tiistai 28. elokuuta 2012

Ilmaista Helsinkiä kokemaan!

Itselläni on kulunut asunnon laittamiseen, matkaamiseen ja sen sellaiseen pieneen nyt kesän lopullakin ihan luvattoman paljon rahaa, ja suunnittelen halpaa syksyä. Siitäpä virkosi idea koota muutamia alkusyksyn ilmaistapahtumavinkkejä tänne blogin puolelle. Ehkä tulisi näin itsekin lähdettyä paremmin kaupungin kulttuuria kokemaan! 

1) Taide/designnäyttelyt:
– Taidemuseo Tennispalatsin kuukauden ensimmäiset perjantait ovat ilmaisia. Vielä ehtii siis perjantaina 7.9. katsomaan Georgia O´Keeffen värikkäät kukkaset!
Helsinki Street -valokuvanäyttely: katuvalokuvauksen tuotoksia Galleria Laboratoryssa 30.9. asti.
Design Forum Finland, Arjen aarteet – muotoilun minimaailmannäyttely 6.9.–16.9. Suvilahdessa. Yli 20 maata esittelemässä muotoiluaan Suvilahden ulko- ja sisätiloissa. Tarjolla on myös luentoja, työpajoja, kahvilaa, kaupunkipuutarhaa ja lapsillekin puuhaa. Kuulostaa ehdottoman mielenkiintoiselta!

2) Musiikkia ja tanssia:
Sibelius-Akatemia esittää: Erik T. Tawastjernan oppilaiden konsertti torstaina 30.8. klo 18 ja keskiviikkona 5.9. klo 18 Sibelius-Akatemian konserttisalissa.
– Espan lavalla keskiviikkona 29.8. klo 18.30 Tap step -tanssiryhmä ja perjantaina 31.8. klo 16 Taikatuu.
Musiikkia lämpiössä -sarja, esim. lauantaina 1.9. klo 15 – Kansallisoopperan lämpiön puolentoista tunnin ilmaiset matineat!

3) Muuta:
Kuutamouintia Töölönlahdella torstaina 30.8. klo 20.30–22. Todistetaan, että Töölönlahti on puhdas ja yhdessä tuntemattomien kanssa voi uida muuallakin kuin normien hallitsemissa uimahalleissa. 
Ilotulituksen SM-kisat Hietaniemessä torstaina 6.9. klo 21.30. 

Eipä siis muuta kuin kalenteria kaivamaan! Ja muista sitten tilaisuuden tullen, että kulttuuri on halpaa vain, jos on omat eväät mukana! Alla vinkkinä vielä kestokäyttöinen hedelmäpussi eväspussina. Eiköhän siis tullut selväksi, että rahansäästö tässä mielessä pyörii. ;)


PS. Perustin myös uuden tunnisteen, Halvat. Älkää kyllästykö, jankkaan tätä aikani, kunnes itse kyllästyn ja muutan halvempaan asuntoon – tai sitten en. Kausittaisen säästöliekkeilyn vaara annettu.

torstai 23. elokuuta 2012

Kaksi hyvää ja kolme kaunista

Kaksi hyvää uutta blogia: Taloremppaa osoitteessa talo nro 11 ja opepohdintoja Reppuvihossa

Keitä ne kolme kaunista sitten ovat? Kolme suloista vierastamme tältä illalta, luulisin.

Mutta kuvia mulla ei ole. Kuvitelkaa kuvat, lainaan ehkä iloksenne jokusen otoksen Flickristä. Tylsää, tiedän.

Spot the difference!

Ja blogin taso laskee kuin lehmänhäntä, mutta tänään hän on vähän väsynyt. Neljä varttia yli viiden aamua takana, yksi edessä. Ensi viikolla saa vedellä sikeitä noin puoli kuuteen. Helpotusta siinäkin. 

Mutta aikaisista aamuista en valita enempää, pienin paha, vaikkakin harmillinen jatkuva haitta. Luitte kai jo, että valittavan kuunteleminenkin tappaa aivosoluja!

Ehkä täytyy päästä muille linjoille muutenkin omassa elämässä: tupakoiva naapuri, koulun huono sisäilma, allergiani, kämpän hajuhaitat ja tulevat asumishaasteet – näitä kun harmittelee harva se päivä, niin ei kyllä pääse elävässä elämässä eteenpäin. 

Siispä nyt ajatukset muille raiteille. Pitää alkaa kai haaveilemaan jostain positiivisesta. Joululomamatka? Hyvä romaani? Leffailta? Hengailua? Uintihetki maauimalassa? Lasi viiniä ja juustoa? 

Ehkä näitä kaikkia olisi myös oikeasti tiedossa. :D Voi siskot ja veljet, odotan jo joulua! Se jos mikä auttaa aina ahdistukseenkin. Ja joulun odotuksesta muuten otan kaiken tänä vuonna irti – mutten kyllästytä teitä ihan vielä. Nyt iloitaan syksyn raikkaista tuulista.

Viikoloppu oman kullan kainalossa, ekaa kertaa ihan koko viikonloppu. Että mä odotan tätä!

Lopussa huomaamme, että hän on oikeastaan aivan iloinen ja onnellinen vain.

Ihania viikonlopun päiviä teille, en taatusti kuikuile täällä ennen ensi viikkoa. ;)

Two wolves

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Työ- ja asuinpaikkapohdintaa

Minulta on pyydetty postauksia opettajan työhön liittyvistä aiheista. Huomaan olleeni todella hiljainen täällä koulua sivuavistakin kysymyksistä; ehkä käsittelen niitä kollegoitteni kanssa sen verran intensiivisesti kahvikupin äärellä iltapäivisin, etten enää iltaisin jaksa miettiä koko aihepiiriä. Siinä mielessä olen hyvin onnekkaassa asemassa: teen unelmieni työtä, joka on mielestäni tarpeeksi haastavaa, mutta silti en kanna kotiin useinkaan työn aiheuttamia haasteita. Nappihomma siis!

Aloitin nyt neljännen lukuvuoteni samassa koulussa, ensimmäisessä varsinaisessa työpaikassani, alakoulussa suomi toisena kielenä -opettajana eli maahanmuuttajataustaisen lasten suomen kielen pienryhmäopettajana. Lisäksi opetan toista vuotta ruotsia (epäpätevänä) muutamalle ryhmälle sekä toimin kolmatta vuotta koulumme toisena kirjastonhoitajana. Minusta on kiva saada opettaa rakastamani suomen lisäksi myös ruotsia, sillä siinä on itselle vielä enemmän mukavaa pientä päänvaivaa. Tunteja minulla on siis opetusvelvollisuuden lisäksi ihan kivasti ylimääräisiä ilman että tuntuu vielä liian raskaalta.

Toisaalta olen asunnon ostamalla asettanut itseni melko hankalaan tilanteeseen; olen laskenut lainanmaksukykyni nykyisen palkkani mukaan, ja jos en saakaan jonain vuonna lisätunteja tai vaihdan työpaikkaa, mikä kuitenkin on jossain vaiheessa väistämättä edessä, en tiedä, miten pärjään. Nytkin menee todella tiukalle johtuen opintolainasta ja muista veloista ison asuntolainan ohella.

School
Tällä hetkellä olen siis vähän jumissa työpaikanvaihtoajatusteni kanssa: viihdyn todella hyvin nykyisessä työssäni, mutta kaipaan samalla hiukan vanhempien lasten, siis nuorten pariin yläkouluun. Toisaalta kaikkein tärkeintä minulle olisi löytää vielä hiukan parempikuntoinen koulu kuin nykyinen työpaikkani on homeallergiani vuoksi. Tämä saattaa osoittautua hyvin vaikeaksi tehtäväksi, ja siksi tuntuu nyt siltä, että jaksanko vielä lähteä etsimään, jos kerran jotenkuten pärjäilen, mikä toisaalta jää vielä nähtäväksi syksyn koleuden ja kosteuden iskettyä kunnolla päälle. 

Lisäksi haaveilen hiukan lyhyemmästä työmatkasta ja työpaikasta Helsingin puolella. Metrolla kun pääsisi huristamaan, tai mikä vielä parempaa, pyörällä. Tälla hetkellä elämäntilanteeni on kuitenkin sen verran epästabiili, että on mahdotonta nähdä, missä parin kolmen vuoden päästä asuu. Täällä edelleen vai uuden perheen kanssa? Sekin aiheuttaisi taas uusia haasteita, joten työn vaihtaminen kannattaisi ehkä ajoittaa vasta seuraavan muuton jälkeiseen aikaan... 

Saan myös olla hyvin kiitollinen siitä, että minulla on virka ja siten ainakin jossain määrin pysyvät tulot, vaikka lisätunnit romahtaisivatkin sekä kaiken lisäksi erittäin mukavat kollegat ja hyvä työilmapiiri, pienet ryhmät ja kivat oppilaat. Ei kai opettaja paljon enempää voisi toivoa? S2-opettajalle on myös luksusta, että hän on saanut oman pienen luokkatilan, ja sekin on mukavaa plussaa, että koulu on päällisin puolin hyvässä kunnossa ja toimiva. Toivonkin oikeastaan nyt vaan, että oma terveydentilani kohentuisi, enkä reagoisi niin vahvasti allergeeneihin, mitä nyt teen, osin johtuen pujosta, syysilman homeista ja varmasti asunnostanikin: uusi parkettilattia, mahdolliset pienet homemäärät putkivienneissä ärsyttävät keuhkojani edelleen. Oletan kuitenkin siedättyväni jollekin kestettävälle tasolle – sikäli minusta ihme kyllä löytyy optimisti sisältäni. 

Tällä hetkellä mieleni ei varmasti hetkeen hamua uusia muutoksia, sillä erosta, muutosta, sairastelusta ja uudesta ihmissuhteesta olen kyllä saanut mielenmyllerryksiä kerrakseen, joten luulenpa jossain sisuksissani tuntevani, että työpaikan vaihto ei ole tiedossa aivan heti. Mutta varmuus ajatuksesta puuttuu, joten täytyy kai antaa koko asian muhia.

Yksityiskohtaisempia sisältöpohdintoja opettamisesta voisin kenties kehittää tulevaisuudessa myös tänne blogin puolelle, voisihan olla mielenkiintoista pohtia unelmatyötäni kirjallisesti. Tämä syksy herättää toivottavasti muutenkin opettamiseen liittyviä syvällisempiä ajatuksia, sillä aion osallistua verkkokurssille liittyen S2-oppilaiden arvioimiseen sekä kehittää työtäni draamapedagogiikan kurssin avulla. Ehkä pystyn myös arvioimaan itseäni nyt paremmin muutaman vuoden opetuskokemuksen jälkeen. 

School_01

lauantai 18. elokuuta 2012

Keltainen kalenteri, keltainen elämä

Niin se uusi lukuvuosi alkoi: sininen kalenteri vaihtui pirteän keltaiseen, yhtä iloiseen kuin itsekin nyt olen, jos ei lasketa mukaan naapurin jatkuvaa röökaamista niin, että täällä ihanassa raikkaudessa leijuukin nyt tupakan käry... (Siitä sitten enemmän, kun saan taloyhtiöltä ja terveysviranomaiselta vastauksia, sillä täällä tosiaan on käryt sisällä, vaikka kaikki uudet ikkunat ovat mitä tiukimmin kiinni. Ilmanvaihdon kautta hajut tulevat sisälle, vaikka uudet ilmanvaihtohormitkin on säädetty pienimmilleen. Voi rähmät!)


Syksy alkoi kuitenkin juuri niissä tunnelmissa kuin salaa toivoin, ääneen toivoin ja pelkäsin ääneen lausutun toiveeni tuhoavan: mieleisen ihmisen palaaminen kainaloon ei voisi tuntua sen paremmalta. 

Ja iloinen olen tietysti siitä, että ihana Lyyli saapui taas ilokseni tänne Helmeen, omaan himaan, jota hän usein kutsuu vahingossa simaksi. Tänään tosin hän sanoi tätä äidin kodiksi – varmaan kymmenen päivää isän luona on ollut pitkä aika lapsen olla, niin että pientä vieroittumista oli tapahtunut. Hiukan oli myös tarhassa itketty, kun äiti tuli niin myöhään. Ja tosiaan, täytyy myöntää, että päivät ovat venyneet. Perjantaina illansuussa olin myös niin väsynyt, että olin syödä puolet ruokakaapistani (mille lie lastulevy maistuisi?) ja nukahtaa tietokoneen äärelle. Silloin tajusin mennä ihan ilman huonoa omaatuntoa päiväunille, ja kappas, ne auttoivat. Lyyli katsoi sillä välin Pikku Kakkosen, ja äiti heräsi pian sen jälkeen uusin voimin nauttimaan illasta tietokoneen äärellä.  – Tämäkin teksti on kirjoitettu ajastetusti perjantain ja lauantain välisenä yönä väliunien antamalla uudella energialla. 


On se kirjoittaminen vaan niin ihanaa. Ihan paras harrastus! Vaan nyt toivottelen teille viikonloppuja, ja palaan kirjoittamaan muitakin juttuja. On nimittäin tarvetta kirjoittaa taas päiväkirjaa, tai kenties viestejä uudelle ihmiselleni. Ihanaa, ihanan kamalaa ja kamalan aikaavievää. Uusi ihmissuhde siis. Mutta voitteko uskoa, etten ole aina huomata, että se tapahtuu kaiken lisäksi vieraalla kielellä? Aivan erityisen kummallista minulle, joka aina olen ollut sitä mieltä, että toisella kielellä puhuminen on niin hankalaa ja epäluonnollista. 

Taidan olla ihan muuttunut, tai sitten tähän on tultu vain pitkällisen matkan ja valmistautumisen tuloksena. Sain siis luvan yllättää entisen itsenikin toteamalla, että uusi, toinen kotikieleni on ruotsi. Ohhoh.

Rakas liikuntapäiväkirja: kotijumppaa 1

Syksy ja lehdet (pian) keltaisia. Tai lehdet täynnä jumppaohjeita? No, tässä tulisi yksi hyvä vinkki lisää: jumppaa kotona! Jos sinulla on vain tarpeeksi itsekuria saadaksesi itsesi alkuun, kaikki muu onkin helppoa. Kotijumpan hienous on juuri siinä, että ei tarvitse lähteä minnekään, jumpata voi sillä tahdilla kuin haluaa ja niin kauan kuin ehtii. Toimii henkilöllä, jolta löytyy se tarvittava määrä itsekuria saattaakseen itsensä vain vauhtiin.

Täällä Helsingin Hermannissa kotijumpataan etenkin niinä viikkoina, kun Lyyli on minulla. Pikku Kakkonen Yle Areenasta pyörimään ja kas, äiti ehtii 45 minuutin setin. Yleensä setti alkaa lämmittelyhyppelyillä, joista siirryn lihaskuntoon. Hyväksi havaittu malli on ollut toistaa tiettyä perusjumppaliikettä 30 toiston ajan. Tähän kyllästyttyäni olen siirtynyt kellon avulla toimivaan malliin: minuutti aina yhtä liikettä. Mikron digitaalisesta kellosta minuutin vaihtumista on helppo seurata.

Peruskunnonkohotusliikkeet ovat minulla yleensä aina samat; määrällisesti niitä on runsaasti erilaisia, enkä oikeastaan ole koskaan ajatellut, että olisin niihin jotenkin kyllästynyt. Kotijumppaan kyllä sinällään kyllästyy, jos sitä tekee pelkästään, mutta tanssimisen ja lenkkeilyn lisänä jumppa on juuri sopiva kiireisen päivän kuntoilu. Puolikin tuntia riittää hien nostattamiseen!

Listaan teille liikkeitä kotijumpan luomiseksi, jos sellainen ei kuulu rutiineihinne. (Toivottavasti selityksistäni ymmärtää...) Suosittelen kotikuntoilua ainakin kaikille kiireisille perheenäideille; myös lapsia voi käyttää painoina selkälihasliikkeissä tai kyykkypunnerruksissa. Nastaa yhdessäoloa!

Zumba Dance Class


1) Hypyt: Haaraperus/x-hyppy. Hiihtohyppy: kädet ja jalat eestaas kuin hiihtäisi. Korkkiruuvihyppely: kierrä vartalon alaosaa toiseen suuntaan kuin yläosaa. Jalkojen läpsyttely vastakkaisella kädellä edessä/takana niin että jalka kiertyy polvesta vaakasuoraan asentoon. Jalat vuorotellen ilmassa eteen, käsien läpsäytys alla. Balettihypyt korkealle nilkat suoristaen. Jalka viistoon eteen, toinen viereen hypähtäen, toiselle puolelle sama.

2) "Marssit": Kävelyä paikallaan kyykyssä tai välillä kyykkyyn mennen. Jalka vuorollaan taakse painaen samalla selkää köyryyn/käsiä eteen. Jalka sivulle (luisteluliike). Jalkoja vuorotellen eteen, kantapää maassa käyden. Pohjeliike: Nouse varpaille ja alas. V-askel, A-askel. Jalka käy toisen luona sivulla ja palaa, sama toisella. Edellinen tuplana, yhdistä tähän käsiliikkeitä. Jalkojen potkut rytmikkäästi sivuille, eteen, taakse samalla marssien. Tuplapotkut. Grapefruit. Jalka astuu sivulle toisen yli viereen, jonka jälkeen "alle" jäänyt jalkaa seuraa samaan suuntaan sivulle; alkanut jalka palaa lähtöpaikkaansa ja toinen viereen (jalka-alta-laatikko). Painonsiirto. Kantapään vieminen pakaraan leveässä haara-asennossa. Polvien tuonti eteen. Jalan tuominen polvi edellä eteen ja jalan suoristus. 

3) Juoksut: Juoksua paikallaan kantapäät takapuolessa käyden. Juoksua polvet eteen nousten. Juoksua kädet maassa/sängyn päällä.

Moniin liikkeisiin voi yhdistää mitä erilaisempia käsiliikkeitä. Kokeile luovasti, ehdottaisin, sillä käsiliikkeiden kuvaileminen suullisesti on yhtä tuskaa! Yritin ensin, mutta luovutin, sillä pelkästään näistä perusaskelluksista tuli kyllä aika sekalainen sepustus.

Silti ensi kerran liikuntapäiväkirjassa muistuttelen lihaskuntoliikkeistä. Myös sykkeenkohotusliikkeitä löytyy varmaan lisääkin; ehkä lisäänkin niitä, kun pääni pääsee ajantasalle. Nyt väsyttää, selkää särkee, kun ensimmäisellä työviikolla on tullut luistettua lähes kaikesta liikunnasta. Ja väsyttää muutenkin! Mutta jumpata aion heti huomenna aamupalan jälkeen. ;)

Try This - 1

perjantai 10. elokuuta 2012

Höpöhöpö ja lörppö

Loma loppukoon. Nämä päivät vetelehtien, muka lukien, mässyttäen, musaa suurkuluttaen. Kyllä näitä nyt on jo ollut. Tahdon toimintaa! 

Vaikka näinhän se juuri pitää mennä, tylsistykseen asti, jotta taas jaksaa. Enkä voi väittää, etteikö minulla nytkin olisi paljonkin hyvää ja tarpeellista tekemistä, mutta samanaikaisesti en vain jaksa, en jaksa käydä edes kaupassa. Sanomattakin lienee selvää, että vietän edelleen aikaa yöpuvussa. Ja juon aamukahvien jatkumoa. Olisikohan neljäs kuppi meneillään... 

Olen yrittänyt käyttää tämän tyhjän päivän siihen, että keskittyisin kunnolla romaaniin. Välillä se jopa onnistuu, mutta Leonie Swannin kehuttu rikostarina Murha laitumella kulkee eteenpäin niin verkkaisesti, että ajatukset lähtevät helposti muille urille. En kuitenkaan aio luovuttaa. Tämä dekkari luetaan viikonlopun aikana, oli mikä oli. Sitäpaitsi ilmat ovat täydellisen sopivia sisällä vetkuiluun. Ei tule huono omatunto hienon päivän hukkaamisesta!

Välillä vain hiipii mieleeni ajatus, että olenpas hassussa elämäntilanteessa: että minulla todellakin on aikaa tällaiseen nuorisotyyppiseen hengaamiseen. Tällaistako se sinkkuelämä oli? Olen jo ehtinyt unohtaa... Tai ehkä pitäisi kysyä: tällaistako se sinkkuelämä oli, jos ei ahdistanut? Tällä hetkellä en ole ahdistunut, en ole jaksanut ajatella mitään syvällisempää, olen keskittynyt siihen, että kello kulkee hitaasti eteenpäin ja loma vääjäämättä loppuu pian. Oikeastaan nyt ollaan jo ihan tavallisen viikonlopun puolella, loman edut on jo eräällä tavalla eletty.

Ja viikonlopun to do -listalta löytyy kauppareissun ohelle mm. uintia, kirjastoa ja pyykinpesua. Siis ihan tavallista elämää se sinkkuelämäkin voi olla. Tosin en nyt oikein osaa sanoa, josko tätä edes enää voi sinkkuelämäksi sanoa, jos odottaa jotakuta erityistä ihmistä palaavaksi lomaltaan ja tietää, että se palaa päätäpahkaa omaan kainaloon.

Että olen kai vaan aika onnellinen höpöttäjä ja ajantuhlaaja, enkä syystä tippaakaan ahdistunut. Ja näköjään myös aika lörppö, mutta ei kai se haittaa?

Love

tiistai 7. elokuuta 2012

Sorruin...

Vaatteidenostopaastoni on pitänyt erittäin hyvin. Tänään kuitenkin sorruin: vanhojen sporttibikinien yläosa ei ponnarilenkkiviritelmästään huolimatta enää ollut tarpeeksi peittävää sorttia, joten ostin uudet uimabikinit, uimapuvun ja urheilusortsit. Voi ei, miksi pelkkä uimapuku ei olisi riittänyt? 

Minut tuntevat eivät kuitenkaan varmaan yhtään ylläty, kun kerron sortuneeni useampaan vaatekappaleeseen kerralla. Olen sellaista tyyppiä: pitkäkin aika saattaa vierähtää ostamatta juuri mitään, mutta sitten kun ostan, törsään. Viime vuosina törsäämisen välitkin ovat harmikseni lyhentyneet... 

Se sanottakoon puolustuksekseni, että tällä kertaa kaikkien vaatekappaleiden hintalapuista löytyi aletarrat! 


Tiedän, ärsyttävää linkkailla omiin vanhoihin postauksiini. Ketä nyt oikeasti kiinnostaa, millaiset uimabikinit mulla ennen oli. Ei edes mua itteäni enää! ;)

maanantai 6. elokuuta 2012

Ammatiltaan askartelija

Lyyli on hyvä askartelemaan: tarvitaan vain valkoista paperia, tusseja tai muita värikyniä, teippiä, joskus liimaa. Näistä tarveaineista syntyy useimmiten ihmishahmoja, mutta joskus myös muita mitä mielikuvituksellisempia keksintöjä. Myös ulkoa kantautuu mukaan askartelumateriaaliksi lehtiä tai keppejä, ja valitettavan usein äidin imuriin joutuu lehden päällä aikansa seisonut keitto tai karkit (kun äiti ei enää kestä ajatusta sadoista pienenpienistä paperinpaloista leviämässä sinne tänne). Kuivuneita lehtiä ja niistä tehtyjä teippiviritelmiä on myös jouduttu karsimaan roskikseen. Toisinaan taas kukkaviritelmät kaipaavat äidin teippaavaa apukättä tai hajuvettä lainaksi – pitäähän nyt kukan tuoksua joltain!

Kuvasin eräänä kauniina kesäloman aamupäivänä tyypillisimmästä tyypillisimpää askartelun jälkeistä leikkituokiota. Samalla sain ikuistettua teille mattoni, joka toimii paitsi oivana askartelualustana – ja on siten täynnä tussinviiruja – myös harmillisena pölynkerääjänä. (Tähän mattoon pitäisi siis ne lakanat saada sopimaan. Aika vaikeaa, jos haluaa nimenomaan kukkakuvioita.) 


Lyylin leikit ovat siitä hauskoja kuunneltavia, että hahmot neuvottelevat hyvinkin aikuismaisesti keskenään erilaisista asioista, joskus melkolailla tuimaan sävyyn. Tyttö tuntuu harjoittelevan sosiaalisia tilanteita askartelemiensa nukkien avulla ääneen puhuen. Mielestäni kypsää, hienoa toimintaa, varmaankin hyvin tyypillistä lapsille, jotka ovat verbaalisia, kuten Lyyli tuntuu olevan. 


Jottei nyt kuitenkaan menisi oman lapsen kehumiseksi, täytyy myöntää, että viime aikoina olen huomannut Lyylin tulleen hieman huonoksi leikkijäksi samanikäisten kanssa. Hän tietysti viettää niin kovasti aikaa itsekseen ja pelkästään aikuisten seurassa, että toisten samanikäisten kanssa leikkiminen tuntuu luonnollisesti hieman vaikealta ainakin alkuun, näin alkusyksyllä pitkän tarhatauon jälkeen. Lisäksi moni kaverini lapsi ehkä on hiukan erityyppinen leikkijä, ja omien lelujen jakaminen kotona tuntuu hankalalta, kun ei ole siihen tottunut. Äidille tullaankin nykyään jo kantelemaan, että tuo ei leiki minun kanssani. Tuntuu siltä, että Lyylistä on tullut iso tyttö! Ihan samoja pulmiahan me alakoulussa ratkaisemme!


Osaan myös kuvitella, että leikkiminen sisarusten välillä on juuri tällaista: harmitusta, itkua, kantelemista, mököttämistä, toki myös paljon ilon hetkiä, toveruutta. Lyyliä on kovasti tuntunut välillä surettavan se, ettei hänellä ole siskoa – on sitä jopa kyynelehditty ja puhuttu suruääneen. Itse en enää ole aikoihin edes oikeastaan ajatellut asiaa, harmitellut sitä, että olen vain yhden lapsen äiti. Eihän se ole mikään häpeä tai puute. Minulla sentään on yksi lapsi! Ja mitä ihanin. Voiko sen enempää pyytää? 

Muistan kerran, kun opetin alkeissuomea yksityisoppilaalle, oppilaani kysyneen, että miten sanotaan suomeksi "minulla on yksi lapsi". Käänsin englanninkielisen kysymyksen näillä sanoilla, mihin hän totesi, että tuo on kaunein lause, mitä hän on suomeksi kuullut. Olen monesti jälkikäteen ajatellut asiaa. Niinhän se voi olla! Minulla on yksi lapsi. Miten kaunista, miten positiivista, miten selkeää. 


Itse ajattelen, etten välttämättä voi aina sanoa noin, ehkä minulla on jonain päivänä useampi lapsi, mutta en ajattele niin tyytymättömyyttäni tai suruissani. Näen monilapsisissa perheissä mahdollisuuksia, joita pelkästään yhden vanhemman ja lapsen väliset suhteet eivät tarjoa, mutta myös sellaisia haasteita, joiden edessä oma jaksaminen todellakin punnitaan. Olisikohan minusta siihen, monen lapsen äidiksi, huomaan nykyisin yhä usemmin salaa miettiväni. Etenkin tilanteessa, jossa on minun, ehkä sinun, sitten mahdollisesti meidän lapsia. Elämää, joka varmasti on todella erilaista, mitä minä ja Lyyli nyt vietämme!


Mutta miksipä nyt pohtia sellaista, mikä on kaukana, ehkä tavoittamattomissa? Nyt on aika nauttia näistä tytön omista leikeistä, rauhallisista, pitkistä Hesarin täyttämistä aamuista, siitä, että kodinhoitoon menee hyvin vähän aikaa eikä juuri koskaan tule sellaista oloa, etten olisi ehtinyt omia tärkeitä asioitani. 

Aika nauttia siitä, että minulla todellakin on vain yksi rauhallinen lapsi, ammatiltaan askartelija. Tänä kesänä hän on askarrellut todella paljon, mutta todella paljon olemme viimeisen kahden yhteisen lomaviikon aikana ehtineet myös muuta: on uitu, pyöräilty, leikkipuistoiltu, nähty kavereita, kahviteltu, leffailtu, kokattu – yhdessä. Joka päivä vähintään yksi meno, usein kaksikin. Olen oikein tyytyväinen siihen, että lapseni on saanut tehdä asioita, joita lapsien kuuluu saada tehdä; olen tyytyväinen, että olen itsekin mielelläni ollut näissä mukana. Omat kirjani ovat pääosin jääneet lukematta, mutta viis siitä. Olkoon sitten vaikka se pimeä ja synkkä lokakuu lukukuuni.

Kiitos kesä, muistakaamme tämä kesä näistä iloisista ihmisfiguureista. Sillä niitä me olemme!

lauantai 4. elokuuta 2012

Sisustusblogi ja muuta lauantaimakiaa

Selkeä, kekseliäs, simppeli ja mielenkiintoinen sisustusblogi: Home in Hel. Kai kaikki jo sen tiesittekin?

Ei mulla nyt muuta. Kuuntelen hyvää musiikkia ja odotan Lyylin väsähtämistä askartelujensa pariin. Olimme maauimalassa päivän ja aika hiljaisia tyttöjä nyt ollaan. Väsyttää vähän. 

Oi kesä, oi kauneus. Tämä musiikki herkistää minut: Gheorghe Zamfir: The Lonely Shepherd elokuvasta Kill Bill.



torstai 2. elokuuta 2012

Lakanoota

Vaikka meidän lapsuudenkodissamme ei paljoakaan murteita tai murretta puhuttu, lakanoista tulee aina mieleen äidin (ehkä vähän myöhemmällä iällä) pohjalaisittain lausuma "lakanoota". Hauskaa on, että lakanoista voi puhua myös ruotsiksi melkein samalla tavalla: lakan mikä lakana.

Nyt niitä lakanoita tarvitaan: En hankkinut vielä keväällä uutta settiä, vaikka sellaista täällä blogissakin kävin suunnittelemassa. Ja hyvä näin, sillä Finlaysonin mallistoon on tullut uusia ihanuuksia ja kaiken lisäksi elokuun ajan F-klubilaisille, siis rekisteröityneille asiakkaille, on luvattu 25 prosentin alennus kaikista pussilakanaseteistä! Jee, minähän siis rykäisen kahdet lakanat isoon sänkyyn ja Lyylille lapsenlakanan, niin ei tarvitse neidin nukkua pelkällä peitolla, kun se ainut pussilakana joutuu pesuun. 

Tällä erää täällä näyttää tältä: verhot ovat valkoiset, matto mustan-harmaan-kukkakuvioisen-kirjava, seinät valkoiset, tauluja vain vähän. Ja olemassaolevat muutamat hassut lakanat, no tietysti, valkoisia. Muuten harmaata ja huomiovärejä lampuissa, kirjoissa, laukkutaulussa ja rekin vaatteissa.


Ajattelin siis jotain seuraavankaltaista: 


Freesia olisi jotenkin houkuttelevan orgaaninen, mutta olisiko liikaa mattoni pariksi?



Kamelia olisi vähän hempeämpi, värimaailmaltaan oikein passeli, mutta kukat voisivat sitten taas taistella mattoni kanssa erilaisuudessaan...



Lyylille elefantteja, vaikka neiti kuulemma haluaisi ennemmin kukkia. Lastenkokoisissa lakanoissa vaan noita kukkakuvioita harvemmin näkee. Toive Finlaysonille: tehkää lapsillekin joskus jotain vähemmän lapsimaista, älkää pelkkiä satuhahmoja. Monet lapset rakastavat nimenomaan hyvin konkreettisia, lähellä olevia asioita, tai niin ainakin Lyyli-neiti. Hän kertoi pitävänsä kukista, koska niitä voi poimia.

Lakana-kuvat on lainattu Finlaysonin nettikaupasta – tämä mainos ei ollut maksettu.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Siis kertakaikkiaan

Olen päiväkausia miettinyt, että enkö minä nyt yhtä blogitekstiä saa aikaiseksi. Loma on jo alkanut tylsistyttää, mutta silti on vaikeuksia keksiä mitään sanottavaa. Vai onkohan juuri se hyvä merkki? Hyvä merkki siitä, että on tullut nollattua itsensä kokonaan. Siltä nimittäin ainakin nyt tuntuu: tyhjennetyltä, tylsistetyltä. Korkea aika siis ruveta palailemaan arkirutiineihin ja siten myös hiukan aktiivisempaan postailutahtiin.

Elämässä on tosin ollut pientä läikehdintääkin. On vielä huolenaiheita mietittävänä, mutta myös uusia onnenaihioita purtavana. Asunto on tuntunut kovin omalta ja ihanalta, mutta edelleen joudun sietämään oikeastaan entistä allergisempaa vointiani ja ihmettelemään ratkaisua haisevalle keittiön allaskaapille, jota tyhmyyksissäni en huomannut homekoiralla tutkituttaa. Myrkytetty siellä tosin on ja tulpattu vanhoja putkivientejä, mutta tulppausta täytyy ilmeisesti vielä vahventaa. Huoh huoh. 

Enkä voi sanoa pitäväni pohjakerroksen pihallisista naapureista, jotka röökaavat kovaan ääneen ilta-aikaan. Jotenkin on alakuloisesti sellainen tunne, että ei täällä kauaa tule asuttua. Vaikka tunne johtunee kai siitä, etten ole vielä oikeasti edes kotiutunut. Jokin luottamuksen tunne puuttuu, koti ei ehkä sittenkään vielä tunnu turvalliselta omalta pesältä.

Syksyn alkaessa ilmassa on aina paljon uuden alun riemua, energiaa, mutta myös kaihoisuutta, kesästä luopumisen tuskaa. Näiden kahden tunteen yhdistelmä aiheuttaa ainakin minussa usein tunneherkkyyttä: mielessä myllertää. Mutta syksyihminen silti olen. Rakastan syksyn tuomia pimeitä öitä, tuoksuja, värejä ja ajatusta siitä, että saa pian käpertyä hyvällä omallatunnolla peiton alle. Kynttilöitä en tosin juurikaan harrasta, minulle riittävät tunnelmavalaisimet ja vaikkapa hyvä dvd-sarja.

Viime iltaöinä olenkin katsellut Solsidania, jonka hankin ihan omaksi dvd-bokseina. Ihanan piristävää ja aurinkoista, vaikkakin todenmakuista ruotsalaisdraamaa. Suosittelen! Tänään eksyin Charles Dickensin maailmaan: Kolea talo, tarina kielletystä rakkaudesta, murhasta ja synkistä salaisuuksista – kirjan sijaan laadukkaana tv-draamana. En voi varsinaisesti sanoa alkujakson piristäneen mieltäni, mutta yritän nyt jaksaa vähän vakavampaakin viihdettä, etenkin kun boksi on ollut puolitoista vuotta lainassa serkultani! Nyt olisi vielä aikaa katsella illat myöhät tietokoneen ruudulta muutakin kuin Facebook-päivityksiä. 

Näin korkkaan elokuun alkaneeksi, kippistä vaan kaikille! 

What a Dream It Was