tiistai 3. toukokuuta 2011

Hameviikko

Arkea monelle, päänvaivaa minulle. Ihan joka päiväksi en löytänyt hametta uutta, mutta kokonaisuudet olivat joka päivä täynnä pientä erilaisuutta.

Ihan mukavaa oli pukeutua hameisiin viikon ajan; sen huipennukseksi ostin säärten somistajan: uudet sukkikset. Havaitsin nimittäin, että kynsillä voi rikkoa paksuakin sidosta.


Viikko alkoi toisena pääsiäispäivänä näillä releillä – päivitin vain ensimmäisen pääsiäispäivän asuani korkkareilla. 

Lyyli poseeraa iskän hankkimissa harmaissa: duffelissa, mekossa ja trikoissa.


Rakastan batiikkihameeni kellohelmaa, lantiottomalle sopii ja kelpaa!



 Tiistaina siirryin opetätitunnelmiin – ja niihin sitten ainakin henkisesti jumahdettiin.



Keskiviikkona leikin värikästä rangaistusvankia – tai lastentarhasta karanneita kankia.

Inhoan olla kuvattavana, ja sen kyllä jäykkyydestä huomaa.




Torstai ja tummissa taas, robokorua tanssitetaas.

Lyyli on puettu Polarn o. Pyretin väreihin.



 Perjantain ja vapunkin asu. Kengät taisivat olla töissä astetta mukavammat, mutta muuten yhtä tanttarallat. En tästä diggaa, alushamekin kun alta vilkkaa.

Ja mikä on lopputulos: hän tahtoo sittenkin hameista ulos. (Nähtyään nämä kuvat.) Taitaa siis painua lenkille, housuissa tietenkin!

1 kommentti: