutta on minulle oikein sopiva satsi, sillä en ole himoliikkuja, ja kuntoilen lähinnä hyvinvoinnin ja painonhallinnan takia. Pidän liikuntaa eräänlaisena arkirutiinina, syömiseen ja nukkumiseen verrattavana toimintana, enkä oikeastaan aina edes harrastuksena, etenkään jos kysymyksessä on lenkkeily tai muu ulkoilu.

Lajejani ovat viime vuosina olleet tanssikoulun jooga ja erilaiset etniset tanssit. Välillä olen käynyt kävelylenkeillä, joskus harvoin uimassa. Lisäksi jumppaan ahkerasti kotona tehden aerobic-sarjoja tai lihaskuntoliikkeitä. – Omistan jopa parit käsipainot. Viime kesänä innostuin hankkimaan itselleni myös uusia lajeja: ostin sekä kuntopyörän että tavallisen pyörän, jotka kyllä molemmat ovat ainakin toistaiseksi olleet vähällä käytöllä. En nimittäin käytä pyörää niinkään kulkuvälineenä vaan tykkään tehdä sillä pidempiä lenkkejä, ja niiden järjestäminen on aina vähän hankalaa, etenkään kun pyörässäni ei ole lastenistuinta tai peräkärryä. – Ensi kesänä kuitenkin olisi tarkoitus lähteä pyöräilemään Ahvenanmaalle, joten kyllä pyörälle varmaan käyttöä tulee! 

 

Aloin kesällä noin kymmenen vuoden tauon jälkeen myös hölkätä. Polveni ovat viime vuosina olleet sen verran heikossa kunnossa, etten ole voinut juurikaan ottaa juoksuaskelia, mutta nyt ne ovat ehkä parempien kenkien tai parantuneen lihaskunnon ansiosta kestäneet satunnaista kevyttä juoksentelua. Aluksi yhdistin kävelylenkkeihin parinkymmenen minuutin juoksuosion, mutta nyt teen noin 45 minuutin vakiolenkin pelkästään juosten. Uskon, että jaksaisin juosta parikin tuntia, mutta polvet kyllä ilmoittavat lenkin loppupuolella olemassaolostaan, joten en ole kokeillut. Muutenkin pidän lenkkeilyä sivukuntoiluna: jos en muuta jaksa tai ehdi, lähden lenkille. Toisaalta lenkkeileminen on kyllä aivan ihana endorfiinien tuottaja; kevyillä tanssitunneilla ei saa samaa fiilistä millään aikaan!

Ajattelin, että voisin syksyn aikana aina silloin tällöin kirjoittaa teille myös liikuntakuulumisiani, sillä se on niin iso osa sekä minun että Lyylin arkea. Lyyli nimittäin protestoi ainakin viimeksi, kun en leikkinytkään hänen kanssaan, vaan jumppasin. Yleensä hän kuitenkin osallistuu ihan mielellään äidin jumppatouhuun mm. ryömimällä vatsani alta, kun punnerran tai istumalla vatsalleni, kun teen vatsaliikkeitä. Kuvat kertonevat omaa kieltään. (Anteeksi, että joudutte näkemään takapuoleni. Kuvaajalla on miehinen näkökulma.) 

Edit. Kuva poistettu, koska takapuoleni on ollut ilmeisesti liiankin houkutteleva. ;)

Viikon 35 urheilut:
Keskiviikkona: 45 minuuttia hassua hyppelyä reggaeton-musan tahtiin: tein tanssitunneilta oppimiani vartalonhytkytyksiä ja vähän lihaskuntoa.
Lauantaina: salsa-tunti Etnofitness-tanssikoulussa.
Sunnuntaina: 45 minuuttia kotijumppaa: ensin lämmittelyt reggaetonin tahdissa, lihaskuntoa (vatsat, selkä, punnerruksia, pakarat, kevyitä kylkiliikkeitä, painoilla rintalihakset). Tunnin lenkki, josta 45 minuuttia hölkkää ja 15 minuuttia hyvin hidasta kävelemistä. 

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Blogilistani

Rakastan listaamista, kuten Erlend Loen Supernaiivin päähenkilö. – Muistan, kuinka kyseistä kirjaa lukiessani hymähtelin sille, kuinka joku muukin voi olla yhtä neuroottinen listojen tekijä. Sittemmin olen hiukan rauhoittunut, mutta tässäpä teille kuitenkin listausta edellisen lastenvaateputiikkilistauksen perään.

Kysymys on tällä kertaa lempiblogeistani. Facebookissa olenkin niitä jo pariin otteeseen mainostanut. Ihmiset varmaan ihmettelevät, miten ensin mainostan jotakin blogia lempparikseni, pari kuukautta kuluu ja taas mainostan jotakin toista blogia – jälleen lempparikseni. Mieliblogini siis vaihtelevat vähän oman moodin mukaan; välillä kyllästyn ja toisaalta haluan jatkuvasti tsekata uusia potentiaalisia blogeja listalleni. Tarkoitushan on saada niistä paitsi ajankulua ja seuraa myös vinkkejä omaan pukeutumiseen, sisustamiseenkin (vaikken sitä harrasta) tai vaikkapa lomamatkoihin. Uudet tuulet eivät tässä vinkkaamisessa ole koskaan pahitteeksi.

Anne, Countess of Chesterfield, blogging, after Thomas Gainesborough: Mike Licht, NotionsCapital.com

Innostuin blogistaniasta vuosi sitten syksyllä töiden alettua. Joka päivä kun tulin rättiväsyneenä ja ylikierroksilla töistä, istahdin hetkeksi blogien pariin. Ne auttoivat nollautumaan. Seurasin koko ensimmäisen lukuvuoteni lähinnä vaatetukseen keskittyneitä blogeja, joista lemppareihini kuuluvat edelleen mm. Auroran henkarit ja Paras aika vuodesta. Tuoreempia muotiin keskittyneitä suosikkejani ovat Lilou's Crush, Muoti mielessä ja Mademoiselle Pigalle!. Harmituksekseni eräs listallani ollut laadukas muotiblogi on jo ehtinyt tämän blogivuoteni aikana lopettaa toimintansa. Kiitos ja kumarrus Fashionweek.

Blogimaailma on hektinen, pysähtymätön ja jatkuvien muutosten alainen. Blogeja syntyy päivässä  kymmeniä ja samoin myös kuolee, monet varmaan ihan pikkuhiljaa. Suurin osa elävistä blogeista pysyy pienen piirin lukuharrastuksena; ne, jotka nousevat, saavuttavatkin sitten jo kymmeniätuhansia lukijoita. Virallisen Blogilistan mukaan luetuimpia blogeja ovat tällä hetkellä No Fashion victims, Nelliinan vaatehuone ja Mungolife. Listan ensimmäiset kymmenet ovat pitäneet pintansa jo hyvin kauan; onkohan sinne koskaan sijaa kellään uudella tulokkaalla? Aivan ilmeistä on myös se, että muotiblogit jyräävät kaiken muun kustannuksella. Vaatteet ovat ilmeisesti ”se juttu”, kun keskiluokat ovat vaurastuneet ja monella on aikaa satsata omaan ulkonäköön. Suomalaisista ei mielestäni ainakaan pääkaupunkiseudulla tai muissa isommissa kaupungeissa sovi enää puhua tuulipukukansana!

Countess Nákó blogging, after Friedrich von Amerling: Mike Licht, NotionsCapital.com

Itse olen siirtynyt blogimaailmassa paitsi oman blogin pariin myös seuraamaan etupäässä ns. lifestyle-blogeja, kuten jo alkuaikoinani löytämääni Buttermilk Bisquitsia, sekä tuoreempia suosikkejani Almaa ja Turun Tildaa. Buttermilk Bisquitsin kirjoittaja on Alankomaissa elävä suomalainen nuori nainen, joka kirjoittaa upeiden kuvien ohella harkitsevia ja monipuolisia tekstejä. Mielestäni hän on profiloitunut ennen kaikkea sisustamiseen ja hajuvesiin sekä muihinkin ihanan naisellisiin juttuihin, kuten uimapukuihin, kenkiin ja meikkeihin. Hauskaa on, että Bisquits on ainakin jossain vaiheessa seurannut myös minun blogiani! Muutenkin löydän yhteneväisyyksiä meissä sen perusteella, mitä Bisquitsia luulen tuntevani hänen tekstinsä perusteella. Olemme mm. syntyneet samana vuonna, harrastaneet samoja asioita (kuten ratsastusta), pidämme kissoista ja ruotsin kielestä ja ulkosuomalaisuuskin tuntuu tutulta, vaikken itse enää vuosiin ole asunut kotimaan kamaran ulkopuolella.

Alma on nuori lääkäri, joka on juuri ostanut asunnon, jota remontoi kuntoon. On kiinnostavaa seurata remontin kuvia, ennen ja jälkeen. Alman tyyli kirjoittaa on ihanan kevyt ja ilmava, ja tietenkin Almalla on hyvä maku ja siihen liittyviä kauniita vaate- ja sisustuspostauksia. Turun Tildalla taas on paljon ajatusta herättäviä, keskustelevia ja haastaviakin bloggauksia. Meitä yhdistää myös ammatti ja siihen liittyvät pohdinnat. Enkä voi kuin kateellisena katsoa Tildan päivänasuja. Ihania mekkoja ja hameita, satoja erilaisia?

Tuttuja blogeja varmasti monille blogistaniassa asuville, mutta uskon, että omat lukijani harvemmin yöpyvät täällä niin kauaa, että jaksaisivat etsiä ja löytää – tai edes hulluna kiinnostua asiasta. Olenko väärässä? Itse olen nyt täysillä hurahtanut tähän bloggaamiseen, ja se syö aikaakin niin, etten ehdi enää katsoa tv:tä tai dvd:itä lainkaan! Mutta aikansa kutakin. En usko, että blogini on mitenkään ikuinen, mutta tällä hetkellä täällä hengaileminen on kertakaikkisen mukavaa!

Young woman blogging, after Marie-Denise Villers: Mike Licht, NotionsCapital.com

lauantai 4. syyskuuta 2010

Lempparilastenvaateliikkeitäni

Lyylilläkin on nyt, vähästä aikaa taas raitaa. Ihastuin Polarn o Pyretin raitatyyppiin, ja suuntasin pari viikkoa sitten Kampin PoP:in liikkeeseen. Se on mukava, pieni shoppi, jossa on ajateltu myös lapsia muutenkin kuin vaatteita tarvitsevina ja lähinnä häiritsevinä asiakkaina: junarata piti Lyylin hurmiossa, jolloin sain rauhassa miettiä paitavalintaa. Olen nimittäin hidas kuin taivas tekemään vaateostoksia, koska haluan olla täysin varma ennen kuin ostan. Ikinä en voisi ostaa sovittamatta. Kerran, kun hankin toisen kappaleen vaatetta, jollaisen olin jo aiemmin ostanut, sovitin sitäkin!


Raitapaitaa ei Lyylille kuitenkaan koitettu liikkeessä päälle; lapsen vaatteita tulee senkin takia helposti hankittua netistä, koska niiden sopivuus on yleensä vakiompaa kuin aikuisilla. Kiinnostuneille ajattelinkin tässä vähän listata, mistä päin nettiä Lyylille yleensä vaatteita hankin. Sehän on yksi lempiharrastuksistani, ja koska en kuukauden päätökseni takia voi sitä harrastaa, sivutaan aihetta näin!

Eniten ostan huuto.netin välityksellä uusia tai joskus vähän käytettyjä.  Viimeksi tällä viikolla hain postista Lyylille hankkimani uudehkot punaiset Nokiat, jotka olin huutanut huomattavasti kauppojen hintoja halvemmalla. Kun Lyyli oli pienempi, hankin huutiksesta myös vaatepaketteja, mutta vanhemmalle lapselle on enää vaikea löytää siistejä käytettyjä. Aika paljon olemme saaneet vaatteita kummeilta ja mummeilta sekä työkaverilta; esimerkiksi kaikki ulkoiluvaatteet ovat toistaiseksi olleet lahjoituksia, eikä ole tarvinnut upottaa niihin omaisuuksia. :)

Nettitavaratalopaljoudesta olen tilannut esimerkiksi Katin Mussukat-verkkoputiikista, jonka "varastot" sijaitsevat Ulvilassa – yritän suosia paikallista, tässä tapauksessa siis entisen kotipaikkani ympäräryskuntaa. Palvelu on ollut henkilökohtaista ja nopeaa. Tuotteista suosittelen erityisesti Riemulin housuja: hinta–laatusuhde tuntuu järkevältä ja materiaali ihanalta. Kulutuskestävyydestä en vielä tässä vaiheessa osaa sanoa juuri mitään, kun housut ovat olleet kerran–pari päällä.

Lasten Metsolasta olen tilannut aiemmin mainostamaani Småfolkia; liikkeessä on suht paljon erilaisia retrohtavia tuotemerkkejä tarjolla. Vähän aikaa sitten törmäsin taas Liloun vinkkiin: sisukas.net:stä näytti löytyvän aika mageitakin juttuja, kuten tämä söpö turhake:

 
Toimitusajat kuulemma vaan tuppaavat Sisukkaalla venymään... Mutta laajojen valikoimien vuoksi kyseistä kauppaa pitää testaaman. Haluaisin nimittäin Lyylille jossain vaiheessa jotain coolia, vaikkakin sitten vähän epäkäytännöllisempää kuin tähän asti olen hankkinut. Että älkää sitten säikähtäkö, jos hän jossain vaiheessa tulee vastaan tekoturkissa, nahkatakissa tai maihareissa. Nuorena se on vitsa väännettävä – ja muita kliseisiä sanontoja kaupan päälle.

Tässä vielä listaus potentiaalisista lastenvaatteita myyvistä nettiputiikeista. Kaikkia en ole omakohtaisesti testannut.


torstai 2. syyskuuta 2010

Lisäys edelliseen ja pari sanaa arjesta

Tässä siis kuukauden vaatteeni kuvitettuna. Nyt jo kauhistelen tätä viileyttä, ja pohdin, onko rikos lisätä pellavapaitulin alle poolo… No, yritetään sinnitellä.

 Musta lyhyt neuletakki: Lindex, hame: InWear, musta pitkä neulepaita: Peppercorn(?)
Pellavapaita: second hand, farkut: Mustang, pellavapaitamekko: second hand/Marc O'Polo

Aika vähän olette päässeet näkemään täällä päivittäisiä asujani; syy lienee kenties siinä, että en ole jaksanut oikeastaan yhtään satsata pukeutumiseen alkaneen syksyn aikana. Muuttuneet työkuviot ovat haastaneet ja neidin tarhautuminen rajanneet jaksamista. Usein huomaan istuvani tietokoneen äärellä laatien jotain lisätehtävää tai surffaten materiaalien perässä. – Tällä viikolla sentään ostin yhdet kengät, sillä olen astunut parit kesäiset, työkengiksi ajattelemani aika linttaan loman aikana.

Kengät: Vagabond

Tuntuu kuitenkin siltä, että töihin palaaminen oli mukavaa, vaikka normaalisti olen syksyisin energisempi kuin tänä armon vuonna. On suunnattoman ihanaa opettaa hiukan vanhempia oppilaita ja aivan erinomaisen riemullista, että käytössäni on nyt ”oma” luokkatila, jota siis viime vuonna jaoin toisen opettajan kanssa.

Monet miettivät syksyisin omaa jaksamistaan, mutta minä teen sitä yleensä keväällä. Pahimmat kuukaudet ovat maalis- ja huhtikuu; toukokuussa elämä jo voittaa, kun loma kolkuttelee ovella ja valoisuuteenkin on tottunut. Tällä hetkellä huomaan kuitenkin haaveilevani jostain luksuksesta, erilaisesta lomasta, enkä ole niin innoissani pian alkavista harrastuksista tai arjen vakiintumisesta kuin yleensä.

Päivänasu: Paita: Lindex, hame: InWear, kengät: Vagabond, koru: Kalevalakorun Neitsyt Marian monogrammi, laukku: Marimekko, napa: toivottavasti ei vilkkunut töissä!

Ehkä on vain rikkaus, että syksyt ovat keskenään erilaisia, eikä aina vaatteisiin satsaaminen ole tärkeää – tai onko se koskaan? Silti erityisesti nyt tällainen kuuden vaatteen kokeilu sopii mielentilaani ja elämäntilanteeseeni. Hienoa on myös huomata kaipaavansa hitaasti valmistuvaa vaatetta, neulehametta, joka istuu ainakin vielä vuoden puikoilla. Sellainen itse kudottu pala materiaa, jos se sitten koskaan tulee kantajansa päällä istumaan, on todellista slow-pukeutumista, hillittyä harmoniaa, harkittua yksinkertaisuutta, johon tämä kuuden vaatteen ideologiakin opettaa. Satsaus laatuun määrän kustannuksella näyttää työelämässäkin usein olevan valttia.