maanantai 15. marraskuuta 2010

Lyyli sanoi tänään...

... ekaa kertaa minä. Siitä se sitten alkaa, oman itsensä reflektoiminen, itsestään kertominen ja oman persoonansa peliin laittaminen! Toki Lyyli on kuvaillut puuhailujaan ja tuntojaan jo ennenkin, yksikön kolmannessa persoonassa, kuten lapset yleensä puhumisen alkumetreillä. Nytkin hän ylpeänä kertoi, että tarkoitti sanoessaan minä todellakin itseään, eikä tädin nimeä, kuten aluksi epäilimme ja yhdisti  selvennykseksi molemmat persoonat. Toivottavasti vain ei ollut enteellistä, että hän kertoi samassa lauseessa itkevänsä: Minä, Lyyli itken. 

Muita, hauskoja sutkautuksia on Lyyliltä sadellut muutenkin paljon viime aikoina. Tai sanotaanko, että vanhempiensa ja muiden läheisten mielestä hauskoja; neutraalisti arvioituna melko arkipäiväisiä lausahduksia. Perjantaina Lyyli oli tehnyt uuden korun itselleen. Määräys: Ei äiti Lyylin kauakouun koske. Keinuttaessa hän on jo pidemmän aikaa hokenut yhtä hyvin puisevaksi muuttunutta käskyä: Koaa auhtii! Lisää koaa auhtii. Tämä toistuu huomattavan kauan, tunninkin verran. Tervetuloa meille keinuttamaan neitiä! Huomattavan monet Lyylin lausumat ovatkin käskymuotoisia: Isi istuu tähän. Äiti pois. Muumii kattoo! Olen ollut kuitenkin huomaavinani ihan viime viikkoina kielen monipuolistumista: minän lisäksi hän käyttää myös passiivia – vai onkohan se puhekielinen me-muoto?


Harmittavaa tässä kielenoppimisprosessissa on se, ettei äiti pysy tarkkaan perässä, koska ei malta kirjata ylös puhetta. Se olisi ammatillisessakin mielessä hyödyllistä ja mielenkiintoista, mutta näemmä aika on nyt sen verran kortilla, ettei ole ollut voimavaroja tähän. Siksipä haaveilenkin jonkinsortin nauhurista, jolla voisi ottaa klippejä juttelusta ja arkistoida varastoon. Tai ehkäpä julkaista täällä, onhan kysymys päiväkirjaformaatista. ;) Lisäksi oma, luotettava nauhuri olisi mieluinen työväline epämääräisten ja vanhanaikaista tekniikkaa sisältävien lainanauhurien sijaan. No, arkistoidaan asia hetkeksi, kuten tähänkin asti. Ehkä vuonna 2020 maltan satsata tekniikkaan, ja taltioin esimurrosikäisen ajatuksia. 

Nyt carpe diem, pyykit kutsuvat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti