keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Puheliasko?

On ollut mielenkiintoista seurata Lyylin puheenparren kehittymistä. Miten tyttö ei kaksivuotiaana sanonut kuin muutaman sanan, syksyn tultua lausui selkeästi muutamankymmentä sanaa, ehkä helppoja lauseitakin, ja miten nyt ollaan jo siinä pisteessä, että lauseet ovat melko pitkiä ja polveilevia.

Vielä kuukausi sitten havaitsin, ettei neiti taivuttanut kieltosanaa, mutta nyt se sujuu. Joskus hän lisää sanan hauskasti lauseen loppuun, tyyliin "minä menen sinne heti nyt en". Pari päivää sitten huomasin, että neidille oli tullut kO-kysymysten harjoitteluvaihe: "Ostaako äiti ruokaa? Onko nyt ilta?" Välillä ilmeni myös hyperkorrektiutta: "Tuleeko tätikö?"

Ehkä yleisin verbien modus indikatiivin lisäksi Lyylillä on – luonnollisesti? – imperatiivi kielteisessä muodossa: "Älä noin laita sitä juttuu! Älä heti kauppaan mee!" – Yritin äsken saada tyttöä komentamaan, kun en täysin muistanut hänen hivenen erikoista sanajärjestystään. Lyyli totesi vain iloisesti: "Minä komennan aina." :)


Hakiessani tänään tyttöä tarhasta havaitsin hänen puheeseensa siirtyneen myös kirjakieltä. "Minun äitini". En voinut olla ajattelematta sitä, että juurihan näitä asioita katsoin äidinkielen nelosluokan opettajanoppaasta: Muista aina persoonapäätteet! Koulussa tietenkin opetetaan paitsi käyttämään kieltä  oikein myös tiedostamaan sen ominaisuuksia, olevaisuutta. 

Nykyisen kielifilosofian mukaan kieltä käsitellään sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin sen pitäisi joidenkin asiantuntijoiden mukaan olla. Normatiivisuudesta ollaan siirrytty deskiptiivisyyteen, joten nytpä voidaan huoletta puhua puhekieltä, jopa slangia koulussakin, kunhan myös osataan kirjakieltä, johon toki liittyy tiettyjä lainalaisuuksia. Hassu ajatus, että ennen muinoin lapsia on rangaistu esimerkiksi juuri tuosta slangin käytöstä välitunneillakin. Puhumattakaan, että opettajat olisivat käyttäneet sanoja hima, hedari, funtsia...

Pienet lapset voivat joskus kuitenkin oppia erikoisesti puhumaan kirjakieltä. Liittyykö tämä sitten luettujen kirjojen ja hyvintehtyjen, kirjakielisten tv-ohjelmien vaikutukseen? Itse nimittäin tuskin koskaan käytän persoonapäätteitä puhekielessäni, joten aloin tietenkin miettiä, mistä Lyyli ne on napannut. Ja nyt kun muumit juttelevat tuolla stereoissa, jonne iskän tietokoneen äänet on ohjattu, nepä veitikat puhuvat hyvin artikuloitua ja vivahteikasta – yllätys, yllätys – kirjakieltä. Eikä ole kieltämistä siinä, etteikö muumeilla olisi vaikutusta tytön elämään. Tänään hän esimerkiksi rupesi kovasti kertoilemaan takapihallamme olevasta tulivuoresta, jonne ei pieni tyttö voi kiivetä. Muumithan ne seikkailevat muun muassa tulivuorella...

Lyylin päivät alkavat usein juttelulla. Tarhamatkalla hän puhua palpattaa, vaikkei kuulijakuntaa juuri ole. Äiti ei kuule mitään takaa tai liikenteen melulta. Tarhassa hän sujuvasti kommentoi toisten vanhempia: "Tiitun isä näyttää hauskalta." Ja kun astumme kotieteiseen, lähinnä tappelemme tytön kanssa siitä, kumpi saa ensin kertoa sattumuksensa isälle. Kas kummaa, äitinsäkin taitaa olla puhelias...

Hetken päästä täällä siis porisee kaksi täyttä papupataa, joten iskän lienee parasta alkaa valmistautua siihen, ettei hänelle lohkea ainakaan yhtään enempää puheenvuoroja kuin tähän asti, jollei hän rupea niitä ärhäkämmin ottamaan... Akkavalta!



3 kommenttia:

  1. lasten puheen oppimisessa on erityisen mielenkiintoista "viisaat" virheet, jotka osoittavat, että kielioppisäännöt on omaksuttu, mutta poikkeuksia siitä ei vielä. esimerkiksi ananas -> ananaan. opiskelen itse puheterapeutiksi, joten näitä on tullut seurailtua :)

    VastaaPoista
  2. voi tätä ihanaa pientä aurinkoa! :)

    VastaaPoista
  3. Nna: Olen myös kiinnittänyt huomiota noihin tiettyihin virhemuotoihin, joilla selkeästi on oma logiikkansa. Lapsi kyllä ovelasti osaa esimerkiksi taivuttaa analogian kautta, valitettavasti kieli vaan ei ole aina yhtä loogista. :) Lyylin puheessa erityisesti imperfektit ovat joskus kummallisia: Esim. rakennan -> rakensin ja sen tyyppisistä sanoista mallia ottaen: katson -> katsosin. No, tämä oli keksitty esimerkki, mutta tähän tyyliin. :D Puheterapia kuulostaa mielenkiintoiselta, sen perusteiden tunteminen voisi olla hyödyksi omassa työssäkin.

    Eeva Henriikka: Juu, meillä paistaa iloksemme useimmiten aurinko ja sadetta on vain sen verran kuin juuri on tarpeen. :D

    VastaaPoista