lauantai 10. joulukuuta 2011

Sanataiteilia

Ystäväni otti hienon kuvasarjan tyttärensä taiteiluista: milloin oli käännetty kukkapurkki ylös alas, kun äidin silmä oli välttänyt, milloin ruokaa maistelivat legoeläimet. Sarjan nimi oli osuvasti taiteilia.

Lyyli on pitänyt performanssitaiteen suhteen aika matalaa profiilia, mitä nyt toisinaan tekee lähdöistä elämää suurempaa draamaa. Mutta sanaisen arkkunsa suhteen hän osaa olla vähintään viihdyttävä.

Itkemistäkin voi perustella ja niin kai pitääkin. Tällaiset keskustelut ovat meillä yleisiä:
Äiti: Nyt ei enää jaksa kuunnella tuota itkemistä.
Lyyli: Mutta kun minulla on silmävarastossa paljon vettä.

Välillä pyynnöt ovat hauskoja:
Lyyli: Hei, äiti voisit niitä hassulaistarinoita kertoo…
Äiti: Heheheh.
Lyyli: Niin, niitä pöhköläistarinoita!

Ja välillä yksinpuhelut hymyilyttävät:
Lyyli (värittää): Olen hieno taitelija. Mut vois viedä museoon.




Hauskojen juttujen lisäksi lapsesta saa mallia omaan elämäänsä: uskoapa itseensä yhtä vakaasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti