perjantai 5. marraskuuta 2010

Rakas liikuntapäiväkirjani: jooga

Viime aikoina en ole puhunut paljoakaan liikunnasta lukuun ottamatta joogaa. Siihenkään en ole täysin hurahtanut, mutta alttiina joogiutumiseen kyllä olen, koska olen kerta kerralta innostuneempi lajista ja sen tuomasta rauhan tunteesta. Alkeiskurssia tosin on takana vasta viisi kertaa; kuudennella kerrallani kävin ns. alkeismysore-tunnilla, joka osoittautui liian vaikeaksi, sillä siellä piti muistaakin jotain sarjoista, tunti kun rakentui omaehtoisen joogaamisen varaan. En muistanut, ainakaan järjestyksessä. Tällä hetkellä hallitsen aivoillani ja kehollani kunnolla vasta lämmittelyliikkeet. 


Huomasin täten, miten vaikeaa uuden liikuntalajin aloittaminen on, koska siinä tarvitsee myös henkistä kapasiteettia: kykyä ja tahtoa muistella ja harjoitella perusteet hitaasti, hikeentymättä. Se on varsinkin tässä iässä välillä kovin turhauttavaa, koska kiireisenä liikkujana haluaisi vain painella menemään, saada tehot irti niistä harvoista liikuntahetkistä, jotka enää ehtii arjen pyörityksessä tehdä. Joogassakin koen haasteenani ennemminkin keskittymisen ja liikkeiden järjestyksen ja tekniikan hallitsemisen kuin voimani tai kestävyyteni, mutta kunhan tekniikkani kehittyy, pääsen varmaan mittelemään voimienikin kanssa.

 kuva: lululemon athletica

Jooga on mielestäni liikuntalaji, jossa helposti jämähtää yhteen liikkeeseen, jos on kovin ajatuksissaan, kuten minä usein olen. Näin tapahtui alkeismysoressa. Ohjaaja tuli koputtelemaan olalle, että kyllähän sinä nyt varmaan olet jo viidesti hengittänyt. Viiden hengityksen rytmi on nimittäin astangassa tavallisin: tarpeeksi venyttävä, mutta liikkeen ylläpitävä. – Kummallista, että joogatunnilla ajautuu ihan muuhun maailmaan väärällä tavalla; osittainhan joogan tarkoitus on päästä tästä maailmasta toiseen, ajatuksettomaan tilaan, jos olen asian oikein ymmärtänyt.

kuva: lululemon athletica

Mitään joogafilosofiaa en ajatellut täällä julistaa, sillä en ole aiheen asiantuntija, enkä edes aio sellaiseksi tulla. Olen päättänyt olla lukematta yhtään joogaan liittyvää kirjaa, ja aion vain opetella joogaa sellaisenaan, kehon kautta, jolloin pääsen edes hetkeksi jatkuvan ja loputtoman tietotulvan ja lukemattomien lukemattomien tarinoiden maailmasta tekemiseen, yksinkertaiseen ja muuttumattomaan. Se jos jokin minua nyt puhuttelee. Muulla tasolla ei minusta joogiksi ole.


Viime viikkojen liikuntani:

vko 43: tiistaina alkeisjoogatunti, perjantaina noin puolitoista tuntia kävelemistä, lauantaina reggaetón-tunti

vko 44: maanantaina ChiFlow-tunti, tiistaina alkeisjoogaa, torstaina alkeismysorejoogaa, huomenna yritän jaksaa kotijumpata, sillä reggaeton-tunti oli peruutettu.

4 kommenttia:

  1. Minulla on unelma alkaa taysipaivaiseksi joogiksi. Mutta se on vaan unelma. Toissakin kun pitaa edelleen toistaiseksi kayda. Jooga kiehtoo minua ihan mielettomasti, mutta en vain paase tunneille niin usein kuin haluaisin, eli paivittain. Kotona joogaaminen taas on minulle jotenkin hankalaa. En vain paase siihen rytmiin mukaan ja keskeytan hyvin nopeasti harjoituksen ja keksin muuta tekemista. Suurkaupungissa asuessani olen huomannut muutoksen itsessani, minusta on tullut samanlainen hermoheikko, nopeasti kaveleva, hiljaa kiroileva arsyyntynyt nykilainen. Ei hyva.

    VastaaPoista
  2. Sama täällä! Kotona joogaaminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Virikkeetön tila olisi moniin asioihin paras; esimerkiksi lukeminen sujuisi minulta huomattavasti paremmin toisenlaisessa ympäristössä. - Ikävä kuulla, että suurkaupunki on vaikuttanut sinuun vahvasti. Mietin, voisiko jopa Helsingin kokoinen kaupunki ja sen syke vaikuttaa ihmiseen negatiivisesti? Vai onko kiireily ja hermoileminen, joihin myös itse usein sorrun, vain nopeutuneen yhteiskuntarytmimme tulosta?

    VastaaPoista
  3. Ainakin minuun Helsinki vaikuttaa vahvasti - enkä mitenkään pidä tuota vaikutusta positiivisena, kuten Sylvi hyvin tietääkin. Olen jotenkin paljon onnellisempi ja enemmän sinut itseni kanssa, kun olen maalla. Siellä kuitenkin kaipaan Helsingin henkistä raikkautta ja älyllistä ilmapiiriä.

    Tasapainoa näiden kahden välillä lienee tulevaisuudessa etsittävä yhä aktiivisemmin. Se fiilis valtaa myös näin irtioton alkumetreillä.

    t. teologi Dubaista

    VastaaPoista
  4. Niinpä, kumpa jonkin sortin tasapaino sen ja monen muunkin vastaavankaltaisen probleemin välillä löytyisi! Samanlainen ahdistus leijuu mielestäni myös täällä nettimaailmassa: on ihanaa päästä osalliseksi virtuaalista maailmaa, mutta samalla se syö valtavasti tosielämän ihmeellisyyksistä. Olivatkohan ihmiset onnellisempia ennen, kun näitä hienouksia ei ollut keksitty?

    Mukava kuulla, että olet ehjänä Dubaissa! Ihanaa reissun jatkoa!

    VastaaPoista