tiistai 12. helmikuuta 2013

Kihikihi, hehheh tai :D

Eräänä päivänä naapurin ovea koristi kehoitus: Vain alusvaatemainoksia. Kihittelin mielessäni päivänä jos muutamanakin tätä, kunnes lappu vaihtui tuikitavalliseen Ei mainoksia, kiitos -kylttiin. 

Hymyjä irtoaa usein myös kahviloissa ja kulkuneuvoissa, kun kuuntelee ihmisten tarinoita. Eilen eksyin juomaan cappuccinoa Hakaniemen Sokokselle, lempikahvilaani, jonka nimeä en koskaan muista. Siellä noin 18-vuotias perheenlisäystä saanut nuoripari istui kaverinsa kanssa ja keskusteli vauva-arjesta. En vain voinut olla hymyilemättä, kun kaverina mukana ollut nuori neiti oli sitä mieltä, että tyttövauvaa hän ei halua, koska se voi alkaa prinsessamaiseksi. Tämä fakta toistettiin kaiken ylivarmuuden varmistamiseksi usein sanakääntein.

Samaisessa kahvilassa hyvin kaukaisessa pöydässä istui myös toinen nuorten, tällä kertaa tosin pelkästään naisten seurue, joka kovaan ääneen puhui seurustelemisesta ja miehistä. Ihan asiallisia mielipiteitä, joskin harvinaisen intiimejä  – mietin siinä, miten nykyinen avoin fb/some-kulttuuri on tehnyt meistä henkisiä itsensäpaljastajia, sillä johan siinä naapuripöytien ilmeet olivat katsomisen arvoisia! Korvien punotusastetta en tarkistanut, kun luikin itse pikavauhtia pois, tosin ihan oikeassa kiireessä, matkalla oman elämäni sensuaalisuuteen eli tanssitunnille. 

Lisää hymyä elämään sain visiitillä Kallion kirjastossa. Nykyäänhän kotikirjastoni on Vallila, mutta nautin Kallion hengestä enemmän ja matkoillani Hakaniemessä käyn silloin tällöin Kallion kuulumisia haistelemassa. Tällä kertaa sähköinen lainaus- ja palautusjärjestelmä oli kaatunut, ja monien hymyt olivat harvassa, mutta minä sain kiksit siitä, kun löysin hauskat lukijoiden suosittelemat kirjat ja levyt -hyllykön, jossa kuka tahansa oli saanut suositella perusteluin omaa ihastustaan. Lainasinkin yhden tällaisen levyn ja yhden kirjan, tarkistaakseni josko suosituksissa olisi perää!


Niin, ja vastaus kysymykseesi kahvista on kyllä, juon kahvilacappuja muutaman kerran viikossa, mutta kotona ja töissä olen muuten lopettanut aivan kokonaan kahvin juonnin, eikä se ole tehnyt edes tiukkaa! Siitä on irronnut hymyä ja hyvää vointia elämään. Voihan veijari, kuinka hyvältä ne kahviloiden cappuccinot sitten oikein maistuvatkaan! Jokapäiväisiä retkeni eivät kuitenkaan ole, en ole cappukoukussa, sillä johan siinä menisi koko elämä risaiseksi. Noin 3,40 päivässä...


Niinpä olen nauttinut kotona ennen kaikkea vihreää sitruunateetä tai hyvin mietoa valkoista, enkä voi olla niitä suosittelematta! Hyvältäkin ne maistuvat. Tänään ennen paaston ajan alkamista söin myös oivan annoksen suklaapäällysteisiä pähkinöitä, joihin olen totaalisesti koukuttunut. Vähäsokerista arkea en vähään aikaan olekaan kokenut, mutta ehkä suklainen elämäni on tuonut lisää hyvinvointia ainakin hetkellisesti.

Kaikista näistä hymyistä päätellen elämäni on joko melkoisen haaleaa, kun täytyy varastaa toisten elämää blogikirjoitukseeni, tai sitten kaikin puolin tavallisissa asemissa. Vastatakseni jälleen itse itselleni esittämääni kysymykseen, totean, että kaikki on hyvin, ellei erittäinkin. Ei pelkkää kihitystä, lakonisiksikin tulkittavia hehheh-kommentteja tai suurisuisia ilohymiöitä, mutta onnellinen olen. Sekin pikkaisen hymyilyttää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti