sunnuntai 28. elokuuta 2011

Heppahulluksi uudelleen?

Maailman paras ulkoilumuoto: lähteä kauniilla syyssäällä hepan selässä retkelle. 

Torpin islanninhevostalleilla Pukkilassa kaikki on sitäpaitsi järjestetty sellaisella tavalla, että sielu ja mieli lepäävät: siistit tilat, ystävällinen ja tiedostava henkilökunta, ratsut mitä parhaimmassa kunnossa, maastolenkkejä vaikka millä mitalla. En voi muuta kuin kumartaa ja kehua ja alkaa haikailla aikaa, jolloin pääsisi taas tuonne maanpäälliseen hevostaivaaseen.

Saavuimme talleille työkaverien kanssa perjantaina illansuussa, kolme tuntia Kehä I:n ruuhkissa istuttuamme. Ensin majoittauduimme pikkuiseen punaiseen tupaan. Kuuden maissa suuntasimme maastoon; toinen vaihtoehto olisi ollut askellajitunti kentällä, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. Hyödyllistä se olisi ollut, sillä en itse vielä osaa kunnolla islanninhevosen neljää (vai viittä?) askellajia, vaikka kyllähän noilla maastolenkeilläkin töltin tekniikkaa tulee treenattua. 


 Kuva: työkaverini iPhonen kautta ottama


Issikat ovat siitä(kin) erilaisia ratsuja, että niille opetetaan europpalaisista perinteistä poikkeavat avut, joiden avulla totella – lähteenäni tässä retkemme vetäjä sekä työkaverieni askellajitietous. Esimerkiksi tölttäämisen avut ovat islantilaisittain sellaisia, että noustaan hieman satulasta ylös ja puristetaan reidet eli yläpohkeet kiinni satulaan. Alapohkeet saavat roikkua aika holttittomastikin alhaalla. Ravaamiseen ohjaavat avut ovat taas, kummallisestikin, seuraavia: istu alas satulaan ja purista itsesi kiinni. 

Kun islanninhevosista tuli jossain vaiheessa suosittuja aloittelijoidenkin maastoratsuja, apuja piti ruveta muokkaamaan. Eihän alottelija, kun ei välttämättä kokenutkaan, pysy ravissa millään tiukasti satulassa. Niinpä muutettiin apuja seuraavasti: töltissä istu kiinni satulaan, ravissa taas nouse kevyesti jalustimille. Töltissä tärkeää on tietenkin myös koota hevosta ohjista ja käyttää yläpohkeita, kun taas ravissa ohja saa olla puolipitkä ja alapohkeet käytössä. 

Näillä eväillä nautiskelin perjantaina pari tuntia ja lauantaina kokonaiset neljä tuntia maastossa. Lauantain pitkällä retkellä aikaa kului myös nuotion äärellä, nokipannukahvia juoden, makkaraa paistaen ja pullaa mutustaen. Perjantaina taas saunottiin ja syötiin mökillä. Miten mahtavaa elämää kaiken muun kaaoksen ja tuskan keskellä! Johan tässä alkaa ryhtyä heppahulluksi uudelleen, etenkin kun hepan taputteleminen ja paijaaminenkin oli niin mukavaa.

Paluu entiseen hevoshulluelämään saa tosin vielä tovin odottaa tästä muusta välivaihe-elämästä selviämistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti