tiistai 26. maaliskuuta 2013

Ihan hölmö pöytäjuttu

En tajua. Olen myymässä Lyylin pöytää, koska se on lähinnä romunkeruupaikka ja jäämässä pieneksi. Huuto.netissä on jo parikin huutajaa kiinnostunut siitä. Siis pelkkiä positiivisia uutisia, vaikka eihän tuosta kulahtaneesta paljon rahaa saa, kun olen liian tujuilla puhdistusmetodeilla (lue: kynsilakanpoistoaineella) onnistunut tuhoamaan pöytälevystä yhden kohdan. 


Mutta silti surettaa jotenkin yllättävästi: tässäkö tämä nyt on, pikkulapsiaika alkaa olla takana, lapseni on iso tyttö, pian viskari, sitten eskari, koulussa kohta. Haikeus, ei sille voi nyt mitään. Mutta kaipa se kohtaa kaikki vanhemmaksi tulleet jossain vaiheessa, vaikka lapsia olisi kymmenen. Jokin elämänvaihe on itselläkin kenties lopullisesti takana, ja sen hyväksymiseen menee aikansa. 

Ilmeisesti tiettyyn ikävaiheeseen päästyään ihminen alkaa hyvästelyt myös monella muulla elämänalueella. Itse toivon, että saisin nyt pari vuotta huokaista ennen seuraavia suuria hyvästejä, vaikka ne sitten olisivatkin positiivisia, kuten asunnolle heippojen sanomisia. Mutta pieniä kai jaksan paremmin: esimerkiksi tietyistä vaatteista luopuminen (uusien hyväksi!) tuottaa aina iloa, erityisesti keväisin, kun uudistumisen tarve on suuri!

Kevättä ja pääsiäisiloa teille! Palailen pyhien jälkeen Kööpenhamina-kuulumisten kera!

1 kommentti:

  1. Voi kuule, esikoisen kohdalla nuo luopumisen tunteet ovat suurimmillaan! Aikoinani jätettyäni oman esikoiseni ensimmäisenä koluluaamuna koulun tyhjälle pihalle itkin niin vuolaasti etten ollut nähdä tietä! Toisen lapsen kohdalla kaikki oli paljon helpompaa.

    VastaaPoista