lauantai 26. tammikuuta 2013

Pohdintojen sarja jatkuu...

En vieläkään ole päässyt yli viime vuosien tapahtumista, ja suru on kiinni minussa. Välillä useammin ja tiukemmin, välillä jo hetkeksi irti päästäen. 

Suren eroa, vaikka hyvin tiedän, että nyt moni asia on yllättävän hyvin. Tällä hetkellä varmuutta tuo myös työ: olen alkanut viihtyä ja voida koulussamme paremmin. Tuntuu siltä, että ehkä vielä pariksi vuodeksi sinne jään! Toki katsastelen koko ajan tarjolla olevia töitä, jospa jossain vaiheessa tärppäisi hyväkuntoinen koulu läheltä ja mielellään vähän vanhempien oppilaidenkin parissa.

Whispers. [+1 in comments]


Viime viikkoina olen pohtinut sitä, mitä elämältä oikeastaan haluan. Täytän tänä vuonna 35, en siis ole aivan nuori enää. Erityisesti lapsiasia on pohdituttanut; haluaisin lisää lapsia, mutta toisaalta sovin hyvin tällaiseen elämään, jossa minulla on vain yksi lapsi ja paljon aikaa toteuttaa itseäni. Kukapa ei nauttisi siitä, että ehtii harrastaa. Ja jos pohdin asiaa mieheni ja minun yhteisestä näkökulmastamme, meillä on jo kolme lasta. Olisimme suurperhe ainakin joka toinen viikko, jos vielä hankkisimme yhden tai kaksi lisää, sikäli mikäli se onnistuisi. Sitäkään en pidä itsestäänselvyytenä.

Koen myös oman hyvinvointini erittäin tärkeäksi asiaksi. Jotta jaksan tehdä töitä eläväisten lasten parissa, tarvitsen omaa hiljaista aikaa. Aikaa kirjoittaa ajatuksiani ylös, tavata ystäviäni, liikkua, niin että myös fyysisesti voin hyvin. Jotenkin tuntuu siltä, että näistä tarpeista en olisi tällä hetkellä lainkaan valmis joustamaan.

Wishing You A Happy and Joyful 2009!


Lisäksi arvostan vuosi vuodelta unta yhä enenevässä määrin, kun olen saanut nähdä, kuinka paljon se vaikuttaa mielentiloihini ja jaksamiseeni. Nykyään menenkin lähes joka arki-ilta kymmeneen mennessä nukkumaan. Arjesta ei siis isoja paloja lohkenisi kenellekään lisää, kun ilta-aika riittää viidestä kymmeneen ja siinä välissä pitää hoitaa lapsen tarpeet, kodin tarpeet ja omansa – sekä myös sille toiselle puoliskolle jättää tovinsa. Kovin kiemuraista, etenkin kun työmatkani syö yli kaksi tuntia päivässä, ja töissä ahkeroin keskimäärin seitsemän ja puoli tuntia päivässä viime syksyn lukujen mukaan. – Vaan tutultahan tämä niin monesta muustakin kuulostaa.

Siispä unet aamuvalmisteluineen 9 tuntia, työ matkoineen 10 ja loput viisi kaikelle muulle. Aika tiukkaa tekee etenkin kun olen vielä kaiken lisäksi siivousneurootikko. Kodin on oltava kunnossa, muuten en viihdy, vaan ahdistun.

Mutta joustanhan minä jostain: ei ole niin nuukan päälle katsella telkkaria tai edes dvd:itä. Nytkin on kaikessa tässä noin kolmen viikon tauko takana. En välttämättä kaipaa kulttuuririentoja ja iltakekkereiden sijaan viihdyn mieluusti kotona. Toisaalta tiedän, kuinka tärkeää on tavata ystäviä, vaikka juuri sille ei aina aikaa löytyisikään. Luen kirjoja satunnaisesti, mutta kuitenkin säännöllisesti, lehtiä senkin edestä. Näitä toimintoja voin tiivistää.

Myöhemmin lasten kasvaessa monia toimintoja voi myös yhdistää: urheilla voi yhdessä, jakaa siivoustehtäviä, ruoanlaittokin sujuvoituu, jos lapset tai joku heistä innostuu auttamaan ja myöhemmin ottamaan toisinaan myös päävastuun. Ja tulevaisuudessa varmasti riittää, jos kotona päähuoneet ovat siistejä... Ja ehkä siellä se toinenkin puolisko siivoaa ja laittaa ruokaa, ainakin tämä yksilö. :)

Itseäni rauhoittaakseni olenkin nyt vuoden alkuviikkoina todennut, että hätähousu saa odottaa kesään 2014, ennen kuin tekee yhtään mitään päätöksiä. Ei sitoutumista, ei muuttoa, ei minkään lukkoon lyömistä. Töitä vaihdan, jos tilaisuus tulee, mutta siinäkin maltti on valttia. Nyt on hyvä asua näin, ja panostaa niiden ihmisten läsnäoloon, jotka elämääni tällä hetkellä kuuluvat. Puolentoista vuoden päästä moni asia on varmasti selkeytynyt, kun uudet kuviot ovat rutinoituneet ja erosta alkaa olla tarpeeksi aikaa. Sitäpaitsi minulla on sellainen kutina, että kesällä 14 tapahtuu hyviä asioita. Mikäs tässä hyvää odotellessa siis, tosin ensin tämä ihana kevätkausi, ensi kesä ja näiden vuodenaikojen ihanuudet, mahdollisuudet ja kuviot sellaisinaan. 

Tartutaan hetkeen!

The Worn Picket Fence

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti