sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Suklaatastingin voittaja

Suklaa, tuo pimeän ajan terveystuote.


Jouluna nautimme runsain mitoin Pandan juhlapöydän konvehteja, saman firman uutuustuotetta, juhlapöydän valkosuklaakonvehteja ja tietysti lahjaksi saatuja suklaita, jotka tällä kertaa olivat sekä Fazerin perinteistä sinistä levyä että virolaista Kalevia. 

Viimeksimainitun puulaakin suklaa ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini; minusta on yksinkertaisesti ollut haaskausta syödä pahaa suklaata, sillä suorastaan sellaistakin Kalev on tarjonnut, mutta tänä jouluna sain yllättyä. 

Olin kuullut huhua siitä, että kyseisen firman valkosuklaa-riisicrisp-mustikkasuklaa on mainiota. Muistin asian siinä silmänräpäyksessä, kun lahjasuklaalevystä taittamani palat alkoivat sulaa suussani. Tämähän on hyvää. Tämähän on parasta suklaata, mitä tänä jouluna olen syönyt!

Yllätys saapui takavasemmalta, keskeltä ei mitään, sillä olin jo hieman tylsistyneessä joulupäiväisessä makeaähkyn tilassa. 

Suklaan erinomaisuudesta virkistyneenä ajattelin saapua kertomaan teille tämän ilouutisen.


Herkullisen joululahjan pakkauksesta tosin ei voi muuta todeta kuin että näyttääpä Fazerilta...

Aattoillan tunnelmia

Jouluaatto, tunnelmallinen. Lahjat avattiin hetkessä; Lyylille niitä kertyi vino pino, mitä tyttömäisimpiä, vaaleanpunaisimpia ja mieluisimpia. Äiti sai mm. hyvän kirjan (Rosa Liksomin Hytti nro 6), teetä, fleecekerraston, korun ja kellon. Tarpeeseen tulivat kaikki – kirjankin jo korkkasin!


Lahjojen avaamisen tiimellyksessä kuultuja kommentteja en saanut kaikkia kirjattua ylös. Tyttö kun hihkui niin innoissaan lahjojen parissa. Yksi paketti aukeni salaa jo aamulla, kun hän oli sen löytänyt jostain pinosta ja huomannut, että päällä lukee tuttu nimi!


Mistä huomasi, että lahja on mieluisa? Sen saanut Lyyli toisteli: En ole ikinä nähnyt tällaista, en ole ikinä nähnyt tällaista. Tällä kertaa toisteluja sai aikaan etenkin Hello Kitty -käsilaukku. 

Jossain vaiheessa Lyyli näki äidin pienen lahjapinon. Hieman haikealla, pettyneellä äänellä hän totesi: Ai, sä sait pienen tyynyn. Äiti vastasi: Ei se ole tyyny, sen ympärillä oli äidin saama kello. Saat tyynyn minulta. Lyyli: Tralllalllaa!


Loppuilta kului Bambi-elokuvan parissa torkkuen. Myöhään mentiin nukkumaan, myöhään herättiin, eikä tänään ole lähdetty minnekään. Illaksi saamme vieraita, mikä on hyvin odotettua. Saamme nähdä Lyylin ensimmäisen serkun ensimmäistä kertaa... 

Julaftonen, den dag som alltid flyger förbi för fort. I år kändes det lite mindre roligt, även om allt såg ut som vanligt. Men visst gjorde det gott: att äta, mysa, sova, öppna paketer, se barnets glädje. Det är ju det bästa i hela julen. 

Fast igår tyckte jag att det bästa är att ha julgranen, den doft kan man aldrig sluta älska, dess vackerhet överträffar allt annat.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulun rauha

Lyyli pelaa kännykällä autonrakennuspeliä, jouluradio soi, kynttiläkello pyörii ja helisee pöydällä, puurot on syöty (Veikko sai mantelin!) ja kahvit kera herkkujen juotu. Meikäläinen on jo sellaisessa ähkyssä, että pitää varmaan kieriä kirkkoon. Lähdemme pian kuuntelemaan hartausta; joulupukki jo kävi, pöydän alla koko vierailun ajan piileksineen Lyylin iloksi. :)


Lahjojen avaaminen jää iltaan, samoin kuin herkullinen kalapöytä allekirjoittaneen tekemien laatikkojen ohella. Ohoh, jotain ekstraakin sain aikaiseksi! Eihän tämä nyt aivan pilalle siis mennyt. Harmi asunnottomuudestakin on unohtunut johonkin hösäyksen ja rauhan välimaastoon.

Mukavia joulun hetkiä teille rakkaat lukijani! Lisää jouluisia kuvia seuraa pyhien aikana.


God jul och gott nytt år för er alla!

perjantai 23. joulukuuta 2011

Ikävää tilitystä, ei kannata lukea

Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että luovutan. Luovutan kaiken suhteen. Varmastikin joululla on osuutta asiassa, kun kurjuus tulee näin pintaan. Nyt tiedän miltä kaikista joulua vihaavista tuntuu. Nyt tiedän, miltä tuntuu, kun ei mene hyvin.

Laskin, että syksyn aikana minulta on mennyt noin 6000 euroa turhiin vuokriin, homekoiratutkimuksiin, muuttoihin ja muuhun asunnon etsimiseen liittyen. Olen käynyt läpi 69 asuntoa, joista kahdeksassa olen käynyt joko testaamassa asuen, nukkuen tai oleskellen sekä mahdollisesti myös homekoirien avulla. 

Silti olen edelleen vailla kotia tai kotiehdokasta. Tylsintä tässä iänikuisessa kodittomuudessa on se, että minulla ei mene muutenkaan loistavasti: joudun vaihtamaan työpaikkaa saman herkistymisen vuoksi. Olen kaiken aikaa sairas: jatkuvat yskäkohtaukset, hengenahdistus, vuotava, myös vertavuotava nenä ja ihottumat vaivaavat. Henkisesti olen täysin romu.

Muistelen muutamia viime vuosia. Olen itkenyt vuodesta 2009 alkaen lähes jatkuvasti epäonnistunutta avioliittoani. Oikeastaan ainoa positiivinen asia, joka minulle tulee viime vuosista mieleen, on tyttäremme syntymän ohella se, että vihdoin erosimme. Kohensihan se jo oloa melkoisesti. 

Tuntuu tyhmältä oksentaa tämä kaikki tänne, ja vielä joulun alla. Kuitenkin se näyttää olevan ainoa selviytymiskeinoni tässä surkeudessa. Että saan ja osaan edes hiukan kirjoittaa vielä. Koko muu elämä kun tuntuu häviävän sormieni lävitse, enkä vain voi sille mitään. 

Joulu on iloinen tapahtuma tavalliselle ihmiselle. Ihmiselle, joka elää jo valmiiksi rikkinäistä elämää, se saattaa aiheuttaa entistäkin suuremman surun: se muistuttaa asioista, joita et voi saada, joita et ole saanut ja joita et ikinä tule saamaan, vaikka haluaisitkin. 

Minua joulu muistuttaa nyt siitä, kuinka kipeästi tarvitsisin tavallisuutta ympärilleni: en välitä siitä, vaikka joutuisin elämään yksin, mutta tarvitsen seinät ja katon, joiden suojassa pystyä hengittämään. Ilmeisesti pyyntöni tässä kosteuden maassa vain on liian hankala: ei ole Allergia- ja astmaliiton homeettomia asuntoja. Ei ole olemassa näin helppoa vastausta, vaikka sitä tunnutaan kovasti minulle ehdotettavan. On vain tämä kivinen tie käydä yksi kerrallaan läpi asunto toisensa jälkeen.

Arvelen, että noin joka kymmenes asunto on puhdas, maksimissaan. Tämä saattaisi tarkoittaa sitä, että aivan pian jo nappaa. Toisaalta kuulin homekoirayrittäjän asiakkaasta, joka oli koenukkunut 30 huoneistoa. Minun vauhdillani tämä tarkoittaisi puolentoista vuoden etsintää. 

Silti aina on toivoa: toivoa siitä, että ensi jouluna saan kattaa oman pöydän, pystyttää omalle lattialle kuusen saamatta siitä hengenahdistuskohtausta, nukkua oikeassa sängyssä ja pitää vaatteitani omassa kaapissa, jossa on niille myös tilaa. Itsestäänselvyyksiä suurimmalle osalle meitä länsimaisia kaikkivoipuuden keskellä eläviä, muttei kuitenkaan kaikille.

Parempia ja jouluisempia mietteitä teille kaikille; minun positiivisuuteni on nyt varissut, enkä aio pyydellä sitä anteeksi. Koska otsikko jo varoitti tilityksestä, sitä tämä teksti nyt sitten vain oli, oli joulu tai ei. Niinhän se joulu yhtälailla tulee, olitpa sitten terve tai sairas, kodillinen tai koditon, rikas tai köyhä. Ei se kysele, miksi siis sille petaamaan sen erityisempiä polkuja.

PS. Aion vielä kirjoittaa iloisemman postauksen, kunhan pääsen joulusiivoista ja muista valmisteluista. Ollaan siis jo 23. päivän puolella, kello viiden tietämillä ja Veikon luona siivoamiset, ruoanlaitot ym. tekemättä. Kuusi kellarissa, koristeet jossain varastossa romujen alla ym. Siitä siis vielä lisästressit. Pientä kuitenkin muun rinnalla!


maanantai 19. joulukuuta 2011

Oudoin

Kynsilakoistani oudoin on pikkujoulukautta varten ostamani OPI:n Gettin' Miss Piggy with it. Luulin, että lakka olisi hileinen, mutta hyvin punainen. Siltä se näytti mallikynnellä tai sitten mä vain tuijotin kaunista tummana hehkuvaa pulloa.

No, koko pikkujoulukausi meni ja korkkasin lakan vasta nyt joulun alla. Ja täytyy myöntää, että ihmetyin: Pliisu väri ei vastannut mielikuvaani joulukausikynsilakasta.


Toisaalta tykästyin tähän Piss Miggy -lakkaan, kuten vahingossa lakan nimessä ensin kirjoitin, sillä se on kaikessa epämääräisyydessään helppo: ei näy kaikki säröt, ja koska pinta on joka tapauksessa rosoinen, lisäkerroksia voi vedellä miten sattuu. 

Keksin myös suuressa lakkaviisaudessani, kun kynsien päät olivat jo yhden vuorokauden jäljiltä kuluneet (katso kuvia!), että lakkaankin toisin päin: kynnen kärjestä juureen. Tiedän, te meikkiasiantuntijat tyrmäätte loistavan keksintöni, mutta tällä lakalla nyt sai tehdä mitä tykkäsi. Ei ainakaan kynsissä näkynyt väärämuotoinen lakkaustapa, vaan näin sai kärkeenkin enemmän hileitä aikaiseksi. 


Samalla sain aikaan jouluisen näppäimistön: hileet koristavat muutamien valittujen kirjainten pintaa. Hileitä on löytynyt myös pöydältä, eivätkä ne suostu irtoamaan edes rapsuttamalla. Voima-aineita en puiseen pöydän pintaan ole tohtinut käyttää. Mietin vaan, miten lakka kyllä kynsistä irtoaa normaaliakin nopeammin, mutta pöydän pinnasta ei sitten millään...

Voidaan tietysti todeta, että tästä lakasta on moneksi. Ehkä ensi joulun alla käytän sitä askarteluihin – tai sitten tajuan, että ihan tavallisen joulunpunaisen lakan päälle voi vetää hilekerroksen. 

Ensi vuoden nerokkuutta odotellessa.


lauantai 17. joulukuuta 2011

Rakas liikuntapäiväkirja: laiska syksy, mutta pirteämpi kevät?

Syksyn liikuntani ovat olleet harvinaisen harvassa (ainakin verrattuna siihen, miten tunnollisesti kuntoilin viime kevään aikana). Olen sairastellut pitkin kautta ja ehtinyt vain satunnaisesti tanssitunnille tai ulos kävelemään. Joogaa en ole harrastanut kesän jälkeen ja kuntopyöräilykin on täysin jäänyt, sillä pyörä lähti yhden muuton yhteydessä vanhemmilleni säilytykseen.

Nyt olen kuitenkin vakaasti päättänyt saada itseni kuntoon ja alkaa harrastaa lenkkeilyä – tosin sillä reunaehdolla, että polveni ja lonkkani ja muutenkin koetuksella olevat keuhkoni kestävät touhun. Taisin inspiroitua Almasta, joka on lähes idolini liikunnan määrässä ja lajeissa!

Selailin vähän juoksukoulu-sivustoa, mistä löysin pientä mallia treeneihin. Näistä voisi tehdä oman sopan, sillä malliehdotukset eivät olleet aivan mieleeni. 

the jogger


Tässä ainesluettelo sellaiselle juoksupuuhiin ryhtyvälle, joka ehtii neljästi viikossa kuntoilemaan:


Aloittelija
  1. harjoitus:  30min kävely – juoksu (2min kävely – 2min juoksu)
  2. harjoitus:  45 min kävely – juoksu (2min kävely – 2min juoksu) + kevyt jumppa
  3. harjoitus:  lihaskuntoharjoitus, jumppa tai vastaava 40 min
  4. harjoitus:  75 min sauvakävely/pyöräily/muu kestävyyslaji  60-70% max sykkeestä
Lenkkeilijä
  1. harjoitus: 30 min juoksu 70% max sykkeestä + 15 min lihaskunto
  2. harjoitus: 45 min juoksu 60 – 70 % max sykkeestä + hyvä venyttely
  3. harjoitus: lihaskuntoharjoitus, jumppa tai vastaava 40 min
  4. harjoitus: 90 min kestävyyslaji, muu kuin juoksu 60 -70 % max sykkeestä
Juoksija
  1. harjoitus: 40 min juoksu 70% max sykkeestä + 15 min lihaskunto
  2. harjoitus: 60 – 70 min juoksu 60 – 70% max sykkeestä, loppu vauhtia vaihdellen.
  3. harjoitus: 40 min juoksua, josta 20 – 25 min 75 – 80% max sykkeestä vauhdikkaasti.
  4. harjoitus:  90min 60% max sykkeestä ”pitkä lenkki” 

Minulle voisi sopia seuraavanlainen runko:
1. harjoitus: 40 min juoksu (syke max. 155) + venyttely 10–20 min. MA TAI TI
2. harjoitus: 45 min juoksu (syke max. 140–145), lihaskuntoa 15 min. KE
3. harjoitus: 55–60 min. tanssitunti tai jumppa TO TAI PE
4. harjoitus: 90 min. pitkä lenkki juosten tai kävellen (jos juosten, syke noin 145) LA TAI SU


Kyllä näillä harjoitusmäärillä jo puolimaratonin juoksisi (yhden sisareni mukaan kyllä harjoittelemattakin...), sillä maratonia en tohdi helposti kipeytyvillä paikoillani yrittää. Tosin vähän jännittää, miten terveenä pystyn keväällä pysymään, jotta pääsen näihin harjoitusmääriin.


PS. Asunnon etsiminen jatkuu edelleen. Kahdesta tutkitusta (vuokra-asunnostani ja eräästä myytävästä) kämpästä löytyi tällä viikolla home-esiintymät, mutta saatan päästä vaihtamaan vuokratalon sisällä huoneistoa. Selvinnee ensi viikolla.

Hometulokset kait olivat viimeinen kipinä innostua purkamaan stressiä juoksun avulla, sillä verenpaineeni vetelivät päänhuminasta päätellen aika korkealla ikävien uutisten jälkeen.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Joulunaluspäivät

Viikonloppu kului kavereilla tuossa naapurissa. Lauantaina syötiin nepalilaista ja koristeltiin kuusta – mikä sointuva yhdistelmä! Sunnuntaina vietettiin amerikkalaista joulua kalkkunan, munatotin ja Christmas carrolsien seurassa.


Meille on opiskeluaikaiseen kaveriporukkaan muodostunut tapa juhlistaa joulua etukäteen jonkun teeman merkeissä. Tähän asti on ollut niin kansainvälistä, porvari-, aatelis-, lähiö- kuin wanhan ajan jouluakin. Viime vuonna oltiin ITE-hengessä opetuskeittiössä ja nyt siis siistit kuteet niskassa perunamuusin ja kalkkunan parissa. Jenkit nimittäin nauttivat jouluaterialla muusia ja esimerkiksi vaahtokaramellisalaattia, jonka sijaan meille oli tällä kertaa tarjolla coleslaw:ta – Jenkkilästä sekin salaatti. Jälkkäriksi isoja ja paksuja keksejä, joihin oli upotettu suklaakaramelleja, sekä juustokakkua ja saksanpähkinätorttua. Nams. (Jotenkin nuo jälkiruoat jäävät meikäläisen kohdalla usein paremmin mieleen ja tarkemman analyysinkin kohteeksi.)


Halusin asustaa itseni jälleen uudehkoilla tuotteilla: Michael Korsin käsilaukulla ja punertavilla korkkareillani, jotka harkinnan jälkeen päätin sittenkin pitää itselläni – osin siitä syystä, että ne olivat ystäväporukkani 37-jalkaisille liian isot! Uudet NB Collectionin hopeakorvikset pääsivät neitsytmatkalleen; ne tarttuivat mukaani Helsinki10:stä, jossa vierailin ensimmäistä kertaa lauantaina. Samoilla vermeillä painetaan kaikki joulujuhlat, eihän täällä Veikon luona turhan paljon muita juhlavaatteita mulla mukana olekaan. 

Joulusta on tulossa kummallinen. Monesta edellisestä vuodesta poiketen minulla ei ole minkäänlaista fiilistä kyseistä juhlaa kohtaan. Odotan vain lomaa, että pääsen hengähtämään – sanan monessa merkityksessä.

Ei tunnu kovin jouluisalta tämä asuntokaan vielä, mutta pienen kuusen ajattelimme kuitenkin hankkia. Ruokia ei ole suunniteltu, ei juuri siivoamistakaan. Ehkä kaikki hoituu viimeisten päivien aikana, kun Lyyli ja Veikko ovat lomalla pohjoisessa. Toivon, että jaksan sitten; toisaalta viime vuoden joulustressiin verrattuna olen nyt ihan lunkki kaikkien valmistelujen kanssa. Se tuntuu helpottavalta. Joulustressi tästä vielä puuttuisikin!

Kunhan on muutama lahja, suklaata ja hyviä dvd-settejä, niin päästään tunnelmaan. Aatoksi kirkkoon, ruokaa, lahjoja, joulupäivänä toivottavasti siskon perheen vierailu. Ihanaa tietysti olisi, jos sataisi lunta; pääsisi oikeaan tunnelmaan ja Lyylin kanssa hankeen. Iltaisin kynttilänpolttoa takassa, leffoja, värittelyä, lueskelua. Jälleen kerran huomataan sama totuus: vähällä pärjää ja on tyytyväinen. 



Dags att lägga mig eller åtminstone börja planera detta evenemang, om jag vill sova minst sex timmar. Det har nämligen uppstått såna svårigheter angående mitt engagemang i sovandet att jag börjar ana att den här härliga kristiden med extralånga nätter är över. Ja, eller kanske fortsätter kristiden att gå sina egna vägar, och sovandet sina egna.

Sovit har jag mycket under hösten. Nu har det blivit dags att starta juletidens uppvärmning med sina fester, gåvor, postkort och det skräp man har kommit på att det ska finnas uppe under den här säsongen. För att understryka den verklighet jag lever i, är jag inte stressad på grund av julepyssel, utan tvärtom. Den här kommande julen har jag faktiskt inte alls något intresse för. Konstigt för en sån juleperson som jag är.

Det som jag har blivit helt trött på är att hosta och snyta hela tiden. Det är verkligen så att det ska bli någon förändring på hela detta. Oj, vad jag har varit arg på den här situationen, men så småningom börjar jag acceptera verkligheten; att det går inte alltid så som man hade planerat själv. Jag ska ba hålla med nu så länge jag orkar och börja titta runt samtidigt. Jag litar på livet fortfarande, och tror på det att man ska få det man verkligen behöver. Men för att få detta, måste man gå igenom svårigheter ibland även på bekostnad av sin hälsa.

Jag fortsätter att hosta, men det har man medicin för. God natt!

lauantai 10. joulukuuta 2011

Sanataiteilia

Ystäväni otti hienon kuvasarjan tyttärensä taiteiluista: milloin oli käännetty kukkapurkki ylös alas, kun äidin silmä oli välttänyt, milloin ruokaa maistelivat legoeläimet. Sarjan nimi oli osuvasti taiteilia.

Lyyli on pitänyt performanssitaiteen suhteen aika matalaa profiilia, mitä nyt toisinaan tekee lähdöistä elämää suurempaa draamaa. Mutta sanaisen arkkunsa suhteen hän osaa olla vähintään viihdyttävä.

Itkemistäkin voi perustella ja niin kai pitääkin. Tällaiset keskustelut ovat meillä yleisiä:
Äiti: Nyt ei enää jaksa kuunnella tuota itkemistä.
Lyyli: Mutta kun minulla on silmävarastossa paljon vettä.

Välillä pyynnöt ovat hauskoja:
Lyyli: Hei, äiti voisit niitä hassulaistarinoita kertoo…
Äiti: Heheheh.
Lyyli: Niin, niitä pöhköläistarinoita!

Ja välillä yksinpuhelut hymyilyttävät:
Lyyli (värittää): Olen hieno taitelija. Mut vois viedä museoon.




Hauskojen juttujen lisäksi lapsesta saa mallia omaan elämäänsä: uskoapa itseensä yhtä vakaasti!

perjantai 9. joulukuuta 2011

Kauden lopputilitys

Olen mielessäni kironnut tämän viheliäisen vuoden jo monasti, ja nyt päädyin siihen, että täytyy tehdä koko kauden dissaus vielä kirjallisestikin. ;) 

Ei tämmöistä syksyä ennen ole mulla ollut, eikä toivottavasti tule, tosin kaksi muutakin syksyä ovat elämässäni olleet lähes vastaavia. Täytyy myöntää, että ihmeellisen selväjärkiseltä olo kuitenkin tuntuu, kaikesta huolimatta. En ole niin sumuinen kuin muina pahoina syksyinä olen ollut; ehkä se on kasvamista, vastoinkäymisten kanssa elämään oppimista?

Joulu siis vietetään Veikolla; oma uusi "kotini" joutuu ensi viikolla homekoirien syyniin, koska aloin taas jälleen kerran reagoida siivotessani uutta potentiaalista asuntoa. Kuudes kerta, eikä vieläkään... Silti pieni toivonripe on jäljellä: josko se olisi ollut vain remonttiaineista johtunutta ylireagointia? Tosin harmillista sekin ja asumista rajoittavaa, jos olen allergisoitunut nyt monille näillekin aineille! (Ikään kuin olisin kertonut nämä jutut jo pariin kertaan täälläkin...)

No, olen jo henkisesti valmistautunut uuden etsintäkierroksen alkamiseen. Ainoastaan huolettaa se, että miten ikinä löydän puhtaan kämpän; olenhan jo kiertänyt yli 70 asuntoa, eikä niistä kuin muutama ole mielestäni ollut potentiaalinen. Kun olen lukenut juttuja homepakolaisista, jotka ovat testanneet kolmekinkymmentä asuntoa löytämättä sitä puhdasta, olen joutua paniikkiin. Mutta lohdutan itseäni ajatuksella siitä, että onhan minulla kuitenkin ollut montakin kotia, joissa olen voinut asua aivan tai melko terveenä. Ei tämä nyt ihan mahdotonta voi olla. 




Samalla olen kääntänyt tietoisesti tai väsymyksestä johtuen ajatukseni useimmiten toisaalle: olen hankkinut joululahjoja, väritellyt hametta, syönyt kakkua ja suklaata, potenut flunssaa ja inhottavaa yskää (ja niiden johdosta suunnitellut tosissani työpaikan vaihtoa), tuijottanut Veikon uutta telkkua ja nukkunut. 

Lisäksi olen hienostellut – tänään tuli sisäänajettua uudet marjapuuroavokkaani töissä. Harmi, ettei ole eikä tule kuvaa. Kengät jätin koululle, sillä viikonloppuna on tiedossa ihan tavallisia vaatteita huomiselle ja sunnuntaille amerikkalainen joulujuhla pikkujouluasussani.

Kausi siis alkaa olla lopuillaan: viimeinen viitosten ruotsintunti oli ja meni, ensi viikolla joulujuhlaharjoitukset dominoivat, ja eipä tässä aikaakaan, kun pitää saada joulusiivo tehtyä. Lahjat on onneksi lähes kokonaan jo ostettu. 

Asiani ovat siis harvinaisen hyvin monella saralla. Mutta ensi vuodesta on parasta syntyä jotain aivan muuta: toivomuslistalla puhdas koti, jossa on hyvä olla ja työpaikka, jossa en yski keuhkojani pihalle. Ei muuta, rakas kuka ikinä tästä päätätkään.


Onneksi on tää pieni tonttu piristämässä elämää!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Väritä kakara!

Lyyli sai kesällä synttärilahjaksi Raili-kummitädiltään Väritä kakara -hameen. Ryhdyimme tänään värityspuuhiin, ja jatkamme ensi viikolla, kunhan saan metsästettyä paketin kolmen kangastussin ohelle vielä muutaman värin lisää.


Värittäminen on kyllä rentouttavaa touhua – Lyylin lempipuuhaa! Tosi tärkeää tuntui olevan myös se, että äiti tykkää touhusta. Välillä tässä kirjoittaessani kuuluu kysymys: "Äiti, mikset välillä värittäisi?"

Niin hamepakkauksessakin osuvasti kerrotaan: "Äiti antoi tyttärelleen kynän. Kynällä tyttö piirsi yhden, toisen, kymmenennenkin kuvan. Sanoi aina: "Väritä äiti!" Mutta äiti oli kiireinen, ajatteli vain kiireitään. Kun kiire sitten katkesi, huomasi äiti tytön kasvaneen ja piirtämisen jääneen. Silloin äiti alkoi värittää. ---"


Ensin sukkikset jalkaan, sitten väritystouhuihin!


lauantai 3. joulukuuta 2011

Muutoksien perässä pysyminen?

Maailma muuttuu, enkä tiedä, pysynkö aina perässä. 

Tällä kertaa tarkoitan sitä, että kylläpä on kummallista, jos remonttimainoksessa mainostetaan salasuhdetta tähän tyyliin: "Naimisissa ja kyllästynyt. Hanki kauttamme oma salarakas." No, mainos, joka sijaitsi Kallion Helsinginkadulla yhden julkisivuremontissa olevan rakennuksen pressussa, poistettiin onneksi nopeasti yleisen reaktion vuoksi. En siis ole ainoa, joka ei ole pysynyt "muutoksen" perässä.

Toinen muutos liittyy ostamiseen. Viime aikoina olen kovasti miettinyt kulutustottumuksiani todeten ne kokolailla epäekologisiksi: ostan paljon vaatteita, kyllästyn vanhoihin melko nopeasti ja laitan ne kiertoon ehkä liiankin nuorina. Toisaalta olen sikäli tyytyväinen itseeni, että pyrin ja ostankin ns. laatua ainakin kengissä ja laukuissa ja hankin vaatteita myös käytettyinä. Tavoitteeni onkin, että tavarani kestäisivät käytössä mahdollisimman pitkään. Soimaan itseäni lähinnä siitä, että haluan koko ajan jotain uutta, jota esitellä niin töissä kuin täälläkin enkä kestä kuluneita vaatekappaleita päälläni.

Vaatteiden ja asusteiden valmistamiseen liittyykin yksi suuri huoleni: Miksi, oi miksi tehdään niin halvalla ja huonosti esimerkiksi kenkiä? Käväisin männäviikolla eräässä ns. tavallisessa vaate/kenkämerkin puodissa kauppakeskus Kampissa. Mielestäni liikkeen vaatteet ovat keskilaatua: melko edullisia ja suhteellisen kestäviä. En voinut kuitenkaan visiitilläni lakata ihmettelemästä kaupassa myynnissä olevia kenkiä: halpoja kangaskappaleita, jotka tuskin painoivat mitään ja vaikuttivat siltä, että kestävät käytössä juuri sen sesongin, jolloin ovat muodissa ja hajoavat sitten palasiksi. Hintaa oli 17,90; hinta–laatusuhde siis kunnossa, mutta miksi tällaisia täytyy tehdä? Yleisen muodikkuusvaatimuksen vuoksi? Jotta kaikilla olisi varaa pysyä muodin huipulla? Arvelen, että tällaisissa tuotteissa on suurin epäekologisuusaste; valmistamiseen kuluvat luonnonvarat ja energia maksavat ympäristölle paljon, jos tuote on jo syntyessään valmis pian hajoamaan ja sen käyttäjä vaatii uuden vastaavan tilalle!


Muuttunut maisema: Mahdollinen uusi kotirakennukseni sijaitsee aivan naapurissa. Kuva on otettu Veikon olohuoneen ikkunasta muutama viikko sitten. Asuntoni parveke tosin sijaitseee toisella puolella "uloketta", eikä sieltä pääsisi huhuilemaan Veikolle. 


En tiedä, pysynkö muutenkaan maailman perässä. Kaikki on niin hektistä, levotonta. Itse olen tällä hetkellä kuumessa, ilmeisesti kaiken maailman rasituksista johtuen. Uuden mahdollisen asuntoni aiheuttama stressi kaupanpäällisinä. Kävin kämpillä tänään siivoamassa (ennen kuin tajusin olevani kipeä), haistelin, minkä jaksoin, mutta en voinut päättää vielä mitään. Laminaatti, kaapit haisivat, ehkä hometta oli, ehkä ei. Mahdotonta kertoa. Mutta päätin olla päättämättä mitään. Ehkä aivan vielä en ole valmis uuteen muuttoon, muutokseen, tämän kaiken nopeuden keskellä. Ehkä muutoksen pitää tulla sittenkin hitaammin, ehkä olen ollut alusta asti liian hätäinen. 

Hidasta viikonloppua kaikille, jotka hitautta tuntevat tarvitsevansa! Minä siirryn nyt päiväunille portviinilasin ja itsetehdyn sorbetin jäljiltä. Kuume, laskethan pian!


Alhaalta katsottaisiin ylöspäin: Suuntaisin jälleen toiseen kerrokseen. Alapuolella vain saunatilat, näkymät takapihalle kuten ennenkin. Kukat viihtyisivät, sillä ikkunat sijoittuvat etelähköön.


tiistai 29. marraskuuta 2011

40 paria

Tunnustan: tulipa sitten ostettua vielä pari paria pikkukenkiä. 

Hankin huonoille punasilleni korvikkeet: näyteparini toimineet Ted Bakerin marjapuuron väriset avokkaat. Josko niillä joulunajan juhlat selviäisi? Eivät kyllä ole yhtä fiinit kuin ekat punaset, mutta aika vänskät kuitenkin. Vähän harmittelin niiden huonoa työnjälkeä: suttuiset, rypyliäät saumat takana ärsyttävät, samoin pienet kulumat ja huolimaton liimaus, mutta olihan hintakin "suhteellisen" inhimillinen, ainakin Ted Bakeriksi. Etsitään ensi jouluksi sitten jotkut upeat kiiltonahkakorkkarit!

Lisäksi tilasin netistä kesää ajatellen punaiset ballerinat. Ovat vielä matkalla, joten en osaa täysin varmaksi sanoa, jäävätkö kenkäkokoelmani osaksi. (Vaikka ovatkin tutut ja turvallisen sopivat Vagabondit.)

Aloin samalla laskea, miten paljon kenkiä omistan. Sillä omistanhan minä niitä. Lopputulokseksi taisin saada 40... Montaakaan turhaa paria en kuitenkaan taida olla hankkinut. Tai miten sen nyt ottaa. Töissä laskin pitäväni tällä hetkellä seitsemää paria; saatan yhden ja saman päivänkin aikana vaihtaa työkenkiä. 

Päätin lopulta listata kaikki kenkäni, hankkimisajankohdan mukaisessa järjestyksessä, sen perusteella miten asian muistan. (Olen kirjoittanut listaan myös kenkien merkin ja ostohinnan, jos olen ne muistanut. Suuri osahan kengistä on tällä hetkellä varastossa, osa siellä töissä.) Listan luettuasi olet varmaan samaa mieltä kanssani: vuoden kenkienostopaasto tälle henkilölle on tarpeen. 


1990-luvun loppuvuodet:
- ratsastuskenkinä toimivat vanhat talvikengät (Ecco) 
- terveyssandaalit, läpsyinä toimivat (Scholl) 250 mk
- ratsastussaappaina toimivat vanhat mustat saapikkaat (Ten Points) 
- mustat peruspikkukengät, remmit nilkoissa, tolppakorko (?) 

2000:
- mustat korkeakorkoiset (8-10 cm) saappaat tolppakorolla (Ten Points) 115 e

2004: 
- talviset beiget "ryhmykengät", matalanilkkaiset, karvavuoriset (?) 50 e
- mustat mokkanahkaiset pikkukengät karvasomisteella (?) 35 e

2005:
- aerobic-tossut (Adidas) 130 e















2006:
- musta-ruskeat saapikkaat (Ecco) 45 e
- vaaleanruskeat kesäkengät, remmi nilkassa (Gabor) 75 e
- ruskeat kävelykengät (Michelle K) n. 90 e (New Yorkista)
- ruskeat piikkikorkomokkasaappaat, terävällä kärjellä (Kenneth Cole)       
   n. 150 e (New Yorkista)















2007:
- mustat peruskävelykengät, lenkkikäytössä (Ecco) 50 e
- mustat piikkikärkiset juhlakengät, kitten heels (Unisa) 50 e
- kelta-turkoosit kävelykengät (Think) 90 e

















2008:
- tossut (Adidas) 40 e
- harmaat ulkoilukengät (Ecco) 90 e





















2009:
- mustat pikkukengät, remmi nilkassa, ei korkoa (You Know) 45 e
- mustat pikkukengät, ruusuke terässä, pieni korko, kapea kärki (Ecco) 50 e
- beiget toimistokengät, matala tolppakorko (Tamaris) 50 e
- pörrökarvaiset talvikengät, puolisäärivarsi (Ten Points) 35 e
- ruskeat nilkkurit, puolikorkea korko (Gabor) 45 e













2010:
- oranssit kumisaappaat (Nokian Hait) 45 e
- tummanvihreät arkikorkkarit, jalkapöytäremmi vetoketjusomisteella 
   (You Know) 70 e
- mustat gladiaattorisandaalit (Vagabond) 40 e
- pantterikuvioiset ballerinat (Vagabond) 50 e
- mustat peruskävelykengät, pienen pieni korko (Marc) 100 e
- paljasjalkatossut (FeelMax) 35 e
- mustat perussaapikkaat, puolikorkea varsi, solki nilkassa (Aventura) 130 e
- ruskeahkot, liukuvärjätyt saappaat, leveä ja korkea varsi, 
   tolppakorko puolikorkea (Nic Deal) 100 e
















2011:
- mustat nilkkurit, rypytetty päällinen (?) 35 e
- mustat herrainkengät (Vagabond) 70 e
- valkoiset purjehduskengät (Sebago) 45 e
- oranssihtavat kävelykengät, nilkkaremmillä (Tamaris) 35 e
- ruskeat matalapohjaiset sandaalit (Vagabond) 65 e
- beiget kävelykengät (Clarks) 0 e
- mustat maiharityyppiset (Vagabond) 110 e
- tummanpunaiset kiiltonahkaiset, platform, 
   puolikorkea ohuehko korko (Unisa) 135 e
- punaiset avokkaat (Vagabond) 65 e
- marjapuuronväriset pikkukengät, matala korko,
   hiukan kiiltonahkaa somisteena (Ted Baker) 90 e



sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Tehtiin joulukortteja

Ryhdyttiin askartelemaan eilen, kun jäi pari viikkoa sitten alkanut joulukorttisouvi kesken. Olin ostanut askarteluvärejä, kortinkokoisia erivärisiä kartonkipaloja, töpsyttäjät ja tarroja Tiimarista; sabluunat tein pahvista (muovikalvo olisi ollut suttaamattomampi, mutta sellaista ei niin helpolla enää löytynytkään). Aika yksinkertaista, mutta erittäin toimivaa kolmevuotiaan kanssa. Äitikin innostui!

Iden fick jag från dagiset: där organiserades ett par veckor sen en familjedag, där man fick till exempel pyssla med julkort. Det var mycket avslappnande märkte jag till, och beslöt mig genast att upprepa detsamma hemma. Borde väl göra såna saker oftare: det är faktiskt en viktig typ av gemenskap mellan mamma och dottern. 




lauantai 26. marraskuuta 2011

Vaatteidenostopaasto!

Kiertelin tänään kaupungilla joululahjaostoksia tehden. Jo puolet paketeista nyt hankittu!

Samalla päätin, että annan punakengilleni vielä uuden mahdollisuuden, koska ne ovat niin kauniit ja varvasosiota lukuunottamatta todella hyvät jalkaan. Ehkä ne venyvät; yritän pitää niitä arkena aina silloin tällöin puuvillasukkien kanssa, jotta levenevät vauhdikkaammin. Harkitsen myös suutarilla käyttämistä, osaavat tehdä monenlaisia temppuja epäsopivien kenkien suhteen!


dies dominicus
Kuva: [auro]


Päätin myös, että ryhdyn jo hieman etukäteisaikataulussa noudattamaan suurta projektia, jota olen jo pidemmän aikaa kaavaillut ensi vuodelle. Aion nimittäin elää yhden kokonaisen vuoden ostamatta uusia vaatteita, kenkiä tai laukkuja! 

Säännöt itsehillintävuodelleni ovat seuraavat: 
1) Ei saa ostaa vaatteita, kenkiä tai laukkuja uusina.
2) Jos iskee pakottava tarve, voi käydä kirpputorilla. Muutoin tätäkin on vältettävä.
3) Tarpeeseen saa ostaa alusvaatteita, kuten sukkahousuja ja aluspaitoja.
4) Jos alkaa uuden harrastuksen, johon on välttämätöntä ostaa joitain vaatekappaleita tai kenkiä, näitä saa hankkia kohtuuden nimissä.
5) Jos jokin erittäin oleellinen, sijaista vailla oleva vaatekappale tai laukku hajoaa, saa tilalle ostaa uuden siinä tapauksessa, että korjauttaminen ei onnistu. 
6) Jos löytää täydelliset punaiset tai punasävyiset korkokengät, ne saa ostaa. 
7) Koruja ja pieniä (välttämättömiä) asusteita saa hankkia sekä neuloen (ja tietysti myös ommellen) saa itselleen tehdä vaatekappaleita.
8) Lyylille saa ostaa vaatteita, samoin lahjaksi.

Tässäpä tämä, aika väljältä tuntuu, mutta ei välttämättä ole sitä, sillä en kuitenkaan pysty yllättävään vaatteidenhankintahimoon opettelemaan ompelun jaloa taita. Tai ken tietää? 

1.12.2011 on määrä aloittaa, 30.11.2012 paasto loppuu. 


Upper East Side Shoe


Varastoon on tullut onneksi paastoakin silmällä pitäen hankittua perusvaatteita ja -kenkiä, jotta selviäminen olisi edes mahdollista. Ja erikoisia vaatteita sitten riittää perusvaatteiden ohelle ja sijaankin, jos perussettiin kyllästyy. 

Yritän raportoida paastosta aina kuukausittain, lipsahduksia voi jossain muodossa varmasti esiintyä ja niistä on tietenkin pakko kertoa itseään kurittaakseen. ;) 

Toivottavasti tämäkin paasto puhdistaa; olen kärsinyt ahdistusta jatkuvasta shoppailumaniastani jo kauan, ja tällä hetkellä olen sellaisessa tilassa, että vaatetankojen läpikäyminen tuntuu tylsältä ja kaupungilla ostoksilla käyminen aiheuttaa lähinnä huonoa omaatuntoa siitä, että ajan voisi käyttää paljon paljon hyödyllisemminkin! 

Katsotaan, mihin itsehillintä riittää!


Kuva: Laura Mary

Liian pienet

Pitkään aikaan en ole ostanut epäsopivia kenkiä, johon minulla jossain vaiheessa elämääni oli kovastikin taipumus. (Siitä enemmän joku kerta, kun jaksan kaivaa vanhat kenkästoorini esille...) 

Nyt ostin. Itku. Niin ihanat, kiiltonahkaiset tummanpunaiset korkkarit, mutta kun varvastilaa ei ole riittävästi, en enää toista kertaa pysty kenkiä jalkoihini tunkemaan. Eilisissä illanistujaisissa alias ravintolapikkujouluissamme jopa istuminen kengät jalassa teki tuskaa. Puhumattakaan tapahtuman jälkeisestä yöstä: jalkoja suorastaan jomotti ja pisteli. 

Niinpä lähtevät kiertoon. Toivottavasti joku hiukan kapeampijalkateräisistä 37-jalkaisista ystävistäni haluaa kengät minulta sopuhintaan, mistä hiukan oli jo eilen puhetta. Ovathan ne niin mageat. 

Mutta mitä mä laitan seuraaviin pikkujoulupippaloihin jalkaani? Olin jo orientoitunut punakenkäiseen jouluun. ;( 




Köpte för små klackskor en vecka sen. Så fina, men om jag är inte den rätta askungen för dem, kan jag inte göra annat än sälja skorna. Så tråkigt. :(

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Kolmea en vaihda, neljännen kyllä

Kuluvalla kiireisellä viikolla on tullut huolehdittua paitsi nestetankkauksesta kahvin muodossa myös kuitujen ja hiilareiden saannista. Täytyyhän mun jaksaa maaliin asti eli perjantain pikkujoulukekkereihin! Vähän on maitohappoja reisissä: huomenna pitää keretä vaikka mitä ja Veikolle tulee kaiken lisäksi vieraita kylään. 

(To do -listani klo 15 jälkeen: Uusien kenkien nouto kaupasta suutarivisiittinsä jälkeen, Lyyli tarhasta, päivällinen, tanssitunti, pyykit pois narulta, uudet koneen kautta narulle, tiskit, hiukset huoltoon, kynsien lakkaus, loput työjutut, kun jäävät tasan tarkkaan kesken, jos kolmelta pääsen lähtemään...)



Mutta tänään en enää hamua kuin uutta suosikkiani, ruissipsiä, sillä en kyllä jaksa koulun ja koulutusiltapäivän jäljiltä mitään järkevää. Onneksi saan miettiä joutavuuksia: Onko mitään sen herkullisempaa kuin rukiin ja voin yhdistelmä? 

Seurana vielä kuppi kahvia (oisko viides tänään?) ja Taikurinhattua ruotsiksi. Näin siis ideaalimaailmassa. Oikeasti taidan katsoa maanantain Diilin, kun väsymyksen takia en eilen jaksanut kymmenen aikaan enää muuta kuin mennä nukkumaan. Se kun voittaa nykyään viihteenkin mennen tullen, jos on yhtään univelkaa varastossa. 


lauantai 19. marraskuuta 2011

Viikon hymyt ja naurut

Joulukaktus on ruvennut kukkimispuuhiin. Taitaa olla joulu tulossa. Sitä enteilee myös se, että kaikenlaista kivaa (ja punaista) täynnä olevat joulukataloogit tippuvat postiluukuista. Aika ihanaa, eikös?

Muitakin hymyilyttäviä juttuja kuin jouluvalmisteluja on ollut ilmassa. Olen nauttinut tänään tanssiteatterista ja viikolla "hiukan" shoppailuista. (Pikkujoulut ensi viikolla, dadaa, päätin hemmotella itseäni kunnon asusteilla, kun kerran veronpalautustakin on luvassa ja kun päädyin siihen, etten lähde joululomareissulle.) Kavereidenkin kanssa on ehditty istua iltaa, jopa pubissa käydä. Wau.


DSC_4747


Lisäksi viikolla ovat ilostuttaneet pikkuiset jutut, kuten erään oppilaan asukokonaisuus eilisenä nurinkurinpäivänä koulussa: hanskat jaloissa, farkut takapuoli edessä, etupuoli takana (kuulemma vähän hankalat, ihme!) ja päässä pipo, johon oli paperiliittimillä kiinnitetty sukat, jotka olivat vielä kaiken kukkuraksi nurinpäin. 

Jossain vaiheessa ruokataukoamme tulin sitten todenneeksi, että ehkä olisi pitänyt pyytää ottamaan pipo ruokailun ajaksi pois, vaikka nurinkurinpäivänä saikin tapahtua hiukan poikkeuksellisia juttuja (enkä halunnut tärvellä oppilaan aitoa ihastusta omaan asuunsa). Satuin nimittäin kysäisemään, että kai sukat ovat puhtaat. No, eivät tietenkään olleet, asu oli keksitty vasta koulupäivän aikana! Spontaani naurunpyrskähdys siinä kyllä opelta pääsi.


Rupert


Toinen ikuista huvitusta, joskin myös ärtymystä herättävä "olento" on Veikon robotti-imuri. Hemmetin omapäinen otus, sanoisin. Meinaa ryömiä jalkojani imuroimaan, kun seison samassa huoneessa aluksi hyvän matkan päässä, myös hiukan sivuittain koneen imurointisuuntaan nähden. Mikä ihme viehätys sillä on kulkea juuri siitä, missä seison? Sihvelistä laite vallan innostuu, kun sieltä löytyy runsaamman puoleisesti hiekkaa ja sitä se hinkkaa siinä sitten eestaas pääsemättä kuitenkaan perille hiekkojen luo, sihveli kun on loppupäästään liian kapea. Huvittavaa seurattavaa! 

Usein laite tottavie vain ärsyttää: muutaman minuutin välein toistuva pysähtyminen ja tokaisu: Error 2: Open up the brushcase and clean the brushes saa minut mutisemaan jotain tavallisen imurin erinomaisuudesta, sillä robotin harjasäiliöstä ei tälläkään kertaa löydy mitään puhdistettavaa.

Viikon hymyt ovat johtuneet kai myös siitä, että on ollut hyvä fiilis painaa töitä, suunnitella joulua ja haaveilla kahden viikon päästä vapautuvasta asunnosta, kenties tulevasta kodistani. Myös vuoden ensimmäinen joululahja on ostettu, mikä hymyilyttää, koska löysin mielestäni niin ihanan pienen jutun. Samalla päätin tämän vuoden joululahjateemaksi pientä, mutta kaunista. Varmaan siis hauskoja sisustus- ja museokauppajuttuja tiedossa. :)

Sekin hymyilyttää, että sain päivällä kuulla pääseväni kesällä häihin! Jee! Pitkästä aikaa, moneen vuoteen, on rinnassani aitoa riemua toisten puolesta.




Jag har blivit lycklig på något udda sätt. 

Kanske väntar jag alltför mycket på småjulfest, som vi har på fredag, och det gör mig lite pirrig i magen - och sugen på att se bättre ut än jag gör. Därför har jag också shoppat lite nya prylar, en dyr väska och ett par klackskor. Jo, jag vet, det borde jag inte ha gjort, men jag kommer att få lite taxpengar tillbaka. Man ska köpa saker då man kan, snart kan det vara för sent...

Eller så väntar jag endast på att mitt liv skulle ta en annan väg, att jag skulle någon dag hitta nån, få flera barn etc. Lever jag i nutid eller i en helt annan värld, som är lite orealistisk men främst inte något som är här nu? Man borde väl hitta det goda från det som man redan har. Lyckan finns i vardagens små saker, människor som är omkring en, historier, som vi lever i. 

Mina lyckliga stunder i veckan har dock bestått av dessa små ting: att vara effektiv och glad på jobbet, att hitta den första julklappen, att dricka vin med vänner eller att få höra det roliga: det blir ett bröllop för nästa sommar! Jag blev verkligen glad, vilket jag inte har gjort för många år, när jag har fått höra samma typ av nyheter. 

Faktiskt har jag blivit lycklig - tillbaka till det normala kan man väl säga i mitt fall?



sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Hyvä ajatus on luopua

"Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan."

Rohkenen olla eri mieltä. Mutta ehkä minun täytyy ensin lukea Anna Karenina.


Urban Craft Uprising
Kuva: bre pettis


Tänään tajusin, että loppujen lopuksi olen tällä hetkellä hyvin tyytyväinen siihen, millainen perhe minulla on. Ehkä olemmekin onnellinen perhe, erosta huolimatta. Onnellisempia nyt kuin aikoihin. Tietenkin tulkitsen tilannetta vain omalta kannaltani, eikä tarkoitus ole edes kirjoitella tänne liikaa paljastavia perheasioita, mutta näin lyhyenä huomiona tämä nostettakoon esille.

Aloin tänään myös tajuta todeksi ajatusta siitä, että ihminen ei tosiaankaan tarvitse ympärilleen omaisuutta tullakseen onnelliseksi. Alan pikkuhiljaa nimittäin unohtaa, mitä omistan, mihin juuri lykkäsin ison tukun rahaa, kun se kaikki on poissa silmistäni. Oikeastaan haaveilen vain yhdestä asiasta: pääsisinpä eroon kaikesta turhasta. Haaveilen täyttäväni keväällä kirpputoripöydän kerta toisensa jälkeen hyläten kaiken epäolennaisen. Toki tajuan, etten pysty tai voikaan luopua kaikesta: jollakin on kahvit keitettävä, teet tarjottava, blogi kirjoitettava ja itseään sivistettävä. Puettava on. 

Siispä painotan sanaa turha: ne kirjat, joita ilman voin elää, ne vaatteet, joista en erityisemmin pidä, ne koriste-esineet, jotka keräävät vain pölyä kaapeissa, ne viihdepläjäykset, jotka on sen ainokaisen kertansa käyty läpi. 

Oikeastaan kuitenkin olennaisempaa kuin luopua itse materiasta on luopua omistamisen tärkeydestä ja ihanuudesta. Kun hyväksyy sen, että mikään esine tai vaate ei ole korvaamaton, kun lakkaa rakastamasta sitä itsenään, on päässyt jo pidemmälle kuin konkreettisesti siitä luopuessaan. Vaikeutena tässä on se, että pitää pystyä hylkäämään ajatuksissaan se kaikkein rakkainkin esine. 

Ehkä siis esineisiin ei pitäisi kiintyä laisinkaan, niitä pitäisi hankkia huomattavasti vähemmän ja harkiten, ja siten niiden kiertoa pitäisi pidentää. Mitä ajansäästöä! Kaiken säästyneen ajan voisi käyttää sitäpaitsi jonkun aivan yhtä epäsivistävän toiminnan parissa kuin esineiden ostamisen, hävittämisen, kierrättämisen ta puunaamisen merkeissä. Esimerkiksi voisi piirrellä hassuja kuvioita paperille, värittää löytämiään värityskirjan värittömiä sivuja, pelata kalapeliä ja toimia kiipeilyalustana pienelle apinalle. Eikö tämä olisi loppujen lopuksi huomattavasti olennaisempaa kuin tavaramaailman hallitsemisen ympärillä puuhastelu?


doll #85
Kuva: Rosa Pomar


En tiedä, pystynkö luopumaan rakkaudestani materiaan, mutta ainakin tällä hetkellä minun on pakko. Varastossa makaaviani upouusia kodinkoneita, mattoja, tauluja tai astioita ei tarvitse tai voi nyt hoitaa. Hermolepoa. Ei ihme, että olen iltaisin kyennyt aikaisin nukkumaan, vailla sen suurempia murheita. Kummallista suorastaan, kun elämässä pyörii nyt niin isoja asioita. 

Koska kaikkia kuitenkin mietityttävät ne pienet asiat, paljastan nyt, kuinka vähällä määrällä sitä selviää jopa kuukausia: mukanani on ehkä noin neljä matkalaukullista vaatteita ja kirjoja, tärkeitä papereita sekä kenkiä ja laukkuja. En usko, että kukaan olisi huomannut, ellei tietäisi, että käytössäni ei ole koko vaatevarastoani. Pikkuhiljaa ajan kuluessa rupeaa tietysti lähinnä itse kyllästymään, mutta vielä, pian kolmen kuukauden evakkomatkan jälkeen, ei ole tullut sellaista hetkeä vastaan, jolloin olisin aivan ehdottomasti tarvinnut jotain tiettyä varastossa olevaa vaatekappaletta. (Tietenkin täällä Veikon luona on kaikki elämän perusedellykset ja jopa mukavuudet talon takaa: astioita, pesukone jne.)

Lähinnä ja usein olen kaivannut yhtä asiaa: kenkäharjaa, jollaisen aionkin ostaa Veikolle, kun sellainen mielestäni jokaiseen talouteen kuuluu. Toiseksi eniten olen kaivannut pientä muistikirjaani, johon kirjoitan ylös lukemani kirjat. (Ei niitä montaa ole tullut, mutta muistikirja on minulle hyvin tärkeä. Se ja vanha versio samasta ovat ehkä kaikkein tärkeimmät muistotavarani.) Kolmanneksi eniten olen kaivannut kaikkea hyvin epämääräistä sälää, vaihdellen viinilasista teippiin. Hyvin konkreettisia, melko anonyymeja perusasioita siis.


Amanda
Kuva: pimpampum


Kaikki tämä tavaroihin keskittyvä luopuminen on tietenkin sukua myös muunlaiselle luopumiselle: kun luovuttaa ajatuksen perheideaalista, sellaisesta mallista, johon suurin osa meistä on kasvanut, saa tilalle ehkä paljon onnellisemman kokonaisuuden: perheen, joka ei ehkä ole perhe sanan perinteisessä merkityksessä, mutta joka on sellainen onnellinen yksikkö, jota ydinperhemalli ei esimerkkitapauksessa sallinut. 

En minä usko, että jatkan elämääni ns. yksin (joskaan paluuta vanhaan ei ole), mutta en myöskään usko, että tämä meidän perhemallimme tulee tulee täysin kuopattua. Luopuminen on mahdollistanut jonkin aivan uuden syntymisen: jokainen onnellinen perhe muovaa omanlaisensa kiintopisteet onnellisuudelle. 

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kirjoituspuuhia ja muuta sekalaista perjantaisäpinää

Lyyli opettelee kirjoittamaan. Siis mallista. Yleensä kirjoittelemme hänelle nimiä, joita hän saa yrittää myös lukea. Kirjaimet tyttö tunnistaa lähes kaikki. 

Äsken kirjoitin hänelle nimiä, ensin naisten, sitten tasapuolisuuden vuoksi myös miesten nimiä. Kirjoitin Pekka – muistaakseni olin kertonut (kähissyt huonolla äänelläni), että se on miehen nimi, mutta kun piirustuksessa nimen vieressä oli naisen kuva, Lyyli ehdotti, että kyllä tämän naisen nimi voisi olla Pekka. – Jotenkin hauskaa, kun nimet eivät vielä tytölle tuttuja nimiä lukuunottamatta ole hänen maailmassaan sukupuolittuneita. 

Nimien sukupuolisuudesta tulee mieleen myös eräs kuudennen luokan ryhmäni, jonka muutama oppilas väitti kirjailijoista esitelmiä tehdessään, että Tuulikki on myös miehen nimi. Tove Janssonin puolisoksi kun ilmoitettiin Tuulikki Pietilä. :) Piti sitten selittää vähän tarkemmin asioiden laitaa, kun arvelin, ettei heidän käsitemaailmansa kuulu termi rekisteröity parisuhde. (Juu, ei pelkoa, en selittänyt näin vaikeilla sanoilla, vaan ihan tavallisesti.)

Nyt Lyyli jäljennyskirjoittaa kahta sanaa: lopullisen jälkeen, jotka hän väen vängällä halusi minun kirjoittavan paperille. En tiedä niiden merkitystä tai ymmärrä syytä. Mutta tottelin käskyä. ;)


Tällaista perjantaita meillä. Ääneni siis on edelleen käheä, siksikin haaveilen pääseväni jälleen ottamaan tunnin lukupyrähdyksen parvella, kuten eilen tein. Kommunikointi puhuen ei yllättäen houkuttele, vaikka yleensä se voittaakin lukemisen mennen tullen. (Harmi, että lukemista helppaava punaviini pääsi loppumaan...) Kirja on onneksi nyt jo hiukan alkanut koukuttaa. Alut ovat kohdallani ilmeisesti aina vaikeita. Ainakin neljä kirjaa jäänyt tänä vuonna kesken!

Päivällä kävin ostamassa talvikengät, nappanahkaiset maiharintyyppiset ja sen perästä leffassa. Onneksi tein sen, sillä huomasin siellä, että neljä kesällä ostamaani sarjalippua olivat menossa tänään vanhoiksi! Hankin sitten meille sunnuntaille lastenleffaan aitiopaikat. :)


Itkua, kun äiti oli laittanut päivällislautaselle verilettujen sekaan myös ituja. Kuulemma olisi pitänyt laittaa erilleen. Lopputulos löytyy tästä. (Ja vatsa tuli tietenkin täyteen heti lettujen syömisen jälkeen.)