sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Myös etsimätön löytää

Nykyihmisen elämä on siinäkin mielessä hienoa, että harva se päivä on mahdollisuus löytää jotain pientä uutta arkea piristämään – tai mikä jottei isompaakin, mutta välttämättä sitä aikaa ei löydy uudelle harrastukselle tai ruokapöydän kunnostusprojektille, jollei sitten kuoppaa jotain vanhaa harrastustaan tai pyhitä viikonloppua uudenkarhealle, tuntemattomallekin elämänalueelle. Ehkä näitä isompiakin vaihtoehtoja pitää aika ajoin kokeilla.

Olen kuitenkin viime aikoina pitäytynyt pienissä uutuuksissa: uudenmakuinen tee tai suklaa mahtuu aina kalenteriin ja ruokakaappiinkin toistaiseksi eikä jätä pitkäksi aikaa pahaa makua suuhun, vaikka pahaa olisikin. Tällä kertaa tein sattumalta herkkulöydön, sillä en ole suklaata pitkiin aikoihin ostellut kotiin: Lindtin Créme brûlée -suklaa! Miten taivaallisen makeaa ja suklaista. Toinen melko tuore löytö on Liptonin sitruunainen vihreä tee. Kaupanhyllyjen teevalikoimien kärkikastia.


Minullahan on kuitenkin se tuntematon paha tauti syödä kaikki herkut kuleksimasta sillä yhdellä ainoalla istumalla, kun olen suklaalevyni tai karkkipussini kauppakassista purkanut. Luolanainen sisälläni... Joku ehkä muistaa, että tarkoituksenani on ollut myös vähentää hiilihydraatteja ruokavaliosta. Tuo painopaholainen kun pyrkii vuosi vuodelta kohoamaan. Olen kuitenkin tullut vuosien myötä yhä useammin lukuisien terveyspohdintojen myötä siihen lopputulokseen, että kohtuus on avainsana. Enhän minä malta herkkuja hyljätä, mutta voin vähentää niiden kulutusta. Niin kerroissa kuin määrässä. 

Tällä erää siis pidän oikein tahallani kaapissa suklaalevyjä, ja yritän säästeliäästi syöden saada ne kestämään kauan. Sallin itselleni herkuttelua, mutten tapani mukaan yhtä levyä tai karkkipussia kerralla noin kerran viikossa, vaan rivin tai kaksi suklaata silloin tällöin. Ei siis tiedossa jokapäiväistä sokeria, muttei herkkuövereitäkään. Tuntuu suorastaan kummalliselta, sillä minä olen tottunut vetämään näitä ääripäitä kelkassani koko elämäni; välillä on käyty myös painon kanssa alilukemissa, välillä siellä pulskemmassa päässä. Kiitos kuitenkin liikkuvan elintapani ja hyvien geenieni en ole varsinaisesta ylipainosta koskaan kärsinyt. 

Nyt elämäni tuntuu muutenkin entistä tasapainoisemmalta viime kuukausien röhkimisen jälkeen, ja se heijastuu myös syömisiini. Jotenkin huomaan, että varsinaisesti etsimättä oikeaa tapaa syödä olen löytämässä sen intuitiooni ja terveystietoisuuteeni luottaen sekä itseäni kuunnellen. Toki nykymaailman herkkuhyllyjen äärellä itsekuri joutuu usein koville, joten sen verran tietoista taistelua aionkin harrastaa, että joitain sääntöjä itselleni luon.

Alkoholi ja juustot kuuluvat pääsääntöisesti vain viikonloppuihini, herkkuja harrastan mieluummin yhdessä kuin yksin, sillä silloin kohtuullisuutta on helpompi noudattaa, ja muutamiin ruoka-aineisiin olen asettanut rajoituksia: pähkinöitä päivässä kourallinen, viikunoita korkeintaan kolme. Puuroa ja rahkaa syön joka arkipäivä ja iltapalat yritän jättää väliin aina kun mahdollista. Leipää käytän lähinnä vain viikonloppuisin. Lämpimiä aterioita korvaan välillä salaatilla, mutta en leivällä tai millä tahansa muulla helpolla. Pidän ruokarytmeistä kiinni. Ja jos syötyäni lautasellisen tunnen itseni edelleen nälkäiseksi, odotan 20 minuuttia. Nälän tunteeni kun usein häviää vasta hetken aterian jälkeen.

Ja jos sitten siltä tuntuu, että haluaa mässätä, niin popcorneja pari litraa ja aterian korvaaminen niillä. Olen todennut tämän hyväksi tavaksi saada tunteen siitä, että saa syödä ison astian tyhjäksi, mikä tuottaa minulle suurta mielihyvää, mutta varsinaisesti en silloin tule kuitenkaan syöneeksi itseäni "halki".

Säännöittä en siis pärjää, mutta liiallinen orjallisuus ei minulle sovi. Nyt toivon jääneeni iäksi tänne hyvän syömisen alueelle, etsimättä liikaa äärivaihtoehtoja tai vaipumatta vaistojeni varaan. Ja kaipa sekin iän myötä täytyy hyväksyä, että paino tuskin laskemaan päin on. Tässäpä henkisesti ehkäpä se suurin löydön mahdollisuus: hyväksyä kehon muuttuminen epätäydellisempään suuntaan, etsimättä ikuista nuoruutta liian kovasti. Muuten elämän mahdollisuudet valuvat osin hukkaan, jos käyttää suuren osan vapaa-ajastaan vain ruumilleen ja sen ylläpidolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti