sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Ihqut apinanpäät

Olipa kerran alennusmyynti. Sieltä sai puoleen hintaan Paul Frank -kyniä, -kumeja, -terottimia, -penaaleita... Niinpä omistan nyt kaikki olennaiset koululaisen välineet apinanpäiden koristamina. Siellä ne open pöydällä paistattelevat päivää loisteputkien alla kera Marimekko-mukien. 

Jotain suomalaista, jotain jenkkiläisen kulutusideologian tuottamaa pikkukivaa. "Sopu sijaa antaa" ja "kyllä meille mahtuu" ovatkin suomen kielen opettajalle hyviä (poliittisia) sloganeita. Tosin joukosta puuttuvat tietenkin ne afrikkalaiset kulhot, patsaat ja tingatanga-kuvioidut mukit, joita olemme tottuneet aitoina maailmankansalaisina hankkimaan kehitysmaapuodeista.

Myönnetääköön siis, että olen Paul Frankin apinanpäähän hullaantunut, joskaan en vielä, tai ehkä koskaan, ole hankkimassa sentään minkäänlaista apinahupparia. Se taitaisi olla vähän liikaa... Apinahuppareihin törmää silloin tällöin muutenkin töissä, alakoulussa kun on. Ikään kuin muoti olisi kuitenkin hälventymässä. Onko Juliuksen tapittava katse sittenkin liikaa?

Ehkä voisin itsekin siirtää kotini Afrikan aarteista osan töihin näyttääkseni, etten ole pelkästään kulutushysteerikko tai muodin perässä hiihtäjä, mitä en välttämättä oikeastikaan ole.

Myös Lyyli on saanut apinoista osansa, tosin hän omistaa myös aitoja afrikkalaisia vaatteita. Iljettävän intiimiä tai ei, esittelen nyt teille Lyylin viikonpäiväalushousut. Maailman näppärimpiä alushousuja lapsille, jotka eivät itse pysty pitämään lukua siitä, milloin viimeksi on tullut kiskottua alkkarit pyykkiin. Ja niin ihquja, että molemmat tykkävät. (Viikonpäiväpikkuhousuja löytyy myös aikuisille naisille, tosin huomattavasti tylsemmillä kuvilla.)


Maanantai, taas jaksan sut vastaanottaa! Sä alat iloisella vihreällä pohjalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti