maanantai 27. syyskuuta 2010

Sinnitellen

Huoh.

Pian se on ohi, nimittäin ”rääsyissä” kulkeminen. Olen totalitäärisen kyllästynyt kuuteen vaatteeseeni, jotka olen havainnut osin hyviksi, osin erittäinkin huonoiksi valinnoiksi:

Kummatkaan mustat paidat eivät ole kovin asiallisia enää, vaan lähinnä harmaantuneita ja venähtäneitä. Nappilistainen Lindexin paita toki olikin ylettömän halpa aikoinaan, ja olen ollut malliinkin tyytyväinen, paitsi nyt, kun se vilauttelee farkkujen kanssa koko ajan aluspaitaa – yhteensopimaton pari. Lempipaitani, musta, pitkä Peppercorn-merkkinen Anttilan alelaari-paita taas on aivan ihana malliltaan, mutta vaatisi ehdottomasti Dylon-pesukonevärjäystä, minkä aina vain suunnittelen tekeväni, mutta pesukoneettomana tuskin koskaan saan aikaiseksi. Valitsemani hameen kanssa taas en ole voinut pitää mitään muuta kuin tätä Lindexin lyhyttä paitaa, koska mikään muu ei sen kera tyylillisesti mätsää. Tylsää. 

Olisi pitänyt valita vaatteet tarkemmin. Ja todellakin pitäisi ostaa vain laatua, harvemmin ja vähemmän. Tosin ongelmahan on se, mistä laadun tuntee. Merkki ei aina takaa sitä, eikä ostotilanteessa voi olla varma edes vaatetta tutkailemalla siitä, miten se esimerkiksi pesujen jälkeen käyttäytyy. Olen sitä mieltä, että korkea hinta voi kyllä kertoa vaikkapa laadukkaammasta, pitkäkuituisesta puuvillasta, mutta yleensä nämä kalliit tuotteet ovat merkkituotteita, ja niitä ostaessa maksaa lisäksi statuksesta, brändistä ja esimerkiksi piratismin vastaisesta taistelusta

 Kuva: cuttlefish

Sympaattista on ollut huomata, että ei tämä kuuden vaatteen kuukausi ole kaikille muillekaan ollut helppo: Tiitiäinen, vielä me pari päivää jaksetaan! Onneli, ymmärrän ratkaisuasi. Olin itse tehdä saman päätöksen. Mutta enää kolme päivää lokakuuhun on! Sitten saa pukeutua normaalisti, piilottaa kaapin pohjille nuo kyllästyttävät paidat ja siirtyä hallinnoimaan koko vaatearsenaaliaan. Ihan tekisi mieleni tässä sanoa, että heitän kyllä sitten nuo kuusi vaateparkaa roskiin, sen verran olen niihin kypsynyt. Mutta en sitä tietenkään tee, en edes vie niitä kirpparille. Tapanani vain on uhkailla roskiksella: Jos et tänään tiskaa, heitän kaikki likaiset astiat aamulla roskiin... Roskakori nimittäin edustaa minulle puhdistautumisen, uudestaan alkamisen tilaa, mahdollisuutta aloittaa puhtaalta pöydältä. 


Hyvää kuuden vaatteen haasteessa oli helppous pukeutua, silittämisen määrän roima vähentyminen ja joidenkin kaappiin unohtuneiden asusteiden, kuten turkoosien kenkieni löytäminen uudelleen. Ehdottomasti olen siis sitä mieltä, että kannatti lähteä mukaan, koska itsensä haastaminen luo arjelle uusia, kaavoihin kangistumattomia, tapoja olla ja elää. Ja tuntuupahan lokakuussa omat, vanhat kledjut taas tuoreilta. Ei pidä sitten sanomani, ettei mulla ole mitään päällepantavaa, kun kerran kuudellakin selvisi. Eikä pidä vastaisuudessakaan olla liian ”länsimainen”, sillä sitähän tämä kai opetti, elämään tavalla, joka olisi edes jossain määrin kestävän kehityksen myötäinen. Tämähän siis oli vasta esimakua supistamisesta, otaksun. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti