lauantai 9. huhtikuuta 2011

Vaga vaga

Jos himoitsen Michael Korsin laukkuja, niin yhtä lailla herään aika ajoin kuolaamaan Vagabondin kenkiä. Niissä on sitä jotain, vaikka ne ovatkin luisiin jalkoihini usein liian kovat. Monet jo edesmenneistä ykköskengistäni ovat kuitenkin olleet Vagabondeja; siksipä annan niille aina uuden mahdollisuuden. Eikä käy niin, että venähtävät vuodessa liian isoiksi, niinkuin eräille mieluisille pehmonahkatossusille. (Nimimerkki Myin juuri yhdet kalliit kengät kahdella eurolla kirpputorilla – olishan niistä vitosenkin voinut pyytää)

Jotta blogini varmasti olisi juuri niin kaupallinen kuin pääni tämän hullunmyllyviikon jäljiltä, heittelen teille tähän jälleen suosikkejani. Katsokaa ja odottakaa, mitkä näistä vielä eksyvät jalkaani! :)






Kuvat: Vagabond

3 kommenttia:

  1. Noi pinkit on aivan ihanat! Mutta sitä ennen olevat kengät hirveet, hui, ei uskoisi Vagabondeiksi. - Halvallapa möit! Lontoossa second hand shopeissa kengät maksaa yleensä vähintään kympin, usein parikymmentäkin puntaa.

    VastaaPoista
  2. Pinkkejä mäkin olen eniten himoinnut, mutta olen nähnyt niitä vasta nettikaupassa. Ja maihareita oikeasti tarvitsisin. - Valtterissa kengistä ei voi kyllä vitosta enempää pyytää, jotta saa ne myytyä. :(

    VastaaPoista
  3. Pitääpä mennä Valtteriin joskus siis kenkäostoksille!

    VastaaPoista