tiistai 31. toukokuuta 2011

Päivän saldo, kirppari-ideologialla maustettuna

O, those shopping days! Pian ne ovat taaksejäänyttä aikaa, sillä rahat tuli tuhlattua tänään. Ai, mitkä rahat? – No, ne kesälomarahat, jotka tosin tulevat tilille vasta heinäkuun viimeinen päivä. Sanoisinpa, että syksyrahoja todellisuudessa ovat. 


Ostin vaatteita, mutta ostin myös jotain hyvin kallista, mutta tarpeellista: silmälasit kera voimakkuuksilla olevien aurinkolasien. Kuvia seuraa kenties jossain vaiheessa. 

Ei voi muuta sanoa, kuin että shoppaileminen kyllä piristää päivää. Aloitin aamun kuitenkin jollain hyvin paljon merkityksellisemmällä: Lyylin kevätjuhlilla. Niiden ansioista pidin sitten koko päivän palkatonta vapaata, sillä olisin juhlien takia myöhästynyt kahdelta tunnilta päivän kokonaisesta kolmesta. Samalla jäi siivouspäivä väliin, hihih. Olin tosin siivonnut jo etukäteen vastuualuettani, kirjastoa... (Seli seli.)

Päivän voi siis kuluttaa kalliisti aloittaen kuitenkin halvalla: UFF on aarrevarasto. Löysin sieltä hauskan silkkipaidan (kuva kaikkein alimmaisena), harmaan pellavajakun sekä karmiininpunaisen poolon.

Uffilta erehdyin jatkamaan lempparisecondhandiini Hilda Violaan, ja sieltä löytyi kasa kalliimpaa, uutta alevaatetta ensi syksyyn: mekko (kuva alla), liehuhelmavillatakki (kuva yllä) sekä perusangora, jossa tosin angoraa oli komiat 5 prosenttia. Angoralta kuitenkin näytti ja tuntuikin. – Hilda Viola onkin nykyään mielestäni ennemmin tavallinen pikkuvaateputiikki höystettynä second handillä, sillä omistaja tuo sinne paljon kivoja vaatteita Pariisista. Kaikki tämänkertaiset löytöni olivat niitä, tosin alelapuilla varustettuja. :)

Vaatteissa on yksi miinus, keinokuituisuus, mutta en ole aikaisemminkaan huomannut keinokuitujen heikkouksia taikka sen tarkempia kuitusekotelmien optimeja, joten testailen nyt esimerkiksi näitä ja tuomitsen vasta, jos totean tietyn keinokuituisuuden, kuten viskoosisuuden, huonoksi.


Mietiskelin kirpparilöytöjä sovittaessani kirpparitaktiikkaani, jota olen viimeisten vuosien ajan hionut kiitettävän aktiivisesti. Tiivistän omat kirpparimetodini seuraavaan: 

1) Varaa kirpparikäynnille riittävästi aikaa. Tarvitset sitä siihen, että käyt säännönmukaisesti läpi kaikki tangot ja niiden kaikki vaatekappaleet. Aina ei voi vaatetta kaukaa vilaistessaan ymmärtää sen hienoutta, ja joskus hienouden näkee vasta, kun vaate on päällä. Siksipä vaatteet täytyy katsoa kunnolla ja poimia sovitettavaksi myös niitä vähän vähemmän varteenotettavia yksilöitä. 

2) Kierrä koko kirpputori kerran, kerää pino sovitettavaa, käy sovittamassa vasta, kun et jaksa kantaa enää yhtään enempää sovituskoppiin. Sovituksen jälkeen tilanne voi olla se, ettei yksikään vaatteista näyttänyt kivalta päälläsi. Siinä tapauksessa kierrä kirpputori vielä uudelleen. Todennäköisesti et ensimmäisellä kerralla katsonut kuitenkaan kunnolla. Itse olen tällä metodilla löytänyt mm. Versacen housut ihan täältä meidän omalta Hämeentien UFF:lta: ekalla rundilla en housujen perään kuin vilkaissut, toisella kertaa ne hymyilivät minulle ja huomasin hymyn, mutta vasta kolmannella ne huusivat: ota minut – ja mähän otin!

3) Osta vain tosi kivoja vaatteita. Niin vältyt kaappien ylikuormitukselta. Toinen keino on ostaa vähän vähemmänkin kelpoa ja vastaavasti roudata takaisin esimerkiksi UFF:ien keräyslootiin kaikki se, joka ei päädy aktiiviseen käyttöön. 

4) Käy kirppareilla aktiivisesti, mutta mieti, käytkö siellä jonkun arvokkaamman tekemisen sijaan vai sen sijaan, että kiertelisit tavallisissa kaupoissa. 

5) Ota löytösi käyttöön heti! Piristää seuraavaakin päivää. :)



maanantai 30. toukokuuta 2011

Katso, tähdenlento!

Kirjoitin pieneen paperilappuun suurimpia toiveitani. En tiedä, minne kätkeä lapun, lompakon uumeniin, kenties hyvän kirjan väliin. Jonnekin, mistä sitä voisi välillä kurkkia. Vetää viiva mahdollisesti toteutuneen toiveen yli.

Kirjoitin toiveet, koska haluan tähdenlentoni. Edes yhden sellaisen. Eivät toiveeni ole mahdottomia, eikä kaikista niistä ole välttämättä toteutumaan, mutta muutama huutaa elämisen halua kuin siemen, joka haluaa itää. Kuin siemen, joka ei oikeastaan tiedä haluavansa sitä, vaan jonka pitää se tehdä, kaikesta huolimatta. Olkoonkin maa kivinen tai kova. 

Kirjoitin, koska elämä on sellaisessa taitekohdassa. Täytän muutaman päivän päästä 33. Olen silloin ollut viisitoista vuotta aikuinen. Tuntuu, että olen elänyt aikuiselämän monet virstanpylväät: kihlautumisen, lapsensaannin, naimisiinmenon, opiskelujen lopettamisen, työuran alkamisen... Kuitenkin tuntuu siltä, että jotain olennaista on puuttunut aina.

Ehkä ajatus puuttumisesta on universaali, ehkä se kuuluu kolmenkymmenen ikävaiheeseen. On jo saavutettu paljon, monet suuret elämäntapahtumat ovat jo takana. Edessä on vuosikymmeniä arkea, pientä ja tavallista, ehkä liiankin. En varmasti ole väärässä, kun ajattelen, että jokainen pysähtyy esittämäni ajatuksen äärelle joskus. Jotain puuttuu, mikä voisi tehdä minut onnellisemmaksi? Voinko jatkaa elämääni valitsemallani tavalla?

Uskon, että kirjoittamalla voin edistää toiveitteni toteutumista. Uskon siihen, että toive, joka on kerrottu edes sille pienelle lapulle, on silloin todellinen päämäärä, jonka eteen on valmis tekemään töitä, uhrautumaankin tarvittaessa. Toive, joka on kerrottu, ei ole pelkkä toive, se on tavoite.


*Star Money Night*


Skrev ner mina önskningar. Vill att åtminstone en av dem kommer att bli verklighet en dag. 

Önskan är som ett frö. Det vill växa, komma ut från den mörkaste jorden även om marken är hård och fattig. 

Snart fyller jag år. Det blir femton år sen jag blev vuxen. Jag stannade vid tanken att jag har verkligen redan upplevt de flesta av vuxenlivets stora händelser så som att gifta mig, få barn, sluta studierna - jag har t.o.m bott utomlands och uttmanat mig på så sätt. Men något har inte varit med. Något saknas. 

Känslan är kanske inte så unik, som jag först tänkte. Jag skulle påstå att de flesta av oss har den känslan någon dag. Men kan man göra något åt det? Kan man förverkliga sina största drömmar? Jag tror på det. 

Jag började med att uttala dem för ett pappersbit. Genom att skriva ner önskarna gör jag dem synliga. Dem blir syften. 

---
Titta, ett stjärnfall!

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Hektistä

Niin tyypillistä minua, että ilmoitan olevani blogitauolla. Hetkisen perästä kuitenkin postailen ihan innoissani, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kerrottakoon, että hyvin paljon on kuitenkin tapahtunut viimeisen viikon aikana virtuaalielämän tuolla puolen, mutta niistä en voi vielä kertoa täällä. Kuulette kyllä, kun tapahtumat kuitenkin tulevat vaikuttamaan myös postauksiini monessakin muodossa.

Olen siis edelleen kiireinen ainakin yhden viikon ajan, sillä tunnetusti kesäloma ottaa jo viikon päästä vallan! Mieleni on kuitenkin sellaisessa tunteiden pyörityksessä, että en tiedä postailutahdistani: ehkä postaan joka päivä, ehkä pidän pitkiäkin taukoja. Hassua, sitä jo luuli tuntevansa itsensä, mutta yllätyksiä tulee vastaan edelleen. 

Elämä on onneksi myös sitä ihan tavallista arkea: pian aion käydä heittämässä pyykit pesutupaan ja samalla ajattelin tekaista lihapullia. Viime kerran pyykkäysiltaan liittyi hauska keskustelu Lyylin kanssa, joten siihenpä on hyvä lopettaa tällä erää höpöttelyni täällä. Leppoisaa sunnuntaita kaikille!


Äiti ripustaa pikkupyykkiä ns. sukkahärveliin. Lyyli näkee laitteen, jota äiti melko harvoin käyttää.

Lyyli: Mikä tuo on?
Äiti: Sukkanipsuttaja alias pikkupyykkiteline.
Lyyli: Mainio esine. Pitää hankkia kaikille: Taunolle, Railille, Mailalle…

Näin saitte kaverit ja sukulaiset sitten vanhanaikaiset nimet, hahah. Nimeäminen on kivaa.


Nästan glömde att skriva det på svenska... (Vad jobbigt.) Så är det, att jag är lite så där förvirrad och samtidigt mycket stressad och sorglig över saker som hänt och kommer att hända. Dessa bråda dagar är lyckligtvis snart slut, för semestern börjar om en vecka. Vet inte, om jag kommer att skriva mycket eller mindre då, men i alla fall kommer jag att skriva ner mina tankar, vad som helst händer. Mina känslor är nu så många, att det känns att jag nästan har glömt, vem jag är och hur jag vanligtvis agerar.

Livet är samtidigt mycket vardagligt: ska snart tvätta kläder och laga köttbullar. Lyyli sover fortfarande... Förra gången jag tvättade och hängde tvätten upp, sade hon att jag skulle kunna skaffa alla mina kompisar den "småtvättgrejen" eller "strumpaställningen" (vet inte ens vad det heter på finska) som jag använde för att hänga strumporna upp. Hon blev så förtjust i den.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Lite svenska, va?

Ken arkkunsa avaa, sen pitää kestää aarteensa paljastuminen.

Tarina voisi alkaa myös sanoilla: olipa kerran eräs suomen opettaja, joka halusi opettaa myös ruotsia. Voitte arvata, miten siinä kävi: muutama kirjanlukutehtävä ja kuullunymmärtäminen tiedossa kesälomaksi. 

Mutta ei häntä suinkaan harmita, päinvastoin. Mukavaa palauttaa mieleensä kieli, jota suorastaan rakastaa. Näkökulma on opettamisessa erilainen kuin itse tämän kielen kautta opiskelemisessa, mutta yhtä kaikki, kieli saa taas mahdollisuuden elää minussa ja minun kauttani. 

Suunnitelma on seuraavanlainen: Kesällä luen vähintään yhden romskun ruotsiksi, tilaan Höblän, jota luen päivittäin, alan selata paria ruotsinkielistä blogia. Katselen FST:n ohjelmia kerran viikossa, mikä jottei joitain Ruotsin tv:nkin netin kautta löytyviä materiaaleja. Alan kirjoittaa blogiin pienen tiivistelmän ruotsiksi. 

Vaikeinta on puhuminen. Minulla ei ole ketään luontevaa ruotsinkielistä juttukaveria. Ehkä höpäjän itsekseni sitten. Joskus ennen vanhaan minulla oli tapana erään myöskin Ruotsissa jonkin aikaa asuneen kaverini kanssa jorista silloin tällöin tovi naapurimaan kielellä, jota myös toiseksi kotimaiseksi tituleerataan. Pitäisikö palata tällaiseen kohtalaisen epäluonnolliseen kielen ylläpitämiskeinoon, kotimaassa kun voi olla niin monella tapaa maan tavalla?

Nyt saa suositella minulle ruotsinkielisiä, joko suomenruotsalaisia tai ruotsalaisia hyviä muoti- tai lifestyleblogeja. Ja lastenkirjoja, sillä taidan tuntea vain Astrid Lindgrenin tuotannon. Ihan hävettää tämä myöntää, mutta en ollut enää lastenkirjavaiheessa Ruotsiin parikymppisenä muutettuani. ;)

Swedish words
Kuva: swan-t


En gång i värld fanns det en liten finskalärare, som ville känna sig tillräckligt modig och kunnig att lära också svenska språkets ljuvlighet. Och den som öppnar kistlocken, ska tåla att skatten såtillvida är inget mer en hemlighet. Nu måste hon kunna lära – och hon kan! 

En hel sommar är att komma. Då kan man lyssna på FST, läsa HBL och svenskspråkiga romaner, skriva blogg på svenska etc. Det kommer inte att bli jobbigt, men det tar tid. Det enda som man är lite osäker på, är att vem man kunde prata med. Fallet är nämligen så, att hon känner ingen svenskspratande som bor i Helsingfors.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Mirkka Metsola

Viikon takaisesta Fashion Stock Sales -tapahtumasta matkaani tarttui oikeastaan vain pieni musta kierrätysnahasta valmistettu kukkaro. Tapahtumaan suuntasin kuitenkin lähinnä siksi, että olin tilannut Design Shop Outletista Lyylille lahjan, jonka noudin "tiskin takaa", ja siksi, että halusin hypistellä joitain ihania designvaatteita livenä. Vaikkapa juuri Mirkka Metsolaa, jonka nettishoppiin eksyin taannoin ja jonka aivan ihanakuosisen mekon (kuva alla) bongasin tuoreimmasta Oliviasta





Muodin huipulle -kisassa syksyllä 2009 kannatin kisan voittanut Katri Niskasta, mutta nyttemmin lämpenen enemmän Mirkan 30-lukua henkiville hauskoille pääjutuille, 50-lukulaisille kuoseille ja nahan käyttämisen moninaisille ideoille. Esimerkiksi Mirkan mekot ja vyöt voisin ottaa heti kaappiini, sillä ne sopivat mielestäni kaltaiselleni "tavalliselle" vaatteiden kuluttajalle. 

Mirkan vaatteet ovat helpostilähestyttäviä, ihanan laadukkaan oloisia, mutta samalla kotoisia ja sopivan yksinkertaisia. Niiden onkin sanottu sopivan niin alakulttuuriseen tyyliin kuin konttoripukeutumiseenkin, mitä ikinä nämä tyylit nykyään pitävätkään sisällään. Mallisto on kohtalaisen kaupallinen, mutta persoonallinen. 

Itselleni poimisin kevään ja kesän mallistosta esimerkiksi keltaisen liivin ja juuri tuon edellämainitun kukkakankaisen mekon taikka samasta kankaasta valmistetun puolihameen. Rakastuin sen merkillisiin laskoksiin! Myös isokukkainen jakku (kuva alla) voisi olla kuumaa valuuttaa kaapissani, sillä siellä on tällä hetkellä vain hyvin hempeitä kukkakuoseja. Ei mitään näin rohkeaa ja räikeää – ja mustaan sopivaa, sillä sitähän väriä tietysti löytyy  – ja siihen en yleensä kukkia yhdistele.



En myöskään voi olla ihailematta Mirkan omaa tyyliä: harkittuja, minimalistisia, mutta naisellisia vaatteita sekä viimeisteltyjä kampauksia. Mielestäni Mirkan mallistot henkivätkin hyvin vahvasti suunnittelijansa omaa tyyliä ja mieltymyksiä – voisin kuvitella lähes minkä tahansa malliston vaatteen suunnittelijansa omaan käyttöön. Tosin kaipa jokainen suunnittelija räätälöi suunnittelemansa vaatteet enemmän tai vähemmän itsensä näköisiksi!

Mirkan vaatteita saa paitsi Mirkka Metsola -shopista myös Kallion Karhupuiston laidalla sijaitsevasta fem. -collectiven liikkeestä sekä 29.5. asti vielä Stockmanniltakin, Argos Hallin Young Designers -myyntinäyttelystä.




tiistai 24. toukokuuta 2011

Kesäisiä valoja

Vaikka luonnon valoa riittää meille pohjoisen asukkaille pitkälle syksyyn, lampun käyttäminen lukemistarkoituksiin tai tunnelmavalaisimena on tuiki tarpeellista myös kesäisinä päivinä. Välillä aina sataa tai ukkostaa, ja kukapa ei rakastaisi pientä kaunista kohdevalaisinta myös niinä aivan tavallisina kesäöinä.

Ainakin minä olen kesälamppujen rakastaja, etenkin jos lamppu on yhtä kesäisen suloinen kuin Tord Boontjen Garland tai Midsummer.

Guess What ?
Yksityiskohta Garland-valaisimesta: Bonnaf

Nämähän ovat ihan satumaisia – sopisivat kirjallisuuden opettajan, satujen kertojan tyyliin. Vaikka myöntää täytyy, että pikkuhiljaa myös Harri Koskisen Block on alkanut viehättää meikäläistä. Olen ihmetellyt sen suosiota blogistaniassa, mutta kaipa suosiolla on syynsä: yksinkertainen muotokieli, puhtaus, hauskuus. Lamppuhan on kuin sisäänvangittu, jään keskelle jäänyt pohjoismaisen talven eliö.

Yllättäen Tord Boontje ei ole suomalainen.

Tord Boontje candle shade
Kuva Tord Boontjen lyhdystä: Chatirygirl

perjantai 20. toukokuuta 2011

Blogitauko

Täten siirryn ansaitulle kevätlomalle eli selviämään yli hektisten koulun viimoisten päivien sekä vaikeutuneen elämäntilanteen. 

Palataan apajille, kun kaloja taas parveilee. Luulisinpa tällaista tapahtuvan kesäkuun puoleenväliin mennessä, kenties jo piankin, mutta tarkkaa päivää en saata luvata.

Ihania toukokuisia aurinkopäiviä kaikille!

torstai 19. toukokuuta 2011

Angu-täti ratkaisee

Aloin eräässä pienessä palaverissa nauraa höpsönä, kun löysin opekalenterin välistä tämän monta viikkoa sitten metromatkalla ylös kirjoittamani aamuisen keskustelun. Lyyli elää yhä muumivaihetta ja toivoo erikoisia. Vai?


Lyyli: Minä haluan muumipeikon minun kaveriksi.
Äiti: Muumipeikon... Sullahan on jo se pehmolelu...
Lyyli: Oikean muumipeikon!
Äiti: Ahaa. Haluaisitko siis, että äitin masussa kasvaisi sulle sisko tai veli?
Lyyli: ...Muumipeikon minun kaveriksi. Muumipeikko laulaa ja leikkii ja syö minun kanssa.
Äiti: Mutta kun muumipeikko on vaan satuhahmo. Ei sitä oikeasti ole olemassa.

Lyyli jatkaa haaveilujaan.
Äiti: Ja voi olla, ettei se muumipeikko haluaisi lähteä Muumilaaksosta. Ehkä se ei osaa meille.
Lyyli (hetken hiljaisuuden jälkeen): Angu-tädin mahassa kasvaa minulle muumipeikko. Angu osaa kasvattaa monta muumipeikkoa.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Mausteisia lihapyöryköitä

Kun kissa on poissa, hiiret tanssivat pöydillä. 

Kun äiti sai jäädä viikonlopuksi kotiin yksinään, tapahtui jotain sellaista, mitä ei arvata saattaisi: äiti alkoi tehdä ruokaa. Sitä hän ei virallisesti edes osaa tehdä, mutta kappas vaan, kun keittokirjoista on apua. 

Tällä kertaa, sillä kerta ei liioittelusta huolimatta ole tämän blogin alle yksivuotisen historiankaan aikana ensimmäinen, valmistui paitsi kasvislientä myös kreikkalaisia lihapullia. Pullat olivat ehkä hiukan liian mausteisia ja kuivahtivat, koska en latonut niitä tarpeeksi tiiviiksi rykelmäksi, mutta kyllä pyöryköitä upposi nälkäisen keittäjänkin masuun enemmän kuin kehtaa edes kertoa. 

Iloksenne kuvasarja pyöryköiden valmistumisesta – oli aikaa ja intoa ryhtyä myös taltioimaan tätä tapahtumasarjaa. Onpa sitten todiste, että en ole ostanut lihapullia kaupasta tahi pikemminkin tilannut jostain gourmet-palvelusta. Voittivat nimittäin kaupan kumipallot seitsemän nolla, vaikka itse sanonkin. 

Idea kaikille perheenisille: jättäkää äiti joskus yksin, niin voi tapahtua ihan epätavallisia asioita. Sitä en mene vannomaan, josko kaikki äidit innostuvat kokkaamaan, mutta kenties kotona odottaa muita herkullisia yllätyksiä vapauden inspiroimana. Vähintään vastassa on levännyt ja sen myötä iloisempi äitiliini.

Välimeren lihapullat
4 annosta


1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
1 rkl oliiviöljyä
2 palaa vaaleaa leipää
2 dl kermaviiliä
1 sitruunan mehu
1 muna
400-500 g naudan tai lampaan jauhelihaa
1 tl suolaa
1 tl valkopippuria
2 tl basilikaa
1 tl kanelia
valeluliemeen: punaviiniä 

1. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet.

2. Kuumenna pannulla tilkka oliiviöljyä ja hauduta sipulit pehmeiksi öljyssä.

3. Murenna leipä kulhoon.

4. Sekoita kermaviili joukkoon.

5. Puserra sitruunan mehu mukaan.

6. Lisää sipuliseos, muna ja jauheliha.

7. Mausta sopivasti. Basilikan sijaan voi käyttää tuoretta viherminttua silputtuna tai kuivattua minttua, etenkin jos jauheliha on lammasta.

8. Sekoita tasaiseksi.

9. Pyörittele taikina palleroiksi ja lado leivinpaperin päälle tai uunivuokaan vieri viereen. Paahda 225-asteisessa uunissa 10 minuuttia.

10. Valele lihapyöryköitä punaviinillä tai kaada uunivuokaan lasillinen punaviiniä. Anna hautua vielä 10–20 minuuttia 200-asteisessa uunissa valellen pyöryköitä muutaman kerran tämän aikana punaviinillä.

11. Nauti kiireettä.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Fashion Stock Sales

Fashion Stock Sales tulossa viikonloppuna 20. - 21.5. Helsinkiin. Ja minäkin aion olla paikalla, ekaa kertaa. – Ostin nimittäin Lyylille synttärilahjan, edellisen postaukseni inspiroimana, ja noudan sen FSS:sta säästäen näin postikulut. Mitäänhän en aion tuolla törsätä, katselen vain. ;)


Kaikki varmaan tiesivät tapahtuman tulevaksi, mutta tässä vielä muistutukseksi paikka ja ajat: Vanha Ylioppilastalo, pe auki 11-19, la 10-18. 

Ja toinen muistutus: tänään maanantaina 16.5.  UFF:lla uudet vaatekokoelmat. 

Nimimerkki "Perjantain kahden euron päivä oli tuskaa. Jonot maksimaaliset ja vaatteiden kaaos kiitettävä. Vietin kuumassa ja pölyssä kaksi tuntia, mutta löysin mageat villakangashousut, pellavahenkisen, vaaleansinisen löysän liivin Auroran hengessä ja farkut, jotka istuvat hyvin, mutta ovat vähän rikki – suunnittelen niiden "repimistä", sopisko mulle?"

lauantai 14. toukokuuta 2011

Syntymäpäivälahja-ilosofiaa

Ostan materiaa viikottain, ihan surullisen totta, ja eritoten panostan syntymäpäiviini. Alan jo kuukausia, jopa neljä kuukautta ennen h-hetkeä miettiä, mitä ostaisin itselleni vanhenemispäivälahjaksi. Jotain erikoista sen pitää olla, jotain, johon muuten ei haluaisi törsätä tai kenties ihan satsata. Siis kunnollinen lahja, ei mitään roijua. 

(Mielestäni aina ansaitsen lahjani, etenkin kun syntymäpäivä sijoittuu lukuvuoden päättymisen kalkkiviivoille ollen kuin palkinto taas selvitystä kouluvuodesta. Jollakin tapaa täytyy tätä ahneuttaan itselleen yrittää selitellä.)

Tänä vuonna annan itselleni jotain gTIEltä, koska olin taas kärppänä paikalla, kun liike juhlisti uuden sijaintinsa avajaisia myös nettikaupan välityksellä. Omistan jo mustan dekolttiketjun, ja hetken päästä kaulaani koristaa muutakin rokahtavaa. ;) Lahjaa ei voi tietenkään paljastaa etukäteen, eikä luonnollisestikaan avata, vaikka sisällön jo tietäisi, joten tuolla se lepää kirjekuorineen vitriinin laatikossa arvolautasten päällä.

Ajattelin, että tämä puketti saisi luvan riittää minulle. Mutta huomaan vielä selaavani nettiä sen toivossa, josko jotain aivan pientä ilmeistyisi kakkoslahjaksi. Ja kyllähän sellaista voi sitten ilmestyäkin, jos sen etsimiseen aikaa käyttää. Äh, mitä kalliiden hetkien tuhlausta. (Onneksi olen nyt kotona yksin!)

Ja niinpä Design Shop Outletissa ilmestyi eteeni tämä kohtalaisen erikoinen Kaksitvån haalari: 


Voisiko siinä olla sitä jotain? Tulisiko sitä käytettyä? Ehkä hienoisesti epäilen ja jätän asian muhimaan. Toisena vaihtoehtona on nimittäin ostaa uusi kesäinen uimapuku. Bisquitsin esittelemältä For Lunalta löytyisi nimittäin ihania retrouikkareita myös niille, jotka eivät ole aivan hurahtaneet fiftarivaatteisiin. Minäkin olen, Bisquitsin jalanjäljissä, esitellyt näitä jo viime kesänä, mutta poimin nyt vielä uuden tulokkaan sekä itselleni optimaalisemman värisen uikkarin synttärilahjaehdokkaikseni tähän.

Kuvat: For Luna

Mitäs sanotte? Kertokaapa myös, mitä ostaa tasavuosia pian täyttävälle siskolle lahjaksi, ja paljastakaa, jos tohditte, millaisia lahjoja ostatte itsellenne synttärilahjoiksi, jos ostatte. Minä muuten en sitten kaipaa lahjoja muilta, tiedoksi vain, koska hoidan homman näppärästi itse. ;) 

Olen tainnut siis käsittää väärin syntymäpäivälahjomisen syvimmän olemuksen. Mutta ei hätää, olen jo täyttä häkää suunnittelemassa myös Lyylin lahjomista. Neiti täyttää kolme vuotta pari viikkoa meikäläisen perässä.

Sanomattakin lienee selvää, että tällainen materialisti ei paljoa ulkomaanreissuilla kesälomalla herkuttele. Joten nautin nyt täysillä tästä haaveilusta ja sen jälkeen materialististen unelmieni täyttymyksestä. Jostain sitä on iloa revittävä, olkoonkin se kuinka pinnallista tahansa.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Surullista minuuden pohdintaa

Minä. Minä puhun usein minusta. Huomaan, kuin ulkopuolinen toisinaan, että en taaskaan puhu mielipiteitäni, vaan jämähdän vain kertaamaan minuuteni olemusta. Minä olen tällainen, minäkin koin sellaista. Usein se on varmasti tarpeen ja kiinnostavaakin, mutta ei varmasti aina. Ei suinkaan. Lisäksi huomaan jämähtäneeni samoihin itseä nostaviin lauluihin, kerta toisensa jälkeen. Eivät keskustelukumppanit niin usein vaihdu, etteivätkö he olisi jo kertaalleen kuulleet tarinaani.

Voi kunpa voisin olla myös parempi kuuntelija! Toive, jota puheliaan voi olla vaikeaa, mahdotontakin täyttää. Entä mitä jos yrittäisin nyt ensin olla vain parempi mielipiteiden puhuja kuin minuuteni analysoija? Se olisi vähintään toiseksi paras ratkaisu minuus-ongelmaani: ruveta puhumaan ympäröivistä asioista, vaikkakin oman itsen peilaamina. (Toisaalta niinhän me kaikki maailmaa analysoimme, eikö?)


Vallitseva ajanhenki korostaa mielestäni itsellisyyttä, itsenäisyyttä, jopa itsekkyyttä. Itseä koskevat asiat ovat usein irrallisia toisten ihmisten maailmasta ja tarpeista. On aina kiire päästä toteuttamaan itseään, velvotteitaan ja riemujaan, joita itselleen tietysti on pakkokin suoda. Ongelma onkin juuri siinä, että missä pitäisi mennä raja itsensä toteuttamisen ja muille suomisen välillä.

Omalla kohdallani blogin kirjoittaminen on pois jostain muusta välttämättömästä: onko se sitten Lyylin kanssa olemista vai kotipuuhia, kuntoilua vai lukemista. Kiitettävästi olen karsinut lapsen ja töiden alkamisen myötä niin lukuharrastustani kuin tv-iltoja, pelkästä oleskelusta nyt puhumattakaan. Koska olen luonnostani hiukan "venyvä ja vanuva", en pysty tehostamaan olemistani niin paljon kuin olisi ehkä mahdollista. 

Koen tietysti tästä syyllisyyttä, kuten tunnetusti jokainen äiti, mutta ero moniin äiteihin on ehkä siinä, että täytän kyllä itselleni asettamat kriteerit: kuntoilen ja kirjoitan, pidän kodin siistinä ja panostan ulkonäköön, mutta usein elämäni näiden itselleni aiheuttamien kriteerien myötä onkin muuttunut varsinaiseksi suorittamisen suoksi. Olen siis syystäkin hieman uuvuksissa. 

sadness
Kuva: patries71

Mistä tässä nyt sitten pitäisi antaa periksi? Lopettaa blogi? Lakata kuntoilemasta? Vaihtoehtoja, joita en voi edes ajatella. Mielestäni kuntoilu on ihmiselle lähes yhtä tärkeää kuin kunnon yöunet ja riittävät ruokatauot ja -määrät. Entä sitten kirjoittaminen? Näivettääkö elämäänsä luopumalla jostain itselle hyvin tärkeästä? 

Unenkaan määrää en voi enää tästä vähemmäksi painaa, ruokataukoja vähentää, pesuvuoroja harventaa, keittiötöitä ulkoistaa. En oikein keksi vuorokauteeni mistään lisää aikaa. Missä siis vika? Miksi elämä tuntuu riittävän niukan naukin vain itselle? Tämä on harmillista. 

Onneksi juuri tähän aikaan vuodesta vastaus ongelmiin on ohitettavissa, sillä loma saapuu pian, se saapuu pitkäksi aikaa. Yritän siemailla iltatotini rauhallisin mielin, ja uskotella itselleni, että ensi vuonna olen pirteämpi tekemään, tehokkaampi ja vähemmän vaativa. Yritän kestää hiekanmuruja jalkojen alla, lopetan turhan itseni tuijottelun peilistä, vähennän surffailuhetkiä ja ennen kaikkea lakkaan suremasta, sillä siihen käytän monta tuntia päivässä, se vie energiani ja puhtaasti aikaakin, koska monesti suren tekemättä mitään muuta samaan aikaan.

Huomaan: yksin minä en voi muuttaa itseäni. Siihen tarvitaan myös ympäröivän todellisuuden muutosta, eikä siihen taas välttämättä voi muutosta hakea. Toimivalta kuulostava ehdotus "jos et ole tyytyväinen johonkin, muuta sitä" ei ole aina toteutettavissa. 

torstai 12. toukokuuta 2011

Värejä toukokuun

On ollut vaikeaa orientoitua kesälämpötiloihin, ja olenkin pysytellyt vielä keväisellä polulla. Sukkahousuista en ole luopunut taikka lyhyitä hihoja käyttänyt. Pessimisti minussa tietää: kyllä se takakevät vielä saapuu! Ei pidä siis innostua liikaa. 

Myssy (näkyy seuraavassa kuvassa): Fredrikson
Neulepusero: 2nd hand/Ralph Lauren
Farkkusortsit: Very Nice
Sukkahousut: Sokokselta, oisko Norlyn Trend?
Kengät: Vagabond
Laukku: Tiger of Sweden
Kaulakoru: 2nd hand

Värien puolesta olen silti antanut ilmoille toki hiukan periksi. Etenkään kun töissä ei pääse varsinaisesti paistumaan pohjakerroksen ollessa hyvinkin viileä, voi pysytellä tukevissa vaatteissa, mutta tuoda aurinkoa sisälle väreissä. Eihän keltainen minulle nyt aivan passeli ole, mutta kun tykkään! Uusi pinkki, vai miten se nyt oli? Hesarin kuukausiliitteessähän oli juttu pinkistä, tyttöjen väristä. Artikkeli loppui ajatukseen siitä, että loppujen lopuksi vaaleanpunainen kaikkine nyansseineen, merkityksineen ja latauksineen on suhteellisen sattumanvarainen väri. Ehkä keltainen voisi olla yhtä lailla tytöille merkitty, ehdottaa Veera Luoma-aho kirjoittamassaan jutussa.

 Potkii pois pinkkiä palloa?

Voisiko? En aivan usko ajatukseen. Keltainen on mielestäni universaalimpi, neutraalimpi voidakseen leimautua pelkästään tyttöjen tai naisten väriksi. Aurinko, kuu, hehkulampun hohde. Viljapelto, rypsiöljy, peruna. Leskenlehti, voikukka, narsissi. Pääsiäisen väri, kevään hehku. Keltainen kuuluu mielestäni kaikille, myös meille "keltaihoisille", vaikka meitä voisi hento pinkki pukeakin enemmän.

Onneksi on ruutusukkahousut ja hassu isolippainen hattu, johon katseet kiinnittyvät. Kukaan ei ehdi huomata, että olen kenties paitsi liian keltainen myös päivettymätön ja valonarka.

Pusero: Esprit
Farkut: Bandolera
Lohikäärme: Ikea

tiistai 10. toukokuuta 2011

Pienen kodin säilytysratkaisuja

Olen lupaillut teille yhtä sun toista mielenkiintoista juttua. Eipä ole kuulunut Kallio-kierrosta: putiikkien katsausta tai leikkipuistorankingia. Yritän kuitenkin kesän aikana toteuttaa unelmani uskaltautua sisälle liikkeeseen ns. toimittavana bloggaajana. 

Tällä erää tarjolla on lupaamani pieni ote siitä, millaista on mahduttaa kolmen ihmisen tavarat 53,5 neliöön. Vaikeuksia tuottaa siinä kai lähinnä se, että vähintään yksi asuntoa asuttavista on kirja- ja vaatehamsteri. Toisenkaan solmio- ja paitakokoelmat eivät varmasti ole sieltä suppeimmasta päästä...

Kaiken a ja o on systemoida ja luoda toimivat säilytysjärjestelmät. Tavarat on myös syytä pitää omilla paikoillaan, sillä muutoin a) niitä ei enää löydä millään tavaramassojen joukosta b) koti muuttuu tavarasokkeloksi. 

Meillä on onneksi tarjolla Lyylin lukuisten vaatteiden ja lelujen säilytyspaikaksi parvi. Myös sen muuten melko vähälle käytölle jääneet alaportaat ja portaiden alus ovat saaneet toimia viime kuukaudet leluvarastona. Siellä lelut ovat kivasti poissa jaloista – ja sinne ne on helppo vain työntää imurin tieltä syrjään. 

 Lyylin "hyllyt" parven portaiden alla

Aivan korvaamaton on myös pieni kolmionmuotoinen varastohuoneemme eteisessä. Sinne mahtuvat niin ylimääräiset laukut, kengät kuin kodinhoitoon liittyvät tuotteet kuten silityslauta, pesuaineet ja -välineet ja pyykinhoitotuotteet. Kolmionmallisuus on aiheuttanut pieniä haasteita, mutta toisaalta huoneen kaksi syvää nurkkaa ovat myöskin oivallisia varastopaikkoja, jonne voi haudata harvoin tarvittavaa tarpeistoa. 

Kolmiohuoneen ylähyllyt

Kotonamme käytetään tietysti hyväksi yli kolmen metrin huonekorkeutta: parven lisäksi olohuoneen alkovin kaapistot mahduttavat sisälleen huomattavan määrän tavaraa. Huonona puolena tässä ylhäälle asti ulottuvassa säilytyskompleksissa on se, että lähes joka päivä tarvitsen lyhyenä ihmisenä jakkaraa aivan välttämättömimpienkin tavaroiden esille kaivamiseen. Esimerkiksi lakanat, pyyhkeet, reput, villapaidat sijaitsevat tilan puutteen vuoksi korkealla.

Keittiössä oli ennen erillinen jääkaappi ja pakastin omissa lokeroissaan upotettuina keittiökomerostoon. Heti tänne muuttaessamme hankimme isomman jääkaappi-pakastimen, ja kolot jäivät tyhjiksi. Keksimme mahduttaa tilalle laatikostot, jonne mahtuvat niin lasi-, metalli-, pullo- ja ongelmajäte sekä sekalaista pientä siivous- ja keittiökamaa Lyylin vaatteiden lisäksi. 

 Keittiön kierrätyslaatikosto ja Lyylin vaatelaatikot

Olen tottunut pienissä tiloissa asumiseen ja asioiden mahduttamiseen hyvinkin nafteihin komeroihin. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin mitta tulla täyteen. Eikä vaihtelukaan olisi pahitteeksi. Viimeisestä muutosta tänne on jo nelisen vuotta! Mutta eipähän neliöt paljonkaan isompaan voi vaihtua, jos Kallioon sittenkin haluaa jäädä... Paras siis osata paitsi organisoida kotinsa hyvin myös luopua ihan kaikesta turhasta.

Kierrätyslaatikostossa löytyy laatikot myös kokkausvälineille sekä pienille siivoustarvikkeille

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Tänään luotu

Mallailin huvikseni huomisen asua sängyn päälle. Harvoin jaksan alkaa vaatteita tällä tavoin asetella, mutta nyt inspiroiduin leikkimään jonkin sortin taiteilijaa myös ajatuksissani. Iltapäivän hiljaisuudessa, kellon viiden kahvin jälkeen, Veikon nukkuessa ja Lyylin kopsutellessa omiaan olen ihanan rauhoittuneessa mielentilassa. 


Mikäpä tässä siis tehdessä jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Mielessä tietenkin siintävät hyvin arkiset askareet: jumppaaminen ja silityspuuhat, mutta en anna niiden vainota mieltäni liikaa. Keskityn nyt hetkeksi siihen, mitä rakastan: luon jotain ennen olematonta – kirjoitan, sitten ehkä luen Lyylille vähäsen. 


Sunnuntai-iltapäivä on puhdas, seesteinen. Mielessäni toivon: tulkoon kesä, joka olisi suruton ja hyvä.

Karkkipäiväkuteita ihanille tytöille

Tulin juuri Tallinnasta ja – uskomatonta mutta totta – en ostanut sieltä mitään materiaa. Vain viinejä ja väkeviä eksyi matkaan laivalta. (Eikä unohdeta purukumia, sillä olen taas näemmä sortumassa takaisin sen käyttäjäksi, vaikka olenkin ollut onnistuneesti purkkalakossa jo, hmmm, vuosia.)





Heti sitten, kun pääsin kotona tietokoneen äärelle, keksin tsekata sähköpostiini tulleet Polarn o. Pyretin kesäkuteet. Olihan minun päästävä jossain hiukan kauppoja kiertelemään, vaikken mitään ostaa aikonutkaan. Ja Popilla olisi taas kuolattavia, sen arvasin. Lähinnä mielessäni siintelivät Lyylin syksyisempien vaatteiden hankinnat, sillä arvelen, että pärjäämme kesän kyllä niiden yhdentoista–kahdentoista sortsi/puolihameviritelmän sekä lukuisten mekkojen avulla, joita on jostain ilmaantunut

Päätin silti haaveilla nimenomaan näistä kesäkuteista, sillä kesä on yhtä harvinaista herkkua kuin karkkipäivä ja turha kai tässä on terveyspäiviä ajatella, kun ne makeammatkin ovat vielä edessä.



Eikö näitä ihanuuksia katselemalla tulekin juuri karkkipäivä mieleen? Ainakin mulle tulee. – Ostankohan siis karkkia väärin perustein, ihan ulkonäkösyistä vain? En nimittäin ole mahdottoman sokeririippuvainen kuin henkisesti: tapojeni orja, ajatusriippuvainen. Olen siksi harkinnut jättää karkit ja mahdollisimman pitkälle myös muun sokerin kokonaan ruokavaliostani pois, mutta todennut, että ehkä se ei sittenkään ole sen väärti. Silloinhan menettäisi myös karkkipäiväajatusmaailmansa. Että on yksi (ilta)päivä, jolloin kaikki on vain hyvin, koska silloin saa karkkia. 





Onneksi on käynyt myös niin, että vaikka olen shoppailuholisti, olen myös järkevä. Ostan karkkia kerran viikossa ja nautin näistä kesävaatteista nyt vain virtuaalisesti. Jäävät karkkikauppansa hyllylle tällä kertaa. Palaan alennusmyyntien aikaan asiaan, ehkä silloin makeanhimoni on ylitsevuotavainen.

Karkinväristä äitienpäivää kaikille äideille ja aivan kaikille sopivan makeaa sunnuntaita!

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Ei-päiviä

Lyylin kanssa on toisinaan hiukan negistä. Neidillä on vahvoja mielipiteitä asiasta kuin asiasta, mikä sinällään on myös hyvä juttu. Eipä taida olla omena kauas puusta pudonnut; joskus neiti kuulostaa yllättävän paljon äidiltään. 

Seuraavia keskusteluja on käyty viime päivien aikana. Vaikka ne ovatkin vähän ei-sävyisiä, lähinnä ne hymyilyttävät. Eihän tämä ole uhmaa, vaan elämän erittelyä!


Äiti kokoaa Lyylin pääsiäismunan sisältöä.
Äiti: Tää ei kyllä oo mikään lastenkoottava.
Lyyli: Ei, se on naistenkoottava.

Isi ja Lyyli katselevat kuvia edellisen päivän ravintolavierailusta.
Isi: Oltiin Bellevuossa.
Lyyli: Ei se ollut pellepuvussa.

Lyyli leikkii isin kanssa. Äiti lukee blogeja.
Lyyli: Missä äiti on?
Isi: Verkossa.
Lyyli: Eikä, ei äiti ole hämähäkki.

Mielipiteitä on. Olemme lisäksi taistelleet useana aamuna vihreiden sukkien parissa. Lyyli ei halunnut niitä asuunsa, koska ne eivät hänen mielestään sopineet violetteihin housuihin – "Ne on ihan pahat." Luovutin ja vaihdoin sukat violetteihin, koska ne olivat vielä puhtaina hyllyssä. Voivottelin vain itsekseni, että tuleekohan näille vihreille "poikasukille" nyt lainkaan käyttöä. Olin jo nimennytkin uutukaiset niissä oleviin näppäriin valkoisiin nimikohtiin. 

No, seuraavana päivänä uskalsin ehdottaa viheriäisiä toisten, oranssien housujen kaveriksi. Kelpasivat – ja riemulla! "Ne on hyvät." Ilmeisesti kysymys ei ollut laisinkaan värien sukupuolittumisesta, kuten äiti virheellisesti tulkitsi. Vaikka kuulemma muumimamma ei tykkää vihreästä; "se ei ole minun juttu", oli loppukaneetti.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Hameviikko

Arkea monelle, päänvaivaa minulle. Ihan joka päiväksi en löytänyt hametta uutta, mutta kokonaisuudet olivat joka päivä täynnä pientä erilaisuutta.

Ihan mukavaa oli pukeutua hameisiin viikon ajan; sen huipennukseksi ostin säärten somistajan: uudet sukkikset. Havaitsin nimittäin, että kynsillä voi rikkoa paksuakin sidosta.


Viikko alkoi toisena pääsiäispäivänä näillä releillä – päivitin vain ensimmäisen pääsiäispäivän asuani korkkareilla. 

Lyyli poseeraa iskän hankkimissa harmaissa: duffelissa, mekossa ja trikoissa.


Rakastan batiikkihameeni kellohelmaa, lantiottomalle sopii ja kelpaa!



 Tiistaina siirryin opetätitunnelmiin – ja niihin sitten ainakin henkisesti jumahdettiin.



Keskiviikkona leikin värikästä rangaistusvankia – tai lastentarhasta karanneita kankia.

Inhoan olla kuvattavana, ja sen kyllä jäykkyydestä huomaa.




Torstai ja tummissa taas, robokorua tanssitetaas.

Lyyli on puettu Polarn o. Pyretin väreihin.



 Perjantain ja vapunkin asu. Kengät taisivat olla töissä astetta mukavammat, mutta muuten yhtä tanttarallat. En tästä diggaa, alushamekin kun alta vilkkaa.

Ja mikä on lopputulos: hän tahtoo sittenkin hameista ulos. (Nähtyään nämä kuvat.) Taitaa siis painua lenkille, housuissa tietenkin!