sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Kulttuuria ja vaatekuituja

Lokakuusta ei tullutkaan mekkokuuta, kuten joskus uumoilin, sillä en jaksa nyt enää mitään projekteja. Ainoa tavoitteeni loppusyksylle on harrastaa enemmän kulttuuria. Viikonloppu oli siinä suhteessa hyvä alku: perjantaina oli opejen ilta, koulutuksellinen, mutta sen lopulla kävimme kuitenkin kaupungin yössä. Eräänlaista kulttuuria sekin ja ainakin minulle hyvin harvinaista toimintaa nykyisin. Eilen taas olimme sirkuksessa – Lyyli ja äitinsä ensimmäistä kertaa elämässään. 

Sirkus Finlandian trapetsitaiteilijat olisin mieluusti nähnyt ihan A-katsomosta käsin, sillä sen verran niistä lumouduin, mutta täytyy myöntää, että muuten ohjelmisto oli aika lapsipainotteista, kökköäkin, ja itseäni suorastaan vähän yökötti hevosten esiintyminen, sillä en voinut olla ajattelematta niiden olosuhteita sirkusmaailmassa. Enkä oikeastaan ymmärrä, mitä hienoa siinä on, jos hevonen kulkee takajaloillaan tai osaa juosta hevosryhmässä ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen. Koirien esiintymisen sirkuksessa ymmärrän paremmin, sillä koira varmaan enemmän nauttii temppujen tekemisestä, oppiikin niitä ja sopeutuu muutenkin paremmin elämään ns. suljetummissa olosuhteissa, mitä sirkus aina on. En voi keksiä, missä kiertueen hevoset esimerkiksi Helsingissä ollessaan laiduntavat. Ehkä niitä viedään välillä jonnekin muualle(kin) ulkoilemaan kuin Kaisaniemen kentän liepeille?

Paituli: Marimekon Riimu, trikoot: H & M, kengät: O.I.S, käsilaukku: Nanniini, viherpunaiset jalat: Lyyli keinuu

Viikonloppuna en muuten ole jaksanut satsata ulkonäköön, koska olemme viettäneet sitä ihan perheen kesken ja sirkukseenkin lähdin meikeittä, mutta perjantaina tietenkin pukeuduin uuteen, ns. laittomasti ostettuun vaatteeseeni. Nyt voin teille paljastaa, että kysymyksessä on Noora Niinikosken suunnittelema Marimekon Riimu-paituli, joka viehätti minua graafisuudellaan ja hauskoilla lepakkohihoillaan. Yhden käyttökerran jälkeen voin sanoa olevani erittäin tyytyväinen ostokseeni. Ainoastaan materiaalit hiukan hämäävät, sillä viskoosi on kuulemma aika vaativa, joskin ihanantuntuinen materiaali. Sitä pitää pestä varoen kuin villaa, varoa kutistamasta liian kuumalla, antaa kuivua tasossa ja silittää höyryllä ja varoa, jos rauta pisaroi, sillä pisarajäljet eivät viskoosista lähde kuin kastamalla koko vaate uudelleen. Onnekseni Riimu ei ole 100-prosenttista viskoosia, joten se saattaa käyttäytyä pesutilanteessa hyvinkin eri tavalla. 


Oikeastaan menin aikanani ostamaan Marimekolta Reuna-mekkoa, mutta sitä en lopulta uskaltanutkaan hankkia, sillä se oli täysvillainen. Herkän ihoni takia en luota edes merinovillaan, vaikka villa onkin aivan loistava luonnonkuitu lämmöneristyskykynsä ja keveytensä ansiosta. Ilman villasukkia en selviäisi edes kesästä! Myös Reuna-mekko tuntui ihanan ilmavalta ja sellaiselta vaatteelta, joka ei ihan heti kulahda, kuten mustat puuvillavaatteet pruukaavat tehdä, mutta hillitsin itseni riskin takia. 

Muutenkin on ehkä syytä siirtyä välillä hehkuttamaan muitakin vaatteita kuin (Kiinassa valmistettuja) Marimekkoja. Mutta minkä sille voin, että minuun iski Mari-villitys? Kuulemma, ainakin kälyni mukaan, Marimekko on opejen vaate. Tosin perinteisesti kai opeja on nähty tasaraitapaidoissa, kuten kälyni totesi. Itse en ole ilmiöön törmännyt. Ehkä tasaraidat ovat muutenkin hävinneet katukuvasta, ja Marimekostakin on tullut enemmän tavisvaatettaja. Sanoisin, ettei kyseisen putiikin kuteita välttämättä enää muodin virrasta erota. Toisaalta monissa nykypäivän ja 70-luvun marivaatteissa on kuitenkin samaa henkeä. Ehkä Marimekko vain on kasvanut aikuiseksi ja onnistunut sekä synnyttämään uudenlaista että pysyttelemaan vanhassa, hyväksi havaitussa. Well done, ei voi muuta sanoa, vaikka tuo vaatteiden ompeluttaminen ulkomailla minua ärsyttääkin. Tosin en usko, että olisin valmis maksamaan noista kuteista enää yhtään enempää mitä nyt tein. Joten turhaa kai kritisoin. Suomessa suunniteltua ja tekstiileistä lähtien tuotettua lienee mahdotonta vaatia?


2 kommenttia: