keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Hiljaista on, sekavaa on, jossain keitetään teetä

Pitkittynyt flunssa vaivaa edelleen, eivätkä aivonikaan ole siten oikein vireessä. Kirjoitusideat ovat poukkoilleet päässäni sekavana vyyhtinä, enkä ole jaksanut alkaa niitä selvittää. Sen sijaan olen tarttunut lankakerään: aloin pitkästä aikaa uuden kunnon käsityön, villatakin neulomisen. Nyt kun ei oikein urheillakaan jaksa, vaikka sitä lähes joka toinen päivä kokeilen. Flunssani on ihmeellisen aaltoilevaa tyyppiä.


Välillä olo tuntuu jo melko normaalilta, seuraavana päivänä olenkin taas ihan puolikuollut. Lämpimikseni olen sitten virkeämpinä päivinä puuhastellut jotain pientä, kuten raivannut olohuoneen kirjahyllyn turhista opuksista, toiminut hiihtokisatoimitsijana räntäsateessa juosten, pyykännyt oikein olan takaa ja muuta hyödyllistä. Aivan töötteinä päivinä olen vastapainoksi nukkunut ja hereillä ollessani hörppinyt perinteiden vaalimana portviiniä. Suosikkiani Taylorsia meiltä ei nyt viinahyllystä löydy, joten korvikkeena on saanut toimia niin Nieportin makeahko Ruby sekä Kopken kymmenvuotias tujumpi viinas. Pidän enemmän Nieportista, joskin Kopken pullo on tyylikkäämpi, klassisen yksinkertainen hyllynkomistus. 


Teetäkin on talven mittaan alkanut kulua. Kirjamessujen yhteydessä olevilta Viini, ruoka ja hyvä elämä -messuilta löysin mitä mainioimmat teesihdit ystäväni suosituksesta sekä tarjouksesta Forsmanin erilaisia irtoteitä. Niitä aloin hörppiä, kun vatsa päätti painaa en tykkää -nappulaa päivän neljänsien kahvikupposten kohdalla. Talveni makuja ovat olleet niin Russia Samovar Blend kuin Mate - kuuma tanssikin. Kauppojen teehyllyiltä olen metsästänyt kuitenkin ihan eri merkin teetä, johon rakastuin näytepaketin myötä: Twiningsin Voyage Russian Taiga kuitenkin vain loistaa poissaolollaan.

Kertokaa flunssaiselle, jos löydätte tätä venäläistä taikaa jostain. From Russia, with love.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti