keskiviikko 1. elokuuta 2012

Siis kertakaikkiaan

Olen päiväkausia miettinyt, että enkö minä nyt yhtä blogitekstiä saa aikaiseksi. Loma on jo alkanut tylsistyttää, mutta silti on vaikeuksia keksiä mitään sanottavaa. Vai onkohan juuri se hyvä merkki? Hyvä merkki siitä, että on tullut nollattua itsensä kokonaan. Siltä nimittäin ainakin nyt tuntuu: tyhjennetyltä, tylsistetyltä. Korkea aika siis ruveta palailemaan arkirutiineihin ja siten myös hiukan aktiivisempaan postailutahtiin.

Elämässä on tosin ollut pientä läikehdintääkin. On vielä huolenaiheita mietittävänä, mutta myös uusia onnenaihioita purtavana. Asunto on tuntunut kovin omalta ja ihanalta, mutta edelleen joudun sietämään oikeastaan entistä allergisempaa vointiani ja ihmettelemään ratkaisua haisevalle keittiön allaskaapille, jota tyhmyyksissäni en huomannut homekoiralla tutkituttaa. Myrkytetty siellä tosin on ja tulpattu vanhoja putkivientejä, mutta tulppausta täytyy ilmeisesti vielä vahventaa. Huoh huoh. 

Enkä voi sanoa pitäväni pohjakerroksen pihallisista naapureista, jotka röökaavat kovaan ääneen ilta-aikaan. Jotenkin on alakuloisesti sellainen tunne, että ei täällä kauaa tule asuttua. Vaikka tunne johtunee kai siitä, etten ole vielä oikeasti edes kotiutunut. Jokin luottamuksen tunne puuttuu, koti ei ehkä sittenkään vielä tunnu turvalliselta omalta pesältä.

Syksyn alkaessa ilmassa on aina paljon uuden alun riemua, energiaa, mutta myös kaihoisuutta, kesästä luopumisen tuskaa. Näiden kahden tunteen yhdistelmä aiheuttaa ainakin minussa usein tunneherkkyyttä: mielessä myllertää. Mutta syksyihminen silti olen. Rakastan syksyn tuomia pimeitä öitä, tuoksuja, värejä ja ajatusta siitä, että saa pian käpertyä hyvällä omallatunnolla peiton alle. Kynttilöitä en tosin juurikaan harrasta, minulle riittävät tunnelmavalaisimet ja vaikkapa hyvä dvd-sarja.

Viime iltaöinä olenkin katsellut Solsidania, jonka hankin ihan omaksi dvd-bokseina. Ihanan piristävää ja aurinkoista, vaikkakin todenmakuista ruotsalaisdraamaa. Suosittelen! Tänään eksyin Charles Dickensin maailmaan: Kolea talo, tarina kielletystä rakkaudesta, murhasta ja synkistä salaisuuksista – kirjan sijaan laadukkaana tv-draamana. En voi varsinaisesti sanoa alkujakson piristäneen mieltäni, mutta yritän nyt jaksaa vähän vakavampaakin viihdettä, etenkin kun boksi on ollut puolitoista vuotta lainassa serkultani! Nyt olisi vielä aikaa katsella illat myöhät tietokoneen ruudulta muutakin kuin Facebook-päivityksiä. 

Näin korkkaan elokuun alkaneeksi, kippistä vaan kaikille! 

What a Dream It Was

2 kommenttia:

  1. Syksy on kaiken ihanan alku :) Toivon sinulle kovasti jaksamista ja allergiaoireiden helpottamista.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tää on tosiaan jo vähän kummallista tää mun oirehtiminen, mutta oon päättänyt nyt vain kestää ja olla vaikka vähän välittämättä. - Syksy on tosiaan ihan huippuaikaa!

    VastaaPoista