keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Valaistunut

Kirkasvalolamppua käytettäköön lokakuusta alkuvuoteen, neuvovat. Mutta kah, omalla kohdallani en ole huomannut tällaisesta käytöstä olleen mitään hyötyä kevätväsymyksen hiipiessä maaliskuussa, joten olen jättänyt lamppuni lattialle lojumaan. Siivouspäivinä muistan sen olemassaolon imuroidessani sen alta, ja voivottelen, miksi omistan tuonkin paljon rahaa vieneen turhan kapistuksen, joka ei ole edes kovin kaunis. 

Mutta sitten taas innostun: kokeilen, miten kirkasta valoa voisi käyttää valokuvien ottamisessa, kun valo ei muuten riitä. En osaa nimittäin hallita salamaa, joten otan kuvani salamatta kesät talvet. Aivan nappiin eivät ensimmäiset kirkasvalokuvat menneet, mutta lampussa on potentiaalia. Ehkä saadaan studio pystyyn, meiltä kun löytyisi myös kuvaussateenvarjoja ynnä muuta hyvin tarpeellista tavaraa.

Sitten valaistun: ehkäpä lampulla voisi voittaa kevätväsymyksen sillä tavoin, että alkaisi nyt tammikuun puolella antaa itselleen valohoitoa. Maaliskuun suuri valo ei ehkä tuntuisi sitten niin suurelta muutokselta, mikä yleensä minut tainnuttaa. Valon määrän lisääntyessä niin radikaalisti kuin se lopulta tapahtuu ei kroppa pysykään perässä, vaan hormonit menevät päälaelleen. Tästä seuraa jatkuva uupumustila. Ja tämä tapahtuu, oli elämäntilanne mikä tahansa.

Kuvassa eräs toinen valaistunut, jonka mielestä kirkasvalolamppu oli magee uusi juttu. Sen eteen kun voi tuoda erilaisia esineitäkin valaistumaan. Taianomaista!


1 kommentti:

  1. Meillä on käytetty kirkasvalolamppua nyt yli vuosi ja se nimenomaan lieventää tuota kevään valoshokkia ja mahdollistaa valokuvauksen ;-).

    D-vitamiinit kuulemma piristävät kaamosaikaan.

    VastaaPoista