sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Viikon lyylit

Jotta blogini messuaisi välillä jostain muustakin kuin joulusta, otetaan tähän väliin Lyylin parhaita tempauksia ja kommentteja tältä viikolta. Lyyli nimittäin ilostuttaa arkeamme päivä päivältä useammin nasevilla kommenteillaan ja uudenlaisilla puuhillaan.

Laulamista on kuultu viikon aikana runsaasti. Lyylin lempparibiisejä ovat tietenkin muumi-laulut,  animaatiosarjan alku- ja loppulaulut. Niistä on olemassa erilaisia ns. Lyyli-versioita. Loppulaulun ensimmäisessä versiossa lauletaan pelkkää Hei muumi, hei muumi, hei muumi -säettä vähintään 30 kertaa peräkkäin. Toisessa versiossa lauletaan hieman muuntuneena säettä "Hei muumitaloa lukita yöksi, hei muumitaloa lukita yöksi, hei muumitaloa... Vähintään 30 kertaa peräjälkeen. 

Kolmannen version, alkulaulun ensiesitys oli tänään, puhelinkeskustelussa mummun kanssa. Se kuului näin: Maamamamaama mammaammamaamma, paapapapaappa paappaapapaappa, naannannannaanna... Jostain kumman syystä tämä versio oli vähemmän toistoa sisältävä kuin edelliset. Vaikeampi sävelkulku? Raskaammat äänteet?

Tuolla ulkosalla, puolen metrin hankien maailmassa Lyylin tietää pysyneen pulkan kyydissä, kun takaa kuuluu herkällä ja hellyyttävällä lapsenäänellä laulettua muumia.


Usein myös vessassakäynti on esitys itsessään. Joskus siitä ilmoitetaan näin: "Lyyli menee pissille. Heippa hei!" Joskus taas tarvitaan emon käsiä: "Hei äiti, aita minua. Pisu ois." (Lyyli tosiaan ääntää diftongit, joiden jälkikomponenttina on u tai y, i-loppuisina.) Aika usein hän on itsenäinen tyttö ja tyhjentää potan sisällön vessanpyttyyn (ja sen reunoille), oli siellä mitä tahansa.  :o Tänään esiteltiin myös uusi vessataito, valon napsauttaminen päälle. Lyyli hihkaisi: "Hei kato, mää lampun."

Oletan, että Lyylistä on tullut omatoiminen, koska vanhemmat uppoavat helposti omiin puuhiinsa. Tiedä häntä, mutta yhtä asiaa Lyyli ei mielellään vieläkään oikein tykkää harjoitella: pukemista. Välillä hän kuitenkin yllättää, kuten tänään, kun iltapäiväkolmelta ei vielä ollut vaihdettu yöpukua häneltä pois. Lyyli ilmotti, että "nyt päivä on," yöpuku lensi pois, tyttö haki itse vaatelaatikosta paidan ja housut ja puki ne isin avustuksella päällensä. Äiti kun yritti auttaa, hän sai tiukan määräyksen pysytellä poissa. Hmm, ehkä Lyyli oppisi pukemistakin paremmin, jos äiti malttaisi useammin antaa lapsen kokeilla itse. ;)


Illalla yöpukuun siirryttäessä Lyyli taas löysi tiensä äidin vaatekaapille. Käytiin seuraavanlainen keskustelu: 
Isi: Ne housut on vähän isoja sulle. 
Lyyli: Lyyli on iso tyttö.

Usein vastaus on ollut päinvastainen. 
Äiti: Tuleeks Lyyli levittään pyykkiä äitin kaa?
Lyyli: Minä pieni olen. 

Sellainen Lyyli meillä asuu.

2 kommenttia:

  1. Lyyli se kuulostaa mainiolta tapaukselta, sanavalmiilta ja fiksulta :) Ihanasti tuli kuvista mieleen kuumaakin kuumempi viime kesä, nythän sitä hellettä on jo kummasti ikävä...

    VastaaPoista
  2. Joo, kiitos! Lyyli on alkanut ihan viime viikkoina puhumaan enemmän. Kyselee, mitä "sä äiti puuhaat" ja selittelee leikkejään. Se on kivaa. – Hellettä vähän mullakin ikävä, mutta onneksi saatiin kotiin lämppäri!

    VastaaPoista