sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Viikonlopun jäljiltä

Kyllä täytyy sanoa, että ei minusta olisi lukion äidinkielen opettajaksi, kun en saa muutamaa hassua kuudennen luokan tekstinymmärrystehtävääkään millään luettua läpi. Sen sentään olen tehnyt, että vaikeat sanat olen tekstistä alleviivannut (muistaakseni jonkun oppitunnin aikana, jolloin oppilaat tekivät omia tehtäviään). Taidanpa siis käyttää huomisen työmatkan vastauksien tarkistamiseen, sillä hetken päästä pitää olla visusti nukkumassa ja kuutosten tunti on heti huomenaamulla.

Kolme viikkoa koulua käyty. Olen ollut hyvin paljon väsyneempi kuin yleensä syksyisin, kohtalaisen apea ja jopa hieman masentunut, veikkaisin. Siispä autoin olotilaani syömällä kaapin keksivarastot äskettäin lähes tyhjiksi. Auttoi kyllä! Joskus tällaisesta tyhjästä syömisestä tulee vain huono olo ja sitä huonompi omatunto, mutta tällä kertaa piristyin. Ehkä siksi, että annoin itselleni luvan olla epäterveellinen ja kaikin puolin outo. Tyttö sängyssään katseli, kun äiti nautiskeli kekseillä ja teellä oman sänkynsä päällä röhnöttäen, päivän Hesariin vihdoin kunnolla tarttuen. En ehtinyt edes ottaa puheeksi, miksi hän ei saa herkkuja, kun rauhan saanut olotilani rauhoitti myös unta jo tovin odotelleen tytön ja hän nukahti lähes samantien äidin saavuttua lähistölle. Mörköunia pelkäävä pieni ihminen, joka ei enää millään tahtoisi nukkua yksinään, vaikka äidin sänky sijaitsee alle puolen metrin päässä hänestä!

Milk and Cookies

Viikonloppuna olimme maalla, minä Pori Jazz -karonkassa, tyttö mummin ja papan hoidossa. Parasta arjen unohtamista minulle oli kuitenkin päästä metsään lenkille, hengittämään raikasta ilmaa, nukkumaan pitkään ja hartaasti sekä istumaan junassa, vaikka täysi leikkivaunu ja perheen pienimmät tapaukset kyllä jossain määrin paluumatkalla rasittivatkin tärykalvojani. Aina eivät leikkivaunut ole meluisia, vaikka saattaisi olettaa hälyn olevan niiden perusolemus, ja olin jo ehtinyt tottua suhteellisen miellyttäviin leikkivaunuhetkiin. 

Ideaali tilannehan on sellainen, että Lyyli on löytänyt leikkivaunusta itselleen seuraa ja viihtyy näin ainakin puolen matkaa leikkiosastolla itseni istuessa kirjan kimpussa paikallani muutamaa penkkiriviä leikkipaikkaa taaempana. Ihanteelliseen matkustamiseen kuuluu myös äidin rauhallisella, läsnäolevalla äänellä lukemat muutamat leikkivaunusta lainatut kirjat ja yhteinen eväshetki. Kaikki nämä toteutuivat kyllä tänäänkin, mutta kohtalaisen riehaamisen säestäminä. 

Vieressämme istui esimerkiksi kouluikäinen tyttö, joka ei kyllä hetken piirua pysynyt paikallaan, vaan lähinnä kiipeili penkissään, lähes roikkui hattuhyllyllä kurkottaessaan sieltä vähän väliä naposteltavaa, rummutti pöytää ja muuta pientä mukavaa. Kyllä siinä piti todeta, että voihan adhd, miksi vainoat minua sunnuntaisinkin. Onneksemme yksinmatkustanut tyttö jäi pois jo Riihimäellä; tytön junaan tulo ja lähtö olivat tosin esimerkillisiä reippauden osoituksia: kamat kasaan nopeasti, reppu vaan viuh selkään ja sitten menoksi. Ei minkään sortin aikuisen kaipuuta, nyyhkyitkua saattajan poistuessa tai ihmettelyä, että missäs ollaan. 

Kyllähän siinä vähän katsoi tytön perään, että annapa minulle osa reippauttasi, niin minä sujautan sinulle hiukan mielenrauhaa. Vaikka eipä sitäkään meikäläiseltä tunnu turhan paljon löytyvän, mutta ehkä kuitenkin onnistuneen viikonlopun jäljiltä vähän enemmän. Sitä paitsi luen mahdottoman rauhoittavaa ja helppoa kirjaa, joka kuitenkin herättää ajatuksia. Mainiota kirjallisuutta on sellainen, eikös? (Linn Ullmann: Nåd)

Vaan nyt pötköttäen kohti uutta ja virkistävää viikkoa. Ehtii tässä vielä reilut kuusi tuntia nukkua, se riittäköön. Tärkeää oli päästä käymään myös täällä. Hyviä viikonalkuja kaikille!

Dried Cranberry Shortbread Cookies

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti