maanantai 30. tammikuuta 2012

Ruskeaksi kuivunut, kaunis

Arkeni on kuin kuivunut banaani. Rujolla tavalla kaunis, liikuttavan erilainen, niin kiinteä, ettei sitä tee edes mieli heittää roskiin. Mutta kukapa sen söisi?

Arkeni on nyt väsynyttä, stressi näyttää hetkeksi taas hellittäneen ja tilalle on hiipinyt uuvuttava olo. Olo, joka ajaa päiväunille, joka saa jättämään tanssitunnit väliin ja linnoittautumaan tietokoneen äärelle. Olo, jonka läpi kuitenkin paistaa iloa keväästä, uusista kauniinvärisistä langoista ja siitä, että nukkuakin saa. Patjalla, keittiön lattialla, mutta kuitenkin.

Arkeni pitää minut myös kiireisenä, en ehdi ainakaan aina nukahtaa kesken kaiken. Jumppaan selkäni takia, luen kirjaa Lukupiirin vuoksi, käyn koulutuksissa, koska tarvitsen Vesoni, siivoan, koska näen sotkua. Ehkä jossain välissä lähden taas asuntokierroksille. Tai sitten en. Ehkä se on tässä, ehkä olen jo löytänyt omani. (Naapurista, totta kai.)


Kenties näette kuvassa jotain muutakin symboliikkaa. Minä en. Vain banaani on unohtunut toisen syliin. Siinä se. 

Ja arki jatkaa omilla laduillaan, vaikka mustunut banaani joutaa biojätepussiin. Joku muukin kaipaisi päivitystä kuin pelkkä keittiön ikkunalauta.


Trött är hon, trött får hon vara. 

Har våren kommit? Våren som alltid bringer med den enorma kraftlösheten, den som kommer senast i mars. Eller kan utmattningen bero på det att jag har haft det ytterst svårt att sova – om man pröver på en lägenhet efter den andra sover man inte som vanligt. Det är väl helt naturligt. 

Jag är nog ingen supermänniska, men heller inte en superjätteklen person. Efter allt. (Vilket uttryck, svengelska!) Det ska man minnas, för att orka vidare.

Har jag hittat en lägenhet, kan jag ännu inte berätta, men önska mig lycka! Det behövs. Och lite sömn också. God natt mina kära läsare!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti