lauantai 7. huhtikuuta 2012

Myymässä ja meditoimassa

Lankalauantai ja kirpparipäivä. Ennakko-oletuksistani huolimatta tavaraa meni kaupaksi mukavasti, eikä trokareitten aamuhyökkäystä ollutkaan. Olin jo ajatuksissani varautunut pahimpaan. 

Yksinään kirpparille suuntaamisessa on juuri se vaikeus, että kun tyhjentää autoa, saa pelätä, että pöydälle valmiiksi kannetut tavarat häviävät sitä mukaa – tai vähintään parhaat päältä. Kirpparikaameutta on sekin, jos kauppa ei käy, mutta tänään en tosiaankaan joutunut pettymään: neljänkympin edestä myin omia vaatteita ja roijujani ja kolmellakympillä Lyylin vanhoja tai ylimääräisiä. Pöytävuokran lisäksi jäi siis nelisen kymppiä käteen! 

Tosin en voi vieläkään lakata ihmettelemästä sitä, kuinka (aivan hirvittävän ruma) eteisnaulakko kököttää edelleen Veikon eteisen lattialla tai (ylimääräiseksi jääneet johdottomat perusmallia olevat) keittiövalaisimet herättivät tuskin ollenkaan kiinnostusta. Nehän minun piti myydä ensimmäiseksi!


Tavarasta eroon pääseminen on vapauttavaa, etenkin kun sitä voi pitää yhtenä harrastuksenaan. Viime vuonna kävin myymässä kolme kertaa, ja tänä vuonna edessä on vähintään kaksi keikkaa. Veikkaan nimittäin, että varastostani löytyy vielä paljon sellaista, jota en aivan välttämättä tarvitse ja halua pitää. Pieni asunto tulee asettamaan entistä tiukemmat kriteerit tavaralleni. 

Niin vähän todella tarvitsee, niin paljon omistaa. Kaikkein olennaisinta kun ei voi omistaa lainkaan, sen toiseksi olennaisimman ostaa ja syö, kolmanneksi olennaisimmat voi yleensä lainata, muutamaa kunnollista vaatekertaa ja kotitarpeita lukuunottamatta. Näihin viimeksimainittuihin sitten olenkin satsannut, jos en laadussa, niin tyylissä ja määrässä. Tavaraa on tullut nopeammin kuin on lähtenyt. On aika muutoksen.

Yksin kirpparointi antoi minulle myös mahdollisuuden vaipua hiljaa ja rauhassa mietiskelyyn, sillä asiakasvirrat tyrehtyivät aina sopivin väliajoin. Viereisellä pöydällä myi kantamyyjä kellojaan, jotka raksuttivat kuin mennyttä aikaa. Ihanan mummulamainen tunnelma ja seestynyt mieli järjestymään päin olevan elämäni kanssa vaivuttivat minut kohtalaisen onnentunteen valtaan. Hetken tuntui, etten ole mitään vailla, en elämäni rakkautta, enkä niitä suuria tuulia, jotka tuntuvat opiskeluelämän loppumisen myötä tyyntyneen. On vain tämä hetki, oma pääni, jonka kanssa jaksan taas elää ja ruumis, keho, joka vielä minua tottelee.

Parasta pääsiäistä aikoihin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti