sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Langoilla leikkimistä

Kävin eilen kutimen kimppuun noin vuoden tauon jälkeen. Ihmettelen, miten tällainen taukotila on voinut syntyä, sillä olenhan harrastanut käsitöitä noin kymmenvuotiaasta lähtien. Toisaalta pikku breikki tekee usein terää, ja sen jälkeen syntyy todellinen uusi into asiaan. Oikeastaan tiedänkin yhden osasyyn tämän kertaiseen taukoon ja käsitöiden suoranaiseen välttelemiseen: liian hankala, ohuesta langasta aloitettu käsityö, joka vaan ei edennyt, vaikka sitä silloin tällöin kokeilin.

Nyt aloin kutoa mahdollisimman paksulla langalla ja ns. halkopuikoilla (nro 10), ja johan alkoi Lyyti kirjoittaa – vai tosiaan satakuntalaisittain kutoa? Pian on jo etukappaleet valmiina, vaikka en oikeastaan ole käyttänyt kutomiseen paljoakaan aikaa. Koulutuksessa tapani mukaan kudon aina, kun se ei ole liian häiritsevää. Nyt loppui lanka kesken jo puolivälissä. Ja vähintään neljäsosa koulutuksen ajasta kului siihen, että harmittelin eilen ostetun uuden Novita-lehden kastumista sateessa. Perfektionisti kun olen, olin jo ostaa uutukaisen tilalle, mutten sentään raaskinut. Onneksi olen myös pihi.

Koulutuksessa toki opinkin asioita ja sain pohdittavaa. Kohdallani käsillä puuhaaminen ei suinkaan vie keskittymiskykyä vaan tuo sitä lisää! Aivan mahtavaa kahden asian yhdistämistä. Voisin käydä jopa lauantaikoulutuksissa useamminkin, jos olisin aina yhtä innoissani käsitöistä kuin tänään.

Pysyköön into kauan yllä, sillä ostin tänään lisää lankoja alennettuun hintaan Sokoksen asiakasomistajapäiviltä. Hullu lankahamstraaja iskee jälleen! (Eihän nyt kanta-asiakasetuja voi käyttämättä jättää.)

Lyyli leikkii etiketeillä, äitinsä ummistaa silmänsä hetkeksi. "En mä nuku, mä lepuutan väsyneitä aivojani."

3 kommenttia:

  1. Minkänimistä lankaa käytät uuteen työhösi? Ja mikä on ohjeen numero uusimmassa Moda-lehdessä. Jos lehtesi kastuminen harmittaa, voit vaihtaa sen minulla olevaan vahingoittumattomaan kappaleeseen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tarjouksesta! Lehti ei kuitenkaan ole Moda, vaan Novitan oma neulelehti. Yritän kestää sen kanssa; se tulee muutenkin kovaan kulutukseen, sillä olen ostanut useampaan sen ohjeeseen langat...

    VastaaPoista
  3. Jutussa tosiaan mainittiin Novita-lehti, mutta unohdin sen heti luettuani!

    VastaaPoista