sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Suklaatastingin voittaja

Suklaa, tuo pimeän ajan terveystuote.


Jouluna nautimme runsain mitoin Pandan juhlapöydän konvehteja, saman firman uutuustuotetta, juhlapöydän valkosuklaakonvehteja ja tietysti lahjaksi saatuja suklaita, jotka tällä kertaa olivat sekä Fazerin perinteistä sinistä levyä että virolaista Kalevia. 

Viimeksimainitun puulaakin suklaa ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini; minusta on yksinkertaisesti ollut haaskausta syödä pahaa suklaata, sillä suorastaan sellaistakin Kalev on tarjonnut, mutta tänä jouluna sain yllättyä. 

Olin kuullut huhua siitä, että kyseisen firman valkosuklaa-riisicrisp-mustikkasuklaa on mainiota. Muistin asian siinä silmänräpäyksessä, kun lahjasuklaalevystä taittamani palat alkoivat sulaa suussani. Tämähän on hyvää. Tämähän on parasta suklaata, mitä tänä jouluna olen syönyt!

Yllätys saapui takavasemmalta, keskeltä ei mitään, sillä olin jo hieman tylsistyneessä joulupäiväisessä makeaähkyn tilassa. 

Suklaan erinomaisuudesta virkistyneenä ajattelin saapua kertomaan teille tämän ilouutisen.


Herkullisen joululahjan pakkauksesta tosin ei voi muuta todeta kuin että näyttääpä Fazerilta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti