perjantai 23. marraskuuta 2012

Sukkahousuvertailu

Lastenvaatteisiin taas hurahdettuani innostuin ostamaan myös erilaisia sukkahousuja, monia monia. Tapahtumien vyöry eli sortuminen yhä uusiin sukkikseen sai alkunsa, kun olin ostanut Polarn o Pyretin kalliihkot valkoiset sukkahousut ja onnistunut sitten heti ensimmäisessä pesussa värjäämään ne hiukan vaaleanpunaiseen taittaviksi punasomisteisten uusien valkoisten pikkuhousujen päästettyä väriä veteen.

Suutuin itselleni huolimattomuudesta ja halpojen pikkuhousujen huonosta laaduista, yritin poistaa väriä kaikin keinoin, onnistumatta siinä, ja samalla aloin pohtia millaista käsittelyä nämä sukkahousut oikein edes kestävät. Joskus nimittäin tuntuu, etteivät ainakaan halvat sukkahousut kestä edes lasten normaalia peuhuamista muuttumatta järkyttävän kulahtaneen näköisiksi. 

Niinpä syntyi tarve sukkahousuvertailulle. Mukaan on kerätty syksyllä ostettuja muutamia sukkahousuja eri valmistajilta ja eri hintaluokista. Polarn o Pyretiltä on kahdet housut, sillä nämä valkoiset jo mainitut värjäytyneet ovat mahdollisesti jonkin verran kärsineet kovasta käsittelystäni (värjäytymien poistoaineessa lionneet sekä kloriitilla pestyt) eivätkä siten ole ihan vertailukelpoisia muiden vasta käyttöönottopestyjen sukkisten kanssa.

Välihuomautuksena mainittakoon, että nykyään en enää pese pyykkiä ilman värinsieppaajaliinoja!


Sukkahousutiedot:

Polarn o Pyret: valkoiset perussukkahousut 13,90 €
- 80% puuvillaa, 3 % polyamidia, 14 % polyesteria, 3 % elastaania
- pesu 60 asteessa, ei silitystä
- valmistettu Etelä-Koreassa

Polarn o Pyret: oranssit perussukkahousut 14,50 €
- 80% puuvillaa, 3 % polyamidia, 14 % polyesteria, 3 % elastaania
- pesu 60 asteessa
- valmistettu Etelä-Koreassa

Citatin sukkikset kera uuden Småfolk-paidan

Citat: vaaleanpuna-oranssi-pinkki-lila-tummansini-raitaiset sukkahousut 4,95 €
- 65% puuvillaa, 17 % polyamidia, 15 % polyesteria, 3 % elastaania
- pesu 40 asteessa, ei silitystä
- valmistettu Kiinassa

Finnwear: valkoiset perussukkahousut 5,95 €
- 74% puuvillaa, 23 % polyamidia, 3 % elastaania
- pesu 40 asteessa
- valmistusmaa ei selviä tuotteen pakkauksesta

Finlaysonin sukkiksien kanssa kävi jo köpelösti, kun oli uitu tarhan lattialla


jny: pinkkipohjaiset tähtisukkikset 15,20 €
- 80 % puuvillaa, 17 % nylonia, 3 % elastaania
- pesu 40 asteessa
- valmistusmaa ei selvillä

jny:n tähtisukkahuosut ovat todella kapeat!

DPam: harmaa-luonnonvalkeat kissasukkahousut 10,90 €
- 75 % puuvillaa, 22 % polyamidia, 3 % elastaania
- varovainen pesu 30 asteessa
- valmistettu Italiassa


Sukkahousut ovat nyt siis otettu käyttöön lokakuun aikana, ja palaan aiheeseen toista kertaa muutaman kuukauden päästä, kunhan ne ovat päässeet neidin kovaan kulutukseen. Meillähän käytetään lähinnä hameita ja näin ilmojen jo kylmennyttyä myös housujen alla sukkiksia, joten sukkahousut ovat päivittäistä kulutuskamaa ja tytön yksiä lempivaatteita. Leggings-ilmiötä ei meidän huushollissa tunneta. 

Yritän saada kaikki sukkahousut yhtä tiheään käyttöön, jotta vertailusta tulee mahdollisimman luotettava. Kivaa saada tietää, miten hyvin pennosensa on käyttänyt. Kannattaako siis kalliiden sukkiksien osto vai ei! Entä mitkä mallit sopivat millaisellekin lapselle. Muutamien kanssa on jo tapeltu, miten pukea ne päälle, kun ovat niin kapoisia...

Ps. Kaikista sukkahousuista ei ole vielä kuvia, mutta postailen niitä kyllä projektin edettyä.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Valuraudalla muotoiltuja

Kykenin vihdoin testaamaan uuden valurautaisen lettupannuni, ja sunnuntai-iltapäivän piristykseksi pannulla syntyivät elämäni ensimmäiset itsetehdyt pinaattiletut. Maku ja rakenne olivat letuissa kohdallaan; kiittääkö siitä kokkia, Skeppshultin laadukasta rautaa vaiko oivallista ohjetta, en tiedä. Joka tapauksessa sorruin maksulliseen ohjeeseen tänä syksynä ensimmäistä kertaa ehkä kymmeneen vuoteen ostamalla keittokirjan!


Kirja on erityisesti täällä blogimaailmassa mainetta niittänyt Safkaa, jota tuntui jo olevan vaikeaa löytää kirjakaupoista. Halusin hankkia keitto-opuksen nimenomaan sen arkipäiväisten, mutta uusien, hieman hienostuneempien vivahteiden tasolle päivitettyjen perusruokaohjeiden takia. Ei minulla itselläni olisi tullut mieleen syödä lettujanikaan parmesaanirouheella päällystettyinä, vaan nytpä tiedän, että olkoon jääkaapissani aina parmesaania, sillä niin hyvältä tämä yhdistelmä maistui. – Lyönenpä vetoa, että testaan parmesaania höysteeksi muihinkin klassisiin tai vähemmän klassisiin arkikokkauksiini. 


Muut testattavaksi pian pääsevät ohjeet ovat kirjasta löytyvät lohileivät sekä lindströminpihvi, enkä kai voi välttyä kokeilemasta avokadopastaa, joka on se tämän syksyn blogiruokahitti. Postausta siitä sentään en aio tehdä, sanottavat on varmaan sanottu, esimerkiksi mainiossa Pastanjauhannassa kerrotaan, että ohje on juuri sitä, mitä arkiruoalta odottaa: nopeaa ja maistuvaa.

Avokadosta sen verran, että niitähän minulla tuossa hedelmälautasella on usein muutama kappale kypsymässä. Tykkään syödä niitä sellaisinaankin, vaikka avokadon kanssa aina joutuukin taistelemaan oikeasta syömishetkestä. Avokadoista puhuttaessa muistan itse myös sen, kuinka olen luvannut kolmannen luokan oppilailleni viedä avokadon näytiksi, kun törmäsimme avokado-sanaan jo alkusyksyllä, eikä lapsilla ollut aavistustakaan siitä, mikä ihme vihreä hedelmä se muka on. Aina vain olen unohtanut.

Palataan vielä hetkeksi siihen toiseen vihreään: pinaattiletut ohjeineen, jos ette niiden vuoksi malta hankkia Safkaa-opusta. Kirjoitan ohjeen sen mukaan, miten sitä itse toteutin. Jossain vaiheessa tarkoitus on kokeilla lettuja tuoreesta pinaatista tehtyinä.

Pinaattiset letut:
2,5 dl pakastettua pinaattia
3 kananmunaa
5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl silputtua tuoretta ruohosipulia
1 tl suolaa
mustapippuria
ripaus mustottipähkinää
3 rkl sulatettua Oivariinia 

1. Sekoita kananmunat ja maito vispilällä. Siivilöi joukkoon jauhot, lisää sulatettu pakastepinaatti, ruohosipuli ja pippuri. 
2. Hienonna taikina sauvasekoittimella. Anna turvota noin puoli tuntia. 
3. Lisää taikinaan voisula ja paista tarvitsemallasi lisärasvalla valurautapannun helpolla pinnalla. 


Käytin itse tavallista ruokaveistä lettujen kääntelyyn ja hyvin sujui. Se juuri on valuraudan ihanuus: pintaa ei tarvitse varoa. Rasvaa toki tarvitsee sitten vähän runsaammin, mutta eihän noita lettuja nyt ihan joka viikko jaksa paistaa, joten vartalonseudun liikarasvat varmasti kertyvät muista tuotteista ainakin omalla kohdallani. Enkä voi tässä yhteydessä olla mainostamatta Oivariinia, joka takasi ainakin sen, ettei liiallista rasvanmakua lettuihin päässyt syntymään. Tokihan kokeilla voisi vaikka pelkkää öljyäkin!


Maukasta vihreää tällä ohjeella syntyi, sanoisin. Maistui myös Lyylille, joka on hyvin tarkka siitä, mitä suuhunsa panee. Vaan taidetaan meidän taloudessa vielä hivenen useammin syödä noita Saarioisten äitien paistamia lettusia, ne kun ovat niin käteviä ja takuuvarmoja, vaikkei niitä valuraudassa muotoiltu olekaan.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Rakas Joulupukki!

Nyt se alkaa, joulutouhotus! Tosin yhtään koristetta en ole vielä kaivanut varastoista, se tuntuu liian aikaiselta. Mutta joululahjoja olen jopa jo hankkinut ja varsinkin ideoinut. 

Ajattelin nyt kirjoittaa muutaman sanan lahjatoiveista ja -suunnitelmista, lähinnä tiedoksi neidin kummeille ja sukulaisille, jotta vältymme turhilta päällekkäisyyksiltä. Nyt kahden kodin aikakaudella kun en itsekään ole ihan perillä, mitä tyttö oikein omistaa ja mitä ei. Kaksi kotia tarkoittaa myös monen tavaran kohdalla sitä, että niitä on hyvä omistaa kaksin kappalein. Esimerkiksi tänään emme pääse ulos ennen kuin se ainokainen ulkopuku, joka on täällä äidin luona mukana, kuivuu eilisen pyykkäyksen jäljiltä. 

Gift Giving Just Around the Corner:-)

Tytön omat toiveet ovat seuraavanlaisia:
- lasinen Prinsessa Ruusunen ja lasinen Prinssi
- Pet Shoppeja (eiku sittenkin barbeja, kun mulla ei oo yhtäkään barbia)
-> Barbeja

Välikeskustelu: 
Lyyli: Miksi sä et osta leluja? Sä oot niin tylsä ihminen, kun sä et osta leluja. 
Äiti: Eiks vaatteet kelpaa?
Lyyli: No kelpaa, mutta mulla on kyllä tarpeeksi vaatteita.
Äiti: Asia selvä, ittenihän vuoksi mä niitä sun vaatteita ostan... (ja tämä siis osin totta)

Lisää Lyylin toiveita, joita tuntuu olevan vaikea keksiä:
- Pet Shoppeja ja niiden asuntoja
- oma kukkanen (elävä) (Äiti: Entäs tuo pikku orkidea, joka sulla jo on?)
- toiset siivet, punaiset
- panta, samanlainen kuin se vihreä, mutta punainen (Halloween-asun vihreät asusteet, jotka eivät olleet kuuminta hottia)
- poneja ("mailitseja" eli My Little Pony:ista on kysymys)

Äidin toiveita ja muita ideoita ostettavaksi Lyylille, jos ei keksi:
- lastenkokoinen lakanasetti, kun meillä on vaan yksi, ja joskus Lyyli joutuu nukkumaan aikuisten peitolla, kun omat lakanat ovat pesussa
- askartelutarvikkeita, sillä niitä kuluu
- vaatepuolella tarvetta on kunnon sadeasulle (koko sitten varmaan jo 116) ja tavallisille housuille (110), esim. joustovyötäröfarkkuja ois kiva kokeilla. Neiti on melko tanakkavartaloinen, joten mitkään kapoiset joustamattomat farkut eivät oikein ole passanneet päälle.
- Prinsessa-aiheet ovat hyviä, esim. värityskirjat, pistevaiheet.
- lastenmusiikkia, sillä me kuuntelemme pääsääntöisesti kolmea levyä vuorotellen (Vauvan vaaka, Missä ilo asustaa? ja Lenni Lokinpoikanen, satunnaisesti PMMP:n lastenlevyä)

Locket Rhymes With Pocket

Itse ostan tai olen jo ostanut tytölleni musiikkiaiheisia kirjoja, Prinsessa-pyyhkeen, kunnon kylpytakin sekä ajattelin nyt sitten aloittaa isojen tyttöjen aikakauden ja hankkia ensimmäisen Barbien. Vaan lienee tyttö tarhassa jo niillä leikkinyt. 

Omatkin toiveet saa varmaan joulupukille livauttaa, jos joku niistä nyt jotain hyötyy. Huomaapa tarkkaavainen lukija ainakin sen, että materialisti haaveilee jälleen kerran materiasta. Vaan päätin sentään, että jos itselleni lahjan ostan, olkoon se uusi silitysrauta. Vanha rasittaa, kun höyrytys ei siinä toimi.

Omat toiveet:
- kunnollinen paksu kylpytakki!
- hyviä kirjoja, etenkin klassikot kiinnostavat aina sekä Sofi Oksasen uusin ja Ulla-Lena Lundbergin Is (siis ruotsiksi mieluiten)
- teepannumyssy
- kaiken maailman vähäkofeiiniset teet (jepsistä!) ja teerasiat, sillä pussista tee on kiva kaataa kauniiseen säilytyspurkkiin, käytettävyyskin silloin ihan toista luokkaa
- patakintaita ja keittiöpyyhkeitä, omistan vain pari hassua
- sukkia tai sukkahousuja ei ole koskaan liikaa ja ne kuluvat

Näin tylsästi tänään. Tästä se joulunteko kuitenkin alkaa. Iltapäivällä lähdetään joulukorttiostoksille!

perjantai 16. marraskuuta 2012

Mieluiten pinkkii

Neiti Lyylistä on tullut hänestäkin Jukka Poika -fani: Jukkis kun laulaa siitä, että mieluiten sais olla pinkkii. Yllätyin, kun Lyyli nappasi tämän(kin?) kohdan usein luukuttamastani Siideripissiksestä. (Hmmm, lienee syytä miettiä, millaisia lyriikoita lapsen kuullen soittaa.) 

Pinkki on muutenkin esillä täällä usein. Tällä viikolla muisteltiin halloween-bileitä, joissa neidillä oli yllään musta mekko, oranssit sukkahousut ja vaaleanvihreät siivet. Tyttö alkoi puhella vähän surumielisenä, että ensi vuonna hän sitten viettää pinkkiä halloweenia. Taisin siinä tokaista, että kyllähän ne oranssi ja musta ovat halloweenin värit, ei siitä mihinkään päästä. Mutta jos edes siivet olisivat pinkit, totesi neiti. Niin, vihreät siivet ovatkin jääneet harvinaisen vähälle huomiolle, värillä siis lienee väliä. 


Toisena iltana Lyyli istui vaaleansinisellä kylppärinmatolla ja kertoi, että tämä on hänen lempivärinsä. En voinut olla huudahtamatta: Mutta eikö se ole pinkki? Vastaus kuului kirkkaasti ja korkealta: Joo, pinkki on mun eniten lempiväri ja muita lempivärejä ovat sininen, punainen, oranssi... Käytännössä katsoen kaikki muut värit. Niinpä niin.

Lapseni maailma on siis onneksi myös värikäs, vaikka vaatteet ovatkin usein pinkkivoittoisia. Vauvan vaaka -levyn Afrikan yö -kipaletta kuunnellessamme neiti totesi, että miksi kaikki on mustaa, ihan tylsää. Ilmeisesti hän ei ollut kuitenkaan ymmärtänyt, että laulussa laulettiin tumman äidin tummasta ihosta. Lyylin mielestä laulun maailma vain oli liian musta, vaikka suvaitsevaisuuslauluksi se kai tehty oli. Ehkä hän oli osin oikeassa siinä, että miksi korostaa mustaa (ihoa), eihän valkoisestakaan liene syytä tehdä numeroa. Mutta Afrikan yö on ihana biisi, huolimatta siitä, että musta-sana siinä toistuu kymmeniä kertoja!

Pinkki taas on siitä jännä sana, etten löydä sille ruotsinkielistä vastinetta; pink, pink, pink (kun ei se pinkt, pinka voi olla)? Ei taida siis oikein taittua ruotsinkieleen. Tuo ruotsalainen mies korjaa usein pinkkini liilaksi, mutta eihän se ole sama juttu? Eihän. Kyllä se vain kunnon pinkki on jotain ihan muuta kuin vaaleanpunaista tai liilaa, violetista puhumattakaan! Vai eikö ruotsiksi pinkistä puhuta?

Veikkaan, että pinkistä pikkutyttönä tykkääminen on kielestä riippumaton universaali ilmiö. Vain siis sukupuoleen katsoen. Vai johtuuko havaitsemani ilmiö siitä, että olemme pukeneet Lyyliä tytöksi alusta lähtien? (Ja varsinkin aluksi, sillä silloin hän näytti enimmäkseen pojalta.) Ja mikä vielä tärkeämpi kysymys: Milloin tämä pinkkisyys loppuu? Onko neuvoja pinkkitaudin taltuttamiseksi? Eivät taida Jukka Pojan nykyiset ideologiat kuin pahentaa asiaa.


Kuva viime keväältä Veikon luota.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Pääkopassa hyrisee

Tänään lamppuni syttyivät: pienen ja kohtalaisen yksikielisen (kenties yksinkertaisenkin?) järjestelmäni piuhat yhdistyivät kielelliseen iloon. Tajusin nimittäin vihdoin, millainen ruotsin kielen ajanmääresysteemi on ja millaisia prepositioita kulloinkin kuuluu käyttää. Siis vasta nyt, kuuden vuoden pulpetissaopiskelun, lähes neljän vuoden maassa-asumisen, reilun vuoden opettamisen ja nyt puolen vuoden aktiivisen käytön jälkeen tämä kohtalaisen yksinkertainen järjestelmä järjestäytyi myös päässäni ruotuun. On aikansa muhinut, en muuta keksi kommentoida. (Heille, joille ruotsin ajanmääresysteemi on edelleen järjestäytymätön, kas tässä, iloksenne nettikooste.)


Muuten viikko onkin ollut kiirettä täynnä, ja muut oivallukseni kaltaiset ilonhetket ovat lähinnä liittyneet hyvin pieniin asioihin: miten kauniita paitoja oppilailla päällä, miten merkillistä mutta maukasta ilmastopäivän ruokaa, miten paljon paremmalta vadelmaveneet maistuvatkaan kuin osasin muistaa ja miksi ihmeessä ei voisi lähteä töihin vähän liian aikaisin ja lorvia Kampin kauppakeskuksen käytävillä. Hufvudstadbladetkin kun on niin kiva ostaa harva se aamu, vaikka ei se sillä tavalla halvaksi tule.

Kuten siis huomaatte, ajatukseni pyörivät edelleen hyvin paljon ruotsin kielen ympärillä. Olen yhä haltioituneessa ensihuumassa. Viikon kuluessa olen huomannut myös pimeyden syventyneen ja itseni sortuneen jokapäiväisiin iltapäiväkaramelleihin ja -kaakkuihin. Auki olevien nettisivujeni syövereistä on sitäpaitsi jo usean päivän ajan löytynyt hyvin suklaisen kakun ohje. Tätähän on pakko kokeilla, jotta selviää tästä marraskuun mahdottomuudesta. Koskaan ei ole ottanut syksy näin koville, ei oikeastaan edes viime vuonna – silloin elämä potki vain muuten, ei se syksy tehnyt asiaa vaikeammaksi.

Mutta edelleen ja kenties yhä enenevässä määrin olen onnellinen ihmisistäni, jaksan iloita lukupiirimme olemassaolosta, vaikken kirjoja kykenekään lukemaan, nautin siitä, että on keittiö, jossa voi leipoa ja laittaa ruokaa, kuten itse haluaa, siitä, että olen antanut luvan itselleni ottaa nyt hiukan rennommin. Kyllä niitä karkkeja joskus voi viikon jokaisena päivänä syödä, siis joskus! Vai onko parempi vetää karkkiöverit yhtenä päivänä, ja voida pahoin monta päivää sen jälkeen? Sama määrä jaettuna usealle hetkelle vaiko vain se karkkipäivä?


Omatunto silti kolkuttaa. Se kolkuttelee muutenkin vähän turhan tiheästi, ja myös tämä viikonloppu alkoi tekemättömien, mutta viikonlopun aikana tehtäväksi tarkoitettujen töiden listaamisella. Ja sitten lähdin ikävyyttä pakoon ystävän kanssa: shoppailu UFF:n halvoilla päivillä eli tasarahaviikoilla oli kannattavaa, sillä löysin Lyylillekin kaikkea pientä hauskaa ja spesiaalia tuotetta. Oli jotenkin puhdistava olo fiinistipukeutuneena kuljettujen viikkojen jälkeen kannella kaupungilla keltaisia kasseja, mutta ei niitä, joissa lukee Hullut päivät, vaan niitä halpisvastineita. Alkoi taas hyristä lupaavammin.

Ja nyt kun olen tässä listaani lyhentämässä, niin en voi kuin olla tyytyväinen. Vasta perjantai, ja ehdin jo blogata. Mitä kaikkea viikonloppu siis vielä tuokaan tullessaan! Tilauksessa on yhdessäolon hetkiä ja elämänmakuista huilimista. Ja ruotsinkokeiden läpikäyntiä. Se on muuten kivaa!