torstai 15. maaliskuuta 2012

Lyhyet mietinnät

Viime aikoina olen tehnyt paljon pikaisia havaintoja arkipäivistäni ja niihin liittyvistä ilmiöistä, ja olen tyylilleni uskollisesti myös miettinyt, miten parantaisin elämänlaatuani. Ikuisuuspohdintoja moni näistä, ja nyt vain heitänkin lyhyesti muutamia repaleisia ajatuksiani ilmoille. Myöhemmin pidemmin, jos saan pohdinnoilleni jotain hahmoa. Ehkä joskus päästään syvemmälle kuin siihen, että sadannen kerran päätin taas lopettaa hiusteni haromisen ja nyppimisen.

spring booties

Kuva: Shandi-lee


1) Syön purkkaa tosi paljon. Tosi tosi paljon. Mutta en edes suunnittele lakkoa. Ei pysty nyt.

2) Aikuisten elämä on liian nopeaa. Lasten hidasta. Juuri siksi aikuisten ja lasten kohtaaminen tökkii.

3) Mä olen hyvä siivoamaan. Hyvä, että on hyvä jossain.

4) En enää osta kirjoja pyörimään laukunpohjille ja kulumaan nukkavieruiksi muutamassa viikossa. Lainaan niitä tästä lähtien kirjastosta.

5) Tykkään ostaa kirjoja... Tykkään ostella, mutta en enää nauti siitä samalla tavalla kuin ennen. Elämäni on saanut uutta sisältöä, mistä olen oikein iloinen.

6) Alan pikkuhiljaa oppia reggaeton-matoa, sitä normiversiota. Toisen suunnan version olen osannut heti alusta lähtien. Mikä kumma tuossa perusmadossa on niin vaikeaa, että kaksi vuotta on kestänyt hoksata sen idea?

7) Odotan sulaa maata, jotta pääsen juoksemaan, vaikka ennustan, että polveni eivät tule tykkäämään suunnitelmieni toteuttamisesta. Merkkejä on, että se on joko nyt tai ei koskaan juostavat maratonit pois alta.

8) Menen nykyään nukkumaan ajoissa, ihan totta! Paitsi tänään ja eilen.

9) Söin lapseni kaikki jäätelöt pois pakastimesta kuleksimasta. Miksen mä voi olla normaali ja tyytyä yhteen pieneen? (Kasvavat mahamakkarat ärsyttävät.)

10) Onpas kivaa suunnata huomenaamulla tukiopettamaan ruotsia! Oikeesti!


Conehead

Kuva: Ani-Bee

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti