keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Lukuhetki

Yleensä en ole viime tipan ihminen. Mutta nyt jäi ilta- tai jopa yötöiksi lukea huomista oppilaiden kanssa käytävää kirjakeskustelua varten nuortenkirja nimeltään Villihaukka. Kiinnostukseni on aika alavireistä, mutta kirja on onneksi ihan ookoo. Varmaan vain terveellistä lukea lukuisten lastenkirjojen ja satunnaisten aikuisten romaanien välillä myös nuorille suunnattua kirjallisuutta. Ei se nyt ihan liian kaukana aikuistenkaan maailmasta aina ole! Esimerkiksi tässä Ben Kallandin palkitussa teoksessa kuvataan mielenkiintoisesti äidin roolia ja suhdetta lapseensa, joten minullekin löytyy romaanissa samaistumisen kohde.

Lyyli juo ensimmäistä kertaa iltateetä. Hän pitää siitä kovasti, mutta valittaa "tee uuma on". Ja demonstroi puhaltamalla, mitä pitäisi tehdä. :) Minä taas taidan hörpätä kahvini loppuun, jotta jaksan myös luku-urakkani kunnialla viimeiselle sivulle. – Voisi olla kohtalaisen noloa kertoa oppilaille, että ope ei ehtinyt tai jaksanut ihan loppua, mutta ei se mitään, kertokaa mulle, mitä siinä tapahtui. Ei aivan asiallista eikä kasvattavaa. 

Yksi vaihtis olisi herätä aamulla puoli viideltä. Muistaakseni joskus lukioaikana harrastin tällaista kokeisiin lukemista, huonolla menestyksellä tietenkin. Nyt täytyy vain ajatella, että minulle maksetaan tästä! Lucky me!


Kuvassa teen mitä usein nykyäänkin, luen ääneen. Oppilaani taitaa vain olla vähän nuorempi kuin nykyiset. Huomattavan tarkkaavaisesti sisareni kuuntelee, oivallinen esikuva siis! Kuva lienee vuodelta 1981.

4 kommenttia:

  1. Paitsi että nykyään (toivottavasti) luet oikeasti etkä keksi päästäsi. Tuo kuva tosiaan on kesältä 81, jolloin olit vasta kolmevuotias, ja satuilit mielikuvituksen voimalla. :)

    VastaaPoista
  2. Mitä, enks mä muka osannut kolmevuotiaana lukea? ;) Huomaan muuten, että aika usein pistelen omiani lukemani tekstin sekaan, kun se on niin paljon jännempää, pääsee paremmin osalliseksi tekstiin. (Hyi minä.) Joskus taas yritän helpottaa tekstejä esim. vaihtamalla lauseenvastikkeita sivulauseiksi. (Hyvä minä?)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuva!

    Ja onhan se paljon jännempää laittaa omaa sekaan :D Itse luen vitosluokkalaisille vieraalla kielellä yhtä tarinaa, joka ei todellakaan siis millekään kieltenoppijoille erityisesti tarkoitettu. Näillä oppilailla ei ole aiempaa koulutaustaa kyseisestä kielestä, ainoastaan muualta tulluttua kielitaitoa. Usein lisäilen vähän omia ja sitten ilmaisen asioita vaikka kolmella eri tavalla ja lisäksi otan rooleja ja näyttelen luokan edessä, ja ymmärtävät yllättävän paljon kun aina välillä nopeasti suomeksi kerrataan mitä on tapahtunut. Hienointahan sitten on ihan aito tarinankerronta, mutta en jaksa opetella suurpiirteisesti ulkoa 30-sivuista tarinaa (ei juurikaan kuvia).

    VastaaPoista
  4. Jepulis! Jännempää ja hyödyllistä; minunkin pitäisi varmaan kokeilla näyttelemistä, vaikka olenkin siinä huono... Demonstroisi joskus paljon paremmin jotain tuntematonta termiä kuin tuhat sanaa!

    VastaaPoista