tiistai 30. lokakuuta 2012

Blogikriitikko avautuu jälleen

Varoitus: Seuraava teksti sisältää rakentamatonta kritiikkiä. 

Bisquits mietti tovi sitten, mikä tekee blogista seurattavan. Asia jäi pyörimään päähäni, sillä huomaan hyljänneeni blogin toisensa jälkeen kuluneen vuoden aikana. Blogilistani lyhenee uhkaavasti entisestään, tosin huomaan toisinaan eksyväni uusille poluille ja ihastuvani. Mutta mikä tosiaan tekee blogista seuraamisen arvoisen?

Kaiken kaikkiaan parasta hyvässä blogissa on elämänmaku; kuten Bisquits sen jo sanoi, se, että mennään eteenpäin, jotain todellista tapahtuu. Ei aikuisen ihmisen lukulistalla kovin montaa vuotta voi pyöriä itseään toistavat teinikirjoitelmat siitä, kuinka tavara on ihanaa ja oma meikattu naama hyvä esikuva. Eihän? 


Kyllä minuakin on ihan sapettanut lueskella muutamia hyvinkin laadukkaita blogeja, kun tuntuu, että joka toinen kirjoitus on sitä, että oma naama tai hiukset toistuvat kaksikymmentä kertaa kuvituksissa: edestä, sivulta, hieman vakavampi ilme ja kappas, sitten onkin keksitty pyörähtää. Huoh. Nää on niin nähty. (Tosin ne joka toiset hyvät ja monipuolisemmat kirjoitelmat ehkä vielä pitävät jotenkin blogin listalla roikkumassa.)

Tai entäs ne neljäs Mulberry-laukku -tyyppiset blogit, joissa esitellään ne laukut nyt sitten kunnolla, kun kerran on tullut hankittua taas yksi uusi vähän niinkuin ekstemporee. Sattui vaan niin kivasti, että oli muutama ylimääräinen satku lompakon pohjalla. 

Ei kiitos mulle enää. (Vaikka onhan tuohon samaan bloggaustyyliin tullut itsekin blogin varhaisnuoruudessa sorruttua. Mutta siitä on toivottavasti pikkasen kasvettu pois.) Kun en minä oikeassakaan elämässä jaksa tällaista ulkokultaa, niin miksi täällä jaksaisin? Ja mikä mainiointa, itselleen nauravaa, vähän vähemmän vakavasti itsensä ottavaa bloggaajaa on paljon kivempi lukea kuin niitä nättejä ja nökönuukia, vaikka ei kai kauneudella ole mitään asian kanssa tekoa?


Vaan ei sitä blogattavaa aina löydy, ei rakentavia keskustelunavauksia, ei eteenpäin vievää otetta, jos kaikki junnaa paikallaan. Kyllä mää sen varsin hyvin tierän. Enkä ainakaan minä täällä mielistelemäänkään (enää) rupea. Että kai se vaan niin on, että jokainen taaplaa tyylillään, ja sitten lukija poimikoon ne palat, jotka lukea haluaa. Eihän tämä mikään romaani ole, että joka sana pitäisi imeä, jotta pysyisi kärryillä.

Ja jotta löytäisin nyt jotain positiivistakin sanottavaa – kun pitää siinä palautehampurilaisessa kai se pihvikin olla – että onpas muuten mainioita blogeja, esimerkiksi jo mainitsemani Buttermilk Bisquits sekä Oi Mutsi mutsi, joka oli minulla jostain kumman syystä tauolla ja jota nyt taas hotkaisin parikymmentä sivullista. Että löytyyhän sitä maailmasta muutakin sanottavaa kuin sitä, että mä taas voitin jonkun bloggauspalkinnon ja katsokaa, kuinka upeet kynnet!

Olipas taas kivasti sanottu. Kai mä oon tullut vanhaksi, kun tällaista jaksan. Suokaa anteeksi, mutta varoitus annettiin.



2 kommenttia:

  1. Kiitos hirmusti kauniista sanoistasi! :-) Oma blogini on aika hiljaiselolla tällä hetkellä, koska vauva työllistää minut 24/7. Nytkin nuokkuu tuossa toisella käsivarrellani. ;-) Toivottavasti jossain välissä vähän helpottaa ja ehdin bloggaamaankin!

    Blogeista olen kanssasi ihan samaa mieltä. Omakin listani on lyhentynyt huomattavasti, koska en jaksa enää mainitsemasilaisia blogeja.

    VastaaPoista
  2. :D Blogisi on listani ykkönen. Samaistun jotenkin niin... Vauvailoa sinne, ymmärrän bloggaamisen vähenemisen. Sama on käynyt täälläkin, vaikka ei ole vauvaa viemässä aikaa, mutta elämä muuten on sen verrainen aikasyöppöä. Mutta kyllähän se varmaan helppaa aikanaan, jäämme näin toivomaan!

    VastaaPoista