perjantai 15. maaliskuuta 2013

Perjantaini

Tyhjä naula. Orkidean kuivuminen. Pölyä kirjoilla. Oho, mitäs oikein on tapahtunut? Minä, joka siivoan ja sisustan, olen tainnut kyllästyä. Tai sitten vain on kiire.

Tämä viikko: kaikki illat jossain. Väsynyt, koska unet ovat jääneet lyhyiksi, sillä tarvitsen menoillankin jälkeen sen tunnin-kaksi ennen kuin pystyn rauhoittumaan sänkyyn. Puuhastelen, värjään hiuksia, lakkaan kynsiä, kun pienikin aika löytyy. Ja sitten käy näin: perun teatterikäynnin, vaikka lippukin oli jo ostettu. En jaksakaan, kun perjantai koittaa. 

Mutta tiedän tehneeni oikean ratkaisun: Tanssin hulluna lempimusiikkini parissa, käyn Ylen abitreeneissä harjoittelemassa ruotsia, luen Facebookkini huolella, suunnittelen lukevani romaania tai vähintään ehdin tänne bloggaamaan. Tietysti teen myös kotipuuhia, hitaasti, hermoilematta. Ja kävin uimassa. Aalloilla haaveilemassa. Juuri nyt on hyvä olla yksin.

Taustalla soi nyt kotimaisia klassikkoja, juon Cassista ja nautin siitä, mikä ei monelle 34-vuotiaalle perheenäidille ole lainkaan näin helppoa: oma aika, se kirottu sanayhdistelmä, se, joka sisältää aina joko pientä haikeutta tai vähintään syyllisyydentuntoa, mutta joka on niin tavattoman tärkeää. Pää tyhjäksi velvollisuuksista ja raikkaita tuulahduksia tilalle. 

Näin alkaa viikonloppuni, tulkoon siitä hyvä!

Viikko sitten perjantaina kävin kääntymässä pitkästä aikaa kirpparilla, Hämeentien Fidassa ja löysin tietysti jotain, tällä kertaa Karen Millenin pitsiboleron. Käytyään pesulassa se odottaa rekissäni ilmojen lämpenemistä. Tästä tulee ihan arkivaate, päätin, mustan päälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti