sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Mina svenska favoritlåtar

Mitä ihmettä olen illat ja yöt puuhaillut tietokoneen äärellä, jos en kerran ole kirjoittanut blogiani tai lukenut muita blogeja? Mitä olen voinut innostuneena kahteenkin asti kokeilla, saaden vinkkejä yhtä hurahtaneelta ystävältä? Mikä voi herättää niin paljon tunteita, että jaksan hioa ja hioa, fiilistellä uudelleen ja opetella ulkoa? - No, ruotsinkielinen musiikki tietenkin - ja hyvän listan luominen laajasta valikoimasta!

Olen siis ilokseni ja tämän postauksen myötä teidänkin iloksenne luonut ruotsinkielisen noin tunnin pituisen listan tämän hetken ihania ja hiukan vanhempiakin minuun kolahtaneita biisejä. Kyllähän näitä listoilta löytyy, jos esimerkiksi Spotifyssa jaksaa etsiä, mutta tässä on mielestäni aika kiva katsaus nimenomaan ruotsiksi laulettuun musiikkiin niille, joille ruotsinkielinen musiikki ei entuudestaan ole kovin tuttua.

Minäkin olen viimeisen kymmenen vuoden aikana kuunnellut todella vähän edes vanhoja ruotsinkielisiä suosikkejani, mutta nyt olen opetuksen myötä innostunut uudelleen aiheesta. Toivottavasti innostuksen liekkini tuottaa teillekin lämpöä!

Mina svenska favoriter -listani löytyy siis tästä, ja alla vielä biisit luettelona.

Fronda: Rullar fram
Fronda: Underbar
Panetoz: Dansa Pausa
Oskar Linnros, Snook, Daniel Adams-Ray: Mister Cool
Snook: Snook, svett & tårar
Veronica Maggio: Nöjd?
Veronica Maggio: Jag kommer
Veronica Maggio: Måndagsbarn
Melissa Horn: Jag saknar dig mindre och mindre
Lisa Ekdahl: Vem vet
Lisa Ekdahl: Sanningen i vitögat
Lisa Ekdahl: Bortom det blå
Eva Dahlgren: Vem tänder stjärnorna?
Peter Lemarc: Evelina
Carola: Det regnar i Stockholm
Frida: Dunka mig gul och blå
Miss Li, Lars Winnerbäck: Om du lämnade mig nu
Ulf Lundell: Öppna landskap
Kent: Sverige
Totta Näslund, Stefan Sundström, Georg Riedel, Plura Jonsson, Freddie Wadling, Lisa Nilsson, Eva Dahlgren, Mauro Scocco: Alla ska sova för nu är det natt

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Tanssimaan!

Minä lähdin maalle, mutta jos jäit pääkaupunkiin, mene tanssimaan.

Maallistuneella meikäläiselläkin on tarkoitus juhannuksen jälkeen alkaa opetella kunnolla paritanssien saloja. Ja mikä parasta, ilmaiseksi ulkoilmassa.

Kaupunkitanssit on järjestänyt kesästä 2000 tanssinopetusta sekä parillisille että parittomille, ja opetus on jatkunut tänäkin kesänä neljänä arki-iltana eri puolilla Helsinkiä. Kävin katsastamassa buggin perusaskeleet muutama viikko sitten Arabian kauppakeskuksen etupihalla, ja pätevää oli. Parin löysin paikalta - minulla kävi kyllä siis vähän tuurikin, koska se ei välttämättä ole itsestäänselvää. Askeleet käytiin läpi perusteellisesti, ja harjoiteltiin myös hiukan hienouksia. 45 minuuttia kului kuin siivillä, lähes kirjaimellisesti. ;)

Tästä kesästä tulee tanssikesä - ja ruotsikesä. Siitä enemmän ensi kerralla.

Nyt jalkaa toisen eteen, sivulle, taakse - ylös!

The Dancers

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Toverini Rekki

Teetin rekin runsaahkolle vaatevarastolleni jo hyvissä ajoin ennen muuttoa. Totesin nimittäin heti asunnon ensi kertaa nähtyäni, että kolme pientä kaappia ei tule riittämään tavaroilleni, vaatteista puhumattakaan. Ja oikeassahan olin. 


Aika hyvin olen saanut minimoitua ylimääräiset kamani; voisin todeta, että mitään käyttökelvottomia härpäkkeitä, rakkaita muistoesineitä tai kentieskivoja tavaroita minulta ei yksinkertaisesti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta löydy. Olen toki säästänyt nuoruuden päiväkirjat sekä kirjeenvaihdon, joitakin koriste-esineitä sekä rakkaimmat kirjani, levyni, dvd:ni ja valokuvat. Mutta kaikki muu on sellaista, mitä tarvitsen jatkuvasti, myös vaatekokoelmani on kauttaaltaan käytössä. Jos en käytä vaatetta noin kahteen vuoteen, se joutuu ja joutaa pois. Kaksi vuotta on mielestäni vuotta parempi raja, sillä jotkut vanhat, esim. 60-lukulaiset vaatteet ovat kuitenkin hyvin spesiaalikäyttöisiä.

Rekillä lepää tällä hetkellä noin puolet vaatteistani; t-paidat, alusvaatteet, housut, kesävaatteet, urheilutamineet, takit sekä neulepuserot mahtuivat hyllykaappiin. Toisessa makuuhuoneen kaapissa ovat talvivermeet, koska en ole vielä ottanut ullakkokomeroa täyteen käyttöönsä – siellä lojuvat nyt muuttolaatikot ja ylimääräiset huonekalut, joista on toki tarkoitus päästä piakkoin eroon.

Laskin, että henkareita löytyy taloudestamme noin 100. Onko se paljon vai vähän? Muistelen ihmisiä, jotka ovat typistäneet omaisuutensa sataan tavaraan. Minulla on pelkkiä vaatekappaleita niin paljon. Mutta enpä tiedä, onnistuuko kukaan todellisuudessa saavuttamaan sadan maagista rajaa, sillä kuulemma kirjat sai laskea yhdeksi esineeksi. Miksei siis vaatteita myös? Entä keittiötavarat? Jos nekin olisivat yksi, ja vain turhuudet laskettaisiin yksilöiksi? 


Olen tyytyväinen rekkiin, vaikka se onkin aika massiivinen ja vie siten paljon tilaa. Plussaa siinä on kuitenkin siirrettävyys ja nopea vaatteiden saavutettavuus. Miinusta pölyyntyminen ja pölyttäminen: vaatteiden pinnalta löytyy reilu pölykerros ja lattialta kunnon pölyhaituvia lähes jatkuvasti. Siivousvälini onkin tihentynyt niin, että imuroin tai moppaan kahdesti viikossa. Pienen kämpän tosin siivoaa todella nopeasti, joten ajassa käytän siivoamiseen varmasti vain yhtä paljon tai jopa vähemmän aikaa kuin ennen.

Rekkikin jää siis plussan puolelle, etenkin kun vaihtoehtoja ei oikein ollut. Lisää kaappeja en halunnut hankkia, sillä miten olisi käynyt 60-luvun muotokielelle silloin? Täällähän on alkuperäiset kaapit, kunnostettuina tosin. Rakastan niiden ovenripoja, vaikka keljuilevat jo vähän. Jos jotain tekisin toisin, teettäisin hattuhyllyllisen rekin. Sinnehän saisi vaikka mitä lisää, ja rekki voisi olla lyhyempi. Toisaalta tällainen ilmavuus on raikkautta. Kämppäni on muutenkin sen verran matala, että liian ylös ahtaaminen ei ehkä ole hyväksi.

Näin muutamia sanoja uskollisesta toveristani rekistä, joka kyllä täyttää toiveeni, mutta seuraavassa asunnossani toivottavasti en rekkiä löydä kuin korkeintaan vaatehuoneesta! Ei vaatekaappia turhaan ole keksitty.



tiistai 12. kesäkuuta 2012

Uusi teksti, vanhat kuvat

Niinhän se on, etten ole saanut kameran akkuja ladattua, enkä ilmeisesti omianikaan. Bloggerissa käyminenkin siis vähän ahdistaa, kun tietää, että jouhevaa tekstiä ei ole syntynyt kunnolla aikoihin. Blogialustan oranssi nappula nimeltään "uusi teksti" pelottaa: mitä jos en enää keksikään kirjoitettavaa? Iltaisin tietokoneella istuessani pää on useimmiten tyhjä, ja huomaan päivisinkin olevani todella väsynyt myös fyysisesti. 

Mutta puuhattu kyllä on, ehkä siinä on osaselitys väsymykseen. Kahdesti päivässä leikkipuistotouhut, kiertäen kantakaupungin eri puistoja. Lyyli on alkanut kiipeillä enemmän, ja koska yritän kannustaa sisäkissasieluista lastani liikkumaan, katsastamme erilaisia kiipeilytelineitä. Hyviä settejä Lappsetiltä kyllä löytyy, täytyy myöntää. Kunhan saan kameran toimimaan, aion totisesti tehdä kantakaupungin leikkipuistovertailun. Helsingin lastenpuistot tuntuvat nimittäin toisiinsa verrattuina kovin erilaisilta, vaikka samaa liikuntapaikkasarjaa ovatkin etupäässä harrastaneet.


Tänään osallistuimme Helsinki-päivään yhdeksän tunnin edestä. Aamulla kaffit kaupungintalolla, aamupäivällä lastenmusaa ja nukketeatteria, iltapäivällä Pihlajanmäki-kierros ja loppuaika hengailua. Voin todeta, että ulkoilma teki tehtävänsä: nukahtaisin minuutissa, jos oikaisisin sohvalle. Onneksi en ole ehtinyt. ;) Lyyli kylpee nyt, huomenna heräämme jo anivarhain pakoon remontin jatko-osaa, ja pian onkin aika valmistautua viikonlopun Viron-matkalle, häihin. Tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta pukeutua parhaimpiinsa, mutta odotan kyllä täysin avoimin sieluin, mitä näissä häissä tapahtuu, millaisin tuntein juhlin rakkautta. Viimeisten vuosien ajan se on ollut kovin vaikeaa, mutta en usko, että enää tuntoni olisivat pettyneen haikeat. Nyt on aika ilon, tiedän sen.


Ja nyt on aika lopettaa, ilta jo on. Hyvää yötä, kuullaan toivottavasti pian, tosin en lupaa mitään, koska olen liikekannalla vielä alkuviikonkin, ja sitäpaitsi paksu ja hyvä romaani on pahasti kesken, vaikka maanantaina jo on siitä keskusteluilta. 


Ohessa syömiskuvia uudesta kodistamme. Lyyli syö, äiti kuvaa. Valkotasapainot ja valoitukset ihan miten sattuu. 

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Tanskalaista, ja tak

Olen ihastunut tanskalaiseen designiin: maasta löytyy nimittäin suhteellisen edullista ja varsin käytännöllistä suunnittelua etenkin tällaiselle sirouden ja simppeliyden rakastajalle. 




Ensimmäisenä tanskalaisena monelle tulevat mieleen Hayn huonekalut, 50-lukulaiset pöydät ja pinnatuolit, mikseivät myös hauskat henkarit ja matot. Blogimaailmassa kun matkataan, niin pitää tietysti mainostaa muistavansa, että ainakin Pupulandian Jenni on hankkinut Hayn Pinocchio-maton ja Kaikki mitä rakastin -blogin Eeva Hayn Hee-tuolit. Itse olisin varmaan kallistunut ostamaan alla kuvatun DLM-pikkupöydän, joita taas näkee sisustuslehdissä harva se kuukausi, jos tilaa olisi jäänyt edes sen verran. Nyt tyydyn vain toteamaan, että selvisin Haytta, vaikka aikani tuotemerkin pöytäryhmiäkin selailin.



Mutta hankin sitten lohdutukseksi toista tanskalaista: Suomessa kenties vähemmän tunnettu Nomess Copenhagen valmistaa pienhuonekaluja, kuten naulakkoja, seinähyllyjä, henkareita ja säilytysjärjestelmiä, nimensä mukaisesti estämään epäjärjestystä. Vinoon ensin mennyt (nyt se on suoristettu!) keittiön hyllynaulakkoni on Nomessin, samoin hankin meikeille Palaset-muovisarjan tyyppisen säilytysboksin, enkä ole katunut päivääkään kummankaan ostamista, vaikka hinnat olivat melko suolaisia. Pienessä asunnossa ei vain voi olla järjestäytymättä, ja alati hukassa olevat kynät, kännykkä tai vaikkapa nenäliinat on juuri sopivinta sijoittaa pienelle keskeisellä paikalla olevalle hyllylle.  

Kolmantena tanskalaisena esittelen Normann Copenhagenin, jonka valaisimet taitavat olla Suomessa kohtalaisen suosittuja. Minullakin on se yksi yleisimmistä, kuvassa alla roikkuva Norm 03, jonka Angu-siskoni kokosi meille Lintulahteen. Sittemmin lamppu koki kovia kahdessa muutossa purkautumalla osin osiin, ja tämän neljännen lampun muuton hoidin kantamalla sen omin kätösin perille.



Kovin ovat siis tanskalaiset muiden pohjoismaalaisten tavoin tehokkaita keksimään kivoja sisustustuotteita ja samaa voi sanoa niiden kaupittelijoista: esimerkiksi ruotsalaisesta Room21:stä löytyy tuote jos toinenkin postikuluitta kannettavaksi koti-Siwaasi. Suosittelen palvelua, sillä se oli todella nopeaa hyvän valikoiman lisäksi. Miinuksena melkoinen ruotsivoittoisuus esimerkiksi lähetyslistoissa, vaikka eipä se meikäläistä suinkaan haitannut, myhäilin vain muistojani ruotsalaisesta suvereniteetistä. Tokihan kaikkialla ruotsia osataan!

Nyt ihailen melkoisen valkeaa, raikasta kotiani. Täällä kelpaa elellä, etenkin kun näkymät ikkunoista ovat niin vehreät ja avarat. Parhautta on ajatella, että ehkä täällä vuosia asutaan, sellaisen sisustuksen keskellä, josta en vielä muutamia vuosia sitten osannut unelmoidakaan. Paljon on halpaa, kierrätettyä käytössä, mutta paljon myös aivan uutta ja todella käytännöllistä sekä kaunista.

Mutta ihan vielä en voi enkä pysty vaipumaan asuntotyytyväisyyden alhoon: ensi viikolla Helmessäni suoritetaan vielä allaskaapin putkivientien desinfiointi sekä kittaus, sillä ei liene kenellekään yllätys, että edelleen oireilen, emmekä tyhmyyksissämme homekoirayrittäjän kanssa tutkituttaneet koiralla kaapin sisusta. Haju kaapissa on hyökkäävä, mutta putket eivät näytä vuotaneen, joten luulen, että selviämme melko helpolla pintadesinfioinnilla, vaikka astmalääkkeitten voimalla tässä nyt elelläänkin.

Kunpa asuntojen remontoiminen olisi yhtä selkeälinjaista kuin design. Eipä voi näistä putkivienneistä nimittäin samana päivänä puhua kuin käytännöllisestä muotoilusta. Vanhan putken sisään tunge uusi, kosteuden sekaan, älä kittaa, jätä sinne ne betonin murskeet. Huoh. 

Tanskalaiset apuun?

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Raukeus

Harmillista, etten voi ikuistaa valoista kesäkuun ei-mitään-päivää keskellä lounaan jälkeistä raukeutta, sillä kamerani kaikki akut ovat tyhjiä – akunlataaja kyllä on olemassa, mutta koska se on ostettu Jenkeistä, tähän hätään puuttuu teknisestä valikoimastani siis adapteri. Näin yksinkertaista se on.

En voinut täten eilenkään tallentaa kuviksi elämäni ensimmäistä voileipäkakkua. Siitä tuli kaunis ja maukas. Kiitos Pullahiiri! Palaan palstasi pariin toistekin, kunhan saan ostettua sähkövatkaimen, sillä eilen käytössä ollut on lainaa vain.

Niinhän siinä voi käydä, kun keskittyy sisustamiseen, että jotain muuta oleellista hankittavaa jää myöhempiin aikoihin. Nyt olen nimittäin päättänyt pärjätä shoppailematta, vaikka tarpeitakin olisi. Kyllä sitä kermaa käsinkin vatkaa, eikö? (Valokuvia tosin ei taida ilman akkua syntyä.)


Paradise


En ole tekniikan ihmelapsi missään mielessä. Kaiken lisäksi vihaan teknisten vempainten rumuutta. Niinpä kamerakin, tuo oivallinen väline, on piilossa isossa kukkaruukussa (talletan tämän piilotusihmeen kuviksi joskus; tosin miten ottaa ainoasta kamerastaan kuvia?). Televisiota en omista, tietokoneenkin sujautan sängyn alle, kun en sitä tarvitse. 

Vedenkeittimestä luovuin, samoin leivänpaahtimesta. Vähän ikävä niitä kyllä on. Mutta mikrotta en selviä enkä pesukoneetta, enää. Puhumattakaan tietokoneesta. Tietotekniikkaa ilman kyllä lukisin enemmän – tai tekisin ristikoita. Puuha, joka minun kai alun alkaen piti tänään kameralla tallentaa. Niin kivaa se vaihteeksi on, niin kesäistä.

Valoa, iloa ja onnea kesääsi, kuka ikinä oletkaan. Minä odotan tältä kesältä nyt paljon, ehkä liikaakin, vaikka sen alku on ollut hieman raskasmielinen, yksinäinen. Totuttelemista yksinoloon, sitäkin kesäni tulee olemaan. 

Mutta pian ristikon jälkeen lähden puistotansseihin hengailemaan! Yhtään ei huvittaisi, mutta ei kai kannata väsymyksestä huolimatta jäädä kotiin onneansa odottamaan.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Koppa-koppa-koppakuoriainen vai siideripissis?

Ei voi olla todellista: kuuntelen putkeen Jukka Pojan kesähileisiä biisejä, kuten Siideripissistä. Äh, tämä loppuva kevät (kesä alkaa huomenna loman kanssa yhdessä!) on tainnut tosiaan sekoittaa pääni!

Tänään ostin erosormuksen. Olin miettinyt sellaisen hankkimista jo kauan; välillä unohdin koko asian ja lopulta päädyin siihen, etten osta mitään vielä, koska luottokorttini ovat kärsineet ihan tarpeeksi muutosta ja siihen liittyneestä sisustuspakosta. Mutta lopulta sorruin kuitenkin, kun löysin sopivan – ja kun huomasin, että erosta on henkisesti niin kauan, että olen jo unohtanut, millaista on elää parisuhteessa. Sormus olkoon myös eräänlainen syntymäpäivälahja itselleni, koska todennäköisesti jäisin maanantaina muuten kokonaan lahjattomaksi tai lahjomattomaksi. ;)


En muista mitään tällä hetkellä kunnolla, ja se kyllä puhdistaakin, vaikka ajelehdin välillä epämääräisessä muistikatkoksien ja mössöyden välimaastossa. Muistan kuitenkin selkein väläyksin eron syyn, mikä pysäyttikin minut sormusostoksille – syytä ei varmaan voi koskaan unohtaa. Jotenkin tuntuu silti siltä, että olisin ikuisuuden asunut uudessa asunnossani, ikuisuuden elänyt elämääni yksin. Tietyt päivät, tunnetilat, hetken hajut entisestä saavat palaamaan ajatuksissa menneeseen parisuhteeseen; totean tasaisin väliajoin, että tasan kaksi kesää sitten itkin valtavia määriä, koska tajusin, kuinka onneton todella olin ja kuinka mahdotonta meidän olisi ollut jatkaa. Mutta en ilmeisesti enää muista tappeluita huonosti tiskatuista tiskeistä, lattialla pyörivistä vaatteista, siivoamisen ainaisuudesta, koska totesin työkaverille tänään, että me emme kyllä tainneet kinastella kotitöistä – ai emme vai?

Tällaista Ornerin sormusta ei muilla pitäisi tulla vastaan, sillä myytäviä hopea-valkoisia yksilöitä löytyi Lumin kaupasta tasan yksi (jonka lisäksi tosin kaksi kultaista punaisella kuorella), eikä Orneria kai ole Suomessa muualla myytävänä. Aika raskas sormus on, mutta niinhän erosormuksen pitääkin. Ja vähän täytyy olla häijyyttä mukana, vaikka mielestäni meidän eromme oli vain lähinnä surullinen ja murheellinen kaikin puolin. (Vai ovatko koppakuoriaiset häijyjä? Ehkä ne ovat vain pikkuisen sisäänpäinkääntyneitä?)


Kyllähän minä eroa vielä kauan tulen itkemään, yksinäisyyttä, pettymystä, rakkaan ihmisen menettämistä. Ei tästäkään jutusta pitänyt surukirjoitusta tulla, vaan toteamus kesän alkamisesta, uudenlaisen elämän ensi säkeistä, mutta ehkäpä juuri ne ensimmäiset melodiat ovat välillä vähän surumielisiä. Tänään niihin on kuitenkin sekoittunut vähän letkeyttä Jukka Pojan parhauden myötä:

Kesäterassi, kuuma aurinko - let's grow some more! Syksyn tullen yhä sen tunnen ja nyt haluan antaa sulle vispipuuronvärisen suukon, yli pyyhkivän sadekuuron. Paljon värei ja mieluiten pinkkii, kylmii väreit ja kylmempää drinkkii.


Kesäni alkakoon!