lauantai 23. heinäkuuta 2011

Kesällä kerran, kun oltiin vapaita

Vielä on kesää jäljellä: viikko edessä Lyylin kanssa kaupunkielämää, sitten muutto, johon on varattu reilu viikko ja sitten se lopahtaa. Nautin siis vielä kun voin! 


Kaksi päivää kului Turussa, lähinnä nuoria sukulaisia tavaten ja Ruissalossa itseään grillaten. Olipa hauska nähdä kahden sisareni asunnot – uskomatonta, etten ole nähnyt niitä aiemmin. Toinen on asunut omassaan ehkä jo kaksi vuotta. 


Eihän se ole se matka sinne, vaan sen matkan hinta. Kuuskymmentä euroa meno-paluu. Lähde sitten viikonloppuretkelle noin vain. 

Jaa, mutta nyt se kannatti! Lyyli nautti täysin sydämin myös lapsikatraitten keskuudessa, kun käytiin juhlistamassa pikkuserkun 5-vuotispäivää. Toinen heidän perheensä pikkuserkuista on syntynyt tismalleen samana päivänä kuin Lyyli, tasan 15 minuuttia myöhemmin. Hassua. 


Matkan aikana näin niin paljon kaunista kotipintaa, että tulin kenties kateelliseksi. Yksi maalaaja-remontoija-sisustussuunnittelija mulle tänne kans, kiitos! 

On se kumma paikka tuo Turku. Ihan jo mietin Hesaan palatessani, että onko tänne lainkaan kiva tulla, kun ensimmäisenä törmäsin mauttomasti pukeutuneeseen nuoreen, seuraavaksi täysin hunnutettuun naiseen (jolla oli jopa hansikkaat kädessä, illalla, jolloin mittarissa vielä yli 20 astetta) ja lopulta tietysti muutamaan juoppoon. 

Turussa törmäsin vain fiksuihin, joskin hieman hauskasti puhuviin tyyppeihin. Mutta eihän me oltukaan kuin kodeissa, maaseudulla ja luonnon helmassa. Kaupunkiosuus jäi seuraavaan kesään. ;)

Alleviivataan nyt kuitenkin, ettei kenellekään tule paha mieli, että ei mulla ole mitään islaminuskoisia vastaan. Mutta fundamentalistit pakkaavat ärsyttämään, koska en usko äärilaitaisuuden tekevän maailmasta kuin korkeintaan pahemman paikan olla. Mutta kivasti kyllä tämä hunnutettu nainen mulle kommentoi metrojen hissejä. Oli varsin erikoista jutustella ihmisen kanssa, joka oli kuin liikkuva patsas, vailla silmiä, nenää, ihoa. 

Kun lähtee, saa näemmä uudenlaisia näkökulmia kotikulmiinsakin. Onneksi täällä on nyt hiljaista, kun ei Tuskakaan paraikaa soi. (Vai mitä tuolla Suvilahdessa nyt tapahtuu, olen näemmä yhtä pihalla kuin Paraisten peipponen.)



Åboland, det vackraste som Finlands natur kan presentera. Nu har jag sett solen ifrån Runsala och varit för första gången under den här sommaren på bikiner, vad häftigt! Det var mycket roligt att lossna sig från rutiner, njuta av det att man har bara sin säck och sitt barn med sig. Sådant liv kunde man leva mer! 

Började tänka om man kunde slopa det mesta man äger, men när jag kom hem, insåg jag att det är helt enkelt omöjligt, för mig. Att äga enbart 100 grejer, det kan inte gälla mig. Endast om man räknar att böckerna är en grej och kläderna, inkl. väskorna och skorna, en annan grej – och köksredskapet det tredje – då kunde man kanske klara sig av det där syftet. 

Men jag har nut inget syfte precis framför mig, annan än att njuta av den sista veckan jag har utan skyldigheter innan flyttningen. En vecka med Lyyli, med kompisar. Jag ska vara ute på parker, dricka vin och bada i solen. Och tvätta kläderna, men berätta det ingen, Lyyli sa att det är helt okej, om hon får vara ute på sandlådan. Ja, jag beställde solen för imorgon, och lite vind.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti