sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Lumen kosketus

Ihanaa kun on lunta! Ulkoilimme eilen ihan vain kotimme takapihalla, keskellä ehkäpä saasteisinta kaupunkia, joka lumen ansiosta tuntuu puhtaalta ja jopa viattomalta. Aloin siinä palellessani ja Lyylin puuhia seuratessani nostalgioida, palata mielessäni entisaikaan, siinä samalla kun tuijottelin pian satavuotiaan taloyhtiömme ulkoseiniä. (Voisin asua täällä historiaa huokuvien seinien sisällä ikuisesti, jos tilaa asunnossamme vain riittäisi!) Millaista olikaan ennen, kun aina talvisin oli lunta. Hiihdettiin kouluun, kelkkailtiin töihin, laskettiin mäkeä, aikuisetkin. Maailma on tietysti muuttunut muullakin tavoin kuin pelkästään ilmastonmuutoksen vauhdittamana.


Välillä, viimeksi eilen, kuulee niitä kommentteja, että miksi täällä Pohjolassa on tällaista: kylmää ja pimeää niin kauan. Niin, totta tuokin, pitkä kuollut talvi masentaa kestäessään melkein puolet vuodesta, mutta nyt ei kai auta kuin iloita siitä, että saatiin (ehkä) vielä toinenkin luminen talvi. Miten kurjia ovat olleet räntäsateiset ja mustat joulut ja siksakkia edestaas vaihtelevat lämpötilat. Hassuja helmikuisia keväitä en kaipaa laisinkaan; muistelkaapa kevättalvea 2008! Eikä varmaan vähemmän talvista marraskuuta kaipaa oikeasti kukaan muukaan näillä leveysasteilla asuja, etenkään sitten kun ilmastonmuutos taas paljastaa mahtinsa. Tosin täällä Suomen leveyspiireillä, suojaisassa pohjukassamme saatamme olla siltä turvassa hyvinkin pitkään.

Nyt sitä tosin sopii olla ilmastoskeptikko, kun näyttää siltä, että olemme palanneet puuterilumen eli omassa kielessäni enkelilumen aikaan: keveän pakkaslumen olemassaolo tuntuu vähemmän kuin uhatulta, jos sitä löytyy kinoksittain jo marraskuussa. Eilen en osannut ajatella muuta kuin että onpa mahtavaa, että lapseni saa kokea lumen hienouksia! Ehkäpä voisimme alkaa kokeilla Lyylin kanssa hiihtämistä jo tänä talvena? Ehkäpä voisin itsekin ryhdistäytyä ja viimein hankkia sukset, joita olen jo vuosia kaivannut. Jos meri jäätyy ja jää sopivan lumipeitteen alle, täältäkin käsin pääsee helposti talviurheilemaan. Muutenhan se on kaupunkiolosuhteissa aina vähän säätämistä.

Kohdallani eräät urheiluvälinehankinnat ovat tosin olleet enemmän murheenkryynejä kuin ilonaiheita. Kesällä ostamani pyörä oli koko syksykauden kolmella lukolla kiinni telineessä pihalla. Hankalaa sellaisen käyttö. Tuli lumi, tuli pakkaset ja lukot jäätyivät. Viime torstaina kun piti viedä pyörä kellariin, havaitsin muutenkin väsyttäneen päivän päätteeksi tuskailevani sen kahden umpijäätyneen lukon kimpussa turhaan. Onneksi ihana huoltomiehemme pelasti pyörän; katkaisi toisen lukon ja sai avattua toisen. Sitten hän vielä kantoi pyörän hankalaan kellarikoloomme. Perun kaikki ikävät puheeni talonmiehemme asioiden hoitamisen tasosta! Tämä palvelu oli suorastaan täydellistä! Tällä erää en ole edes käynyt katsomassa arvokkaan pyöräni vointia, sillä luotan sen pelastumiseen. Kelpaa edelleen haaveilla Ahvenanmaan pyöräilystä, jos vain vaihteet ovat kestäneet pakkasen puristuksen.

Ihanaa talven jatkoa kaikille – ensi viikoksi on luvattu mahtipakkasia, joten silloin kelpaa ihan hyvällä omallatunnolla viettää aikaa myös sisätiloissa. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti