sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Sitruunaruohoa ja hermokarkkeja

Ajatukset kiertävät yhtä kehää: asunto mulle, mikä, missä, milloin. Olen muuttunut tylsäksi ja alakuloiseksi ihmiseksi, mutta en kai pysyvästi. Sitäpaitsi koska olen toiminnallinen tyyppi, olen saanut suunnitelmatkin jo selväksi. Jos nyt ei nappaa tämän yhden kaunokaisen kanssa, jonka homekoirat tiistaina tutkivat ja johon minulla on rahaa, järjestelen hankkeelleni lisää aikaa: vuokraan tavaroilleni lämpimän varaston ja noh, asun sitten missä lie siihen asti, kunnes tärppää. Ei mikään ihanneratkaisu, ei, mutta jos ei kotia mulle täältä löydy nyt, en voi sellaiseksi viikossa muuttua.


Jotta en kiertäisi tätä yhtä ja samaa rataa mieleni kanssa, olemme viettäneet aktiivista perheviikonloppua Veikon ja Lyylin kanssa: lauantaina kävimme pitkällä lounaalla Lemon Grassissa, joka on varmaan kaupungin paras thai-ravintola. Kaikki elementit olivatkin Satay-kastikekanatikuissa, kevätkääryleissä, friteeratuissa katkaravuissa ja vihanneksissa, karrikanassa ja hapanimeläkatkaravuissa kohdillaan; nautin siitä, että mausteet ja raaka-aineiden maut olivat sopusoinnussa, mitään ei peitetty liialla rasvalla tai suolalla ja esimerkiksi friteeratut katkaravut, sienet ja parsakaalit olivat napsakoita, eivät lainkaan liian rasvaisia ja pisteenä i:n päälle kaikkien ruokien kastikkeet olivat makoisia ja jopa hätkähdyttäviä mausteineen. 


Seuraavaksi suuntasimme kahvikupposelle (ja suklaalle, stressissä kun olen, syön karkkia lähes joka päivä...) Hakaniemen Sokokselle, isoille kauppaostoksille ja lopulta nautiskelemaan koti-illasta. Tänään sunnuntaina taas kävimme Lasten sunnuntain leffassa viihtymässä Nalle Puhin seurassa sekä vastaanotimme pikavieraita. Minä lisäksi kävin neljättä kertaa ihannekotini näytössä kyselemässä vielä lisäinformaatiota sekä fiilistelemässä asuntoa.


Harmillista kuolaamassani asunnossa on se, että saan siitäkin oireita. Asunto on vastikään varastosta asuintilaksi remontoitu, 1938 rakennetun talon pohjakerrokseen, ja reagoin ilmeisesti vähintään käytettyihin remonttiaineisiin. Tämä aiheuttaa minussa entistä suuremman stressireaktion, mikä ei tietenkään ole omiaan vähentämään oireita. Olen siis kohtalaisen hermostunut, totaalisen väsynyt ja peloissani siitäkin, että huomisesta alkaen pitää jaksaa kaiken tämän oman sekavan tilanteen ohella töitä. Toisaalta on terveellistä palata tuttuun ja turvalliseen luokkahuoneeseensa, arjen rutiineihin. 


Kyllä koti mulle jostain vielä löytyy, sellaisella potkulla tässä mennään, mutta nämä ajoittaiset stressipiikit ovat tainnuttaa minut. Ajatus kodittomuudesta, väliaikaisuudesta ja siitä, että juuri hankitut ihanat asiat vain nököttävät jossain minua odottamassa, tekevät mielelleni vielä lisähallaa. Kunpa nyt vain osaisin ottaa tämän kevyemmin, selvitä päivistäni ilman karkkia ja portviiniä, palata arkeen. Miten vaikeaa, mutta miten mahdollista.


Kuvat on otettu iPhonella ja ne ovat editoimattomia. Pahoitteluni laadun suhteen. Kaikki otokset ovat räpsyjä Lemon grass -makumatkalta. Ruoat ilmeisesti lumosivat sen verran, että niistä ei tullut otettua edes yhtä näpsäystä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti