maanantai 12. syyskuuta 2011

Lyylin syksyä ja maanantaipäivitys

Pikkuneiti Lyyli on aloittanut syksynsä innokkaana tarhalaisena isompien ryhmässä. Muuttuneet asumisjärjestelyt, äidin sekavat kuviot ja jatkuvat asuntonäytöillä roikkumiset eivät onneksi näytä vaikuttaneen tyttöön liian negatiivisesti. Välillä hän tietysti kyselee esimerkiksi, että voitaisko me mennä uimaan. Äidillä kun ei tällaisiin ylimääräisiin puuhiin nyt löydy energiaa. Tietenkin äiti lupaa, että kunhan asiat ratkeavat, mennään ja tehdään kaikkea kivaa usein ja paljon. (Juujuu, lupaanko liikoja?)

Lyyli on selvästi kasvanut paitsi fyysisesti myös siinä mielessä, että hänelle on todella tärkeää pitää yllään itse valitsemiaan asuja, usein mekkoja. Kun hän tulee tarhasta, hän haluaa heti vaihtaa jonkun tietyn kauniin mekon päälleen. Sillä sitten usein nukutaan yökin, kun mekosta tulee niin rakas. Toinen Lyylille tyypillinen juttu on askartelu: tyttö leikkaa saksilla papereista paloja, piirtelee karttoja liiduilla, liimailee aanelosia kaukoputkiksi suit sait sukkelaan. Sivutuloksena Veikon kodin lattioihin on ilmestynyt liiduilla tehtyjä taideteoksia eivätkä liimajäljet pysy aina työpöytänsä ympäristössä, vaan niitä hangataan uudelta nahkasohvalta tai seinistä pois.

Eräänä iltana Lyyli sai värikkään aikakauslehden leikattavaksi. Hän keksi tietenkin liimata kauniit kuvat seinään. Onneksi tietokoneittemme takaa huomasimme väärän liikkeen tapahtuvaksi ennen kuin oli liian myöhäistä ja jäljet saatiin pois. 

Lyylin juttuja en ole viime aikoina ehtinyt taltioida, mutta muutama juttelu on ylhäällä loppukesän viime metreiltä. Hampaita pesiessä käytiin kerran seuraava pieni sanojenvaihto:

Äiti: Oletko jo purskuttanut?
Lyyli: Ei, en osaa.
Äiti: ? (Onhan osannut ennenkin.)
Lyyli: Tässä harjassa ei ole käyttöohjetta.

Toisella kertaa oltiin vielä kovin kauniilla kesäsäällä heinäkuussa lähdössä kauppaan. 

Äiti: Kaulahuivia ei kyllä oteta mukaan!
Lyyli: Juupas. Minun mummukin ottaa aina jotain pehmeää fleeceä mukaan. Hän on siitä järkevin mummu.
Äiti: :)

 Kuva: Veikko


Syksy, vaikka aurinkoinen onkin ollut, on alkanut vaatia lisää vaatteita päälle: Pipot vilkkuvat tarhan tuulisella pihalla ja ulkopuvut vedetään sisävaatteiden päälle. Eilen vielä uskaltauduimme ulos ilman takkeja, vaan olikohan viimeinen päivä tällä erää? 

Viimeistä päivää tunnutaan vievän muutenkin. Asunnon ostamisen takarajat alkavat häämöttää, sillä ensi viikon alussa tulevat seuraavat homekoirat vielä tuntematonta asuntoa tutkimaan. Tällä viikolla on kolme näyttöä, viimeiset alueen potentiaaliset ehdokkaat, jollei uusia popsahda nopeasti esille. Toisaalta olen jo iskenyt silmäni yhteen aivan naapurissa olevaan tuliterään yksiöön, mutta kun saan sielläkin voimakkaita oireita liittyen uusiin materiaaleihin: maaleihin, liimoihin, vesieristeisiin, sauma-aineisiin, parkettiin. Voinkohan edes harkita asuntoa, jossa en voi hyvin, vaikka hometta ei löytyisikään? Hankalaa! 

Kaikissa asunnoissa tuntuu olevan jotain vikaa, valitse niistä sitten se pienin paha.


Lyyli är en liten dam: det är ytterst viktigt för henne att klä sig ordentligt: det gäller att ha en klänning på sig så ofta som möjligt, även under nätterna. Hon bestämmer själv vilken dress det ska vara som handplockas från lådorna. Och det finns möjligheter: pappa har köpt så många snygga kjol och klänning att de räcker nog för hela året. Mamma behöver inte göra några köp alls, vad gäller kläder. Inte för henne själv heller. Under två år har pengarna gått åt shopping, nu ska man nöja sig med att betala för vardag och att spara! Jak.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti