lauantai 10. marraskuuta 2012

Pääkopassa hyrisee

Tänään lamppuni syttyivät: pienen ja kohtalaisen yksikielisen (kenties yksinkertaisenkin?) järjestelmäni piuhat yhdistyivät kielelliseen iloon. Tajusin nimittäin vihdoin, millainen ruotsin kielen ajanmääresysteemi on ja millaisia prepositioita kulloinkin kuuluu käyttää. Siis vasta nyt, kuuden vuoden pulpetissaopiskelun, lähes neljän vuoden maassa-asumisen, reilun vuoden opettamisen ja nyt puolen vuoden aktiivisen käytön jälkeen tämä kohtalaisen yksinkertainen järjestelmä järjestäytyi myös päässäni ruotuun. On aikansa muhinut, en muuta keksi kommentoida. (Heille, joille ruotsin ajanmääresysteemi on edelleen järjestäytymätön, kas tässä, iloksenne nettikooste.)


Muuten viikko onkin ollut kiirettä täynnä, ja muut oivallukseni kaltaiset ilonhetket ovat lähinnä liittyneet hyvin pieniin asioihin: miten kauniita paitoja oppilailla päällä, miten merkillistä mutta maukasta ilmastopäivän ruokaa, miten paljon paremmalta vadelmaveneet maistuvatkaan kuin osasin muistaa ja miksi ihmeessä ei voisi lähteä töihin vähän liian aikaisin ja lorvia Kampin kauppakeskuksen käytävillä. Hufvudstadbladetkin kun on niin kiva ostaa harva se aamu, vaikka ei se sillä tavalla halvaksi tule.

Kuten siis huomaatte, ajatukseni pyörivät edelleen hyvin paljon ruotsin kielen ympärillä. Olen yhä haltioituneessa ensihuumassa. Viikon kuluessa olen huomannut myös pimeyden syventyneen ja itseni sortuneen jokapäiväisiin iltapäiväkaramelleihin ja -kaakkuihin. Auki olevien nettisivujeni syövereistä on sitäpaitsi jo usean päivän ajan löytynyt hyvin suklaisen kakun ohje. Tätähän on pakko kokeilla, jotta selviää tästä marraskuun mahdottomuudesta. Koskaan ei ole ottanut syksy näin koville, ei oikeastaan edes viime vuonna – silloin elämä potki vain muuten, ei se syksy tehnyt asiaa vaikeammaksi.

Mutta edelleen ja kenties yhä enenevässä määrin olen onnellinen ihmisistäni, jaksan iloita lukupiirimme olemassaolosta, vaikken kirjoja kykenekään lukemaan, nautin siitä, että on keittiö, jossa voi leipoa ja laittaa ruokaa, kuten itse haluaa, siitä, että olen antanut luvan itselleni ottaa nyt hiukan rennommin. Kyllä niitä karkkeja joskus voi viikon jokaisena päivänä syödä, siis joskus! Vai onko parempi vetää karkkiöverit yhtenä päivänä, ja voida pahoin monta päivää sen jälkeen? Sama määrä jaettuna usealle hetkelle vaiko vain se karkkipäivä?


Omatunto silti kolkuttaa. Se kolkuttelee muutenkin vähän turhan tiheästi, ja myös tämä viikonloppu alkoi tekemättömien, mutta viikonlopun aikana tehtäväksi tarkoitettujen töiden listaamisella. Ja sitten lähdin ikävyyttä pakoon ystävän kanssa: shoppailu UFF:n halvoilla päivillä eli tasarahaviikoilla oli kannattavaa, sillä löysin Lyylillekin kaikkea pientä hauskaa ja spesiaalia tuotetta. Oli jotenkin puhdistava olo fiinistipukeutuneena kuljettujen viikkojen jälkeen kannella kaupungilla keltaisia kasseja, mutta ei niitä, joissa lukee Hullut päivät, vaan niitä halpisvastineita. Alkoi taas hyristä lupaavammin.

Ja nyt kun olen tässä listaani lyhentämässä, niin en voi kuin olla tyytyväinen. Vasta perjantai, ja ehdin jo blogata. Mitä kaikkea viikonloppu siis vielä tuokaan tullessaan! Tilauksessa on yhdessäolon hetkiä ja elämänmakuista huilimista. Ja ruotsinkokeiden läpikäyntiä. Se on muuten kivaa!

2 kommenttia: