torstai 2. kesäkuuta 2011

Kuuminta hottia

Rannekorukumilenksut ovat se kevään muotijuttu, jos on koululaisia uskominen. Silikonista tehdyt eri eläinten ja muiden sopivien kohteiden muotoiset lenkit näyttävät käsissä sikäli jänniltä, että ne ovat hiukan kulmikkaita, epäsäännöllisiä, toisin kuin pyöreän muotoiset rannelenkit olisivat. Lenkkejä löytyy monissa väreissä ja useimmat niistä taitavat hohtaa pimeässä. Lenkin voi näpsästi irrottaa ja vaikka leikkiä sillä tylsällä oppitunnilla. Nerokasta pikkuhupia!


Muisteltiin tuttujen kanssa, kuinka koululaisten keskuudessa on aina välillä syntynyt suuria must-juttuja: Jossain vaiheessa, kun itse kävin peruskoulua, kaikilla oli välitunneilla käytössä jojot, joskus taas tytöillä roikkuivat muoviset tuttikorut niin kaulassa kuin korvissakin. Ja kukapa voisikaan unohtaa ihanien pehmopenaalien aikakautta, My Little Pony -villitystä taikka Kinder-munien maihinnousua?

Itse taisin pysytellä monista villityksistä hiukan taka-alalla. En muista, omistinko koskaan jojoa, mutta tuttikoruja käytin varmasti, mutta kenties jo suurimman villityksen rauhoituttua. Olin ajasta jäljessä, hankinhan ensimmäiset farkkunikin vasta seitsemännellä luokalla. 


Näistä muoti-innostuksista onkin jäänyt minulle vain aika laimeita muistijälkiä – ilmeisesti olen yrittänyt erottautua massasta sulautumalla ihan vain tavallisuuteen, mutta ekojen farkkujen hankkimista en koskaan unohda. Muistan, kuinka ostin ne paikallisen pikkukylämme vaateputiikista, kuinka ne olivat vaaleat ja niiden lahkeita piti taittaa. Muistan putiikin ja muistan sen tunteen: nyt olen iso koululainen. 

Farkut olivat minulle silloin kuuminta hottia, mutta vähän pahaa pelkään, että eivät ne kovin muodikkaat olleet muiden mielestä. Silloinhan jo Lewis 501 -kuume oli alkanut levitä Suomen koululaisiin. Poikkesin massasta, ei epäilystä, mutta oma tyyli oli silti täysin hakusessa.


Nyttemmin sain eräältä oppilaaltani parasta palautetta, minulle sitä tämän hetken kuuminta hottia:
Oppilas: Ope, mikset sä voi olla tavis?
Ope: ?
Oppilas: Kun sulla on joka päivä eri vaatteet.
Ope: Kiitos!

Ehkä se oma tyylikin on alkanut samalla löytyä.


Det coolaste som finns just nu är handbands, som är formade enligt djurfigurer etc. Eller så tycker åtminstone skolbarn.

Då jag var på grundskolan fanns det då och då såna modeflugor. Alla tjejer måste ha plastnappar hängande i örönen eller kring halsen, eller ibland var det som gällde jojo. My Little Pony -grejer eller häftiga softispenaler kan man aldrig glömma heller. 

 
Men jag var ute, föstådde inte meningen i många modegrejer. Eller så skaffade jag dem, men mycket senare än de andra. Till exempel jeansen fick jag för första gången på 7:an. Jag köpte dem från en små butik i vårt bycentrum, de var ljusa och man var tvungen att vika dem lite i byxbenen. Inte var de modiga, det vet jag, för det som gällde var Lewis 501:or. Men jag brydde mig inte om mode. Jag hade andra intressen. 

Sakerna har ändrats lite efter det, eller hur. Fast fortfarande är jag lite ovanlig, ingen tavis alls, tycker jag. Med det beror väl inte på min stil...

2 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä omassa elämänsisällössäni vikaa. Nimittäin olen kehitellyt ajatuksen, että paljastat jossain vaiheessa jotakin jännää täällä.Ja koska mulla ei ole varaa hankkia seiskalehtiä ja muiden ihmisten elämä kiinnostaa liikaa, olen aina kauhean jännittynyt että tuleeko joku jytky :D Kyllä sitä ihminen on sekaisin.

    Mun sekoamiset ala-asteella olivat: jojot, kinderin kilpikonna-posliinifiguurit, my little pony-tarrakirja ja tatuointisiirtokuvia sisältävät pahanmakuiset purkat. Tuttejakin oli muutama ja sitten trolliperhe. Oisin halunnut trumpettihousut mutta äiti ei antanut, muilla oli kyllä. Ja kantaa reppua vain yhdellä olkapäällä, ssitäkään en saanut tehdä. Muita in-juttuja oli koulun jälkeiset rähmikset eli vaaleanpunaisella pomadalla kuorrutetut munkit. Vieläkin taitaa olla muutama rähmis lanteilla :D

    VastaaPoista
  2. Oho. Mutta niinhän se on, sitä alkaa miettiä, millaisia ihmisiä blogien takana on! - Ja pajastuksista puheen ollen: tarkoitus on kertoa jotain sellaista, surullista. En vain vielä ole keksinyt, miten tehdä sen korrektisti ja sopivasti, joten odotan konkreettisia muutoksia tapahtuvaksi.

    Reppua tosiaan kannettiin toisella olkapäällä! En ymmärrä enää, miksi ihmeessä, sehän on niin epämukavaa...

    VastaaPoista