sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Otoksia viikon varrelta

Valon määrän lisäännyttyä olen intoutunut räpsimään valokuvia. Kuvausmateriaalia ovat lähinnä esineet; käytössä oleva linssi, 50 mm:n 1,4 F, tuntuu suosivan (korkeintaan) niitä. Tässäpä teille siis arkisia pienkohteita ja niihin liittyviä lyhykäisiä tarinoita. Pahoittelen kuvien utuisuutta; linssi on hankala.


Tee. Olen alkanut juoda teetä. Varsinkin tämän pressokannun löytämisen jälkeen olen innostunut touhusta entistäkin enemmän. Teestä tulee oikein haudutettuna vallan mainiota juomaa. Ikävin asia siinä taitaa olla kannun hankalahko pesemisoperaatio – mieheni, joka tiskaa muuten, ei koskaan tiskaa tätä "harvinaisen ärsyttävää" olentoa. 


Kynsilakat (hyllyllä). Sormien kynsiä ette minulla lakattuna näe. En kerta kaikkiaan jaksa tätä suhteellisen paljon aikaa vievää operaatiota vain todetakseni seuraavana päivänä, että kulunut lakkaus saa lähteä. Koska olen perfektionisti, en kestä lohkeillutta lakkaa, ja koska olen puuhaaja, lakkani ei koskaan kestä kauniina kahta päivää kauemmin. Kaikki mahdolliset päällilakat on kokeiltu. – Tällä viikolla julistin kevään saapuneeksi lakkaamalla varpaankynnet. Aah, lakatut varpaankynnet ja sandaalit. Odotus on alkanut!

Polarn o. Pyretin lastenvaatteet. Olen hurahtanut raitaan. Kävin siis törsäämässä sekä kuluttamassa jouluksi hankitun lahjakortin Po. P:n Kampin liikkeessä. Mukaan tarttui raitapaita, leggarit ja se farkkuhame, jota olin jo kuolannut. Täytyy myöntää, että kovin monia lähes kolmenkympin leggingsejä tyttö ei tule saamaan; sillä rahalla ostaisi Huuto.netistä vähintään kolmet upouudet Lindexin lähes vastaavat byxat, jollaiset yhdet huusinkin heti Po.P-keikan jälkeen. Nyt sitten vertaillaan, miten kestävät kulutusta 6,55 maksaneet Lindexit ja 24,50 maksaneet Polarn o. Pyreet. Ruotsalaisia molemmat. ;)


Roijuvyö. Niin arkea kuin joku voi olla. Tietyllä tapaa kaunistakin. Ihan joka päivä en jaksa kerätä näitä lelulaatikoihin, mutta useimmiten kuitenkin. Kevään kurien myötä siivoustahti on kaksi kertaa viikossa, joten sikäli Lyylinkin on melko usein imurihirviön takia ryhdyttävä äidin apuriksi. :)


Viiniä ja juustoja. Testasimme lähimarketin pehmeät juustot. Hyllyillä notkuivat tasan tarkkaan nämä kolme, jollei mozzarellaa ja fetaa lasketa. Brie on henkilökohtainen suosikkini lähes aina; mies toivoi Mustapekkaa. Saksalainen chilillä maustettu savujuusto oli myöskin erittäin nautittavaa, tällä kertaa se voitti allekirjoittaneen mielestä myös kuivuneen Brien. Palanpainikkeena toimi portugalilainen punaviini Carm, erittäin juotava ja sattumalta juustoihin hyvin mätsäävä tapaus. Aion ostaa vastakin. Plussaa myös luomuleima. 


Pyykit. Sitä touhua riittää. Nykyisin tosin pyykkään korkeintaan kaksi kertaa viikossa ja useimmiten vain kerran. Tänään toinen pyykkituvan koneista teki tepposet: Se jähmettyi kahdeksi tunniksi paikoilleen, koska olin ollut epätarkka lämpötilavalitsimen asentamisen kanssa. Asennin oli noin kolme milliä vinossa. Onneksi seuraava pyykinpesijä oli ainakin olevinaan ymmärtäväinen. – Lopulta jaksoin kuitenkin ripustaa Lyylin harvat pyykit värijärjestykseen. Huvinsa kullakin. Sittenhän sitä voi tietysti ihmetellä, että mihin se viikonloppu hurahtaa...


Laskiaispulla. Itse täytetty pakastealtaan peruspulla. Namskista! Tuhkakeskiviikkona alkanut sokerilakkoni on toiminut hyvin, koska sunnuntaisin, Herran päivänä, on lupa herkutella. Aamuni alkoikin tietysti heti herkkurahkalla, ja lounaan jälkeen väsäsin näitä pullaherkkuja. Ainoa moka oli täyttää pullat lämpiminä – kermavaahto suli. Ensi sunnuntaina uudestaan, vaikka laskiainen meni jo. Olen nimittäin löytänyt itsestäni taas pullahiiren...

1 kommentti:

  1. Lastenvaatteista otetussa kuvassa näytti ensin joku loikoilevan mustat sukat jaloissaan! Tarkemmin ajateltuna askelmalle tuskin mahtuisi aikuinen pitkäkseen.
    On hienoa, että kodissa on elämää. Sitä voi rakentaa - ja siitä rakentua itse.

    VastaaPoista