sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Karmean kännykän tarina

Ostin marraskuussa kännykän, sillä olin perin kyllästynyt kolmisen vuotta vanhaan, hajoamispisteessä olevaani perusnokiaani. Se sammutteli itseään ja teki muita outouksia. Enpä tiennyt seniorikännykkää tilalle hankkiessani, että se tekisi samat temput, mutta heti uutena.

Olin nimittäin kuullut työkaverin hienon ajatuksen: ostaa aivan peruspuhelin ilman mitään hömppää, siis seniorikännykkä. – Myöhemmin samainen kaveri osti iPhonen ja sanoi kärsineensä tunnontuskia, kun oli minulle mainostanut niinkin hirveää ideaa kuin seniorikännykkää... Oli kuullut karmeista kokemuksistani, kenties. 


No, Kampin keskuksesta minulle kuitenkin löytyi seniorimalli: olin aivan aikaani edellä! Valitsin MaxComin suloisen hirvityksen: isonäppäimisen, pieninäyttöisen kohmelon puhelimen, jossa ei ollut edes ennustavaa tekstinsyöttöä. Jolla ei nähnyt kuvaviestejä, josta löytyi hädin tuskin herätyskello, mutta sekään ei toiminut, jos kännykkä oli asetettu äänettömälle. 

Kuvien puhelimen siis hankin, eikä se halpakaan ollut: sata euroa! Kolme päivää kännykkää käytettyäni kaveri sanoi, Egil sanoi, äitikin taisi kysyessäni todeta, että äänestäni ei oikein saanut selvää. Selvä, kännykkä huoltoon, ja minä kaverin poikaystävältä kännyä lainaamaan. Huollon piti kestää kaksi–kolme viikkoa. Kahden viikon jälkeen kävin liikkeessä parikin kertaa kännykän perään kyselemässä, mutta ei, huollossa se aina vaan makasi. Lopulta sain kinuttua toisen samanlaisen varakännyksi. Siinäkin ilmeni sama mikrofonivika hyvin pian, lisäksi eräs näppäin käyttäytyi heikosti. Jepsistä.


Kolme kuukautta huollossa maattuaan kävin kyselemässä ensimmäisen MaxComini perään; jospa siitä nyt olisi saatu tuo perusvika korjattua, niin olisin kyllä aivan tyytyväinen. Ei, ei ollut saatu. Kännykkä oli vain vaihdettu uuteen samanlaiseen. Eli perusvikaa ei korjattu, ja uudesta sama vika tietysti löytyi taas. Tällä kertaa tämän vian lisäksi kännykässä alkoi pian ilmetä muita ärsyttävyyksiä: se sammutti itsensä ilmeisesti tärinästä tai pakkasesta tai molemmista syistä johtuen. Joskus se sekosi niin, että jämähti, pysähtyi, ja jouduin buuttaamaan kapistuksen repimällä akun pois. Se kyllä tepsi, hetkeksi. 

Lisäksi kännykällä oli outo ominaisuus: kun se oli sammuttanut itsensä, piti se tietysti käynnistää pin-koodin avulla uudelleen. Mutta jos vahingossa painoi vähän sivuun, kännykkä soitti itsekseen hätänumeroon! Lisäksi kännyssä oli ns. turvanappi, johon myöskin oli ohjelmoitu hätäsoitto. Vahingossa tuota turvanappia oli erittäin helppo painaa, ja niinpä kännyni soitti hätänumeroon muutamankin kerran, ennen kuin tajusin ohjelmoida tuon hätäsoiton pois päältä. Mutta käynnistyksen yhteydessä olevaa hätäsoitto-ominaisuutta ei voinut poistaa.


Kaikesta tästä päätellen ei voi kuin todeta, että kännykkä oli turvaton ja epäluotettava, enkä voi millään ymmärtää, miten sellainen sopisi senioreille, jos minullakaan se ei toiminut toivotusti. Olettaisin myös, että vanhukset soittelevat keskenään ollen keskimäärin huonokuuloisempia kuin omat ystäväni, joten mitenköhän he saavat toistensa puheista selvää, jos heillä on käytössä nämä upeat MaxComit? Entä miten monta kertaa he vahingossa soittavat hätänumeroon, jos minullekin kävi muutaman kerran niin vajaan puolen vuoden aikana? 

Tällä viikolla reipastuin, nuoreninkin, kun marssin päättäväisesti liikkeeseen, jossa epäonnistuneen kännykkäostokseni olin tehnyt, ja vaadin palautusta. Sain sitten lopulta vaihdettua kännykän Nokian perusmalliin, ja koska tämä oli halvempi vekotus kuin senioripuhelin, sain kympin lisärahalla itselleni mainion neljänkymmenen euron henkilövaa'an; edellinen vaakani oli nimittäin hajonnut pari viikkoa sitten. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mutta parasta asiassa oli se, että tällä uudella puhelimellani ääneni kuuluu, kuulen itsekin paremmin ja tekstiviestien kirjoittaminen on jälleen nopeaa ja miellyttävää. Ja saan kuvaviestejä, voin ottaa valokuvia, eikä kännykkä ainakaan vielä ole sammuttanut itseään kertaakaan luvatta.


Paluu normaaliuteen oli parempaa kuin olin osannut ajatellakaan. Hairahdus johonkin erilaiseen olisi voinut toimia, jos maailmassa vielä tehtäisiin jotain kunnolla. Mutta maailma toimii ihan muilla säännöillä, ja nyt ei auta kuin toivoa, että tämä Nokiani kestäisi edes sen pari–kolme vuotta, minkä edellinenkin. Ja vaaka; arvioisin sen maksimi-iäksi vuosia viisi, sen minkä takuu lupaa. Takuulappua tosin en mukana saanut.

Näillä mennään, sujuvammin vielä kuin seniorivaihteella.


Kuvat täältä.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Hammasharjat suutelevat

Viehättävä yksityiskohta, joka sai minut hymyilemään ja tuntemaan pienen onnellisuuden liikahduksen keskellä kiireisintä arkea.


Hyvän mielen tuo myös kevään aurinko, sulanut maa ja ajatus siitä, että kesäloma jo kolkuttelee. Ensi viikolla alkaa toukokuu, tuo lupauksien kuukausi, todellinen kuukausien torstai!

Mutta tällä viikolla vielä sitkistellään, sinnitellään: tarkoitus on rajoittaa rahankäyttöäni, ja aionkin ostaa viikolla vain muutaman välipalarahkan, kun nämä jokapäiväiset leipäni ovat jääkaapista loppuneet, sekä mahdollisesti tehdä erään kauan mietteissä olleen hankinnan, pöytälampun, jos sellaisen löydän. Ja jos oikein onnistun, viikonloppu eletään samalla tavoin kukkaronnyörejä kiristellen. Tästäkin seuraa sisäistä iloa, etenkin kun pakastin ja jääkaappi tursuavat ruokia, jotka pitäisi viimeisten käyttöpäivien ja suositeltujen pakastusaikojen umpeutuessa syödä pois.

Nyt kuitenkin suljen kaappien salaiset kansiot: en salakuuntele kylpykaapin purkkien ja purnukoiden kauniita ja rohkeita tarinoita, en raportoi jääkaapin tunteista tai tuoksuista, enkä yksinkertaisesti lavertele enempää asuntoni salatusta elämästä. Annan sitävastoin tehtäväksi teille kertoa jonkin pienen arkipäivän pysäytyksen: miten, missä ja milloin kohtasit omat suutelevat hammasharjasi?

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Maska: ruotsalaisia neuleita

Olin tallentanut verkkokauppaluettelooni tietokoneeni kirjanmerkkeihin mitä ihmeellisimpiä putiikkeja. Käytyäni niitä läpi poistin noin puolet, mutta jäljelle jäi vielä oiva lista erilaisia liikkeitä. Yksi niistä on ruotsalainen neulekauppa ja tuotemerkki Maska.




Laadukkaita ja kauniita neuleita – erityisesti noille villaisille olisi minulla tarvetta! Palelen kesät talvet, ja hiipparoin usein töissä niin, että normaalien vaatteiden päälle olen vetänyt todella paksun islantilaisvillatakin. Ei aina niin kaunista, vaikka luonnonvalkoinen neule yllättävän moneen asuuni sopiikin. 




Kätevää olisi kuitenkin, jos omistaisi edes jonkin ohuen villaisen neuleen. Maskan hinnat ovat melko tyyriit, mutta tiedättehän jo ideologiani: vähän ja laadukasta, vaikka sitten maksaisikin. 




Mitäs sanotte, olisivatko testauksen arvoisia? (Ja oletteko samaa mieltä kanssani, että alimman kuvan malli saisi saada hiukan lihaa luidensa päälle, etteivät ne noin rumasti törröttäisi vaatteen läpi? Vai onko vain kuvakulma väärä?)

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Yhden päivän aikana syötyä 2

Kesällä 2011 kirjoitin erään päivän kaikista aterioistani. Jaksoin vihdoin tehdä sen taas, ja jälleen kyseessä oli kotona vietetyn päivän, perjantain ruokailut. Tällä kertaa, sairauslomalla kun olin, ruokailut olivat keveitä ja ehkä vähän epäsäännöllisiäkin – johtuen päiväunista ja ehkä vain siitä, että nälkä ei vaivannut. 

Aamu alkoi jo ennen seitsemää, kun en enää saanut unenpäästä kiinni. Yö oli muutenkin mennyt levottomissa tunnelmissa, joten aamulla kyllä olin ravinnon vajeessa!

Aamupalaan kuului perinteisesti teetä, puuroa ja pähkinöitä; appelsiinin korvasin tällä kertaa kirsikkatomaateilla. Kaikesta ei kuitenkaan ole nyt kuvia, sillä olen onnistunut hajottamaan kamerani automaattitarkennuksen, ja käsin tarkentaen monista kuvista tulee liian epätarkkoja. :( 


Assam-tee on pelastukseni! Juon sitä aamulla kahvin korvikkeena, ja rakastan sen tummuutta ja lievää kitkeryyttä. Muistuttaa kahvia! Pähkinöiden syöntiä olen yrittänyt vähentää, sillä tiedän niiden olevan kaloripommeja, vaikka ne sisältävätkin hyviä rasvoja. Olen huomannut, että herkkä vatsanikin sietää parhaiten sitä, että pidän kaiken kohtuudessa; myös viikunat, siemenet ja ruisleipä liiallisissa määrissä ovat tappotuotteita. Mutta kourallisesta ei ole kuin iloa!


Koska todella olin energiavajeessa, täydensin aamupalaa vielä kahdella Oivariini-päällysteisellä riisikakulla. Lisäksi söin lounaan melko aikaisin, noin yhdentoista pintaan, ja sen jälkeen otin parin tunnin päikkärit.


Lounaaseen kuului pakkasesta ottamaani, tekemääni possupataa, kananmunia, leipää ja paprikaa. Jälkiruoaksi söin muutaman kuivatun viikunan, namsk!



Iltapäivällä hain Lyylin tarhasta, käytiin kaupoilla ja siellä sorruin paitsi ostamaan neidille Angry Birds -suklaamunan, itselleni Fisherman's Friend -pastilleja. Söin kuitenkin vain puolet, kas, aivan ihme! Välipalaksi söin rahkan, kuten lähes aina. Rakastan Valion pehmeitä maitorahkoja: yleensä syön niitä vaaleanpunaisia, joihin on (kai) lisätty kermaa, ja jotka maistuvat sellaisinaan aivan mainioilta! Nyt en löytänyt niitä lähikaupasta, joten tyydyin vähän happamampaan rasvattomaan versioon. 


Iltapalaksi tein salaattia. Olen edelleen salaattihirmu! Tällä kertaa paistoin vihannesten oheen pestokanaa; Lyyli kieltäytyi edes maistamasta sitä, ja sai luvan sitten nauttia pelkistä pinaattiletuista ja tietenkin vihreistä hänkin. Itse jatkoin edellisen päivän sairausloman tyylillä tuhoten viime viikonloppuna avattua viinipulloa, terveystuotehan tuo viinikin. Vielä jäi yksi lasillinen seuraavaankin iltaan!


Koko lailla terveellinen päivä siis, viikottaisen suklaa-annoksenikin säästin viikonlopun toiseen iltaan. Tästä on hyvä siirtyä terveempien kirjoihin. ;)

Nämä aikaiset aamut

On ollut aikaa nauttia aikaisista aamuista, kun on herännyt ennen seitsemää kuitenkaan vailla kiirettä lähteä mihinkään. Toisaalta herätykset eivät ole olleet mieluisia: nenä tukossa, yö on mennyt pyöriessä ja aamu pitää aloittaa välittömästi höyryhengityksellä, jotta saa joitain röörejä auki. Korvatkin vihottelevat, tällä kertaa myös oikea, joten tiedossa on nessujen käyttöä ja paljon kuumaa teetä. 


Ilma ulkona on sateinen. Se miellyttää, sillä eipähän mene kaunis päivä hukkaan! Mutta kolmantena päivänä jo vähän tylsistyttää; en suinkaan ole lukenut kaikkia lukemattomia lukemattomia kirjojani, mutta lehdet, pakolliset kirjoitushommat, kaikki mahdolliset pikkupuuhat, mitä kipeänä jaksaa, on nyt tehty. Jo olisi aika päästä tositoimiin. 

Yritän kuitenkin löytää elämän merkitystä myös näistä tylsistyttävistä tunneista. Ehdin kerrankin ajatella ajatuksiani kunnolla, kirjoitella tänne – vaikkakin tällaista hyvin joutavanpäiväistä jorinaa; ehkä tässä päivän mittaan jaksetaan kuunnella myös Siri Kolun Me Rosvolat loppuun! Tyttö halusi eilen välttämättä Uppo-Nallen sijaan tuo rosvokirjan, vaikka kyllähän se selkeästi vähän vanhemmille lukijoille tai kuulijoille suunnattu on. Minäkin, tehdessäni kaikenlaista muuta aivotyötä ohella, olen vähän pihalla tarinan etenemisestä.  Mutta poimimme sieltä ne parhaat palat, molemmat omamme. 

Pohdin, jaksammeko piipahtaa tänään Egilin ja tyttöjen luona – kannattaako tätä tautia lähteä tartuttamaan, kaiken lisäksi kun Lyylikin on aivan flunssainen. Tulisiko siellä nukuttua tämänkään vertaa. Toisaalta pääsisi saunaan... Näinä aamunhetkinä olen ehtinyt miettiä kaikkea hyvin konkreettista, tukkoinen pääni ei ole päästänyt minua syvällisemmille vesille, mikä lienee kyllä vain ihan hyvä. Ehdin suoda ajatuksen sille, että onpas ihanaa, kun on niin kiva koti ja sille, että harmi, kun orkidea näyttää kuolon merkkejä. Rahapuunikin olen kuivattanut, aiai. Siksipä ensimmäiset miehen tuomat kukat, värililjat toivat tarvittavaa vehreyttä ikkunalaudalle. Sekin mitä mukavin pikku yksityiskohta kodissani.


Vaan nytpä taidan vapauttaa teidät näistä tylsistä ajanvieteajatuksistani, sukeltaa blogien kimppuun, jatkaa kesken jäänyttä Kuukausiliitteen lukemista ja kenties, kenties avata romaanin – Lyyli nukkuu vielä. Tai sitten tylsästi päällystää erään oppikirjapinon kuleksimasta. Kevään tavoitteena on päällystää kaikki S2-kirjat, sillä oppilaat tekevät sitä niin satunnaisesti, että kirjat alkavat jo olla kelvottomassa kunnossa!

Hyvää alkanutta lauantaita teille lukijani; jorinoita seurannee lisää viikonlopun viihdykkeeksi! ;)

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kevään aakkoset

Nyt aakkostetaan, olenhan suomen ope ja koulukirjastonhoitaja! Tuttua puuhaa näin keväisinkin, vaikka aakkostus usein kai liittyy syksyyn, uuden alkamiseen. Minun uusi alkuni on nykyään kuitenkin keväinen: vuosi sitten asunto, nyt uudenlainen varmuus elämäni suunnasta.

UWM alphabet


Aamut - pidän entistä enemmän sopivan varhain heräämisestä; olen joko tullut vanhaksi tai muuttunut järkeväksi. Miksi sekoittaa viikonlopun tähden varhaiseksi kääntynyttä sisäistä kelloaan?

Buu ja Bää sekä lukuisat muut ruotsalaiset lastenkirjahahmot ovat kertakaikkisen mainioita! Mietin jo viimeksi Tukholmassa piipahtaessamme ostavani Buu ja Bää -pehmolelut kotiin, ihan vain senkin vuoksi, että muumeihin, viiveihin ja wagnereihin, angry birdseihin ja muihin on kertakaikkisen kyllästynyt, koska niitä näkee kaikkialla!

C-vitamiini appelsiinien muodossa. Uusi lisäys puuroaamiaiseeni!

D-vitamiinilla jatketaan. Sitä ja maitohappobakteereita käytän, mutta muuten en usko vitamiinilisiin lainkaan. 

Egil – selityksiä ei kai tarvita?

Fine dining. Edelleen käyn kalliinpuoleisissakin ravintoloissa – hienosti syöminen vain on niin ihanaa! Tämän mahdollistaa taloudellisesti Diners Clubin luottokortti, jolla kerään pisteitä, joilla voi tilata seteleitä, joilla saa illallistaa huomattavasti edullisemmin tietyissä ravintoloissa.

G-äänne, kaunis.

Alphabet


Huuma. Siihen en aivan enää usko, mutta tiedän, että ihan tällaisessa alkuvaiheen uutuudenviehätyksessä ei mikään parisuhde jatku. Ikävää olla realisti, mutta toisaalta kai helpottavaakin? Pitää nauttia alun kepeydestä kun vielä voi!

Ihminen, aina niin mielenkiintoinen. Ihmistyöstä älkää mua ottako pois, mutta nyt yhä enenevässä määrin pyydän, että löytäisin läheltä ihmistyöpaikan, jossa voisin hengittää hyvin kenties koko lopputyöurani...

Jumala. Tarvitsen vuoropuhelua elämääni, tarvitsen jostain ylempää voimaa, joka auttaisi luottamaan siihen, että kaikki todellakin järjestyy.

Keliakia, nivelreuma, Crohnin tauti, MS-tauti, diabetes... Mitä näitä autoimmuunisairauksia nyt onkaan. Kaikkia pelkään, sillä tiedän huonon sisäilman altistavan nimenomaan autoimmuunisairauden puhkeamiselle, jos muutenkin on sellaiseen taipumus. Lonkkani, lakatkaa kolottamasta!

Loma. Aina mielessä. Tällä hetkellä siihen on jäljellä enää 34 työpäivää!

Alphabet


Maksaläiskät kasvoillani. Uusi auringon tuottama ilmiö. En tykkää.

Neulominen, elämästäni hävinnyt harrastus. Nyyh, mutta aika ja into eivät ole riittäneet. Kesällä uusi yritys?

Ovikoodi 3478 oli täydellinen: ikäni ja syntymävuoteni. Se mentiin keskiviikkona vaihtamaan ihan toisenlaiseen, höh. Tosin kesän korvilla vuosia tulee lisää, joten täydellisyys olisi kuitenkin hävinnyt. Hassua muuten, että mahdollinen tuleva anoppini on taasen syntynyt vuonna 34 ollen tällä hetkellä 78-vuotias!

Pinkki. Omissakin asusteissa ja sisustuksessa viime aikoina yhä enenevässä määrin sijaa saanut väri. Tytär on vaikuttanut värivalintoihini!

Q-kirjain, kummajainen. En qeksi!



Relaa vähän! Tätä saisin harjoitella enemmän. Tänään tulee pakkoharjoitusta: olen sairauslomalla lähteneen äänen ja korvatulehduksen takia. On kohtalaisen hutera olo, mikä on minulle outoa, joten kämpän viikkosiivousta on ollut pakko lykätä!

Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin odottaa lukijaansa. Minäkin odotan, odotan siltä paljon...

Todellisuus. Kuten tiedätte, esiinnymme täällä salanimillä. Todellisuudessa minulla ei ole lainkaan niin vanhanaikaista nimeä, mitä Sylvi on. Lyylin nimi syntyi, kun puhuimme hänestä pienenä Sörkän Lyylinä. Lyyli oli isoäitini sisaren nimi. Oikeasti Lyylin nimi alkaa E:llä. Olen välillä hymyillyt sitä, kuinka ensimmäinen E-ihminen saapui elämääni pian viisi vuotta sitten, siitä kahden vuoden päästä tutustuin hyvään ystävääni, jonka nimi myöskin alkaa E:llä ja nyt viimeisenä Egil, jonka nimi alkaa todellisuudessakin salanimensä kirjaimella. Todellisuus, tätä tarua ihmeellisempää!

Uusi alkuni, viime keväänä käynnistynyt. Tosin tyhjältä pöydältä ei voinut eikä voi enää aloittaa, eikä ehkä onneksi tarvitsekaan.

Vihreä laukku. Haluaisin sellaisen, ja joskus vielä hankinkin.

WC-kyltti, joku hauska tai vaikka ihan pimeä, esim. Members only.

Xylitol-purkka – mikäs muu? ;) Olen jälleen sortunut purkan syöntiin... Mutta kahvitteluun en, ja siksi kai vatsa tuota purukumiakin taasen sietää!

Yksinäisyys. En kärsi tästä enää, mutta pelkään kärsiväni joskus.

ZZZZZZZZ. Nukkuminen, prioriteettilistani kärkisijoilla.

Åbo, Turku. Siellä kävin syntymässä ja viettämässä elämäni ensimmäiset viisi ja puoli vuotta. En usko, että enää pysyvästi sinne koskaan palaan, mutta nykyään useammin ja useammin kyllä vierailen tuolla päin Suomea. Pitäisikö suunnitella vielä kevääksi siskojennäkemisreissu?

Alphabet Street


Äitiys ei ehkä muuttanut elämääni niin paljon kuin olin ajatellut, sillä asiat ovat soljuneet luonnostaan ja toisaalta olen nykyään aika paljon erossa Lyylistä. Täydellisyys on äitiydestäni kaukana, mutta niinhän se kai useimmiten on. Tässä pari päivää neljän seinän sisällä sairastaessani olen seuraillut, miten naapurin mammat työntävät kelissä kuin kelissä, mäkeä ylös, mäkeä alas rattaitaan. Jotenkaan en yhtään heitä kadehdi; olen ollut vapautettuna äitiydestä tämän viikon, eikä se ole tuntunut lainkaan pahalta, edelleenkään. Mutta ei pidä käsittää tätä väärin, erittäin mielelläni tytön tänään tarhasta haen itselleni. Kirjastosta on noudettu Uppo-Nalle-äänikirja, jotta saan lepuuttaa ääntäni, ja odotan tätä satutuokiota mielenkiinnolla minäkin. Odotan tietysti myös tytön rutistamista syliini ja iloista lapsen olemusta!

Ööö, mitä sanoit? Jotain häikkää on kuulossani, kun niin usein joudun pyytämään toistoa. Rasittavaa. Olen jo henkisesti valmistautunut joskus omaamaan kuulokojeen! Mutta vielä on kuuloa jäljellä, ja sitä käytettäköön. Keskustelut, elämän suola!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

huuto.pettymys

Olen huuto.netin ahkera käyttäjä: helppoa ja halpaa shoppailua. Etenkin lastenvaatteiden suhteen olen ollut enimmäkseen tyytyväinen saldooni. Vaan nyt harmittaa. Harmittaa myyjät, jotka myyvät kutakuinkin kunnollisia tuotteita kuitenkaan mainitsematta niissä olevia pikkuvikoja tai merkillisiä yksityiskohtia. Ja harmittaa palvelulla rahastaminen. Onko huuto.net muuttunut huijarien luolaksi?

Ostamistani kevään tuotteista kolme on ollut sellaista pettymystä, että olen päättänyt nyt vähäksi aikaa rauhoittaa nettishoppailut kokonaan ja ostaa vain näkemääni. Rahallisesti ei takkiin ole tullut kuin pari-kolmekymppiä, mutta mielestäni sekin on liikaa, etenkin kun ostoksia olen tehnyt reilusti alle satasella yhteensä. 

Kun saan tuotteen, jonka kuva on ruma, en kai voi juuri valittaa. Näinhän sen kuvan ostopäätöstä tehdessäni. Mutta kun kuva on netissä vähän erisävyinen, se ei näytä niin rumalta.


Tai entä selkeästi b-luokan veluuria oleva paita? Ei näytä lainkaan kivalta, kun värikkään veluurin läpi pilkottaa valkoinen pohja. Tai mitäs sanotte törkeälle homeelle haisevista leggareista? Niihinhän ei peseminen juuri tehoa.


Hyvää tuuria huonon tuurin joukkoon: Paita, jossa Hello Kitty on harmaa ja kuva ruma, olikin jämpti, lähes liian pieni Lyylille. Koska se ei ole susiruma, sen voi antaa eteenpäin. Eiköhän se vähintään kotipaidaksi jollekulle kelpaa! Veluurinen pallopaita taas joutui heti alkutöikseen onnettoman sattuman uhriksi: Lyyli avasi itse vaatepakettinsa ja yritti ottaa teippiä pois saksilla. Arvanette lopputuloksen: viiltoreikä läpi molempien puolien. Paitulista ei siis olisi kuin kotipaidaksi, vaikka se a-luokkaa edustaisikin. Nyt taidan yrittää vain myydä sen ompelutuotteeksi jollekin innokkaalle, huuto.netin kautta tietenkin.


Leggarit taisivat siis jäädä ainoaksi todelliseksi harmitappiokseni, eikä niihin uponnut kuin reipas kolme euroa. Nyt yritän poistaa homeenhajua pitämällä niitä pakkasessa. Olisiko muita vinkkejä? (Vaikka minun kai tässä homeasiassa pitäisi se ammattilainen olla...) Mutta ostolakko tästä silti seuraa, kun huomaan, että saan harmin väristyksiä esimerkiksi siitä, kun eräät tuolla huudossa myyvät alkuperäisillä hinnoilla alesta ostamiaan tuotteita, siitä että kaupasta kyllä saisi samat edullisemmin, jos sattuisi vaikka Lindexin kolme kahden hinnalla -päiville.

Ja se, mitä peräänkuulutan, on reilu peli: Kertokaa myyjät tarkasti, millainen tuote on. Jos se haisee, kertokaa se! Jos siinä on huomionarvoisia, erikoisia ominaisuuksia, kertokaa ne! Olkaa tarkempia kuin tarkat ostajat. Hinnat sitten sen mukaan, millainen tuote on. Kyllä hyvästä tuotteesta maksaakin, mutta jouduttuaan lievän vedätyksen uhriksi, ei voi oikein muuta kuin kirjoittaa positiiviseen palautekenttään nuivasti. Muuten saa itse kostopalautteena neutraalin tai negatiivisen. 

Kuva ei kerro edes tuhannen sanan vertaa, kun tällaisesta kaupanteosta on kysymys. Suoraselkäiset myyjät, onhan teitäkin vielä olemassa?

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Matkakertomusta pukkaa

Kaipa sitä Tanskanmaan-reissustaan on kerrottava, etenkin kun sitä niin harvoin matkustelee. Itse tosin pidän matkakertomuksia useimmiten tylsänä luettavana, ja siten päätin poimia teille niin lyhyesti kuin osaan ne parhaat palat! :D

1) Ilmat: Alussa harmaata, tuulista, kylmää. Sukkiksien kanssa vedettiin koko reissu, eikä talvihanskoja päässyt vaihtamaan kesäisempiin. Onneksi aurinko näyttäytyi meille viimeiset kaksi päivää niin, että heti tuli mieleen päästä lentokentältä ostamaan kallista suojavoidetta. Matkalla annoin itselleni luvan törsätä.

 
Nyhavnin taloja. Kaupunginosa oli todella kauniin värinen.

2) Ruoka: Syötiin joka päivä vain ulkona, ja rahaahan siinä(kin) paloi. Smörrebrödejä tietenkin maisteltiin, mutta muuten kyllä Tanskaan rantautunut bagelkulttuuri maistui suloisemmalta. Aivan ehdottoman upea ruokakokemus oli raakaruokaravintola Simple Raw. Fine diningia, mutta kypsentämättömillä vegetaarisilla (vai vegaanisilla?) ainesosilla. (Lämpimästi siis en voi suositella, josko sitten coolisti?) Jännää ja maistuvaa! Jälkiruokakakut olivat niin hurmaavia, että niin hyviä ei sitten enää löydettykään muualta, vaikka oikein urakalla etsittiin täydellistä suklaakakkua ja testattiinkin niitä luvattoman monta!

Smörrebrödejä. Tarkennus aivan hakusessa, mutta kaipa tästä jonkun käsityksen saa. Huom. Kuva todistaa, että join muutakin kuin cappuccinoa ja viiniä!

3) Fiilistelyt: Nähtävyydet olivat niitä tavanomaisia: kirkontornia, museoita, patsaita; Kööpenhamina kun oli kyseessä, piti tietenkin nähdä pieni merenneito sekä käydä vapaakaupunki Kristianiassa. Eniten matkallani kuitenkin ilostuttivat kiva seura ja vain sellainen leppoinen eteneminen, vapaallaolosta ja huolettomuudesta nauttiminen. Vaikka sitä sitten piti soittaa poliisit yhtenä yönä hotellille, niin ei sekään tunnelmia juuri latistanut. Jotkut hotellivieraat nimittäin yrittivät kännispäissään murtautua huoneeseemme, jonka ovi oli puolittain rikki, enkä siinä herättyäni kesken unien viiden aikaan yöllä löytänyt respan numeroa, joten näin kävi. Ei voi ainakaan toimintakyvyn puutteesta minua syyttää! Itse poliiseita emme koskaan nähneet, mutta känniääliöt onneksi poistuivat vihdoin paikalta, kun huomasivat, että olimme tosissamme ja todella kutsuimme apua. Jotain järjestyksenpidon ääniä sitten hetkisen kuluttua käytävältä kuului. Kenties tämä oli hätävarjelun liioittelua, mutta parempi näin kuin... 

Vor Frelsers Kirken huipulta. Oli kyllä kaamea kokemus, kun toinen on porraskammoinen ja toisella on lievä korkean paikan kammo. Pitääkö portaiden olla näin kapeita ja ylätasanteen kalteva vielä väärään suuntaan? Takerruin kaiteista kiinni kuin pikkulapsi...

4) Design: Kööpenhaminassa on iso sisustukseen ja kodin laittoon keskittynyt tavaratalo Illums Bolighus, jonka kolusimme hartaudella. Löysin sieltä aivan tuikitarpeellisia pieniä juttuja, kuten silikonisia patalappuja ja metallimitan. Oli kiva saada keittiöön täydennystä, sillä en oikeastaan muuton jälkeen ole sinne mitään hankkinut. Muutenkin tutustuimme tanskalaiseen designiin Designmuseum Danmarkissa, joka kylläkään ei ole se suurin designmuseo, mutta Dansk Design Center sattui olemaan kiinni. Vähän suppea lohdutuspalkinto tuo kyllä oli. Läheltä hotelliamme löytyi pieni sympaattinen designputiikki, josta tarttui Nomess Copenhagenin saippupumppu matkaani. Olen täällä blogissani aiemminkin iloinnut tanskalaisen Nomessin kivoista tuotteista, joita jo omistan: keittiön naulakkoni sekä meikkitelineeni hankin nettikaupasta vuosi sitten uuteen asuntoon. Nyt uudistin vessan nuutunutta ilmettä samoilla värittömillä ja selkeillä linjoilla.

Ny Carlsberg Glyptotekin nenäkokoelma. Taidettiin saada matkan aikana lukuisista näkemistämme patsaista lievät överit.

Matka oli siis varsin onnistunut ja nostatti minussa matkakuumeen! Totesimme molemmat, että Kööpenhaminaankin on pakko päästä uudelleen, mutta kesäaikaan, jotta pääsee vielä katsastamaan nyt kiinni olleen Tivolin ja nauttimaan hiukan leudommista tuulista. Kaupunki oli kohtalaisen kallis; esimerkiksi brunsseihin, olivatpa ne sitten kuinka suppeita vain, meni aina se vähintään 15 euroa. Jos halusit tuorepuristettua appelsiinimehua, mitä tunnuttiin joka paikassa tarjottavan, teki se kuusi euroa lisää. Ja auta armias, jos eksyit turistialueelle iltapalaa syömään... Mutta niinpä kai se aina on, että turisteilla maksatetaan. Sanoisin kuitenkin, että yleisesti ottaen kaupungin hinnat olivat jopa Helsinkiä korkeammat. 

Kivaa Kööpenhaminassa olivat kuitenkin tunnelma ja helppous. Tanskan kielestä en juuri mitään ymmärtänyt, ja joskus tuntui, että vaikka englantia osattiinkin loistavasti kaikkialla, intonaatio siinä oli niin tanskalainen, että kurkkuäänteiden nouseminen esille vaikeutti englanninkin ymmärtämistä. Oma englantinikin oli kohtalaisen hukassa aluksi, mutta onneksi oli puhemies matkassa. Matkaroolit jäsentyivät luonnostaan, ja halusimme nähdä samoja asioita, kuten satsata syömiseen, joten siinäkin mielessä sujui. Ja puhuimme tietysti sydämen kyllyydestä; matka kävi myös terapiasta. Tuli käsiteltyä miessuhteet ja työkuviotkin aika tarpeellisen syvältä. ;) Halpa reissu siis, jos laskee kaiken hyödyn. Tak och farvel!