perjantai 23. joulukuuta 2011

Ikävää tilitystä, ei kannata lukea

Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että luovutan. Luovutan kaiken suhteen. Varmastikin joululla on osuutta asiassa, kun kurjuus tulee näin pintaan. Nyt tiedän miltä kaikista joulua vihaavista tuntuu. Nyt tiedän, miltä tuntuu, kun ei mene hyvin.

Laskin, että syksyn aikana minulta on mennyt noin 6000 euroa turhiin vuokriin, homekoiratutkimuksiin, muuttoihin ja muuhun asunnon etsimiseen liittyen. Olen käynyt läpi 69 asuntoa, joista kahdeksassa olen käynyt joko testaamassa asuen, nukkuen tai oleskellen sekä mahdollisesti myös homekoirien avulla. 

Silti olen edelleen vailla kotia tai kotiehdokasta. Tylsintä tässä iänikuisessa kodittomuudessa on se, että minulla ei mene muutenkaan loistavasti: joudun vaihtamaan työpaikkaa saman herkistymisen vuoksi. Olen kaiken aikaa sairas: jatkuvat yskäkohtaukset, hengenahdistus, vuotava, myös vertavuotava nenä ja ihottumat vaivaavat. Henkisesti olen täysin romu.

Muistelen muutamia viime vuosia. Olen itkenyt vuodesta 2009 alkaen lähes jatkuvasti epäonnistunutta avioliittoani. Oikeastaan ainoa positiivinen asia, joka minulle tulee viime vuosista mieleen, on tyttäremme syntymän ohella se, että vihdoin erosimme. Kohensihan se jo oloa melkoisesti. 

Tuntuu tyhmältä oksentaa tämä kaikki tänne, ja vielä joulun alla. Kuitenkin se näyttää olevan ainoa selviytymiskeinoni tässä surkeudessa. Että saan ja osaan edes hiukan kirjoittaa vielä. Koko muu elämä kun tuntuu häviävän sormieni lävitse, enkä vain voi sille mitään. 

Joulu on iloinen tapahtuma tavalliselle ihmiselle. Ihmiselle, joka elää jo valmiiksi rikkinäistä elämää, se saattaa aiheuttaa entistäkin suuremman surun: se muistuttaa asioista, joita et voi saada, joita et ole saanut ja joita et ikinä tule saamaan, vaikka haluaisitkin. 

Minua joulu muistuttaa nyt siitä, kuinka kipeästi tarvitsisin tavallisuutta ympärilleni: en välitä siitä, vaikka joutuisin elämään yksin, mutta tarvitsen seinät ja katon, joiden suojassa pystyä hengittämään. Ilmeisesti pyyntöni tässä kosteuden maassa vain on liian hankala: ei ole Allergia- ja astmaliiton homeettomia asuntoja. Ei ole olemassa näin helppoa vastausta, vaikka sitä tunnutaan kovasti minulle ehdotettavan. On vain tämä kivinen tie käydä yksi kerrallaan läpi asunto toisensa jälkeen.

Arvelen, että noin joka kymmenes asunto on puhdas, maksimissaan. Tämä saattaisi tarkoittaa sitä, että aivan pian jo nappaa. Toisaalta kuulin homekoirayrittäjän asiakkaasta, joka oli koenukkunut 30 huoneistoa. Minun vauhdillani tämä tarkoittaisi puolentoista vuoden etsintää. 

Silti aina on toivoa: toivoa siitä, että ensi jouluna saan kattaa oman pöydän, pystyttää omalle lattialle kuusen saamatta siitä hengenahdistuskohtausta, nukkua oikeassa sängyssä ja pitää vaatteitani omassa kaapissa, jossa on niille myös tilaa. Itsestäänselvyyksiä suurimmalle osalle meitä länsimaisia kaikkivoipuuden keskellä eläviä, muttei kuitenkaan kaikille.

Parempia ja jouluisempia mietteitä teille kaikille; minun positiivisuuteni on nyt varissut, enkä aio pyydellä sitä anteeksi. Koska otsikko jo varoitti tilityksestä, sitä tämä teksti nyt sitten vain oli, oli joulu tai ei. Niinhän se joulu yhtälailla tulee, olitpa sitten terve tai sairas, kodillinen tai koditon, rikas tai köyhä. Ei se kysele, miksi siis sille petaamaan sen erityisempiä polkuja.

PS. Aion vielä kirjoittaa iloisemman postauksen, kunhan pääsen joulusiivoista ja muista valmisteluista. Ollaan siis jo 23. päivän puolella, kello viiden tietämillä ja Veikon luona siivoamiset, ruoanlaitot ym. tekemättä. Kuusi kellarissa, koristeet jossain varastossa romujen alla ym. Siitä siis vielä lisästressit. Pientä kuitenkin muun rinnalla!


3 kommenttia:

  1. Olen lukenut blogiasi aina välillä ehkä puolisen vuotta. Toivon sinulle mahdollisimman hyvää joulua. Olen jotenkin samaistunut osaan teksteistäni: olen itse nyt eroamassa pitkästä suhteesta, joka on tuntunut koko ajan jollain tavalla väärältä (en ole ainakaan missään vaiheessa ollut varma suhteen järkevyydestä). En ole muutenkaan mitenkään kovin positiivinen ihminen, mutta viimeiset noin seitsemän vuotta eivät ole valitettavasti tehneet minua onnelliseksi millään tasolla, vaikka edellytysten olisi voinut luulla olevan kunnossa. Me emme tosin ihan ehtineet aviolittoon asti, lastakaan meillä ei ole, mutta tekee kuitenkin kipeää tajuta, että on hukannut monta vuotta elämästään. Onneksemme sentään vihdoin teimme päätöksen erota, vaikka ainakin minun puoleltani siihen olisi pitänyt päätyä jo vuosia sitten. No, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Selostukseni ei varmaan sinua vielä vaikeampien ongelmien kanssa painivaa lohduta yhtään, mutta tunsin kuitenkin tarvetta kertoa omista kokemuksistani.

    Voimia ja joulurauhaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, samoin, joulu tekee yleensä kuitenkin hyvää, antaa edes mahdollisuuden pysähtyä ja rauhoittua hetkeksi!

    Oli kiva kuulla, että tekstini ei aivan pilannut joulufiilistäsi! Vaikka ehkä teki jonkun kohdalla senkin :(. Olin jo illalla aikeissa poistaa koko vuodatuksen, mutta ehkä se on parempi kuitenkin pitää, sillä näin tämä nyt vain on mennyt.

    Olen samaa mieltä, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan: elämää toivottavasti on vielä monia vuosia elettäväksi!

    Kaikesta huolimatta joulu tuli, meillä on kuusi ja kaunista. Yritän iloita siitä. Voimia myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Piti nyt vielä lisätä, kun luin tekstini uudelleen, että ero Veikosta on ollut yhteinen päätös, molemmille siinä mielessä positiivinen asia, että ollaan saatu tappelut päätökseen, ystävyys- ja avunantosopimus voimaan. Jatkamme perheenä, vaikkemme jatka pariskuntana. - Kuulosti ehkä aika ikävältä, että ajattelen tätä nyt näin positiivisena asiana, mutta ei kukaan nauti suurista ristiriidoista, jos niitä ei pysty mitenkään selvittämään. En minä halua kiusata ketään vaatimalla sellaista parisuhdetta, johon toinen ei pysty. Se jos joku olisi ilkeää ja hävytöntä.

    VastaaPoista