sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Tämän lastenkirjan haluaisin omaksi

Keinulaudan toinen pää oli tyhjä... Näillä sanoilla alkaa Timo Parvelan Finlandia Junior -palkinnon 2006 saanut lastenkirja Keinulauta, josta on kuoriutunut minun ja mahdollisesti Lyylinkin lempiäänikirja. Erityisesti nuo aloitussanat pyörivät edelleen usein päässäni, vaikka kirja onkin jo palautettu kirjastoon ja vaikka siinä oli monia kokonaisempia hienoja ajatuksia ja mieleenpainuvia kohtia.

Lainasin kirjan muutama kuukausi sitten äänitettynä versiona, ja koukkuunnuimme siihen täysin kenties Kari Ketosen upean kertojanäänen taikka sitten vain hienon, humaanin tarinan takia. Kirja on kuunneltu meillä kolmesti, ja töissä olen eräässä valvontatilanteessa saanut viisitoistapäisen vilkkaan ryhmän rauhoittumaan kuuntelemaan Keinulaudan kokonaiskestoltaan 45-minuuttisen tarinan kohtaamisten kauneudesta ja vaikeudesta. 

Toisia yhtä mieleenpainuvia (kotimaisia) lastenkirjoja ei viime aikoina ole tietoisuuteeni sukeltanut, mutta äänikirjojen maailma on avautunut talouteemme aivan uudella volyymilla: neiti jaksaa kuunnella, ja minä pääsen silloin paremmalla omallatunnolla kotitöiden pariin. Silti iltaisin luetaan perinteinen paperikirjasatu. 


Keinulauta on kirja, jonka kuulen mielessäni, en näe, ja otaksun, että joskus hankin sen nimenomaan ääniversiona kotiimme. Tarina kantaa, sillä se on ajaton kuvaus erilaisista olennoista ja siitä, kuinka haastavia heidän suhteensa ovat, vaikka olennot kohtaavatkin toisensa jotenkin hyvin kevyesti, ensimmäisiä kertoja. Kirja kuvaa myös päähenkilön, Pii-karhun yksinäisyyden tuntoja ja sitä, miten hän käsittelee ajatuksiaan kirjoittamalla niitä ylös. Myös aikuisen on helppo samaistua Piihin. Lisäksi aikuiskuulijaa hymyilyttävät hahmojen hauskat nimet: on haitaroita, unneja ja Pii. Mikä hieno ytimekäs nimi!

Jos haluat tietää enemmän kirjan sisällöstä, lue vaikkapa Järjellä ja tunteella -kirjallisuusblogin arvio tai Leppislampun alla -lastenkirjablogin Timo Parvelan toistakin lastenkirjaa käsittelevä postaus. Hyviä kirjablogeja muutenkin!

2 kommenttia:

  1. Mä odotan jo millon meidän pieni jaksais keskittyä tarinoihin enemmän kuin "Hilma-hiiri etsii äitiään, äidin kuonoko pensaasta pilkistää":n verran. Täytyy tutkia josko tuosta lastenkirjablogista löytyis jotain pienimmille niin vaihtuis edes välillä äitiään etsivä eläin. Äänikirjat tuntuu kyllä näppäriltä, välillä kun jaksa/ehdi sitten itse keskittyä.

    VastaaPoista
  2. Muistan tuon ajan, ja kuinka odotin samaa. Ja nykyisin olen kyllästynyt lukemaan niin paljon. Äänikirjat ovat siis parhautta! Itsekin nauttii.

    VastaaPoista