torstai 29. syyskuuta 2011

Kiinteistövälittäjien parhaat

Aina niin riemastuttavaa lukea kiinteistövälittäjien esittelyjä asunnoista, joissa on mahdollisesti jotain pientä peiteltävää. Kun ei ne kaikki nyt voi olla just remontoituja, parhailla paikoilla tai heti vapaita. Tsek aut!


”Nyt kannattaa sijoittaa asuntoihin; valmiit vuokralaiset; Vuokra 900e/k” Tämä kaikki kirjoitettu tietysti juuri näin isolla, että varmasti näkyy ja kuuluu. Oikeinkirjoituksesta sen verran, että nuo puolipisteet hiiteen ja äkkiä!

”Vapaa ja muuttovalmis koti sinulle, joka suihkuttelet kuntosalilla tai uimahallissa enimmäkseen. Asunnossa on wc /bidee-suihkulla, ja ehkäpä jo ensi vuonna on mahdollista tehdä oikea kph.” Ja hintakin vain: 5 372,55 € / m2.

beaufort county home (old poor house)

"Nuku yösi rauhassa: tässä turvallinen vaihtoehto syöksykierteessä oleville osakemarkkinoille! Vuokrattuna myytävä siisti, hyväpohjainen pikkukoti hissitalon kerroksissa (5/11krs). Taloyhtiö on velaton; yksi Kallio-Vallila -alueen parhaista. Yhtiössä on tehty kaikki isot saneeraukset mm. putket ja sähköt 1990-luvun lopulla. Talosta löytyy sauna, pesutupa ja tilava pyöräkellari.” Niin just ja sitten kuitenkin myyntiaika venynyt pariin kuukauteen… Ostajat ovat tainneet todella nukkua tämän tarjouksen ohi.


Yhdessä kohteessa kolme helmeä:
  • Lupaava alku: ”Ihastuttava pikku koti hissittömän talon ylimmässä kerroksessa.” Eli siis raput joka päivä kuntoillen: laihdun ja kunto kasvaa, etenkin rattaiden kanssa.
  • ”Asunto tuntuu huomattavasti tilavammalta kuin neliöt antaa ymmärtää.” Neliöt ei aina anna ymmärtää tai ymmärrä antaa. Jaa-jaa. Tai sitten ne on väärin mitattu.
  • "Alkuperäiskuntoinen, mutta viehättävä keittiö josta kätevä tarjoiluluukku ruokailutilaan.” Kysymyksessä siis 1955 rakennettu talo. Eihän siitä keittiön pykäämisestä ole edes kuuttakymmentä vuotta. 

Hyvää yötä näihin "nopeiden namupaloihin"!

Lähde: Oikotie.fi:n asuntoesittelyt

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Euroveisut joka ilta ja päivä

Piristääkseni sekä ruotsin tunteja että iltojani olen viettänyt aikaa YouTubessa. 

Kuinkas monta kertaa se Ruotsi onkaan voittanut Euroviisut? Kuinka monta kertaa ruotsinkielisellä kappaleella? Entä mitä Euroviisut ovat ruotsiksi? Näitä ja muita arvuuttelin ruotsinlukijoiltani tänään; tarkoitus on vahvistaa etenkin kuutosluokkalaisten ruotsinlukemismotivaatiota. Se on tarpeen. ;)

Yksi parhaiten minun mieleeni jääneistä veisuista kautta aikain on juuri ruotsalainen biisi: 1991 Carola ja lentävät hiukset eli Fångad av en stormvind. Kukapa voisi vastustaa tuulikoneen tenhoa? Muistattehan

Toinen suuri euroviisusuosikkini on Anneli Saariston La Dolce Vita. Kylläpä jännitettiin silloin, käytiinhän niin lähellä kärkeä. Lisäksi A. Saaristo on äitini nuoruudentuttu, joten jännitys liittyi varmaan osin siihen. Melkein kuin olisi itse voittanut, jos voitto olisi laskeutunut. No, vihdoin 2006 odotus täyttyi: aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta tuli joku Lordi ja... 

Paras suomalainen euroveisu taitaa kuitenkin minun laaduttomassa hömppämusiikkikaivossani olla ihan toinen salama-aihe: Vicky Rosti ja Sata salamaa. Kuulostaa muuten loistavalta myös kuoroversiona! (Thanks, Satakuntalaisen Osakunnan mainio lauluporukka vuodelta 2004!)

Tiesittekö, että Suomi on osallistunut kerran viisuihin myös ruotsinkielisellä kappaleella? 1990 ja Beatin Fri?. Ei mikään pöllömpi kipale sekään, mutta, ikävä kertoa, viimeiseksi jäätiin. Ehkä se ei ollutkaan se kieli, mitä aina väitettiin, kun sijoitukset velloivat pohjamudissa. 

Tosin en voi suomalaisena muuta kuin hymyillä, kun luen YouTubesta Sata salamaa -kipaleen alle kirjoitettuja kommentteja:
  • Fabulous. Finland is the most underrated Eurovision country. 
  • Great song. Even today, sounds perfect. Why she hasn't won that contest?
Yes, yes. Yes we can.

The songbirds are singing along... :-)


Ps. Svar på de frågor som jag först ställde:

1) Sverige har vunnit fyra gånger: 1974 med Abba och Waterloo, 1984 med Herreys och Diggiloo Diggiley, 1991 med redan nämnd Carola och Fångad av en stormvind och 1999 med Charlotte Nilsson och Take Me to Your Heaven.

2) Två gånger har Sverige vunnit med en svenskspråkig låt och två med engelska texter. Carola och Herreys sjöng på svenska. 1974 då Abba vann, rådde inget språkregel, som snart efter detta togs i bruk igen. Sedan 1999 har man kunnat välja språket fritt, och såtillvida sjunger man gärna på engelska – eller har två språkvarianter på en låt.

3) Den här är svår. Melodifestivalen heter det på svenska, men det namnet gäller egentligen bara den svenska uttagningen till Eurovision Song Contest. Den internationella festivalen kallas i Sverige egentligen på många olika namn, så som Eurovisionsschlagerfestivalen, Schlager-EM, Eurovisionsfestivalen eller Eurovisionen, men jag antar att det engelska namnet är det officiella.


Waterloo finale to Schaglerkväll

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Asuntorintamalta ei mitään uutta

Pelkkiä pettymyksiä siis. Huomiseksi tilattu vielä yhdet homekoirat lompakkoa köyhdyttämään. Yksi-kaksi kohdetta tutkittavana. Sitten tekisi mieli luovuttaa. Mutta kun ei vaan voi. 

Ikävöin tavaroitani ja omaa arkea. Itken sitä, että kaikki aika menee asunnon etsimiseen, enkä ole esimerkiksi neljään viikkoon liikkunut yhtään. Välillä kiukkuan sitä, että juuri se esine, jota tarvitsisin kipeästi, on jossain siellä. Hetken päästä pakattuna varastoon, nyt vielä homeen keskellä. Itkut.

Työt hoidan miten sattuu, minimitasolla. Sekin harmittaa, tuntuu, että olen kamala ihminen. 

Toisaalta välillä aina muistan, miten onnekas olen: minulla on pysyvä työ, lainarahaa saatavilla, toistaiseksi olen terve ja minulla on myös terve, ihana tyttö. Vain koti puuttuu, mutta on paikka, jossa turvallisesti olla. Sekään ei ole itsestäänselvyys. 

Enkä ole hassannut kuin muutaman tonnin rahaa. Olisi voinut käydä köpelömminkin.

sad



Fortfarande kör livet sina egna, dystra vägar. Jag orkar inget specieltt, utan sitter flera timmar per dag på nätet och letar efter ett hem. Det känns nästan omöjligt: ni kan inte ana er, hur många av dessa gamla byggnader av Berghäll och östra stadsdelen luktar illa. 

Det är i och för sig naturligt att det finns mögel inom mer än femtio år gamla byggnader, men hur kan det vara överallt? Samtidigt är nya byggnader för hastigt gjorda, mögel kan växa även i några veckor gamla hus. Man lämnar ofta för mycket fukt inom element, den försvinner genom tiden, men samtidigt mögel, som alltid börjar växa om fuktighet är för stor, blir kvar och fortsätter att leva med hjälp av luftens fukt, även om fukten inom elementen försvinner. Så blir det enormt svårt att hitta mögel med hjälp av en fuktighetsmätare. Mögelhund hjälper till, och svåra och dyra mikrobiologiska undersökningar. 

Det är sagt att jag inte flyttar någonstans utan en mögelhundundersökning. Även om det kommer att kosta flera tusen spänn. Man kan inte spara på bekostnad av sin hälsa.

Oj, hur jag önskar mig att allt vore bara som vanligt. Men jag tror att jag aldrig haft ett precis vanligt liv. Så är det bara. Minst om man tänker på mina boendearrangemang: jag har nästan aldrig bott ensam, fast jag mötte min förste man, Veikko, så sent som på 27 års ålder. 

Det har hänt så mycket under de senaste sju år: 2004 bestämmde mig äntligen vad jag skulle bli som vuxen, slutade på mitt dåvarande jobb, började plugga på heltid igen, 2005 mötte Veikko, flyttade ihop med honom, upptäckte att ha flyttat till en mögellägenhet, flyttade bort, bodde i ett hemskt läge under ett och ett halvt år, 2007 flyttade tillbaka till Veikkos renoverade hem, blev gravid, tre svåra år med problem som jag inte kan skriva här, 2009 gifte mig med Veikko, började jobba på riktigt efter tio års universitetsbana, 2011 fick en bestående tjänst på samma skola som jag hade börjat två år tidigare, slutligen skillsmässan och det här hemska lägenhetsproblem, som egentligen inledde mitt nästa sju år. Jag är nämligen en person, som tror att livet går i sju års perioder, fast jag började räkna mina första sju år från året 1997 då jag flyttade hemifrån, alltså bort från föraldrarnas hus.

Mer om de första sju år senare, de var faktist mycket tuffa också, inte minst på grund av det här ljuvliga svenska språket!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Mirkkaa alessa

Muistatteko, kun hehkutin Mirkka Metsolan vaatteita? Nyt olis vielä alet käynnissä Mirkan nettiputiikissa. Esimerkiksi ihanaa Tristessaa usean kymmenen prosentin alennuksella. Vilkaskaa, te designin rakastajat. Ja sortukaa vaikka mun puolesta!

Tätä kuosia ei voi olla kuolaamatta. Originaali: Mirkka Metsola

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Sitruunaruohoa ja hermokarkkeja

Ajatukset kiertävät yhtä kehää: asunto mulle, mikä, missä, milloin. Olen muuttunut tylsäksi ja alakuloiseksi ihmiseksi, mutta en kai pysyvästi. Sitäpaitsi koska olen toiminnallinen tyyppi, olen saanut suunnitelmatkin jo selväksi. Jos nyt ei nappaa tämän yhden kaunokaisen kanssa, jonka homekoirat tiistaina tutkivat ja johon minulla on rahaa, järjestelen hankkeelleni lisää aikaa: vuokraan tavaroilleni lämpimän varaston ja noh, asun sitten missä lie siihen asti, kunnes tärppää. Ei mikään ihanneratkaisu, ei, mutta jos ei kotia mulle täältä löydy nyt, en voi sellaiseksi viikossa muuttua.


Jotta en kiertäisi tätä yhtä ja samaa rataa mieleni kanssa, olemme viettäneet aktiivista perheviikonloppua Veikon ja Lyylin kanssa: lauantaina kävimme pitkällä lounaalla Lemon Grassissa, joka on varmaan kaupungin paras thai-ravintola. Kaikki elementit olivatkin Satay-kastikekanatikuissa, kevätkääryleissä, friteeratuissa katkaravuissa ja vihanneksissa, karrikanassa ja hapanimeläkatkaravuissa kohdillaan; nautin siitä, että mausteet ja raaka-aineiden maut olivat sopusoinnussa, mitään ei peitetty liialla rasvalla tai suolalla ja esimerkiksi friteeratut katkaravut, sienet ja parsakaalit olivat napsakoita, eivät lainkaan liian rasvaisia ja pisteenä i:n päälle kaikkien ruokien kastikkeet olivat makoisia ja jopa hätkähdyttäviä mausteineen. 


Seuraavaksi suuntasimme kahvikupposelle (ja suklaalle, stressissä kun olen, syön karkkia lähes joka päivä...) Hakaniemen Sokokselle, isoille kauppaostoksille ja lopulta nautiskelemaan koti-illasta. Tänään sunnuntaina taas kävimme Lasten sunnuntain leffassa viihtymässä Nalle Puhin seurassa sekä vastaanotimme pikavieraita. Minä lisäksi kävin neljättä kertaa ihannekotini näytössä kyselemässä vielä lisäinformaatiota sekä fiilistelemässä asuntoa.


Harmillista kuolaamassani asunnossa on se, että saan siitäkin oireita. Asunto on vastikään varastosta asuintilaksi remontoitu, 1938 rakennetun talon pohjakerrokseen, ja reagoin ilmeisesti vähintään käytettyihin remonttiaineisiin. Tämä aiheuttaa minussa entistä suuremman stressireaktion, mikä ei tietenkään ole omiaan vähentämään oireita. Olen siis kohtalaisen hermostunut, totaalisen väsynyt ja peloissani siitäkin, että huomisesta alkaen pitää jaksaa kaiken tämän oman sekavan tilanteen ohella töitä. Toisaalta on terveellistä palata tuttuun ja turvalliseen luokkahuoneeseensa, arjen rutiineihin. 


Kyllä koti mulle jostain vielä löytyy, sellaisella potkulla tässä mennään, mutta nämä ajoittaiset stressipiikit ovat tainnuttaa minut. Ajatus kodittomuudesta, väliaikaisuudesta ja siitä, että juuri hankitut ihanat asiat vain nököttävät jossain minua odottamassa, tekevät mielelleni vielä lisähallaa. Kunpa nyt vain osaisin ottaa tämän kevyemmin, selvitä päivistäni ilman karkkia ja portviiniä, palata arkeen. Miten vaikeaa, mutta miten mahdollista.


Kuvat on otettu iPhonella ja ne ovat editoimattomia. Pahoitteluni laadun suhteen. Kaikki otokset ovat räpsyjä Lemon grass -makumatkalta. Ruoat ilmeisesti lumosivat sen verran, että niistä ei tullut otettua edes yhtä näpsäystä. :)

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Koetuksella

29 asuntoa katsastettu toukokuun lopulta lähtien. Muutaman päivän päästä neljä kuukautta sitten alkoi tämä urakka, jonka uskoin silloin olevan ohi viikossa. Hullupa olin. Optimistinen, tyylilleni hyvin epätyypillisesti.

Vielä muutama tyydyttävä taikka liian kallis, kauan myynnissä ollut katsomatta. Huh, väsyttää jo tämä taistelu. Ja odottaminen se vasta yhtä tuskaa on, uusia kohteita ei ilmesty, vanhat olen siis lähes kaikki kiertänyt, eikä omasta lemmikistäni kuulu mitään.

Yhdestä ihanasta olen siis tehnyt tarjouksen, aivan alihintaisen, mutta yritän jotenkin pitää toivoa yllä. Homekoirat tutkivat kohteen ensi tiistaina. Juttelin äskettäin jo seuraavista, kolmansista homekoirista, jos tämänkään kanssa ei onnista. Huoh. Rahat kyllä katoavat helposti kuin taivaan tuuliin tässä metsästyksessä, jos montakin kohdetta täytyy koirien kanssa nuuhkutella –  ja yksinkertaisesti aika loppuu. Mihinkäs minä tavarani sitten raahaan, jos kotia ei ajoissa löydy?

Waiting
Kuva: Bondseye


Nykyinen homekoirilla ongelmaiseksi todettu asunto on tietenkin laitettu uudelleen vuokrattavaksi. Eipä omistajaa kiinnosta kuin sen vuokratulot, vaikka kannattaisi varmaan korjata ennen kuin ongelma leviää. Asunnon alapuolella on pyykkitupa, jossa on katonrajassa joku ihmeellinen pömpeli. Voisikohan siinä olla ongelman ydin, jos kerran hometta löytyy vain makuuhuoneen ja olohuoneen seinän ja lattian kohdalta? Annapa levitellä pyykkihuoneen höyryjä kymmenen vuotta, niin vähemmänkin herkkiä vuokralaisia voi olla vaikea enää löytää.

Välittäjän mielestä homekoirat nyt ovat liian tarkkoja, ja että kaikkiallahan sitä hometta on. Kummallisia väittämiä, aivan kuin huumekoirien tekemät löydöt olisivat yhtä tyhjän kanssa. Ja mitenkäs se homekoira ei löytänyt yhtään muuta paikkaa merkittäväksi, jos sitä hometta nyt niin kaikkialla on? Entä minun reaktioni? Siitähän kaikki lähtee, asukkaan oireilusta. Mutta niinhän se vain nyt on, että raha on se, joka puhuu.

– Hän jatkaa tuskastuttavaa odotteluaan.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Lyylin syksyä ja maanantaipäivitys

Pikkuneiti Lyyli on aloittanut syksynsä innokkaana tarhalaisena isompien ryhmässä. Muuttuneet asumisjärjestelyt, äidin sekavat kuviot ja jatkuvat asuntonäytöillä roikkumiset eivät onneksi näytä vaikuttaneen tyttöön liian negatiivisesti. Välillä hän tietysti kyselee esimerkiksi, että voitaisko me mennä uimaan. Äidillä kun ei tällaisiin ylimääräisiin puuhiin nyt löydy energiaa. Tietenkin äiti lupaa, että kunhan asiat ratkeavat, mennään ja tehdään kaikkea kivaa usein ja paljon. (Juujuu, lupaanko liikoja?)

Lyyli on selvästi kasvanut paitsi fyysisesti myös siinä mielessä, että hänelle on todella tärkeää pitää yllään itse valitsemiaan asuja, usein mekkoja. Kun hän tulee tarhasta, hän haluaa heti vaihtaa jonkun tietyn kauniin mekon päälleen. Sillä sitten usein nukutaan yökin, kun mekosta tulee niin rakas. Toinen Lyylille tyypillinen juttu on askartelu: tyttö leikkaa saksilla papereista paloja, piirtelee karttoja liiduilla, liimailee aanelosia kaukoputkiksi suit sait sukkelaan. Sivutuloksena Veikon kodin lattioihin on ilmestynyt liiduilla tehtyjä taideteoksia eivätkä liimajäljet pysy aina työpöytänsä ympäristössä, vaan niitä hangataan uudelta nahkasohvalta tai seinistä pois.

Eräänä iltana Lyyli sai värikkään aikakauslehden leikattavaksi. Hän keksi tietenkin liimata kauniit kuvat seinään. Onneksi tietokoneittemme takaa huomasimme väärän liikkeen tapahtuvaksi ennen kuin oli liian myöhäistä ja jäljet saatiin pois. 

Lyylin juttuja en ole viime aikoina ehtinyt taltioida, mutta muutama juttelu on ylhäällä loppukesän viime metreiltä. Hampaita pesiessä käytiin kerran seuraava pieni sanojenvaihto:

Äiti: Oletko jo purskuttanut?
Lyyli: Ei, en osaa.
Äiti: ? (Onhan osannut ennenkin.)
Lyyli: Tässä harjassa ei ole käyttöohjetta.

Toisella kertaa oltiin vielä kovin kauniilla kesäsäällä heinäkuussa lähdössä kauppaan. 

Äiti: Kaulahuivia ei kyllä oteta mukaan!
Lyyli: Juupas. Minun mummukin ottaa aina jotain pehmeää fleeceä mukaan. Hän on siitä järkevin mummu.
Äiti: :)

 Kuva: Veikko


Syksy, vaikka aurinkoinen onkin ollut, on alkanut vaatia lisää vaatteita päälle: Pipot vilkkuvat tarhan tuulisella pihalla ja ulkopuvut vedetään sisävaatteiden päälle. Eilen vielä uskaltauduimme ulos ilman takkeja, vaan olikohan viimeinen päivä tällä erää? 

Viimeistä päivää tunnutaan vievän muutenkin. Asunnon ostamisen takarajat alkavat häämöttää, sillä ensi viikon alussa tulevat seuraavat homekoirat vielä tuntematonta asuntoa tutkimaan. Tällä viikolla on kolme näyttöä, viimeiset alueen potentiaaliset ehdokkaat, jollei uusia popsahda nopeasti esille. Toisaalta olen jo iskenyt silmäni yhteen aivan naapurissa olevaan tuliterään yksiöön, mutta kun saan sielläkin voimakkaita oireita liittyen uusiin materiaaleihin: maaleihin, liimoihin, vesieristeisiin, sauma-aineisiin, parkettiin. Voinkohan edes harkita asuntoa, jossa en voi hyvin, vaikka hometta ei löytyisikään? Hankalaa! 

Kaikissa asunnoissa tuntuu olevan jotain vikaa, valitse niistä sitten se pienin paha.


Lyyli är en liten dam: det är ytterst viktigt för henne att klä sig ordentligt: det gäller att ha en klänning på sig så ofta som möjligt, även under nätterna. Hon bestämmer själv vilken dress det ska vara som handplockas från lådorna. Och det finns möjligheter: pappa har köpt så många snygga kjol och klänning att de räcker nog för hela året. Mamma behöver inte göra några köp alls, vad gäller kläder. Inte för henne själv heller. Under två år har pengarna gått åt shopping, nu ska man nöja sig med att betala för vardag och att spara! Jak.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Pimeetä, märkää ja epäilyttävää

Totesin ääneen, että ehkä on parasta kirjoittaa kokemuksensa ylös, ennen kuin unohtaa. Niinhän se ihmisen mieli toimii, että paha painuu pian taakse, jotta selviäisi eteenpäin.

Kaikki alkoi tänään oikeastaan pesukoneesta. Se ei suostunut purkamaan likavettään ulos ennen kuin irrotin likavesiputken pois liitoksistaan ja ohjasin jäteveden suoraan lavuaariin. Siitäkin huolimatta puolivälissä 2;40:n ohjelmaa kone tyssäsi. Laitoin uudelleen tunnin pikaohjelman, joka jätti lopulta vedet koneeseen. Mikä lie sukka joutunut jonnekin väliin. En jaksanut selvittää, oli muuta ajateltavaa. Raahasin vain likomärät pyykit Veikolle lingottavaksi. 




Se koira. Se homekoira. Se kävi, se kuopi, se löysi. Ja minä, raivon keskellä, aloin pakata: särkyviä kuppeja Hesariin, vanhaan äitiyspakkauslaatikoon keittiökamoja, siivouskaapin pikkusälä kenkälaatikoihin, kengät Ikea-pusseihin. Mikro ja kahvinkeitin laatikoihinsa, peitot, tyynyt pusseihin. Koruhylly irti, korut ja kynsilakat pahvilootaan, kaikki koriste-esineet myös. Enempää en voinut tehdä, mutta kolmatta kertaa kun tilaan niitä sinisiä muuttolaatikoita, tapahtukoon se sitten lopullisesti, viimeistä kertaa. Edellisen kerran laskukin on vielä maksamatta.

Nyt olen hienoisessa Taylor's-pöhnässä. Nauran ajatukselle osoitteen muuttamisesta: se tulee tapahtumaan neljättä kertaa kolmen kuukauden sisään,  ja siis toivottavasti pian. Vai uskallanko enää? Pakkohan se on. Suunnilleen huvittavaa, mutta tiedänpähän ainakin, miten toimia. Se vie kaksi tuntia. Kirjoittelen sinne tänne s-posteja, käyn eri nettisivuilla päivittämässä. 




Sitten ne muuttomiehet. Samat kai? Totesivat jo viimeksi, että jokin näissä uusissa mättää. Niinpä. Kylläpä mättää. Kun ei yhtä yötä nukkua voi.

Ei tässä pieneltä katkeruudelta voi välttyä. Kustannukset hommalle liikkuvat kuitenkin useammissa tuhansissa euroissa. Lainarahaa tietenkin. Samalla hymyilen ajatukselle uudesta lainarahasta. Nyt olen aivan varma, että ostan oman. Tutkin ja ostan. 

Vaikka järkeäkö siinäkään? Tänään en voinut välttyä yhdeltä ajatukselta: kun homekoiramies totesi, että voi olla aika vaikea korjata tällaista paikkaa, olkkarin ja makkarin seinän ja lattian väliä uudehkossa asunnossa, jossa mitään vuotoa ei ole, ajattelin vain, että eipähän ole minun murheeni. Mitä rakentavat sellaista sutta, ettei neljää vuotta terveenä pysy. 




Kuvat luvalla Veikolta.


Ostaako, kestääkö, odottaako?

Koko viikko on mennyt leväten ja asuntoa kuumeisesti etsien. Ehkä turhaa, ehkä liian varhaista. Mutta olen ollut paniikissa. Tänäänhän selviää, onko oikeasti pakko ruveta ostamaan, mikä tuntuu tässä markkinatilanteessa ja näillä lainoilla suorastaan itsestäänselvältä velkavankeudelta sekä taloudelliselta itsemurhalta, varsinkin kun säästöjä on nada ja velkoja kyllä piisaa pitkän opiskelusession takia muutenkin.

Joutuisin ottamaan lainaa niin paljon, että jos korot nousisivat noin kymmeneen prossaan, lähes koko palkkani menisi lainan maksamiseen. Joka tapauksessa kohtuullisella 5 %:n korollakin kuukausilyhennys olisi tonnin paikkeilla plus vastike päälle. Tästä kaupunginosasta kun ei hyväkuntoista halvalla saa. Toisaalta luottoni siihen, että kivitalosta ostettu kunnollinen asunto ei myöskään laske arvossa samoin kuin joku lähiön elementtipytinki, kehottaa minua harkitsemaan asiaa.

Asuisin mieluusti vuokralla, jos asuttava asunto markkinoilta löytyisi nyt nopeasti ja sillä ehdolla, että saisin tutkituttaa asunnon homekoirilla. Voitte uskoa, ettei tällaisia asuntoja helpolla eteeni ilmesty. Kuka nyt vapaaehtoisesti haluaisi tietää, että luottorahansaantikohteestaan, sijoitusasunnosta, löytyisi kalliisti ja työläästi remontoitavia homekohtia? Vesivahingot ymmärtää, mutta joku kuivahome, ketä sellainen haittaa?



Ei varmaan pitäisi täällä mainostaa, mutta olen siis sairauslomalla. Henkinen jaksaminen on koetuksella, olen saanut muutaman paniikintyyppisen kohtauksen eikä voimaa ole oikeastaan mihinkään ylimääräiseen. Olen viisitoistavuotiaasta asti kuntoillut säännöllisesti, mutta nyt ensimmäistä kertaa sen jälkeen en ole vain pystynyt mihinkään kuntoilusuoritukseen. Tanssikurssi on maksettu, mutta sielläpä tanssahtelevat ilman minua. Ties kuinka kauan. 

Jotenkin kuitenkin luotan siihen, että asia selviää pian ja minunkin kannaltani suotuisasti. Eihän homekoirien saapumiseenkaan ole kuin puoli päivää, joten turhaan etukäteen teen kauaskantoisia suunnitelmia. Katsotaan tämä keissi ensin. 

Hyvässä tapauksessa hometta ei löydy ja pystyn aloittamaan siinä tuvassa asumisen. Vaikka materiaalijämät aiheuttaisivat minulle allergioita, luulen, että niihin hajuihin pystyn tottumaan. Silti mielestäni hölmöä, maksaa tonnia vuokraa ja voida kodissaan ontelosti.

Milloin elämästä tuli näin pelottavaa?

Det har varit tuff tid. Att vara utan hem, här och där, med sina nödvändigheter, men inget extra. Jag har nästan blivit galen endast på grund av det. Att alltid sakna något som ligger på den illa lägenheten, att vara utan möjligheter att klä upp sig utan att planera det dagar innan. Att upptäcka att det har igen tagit slut på rena t-skjortor, att bära sina tre stora väskor med sig mellan de två lägenheter, som jag har sovit i och mitt eget s.k. hem. Argh. 

Kuvat keväältä kotijumppahetkeltä Lyylin seurassa.

torstai 8. syyskuuta 2011

Arvonta Hampaat irvessä -blogissa

Tiedoksi minunkin lapsellisille tai lapsenystävälukijoilleni, että Nna järjestää blogissaan arvonnan Lilla Companyn tuoreen verkkokaupan siivittämänä. Osallistukaahan!

Lilla Company on kauppatieteilijä-äidin yritys, jonka tarkoitus on tarjota persoonallisia ja kohtuuhintaisia, mutta silti laadukkaita lastenvaatteita skandinaavisessa hengessä. Merkkeinä löytyy mm.  Maxomorraa, Katvigia, Molo Kidsia ja Bobo Chosesia, jota ei ilmeisesti saa muualta Suomesta.

Itse en tällä erää juurikaan kuolaa kuteita Lyylille, mitä nyt hiukan vilkaisin Polarn o Pyretin syksyn tarjontaa kaihoten. Shoppailuni kohdistuvat lähitulevaisuudessa vähän toisenlaisiin tuotteisiin, jos asuntoa täytyy vaihtaa omistusmuotoiseen... 

Tässä silti teille väripilkkuja PoPin syksyn tarjonnasta:


 

tiistai 6. syyskuuta 2011

Poikkeuspäivää asuntoa etsien

Täällä taas. En sittenkään pysty irrottautumaan kirjoittamisesta, sillä se toimii selkeästi terapianani. Valitettavasti blogini nimi ei enää kuvaa viime aikojen tapauksia, ennemminkin blogista on tullut nyt asuntokaatopaikka. Mutta lupaan, ei ikuisesti. Huono tuurini päättyköön!

Lyyliä en ole nähnyt pitkään aikaan, yli viikkoon. Tuntuu raskaalta ajatella, että ei edes kauheasti kaipaa lastaan, koska nyt päällimmäisenä on vain uuden, terveen asunnon löytäminen. Kerronpa teille nyt tarkemmin siitä.


Viikonloppuna siis tajusin, että uudessa kodissani on jotain pahasti mätää. Olotilani huononi siellä selvästi ja astmaoireet alkoivat taas. Sain lääkkeitä eilen, olisin myös saanut masennuslääkettä, mutta toistaiseksi kieltäydyin. Myönnän, että mielialani on huono, mutta toisaalta välillä aina todella toiveikas. Pääasia minusta oli, että pääsin äkkiä asunnostani pois, sillä olin lähes tukehtua siellä, enkä voisi siellä juuri edes oleskella. Aloin pelätä terveyden menettämistä, yhteiskunnan syrjäkujille putoamista, homepakolaisuutta.

Olen järjestänyt asiat seuraavasti: asun tämän kuukauden osa-aikaisesti Veikolla, joka joutuu nyt aika raskaan taakan alle, mistä olen todella surullinen. Vaihtoehtoni ovat vain kovin vähissä: maksan tällä hetkellä vuokraa kahteen asuntoon, joissa kummassakaan en voi asua. Lisäksi vanhempieni talossa on kattovuoto ja homeen hajua, joihin reagoisin välittömästi. Mitä muuta siis tehdä? :( Lisäksi muutto ynnä muut ovat aiheuttaneet sellaisia lisäkustannuksia, että olen jo tällä hetkellä useita tuhansia velkaa eri suuntiin.

Välillä saan myös punkata hyvän ja ihanan työkaverin luona, joka on tukenut minua muutenkin täysillä koko ajan. Tärkeää onkin ollut, että ystävät ja työkaverit tukevat ja ymmärtävät. Ärsyttävää taas on, kun jotkut eivät tajua oireitani ja homeherkkyyttäni. Mutta kattokaapas vain, kun asiaa tutkitaan, niin enköhän taas kerran ole ollut oikeassa löydöksieni paikkojenkin suhteen!

Red & White residential homes
Kuva: Mink

Asuntoa etsin kuumeisesti sekä ostettavien että vuokrattavien asuntojen puolelta. Miinuksena vuokranantajalle tai myyjälle minulla tällä kertaa on, että homekoirien täytyy tarkastaa asunto kaupan tai vuokraamisen ehtona. Olen tilannut sellaisia siis sekä nykyiseen "kotiini", jotta pystyn purkamaan siellä vuokrasopimuksen sanktioitta, että tulevaan, vielä tietämättömään kämppääni. Tasan kaksi viikkoa aikaa löytää asunto, sillä koirat tulevat maakunnasta 20.9. Nyt lauantaina tutkitaan jo vanha kämppä toisen firman koirilla, ja ensi viikolla toivottavasti istutaan alas miettimään, saanko parin tonnin vuokratakuut takaisin. Onneksi myös lakimiesystävä auttaa!

Homekoirista voisin kirjoittaa lisää myöhemmin. Aihe on poleeminen, koska koirat eivät välttämättä löydä kaikkea tai löytävät liikaa, mutta olemme itse todenneet ne käytännössä toimiviksi alkukartoittajiksi. Tämänhän jälkeen pitää tietysti tehdä lisätutkimuksia, ottaa mikrobinäytteitä kohdista, joissa koirat ilmaisevat jotain, jos asunnon haluaa homeremontoida. Itse en tietenkään lähde näin pitkälle, en edes oman suhteen, vaan sitten vain purkamaan kauppaa. Täytyy siis olla todella tarkka sopimuksen sanamuodoissa. Pelottavaa kaiken tämän uupumuksen keskellä.

Tämän viikon olen sairauslomalla, oikeastaan ensi kertaa elämässäni tällaisista syistä. Olenkin aivan lopussa: laihtunut, nukkunut huonosti viimeiset kuukaudet, allergiaoireinen ja masentunut. Mutta mitä muuta voin tehdä kuin jatkaa taistelua? Uskomatonta vain on, kuinka huonosti uudet asunnot tehdään. Jos jotain vuokraan tai ostan, en ainakaan uutta enää koskaan.

Red Brick
Kuva: Jan Tik

perjantai 2. syyskuuta 2011

En gång till!

Koomillista suorastaan. Täällä sitä taas istutaan ja odotetaan muuttomiehiä. Viime kerralla kuukausi ja yksi päivä sitten olin suorastaan hermostunut muuttotapahtumasta, nyt suhteellisen rauhallinen ja enimmäkseen vain väsynyt ja flunssainen. Vuosisadan räkätauti tietysti yllätti viikon alussa, kun stressi laukesi asunnon löydyttyä. 

Tällä kertaa tarkoitus onkin ottaa iisimmin, kaikesta johtuen. Ensinnäkään en aio ensimmäiseksi olla pulttaamassa porakoneella seiniä rikki, jos asuminen tälläkin kertaa jää lyhyenlännäksi. Toiseksi en myöskään aio väsyttää itseäni valvomalla öitä läpeensä, sillä ensi viikolla on tiedossa kuusipäiväinen työviikko vanhempainiltoineen. Nyt on pakko oppia luopumaan täydellisyydentavoittelusta ja elämään keskellä kaaosta hetken. Ja kyllähän sitä vähemmälläkin saa asunnon asumiskuntoon jo viikonlopun aikana.

Siunattu viikonloppu siis! Sen yli viisikymmentä tuntia kyllä antavat minulle mahdollisuuden aloittaa alun uudestaan. Ainoa toiveeni on nyt se, että kunpa asunto olisi minulle yksi niistä oikeista.

Blogi hiljenee jälleen viikoksi–pariksi, siitäkin käytännön syystä, että uuteen asuntoon en ole vielä tilannut nettiä. Ajattelin viivyttääkin sen hankkimista, että ehtisin muutakin kuin istua koneen äärellä iltani. 

Muuttomiehet tulivat, siksi kuvaton!