torstai 10. marraskuuta 2011

Ääni lähti

Siksi kirjoitan. Tuntuu mukavalta päästä ilmaisemaan itseään sormien läpi. 

Voitteko kuvitella, harmittelin oikein, etten pääse töihin, vaikka onhan kotona olossa puolensa, kun ei ole muuta kuin ääni poissa, köhää ja nuhaa. Kuume siis loistaa poissaolollaan. Toisaalta päivässä on tylsistymisvaara: ei voi kuitenkaan harrastaa mitään liian rasittavaa, ettei kuormita flunssaista kroppaa. Mitään ylimääräistä rahanmenoa en myöskään haluaisi päivälleni, sillä huomasin taannoin sairauslomalla ollessani, että rahaa kului normaalia huomattavasti enemmän. Jotainhan oli päiviinsä keksittävä, ja niinpä istuin kahviloissa, tein pikkuostoksia ja ostin jonkin verran tyyriinpää ruokaa itseni hemmotteluun. 




Nyt ajattelin harrastaa lukemista, pitkästä aikaa. Työn alla on edelleen, keväästä asti ollut, Purppuranpunainen hibiskus, joka ei aluksi lainkaan kietonut minua tekstinsä syövereihin, mutta on alkanut pikkuhiljaa koukuttaa. Ehkä voisin pitkästä aikaa tehdä myös kirja-arvostelun, silloin olisi enemmän motivaatiota tarttua kirjaan kunnolla. 

Työmatkoilla lueskelen usein ruotsinkielistä muumia: Trollkarlens hatt on mitä piristävintä aamupalaa. Kirja on kielellisesti runsas, rönsyilevä, opettavainen monipuolisen sanastonsa ansiosta ja, mikä parasta, samalla se virittää minut mukavasti ruotsin kielen taajuudelle. Lisäksi itse tarina on loistava, Hemulin hölmö, nörtähtävä olemus puhuttelee minua kenties eniten, mutta myös Nuuskamuikkusen siloittelematon tavallisuus on kirjassa oikeammin esillä kuin tv-sarjassa, jossa hahmosta on mielestäni tehty kuin pyhimys.




Muuten lukemiseni on syksyn aikana koostunut lähinnä vain Suomen kuvalehdestä, Hesarista ja lastenkirjoista. Parempi kai sekin kuin ei mitään.

Nyt siis "oikeisiin" lukupuuhiin tai pienille päikkäreille. Kovasti jo nukuttaa neljän valvotun tunnin jälkeen...




Min röst är borta, nästan helt. Kändes otroligt tråkigt att stanna hemma (hos Veikko), för att jag missar till och med två svenska lektioner, vilka jag tycker väldigt mycket om. 

Det har blivit lättare att använda svenska språket i tal, fastän mitt ordförråd är fortfarande dåligt. Jag kommer inte ens ihåg såna vanliga ord som åsna, racket eller läsa högt. Ofta har jag ett ofrånkomligt behov att kolla nästan alla svåra ord på lexikon, för att jag vill vara helt säker på deras släkt, böjning och användningsområde. Det tar mycket tid. Men på så sätt kan jag åtminstone föreställa mig att bli så småningom bättre och bättre på detta språk. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti