sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Karmean kännykän tarina

Ostin marraskuussa kännykän, sillä olin perin kyllästynyt kolmisen vuotta vanhaan, hajoamispisteessä olevaani perusnokiaani. Se sammutteli itseään ja teki muita outouksia. Enpä tiennyt seniorikännykkää tilalle hankkiessani, että se tekisi samat temput, mutta heti uutena.

Olin nimittäin kuullut työkaverin hienon ajatuksen: ostaa aivan peruspuhelin ilman mitään hömppää, siis seniorikännykkä. – Myöhemmin samainen kaveri osti iPhonen ja sanoi kärsineensä tunnontuskia, kun oli minulle mainostanut niinkin hirveää ideaa kuin seniorikännykkää... Oli kuullut karmeista kokemuksistani, kenties. 


No, Kampin keskuksesta minulle kuitenkin löytyi seniorimalli: olin aivan aikaani edellä! Valitsin MaxComin suloisen hirvityksen: isonäppäimisen, pieninäyttöisen kohmelon puhelimen, jossa ei ollut edes ennustavaa tekstinsyöttöä. Jolla ei nähnyt kuvaviestejä, josta löytyi hädin tuskin herätyskello, mutta sekään ei toiminut, jos kännykkä oli asetettu äänettömälle. 

Kuvien puhelimen siis hankin, eikä se halpakaan ollut: sata euroa! Kolme päivää kännykkää käytettyäni kaveri sanoi, Egil sanoi, äitikin taisi kysyessäni todeta, että äänestäni ei oikein saanut selvää. Selvä, kännykkä huoltoon, ja minä kaverin poikaystävältä kännyä lainaamaan. Huollon piti kestää kaksi–kolme viikkoa. Kahden viikon jälkeen kävin liikkeessä parikin kertaa kännykän perään kyselemässä, mutta ei, huollossa se aina vaan makasi. Lopulta sain kinuttua toisen samanlaisen varakännyksi. Siinäkin ilmeni sama mikrofonivika hyvin pian, lisäksi eräs näppäin käyttäytyi heikosti. Jepsistä.


Kolme kuukautta huollossa maattuaan kävin kyselemässä ensimmäisen MaxComini perään; jospa siitä nyt olisi saatu tuo perusvika korjattua, niin olisin kyllä aivan tyytyväinen. Ei, ei ollut saatu. Kännykkä oli vain vaihdettu uuteen samanlaiseen. Eli perusvikaa ei korjattu, ja uudesta sama vika tietysti löytyi taas. Tällä kertaa tämän vian lisäksi kännykässä alkoi pian ilmetä muita ärsyttävyyksiä: se sammutti itsensä ilmeisesti tärinästä tai pakkasesta tai molemmista syistä johtuen. Joskus se sekosi niin, että jämähti, pysähtyi, ja jouduin buuttaamaan kapistuksen repimällä akun pois. Se kyllä tepsi, hetkeksi. 

Lisäksi kännykällä oli outo ominaisuus: kun se oli sammuttanut itsensä, piti se tietysti käynnistää pin-koodin avulla uudelleen. Mutta jos vahingossa painoi vähän sivuun, kännykkä soitti itsekseen hätänumeroon! Lisäksi kännyssä oli ns. turvanappi, johon myöskin oli ohjelmoitu hätäsoitto. Vahingossa tuota turvanappia oli erittäin helppo painaa, ja niinpä kännyni soitti hätänumeroon muutamankin kerran, ennen kuin tajusin ohjelmoida tuon hätäsoiton pois päältä. Mutta käynnistyksen yhteydessä olevaa hätäsoitto-ominaisuutta ei voinut poistaa.


Kaikesta tästä päätellen ei voi kuin todeta, että kännykkä oli turvaton ja epäluotettava, enkä voi millään ymmärtää, miten sellainen sopisi senioreille, jos minullakaan se ei toiminut toivotusti. Olettaisin myös, että vanhukset soittelevat keskenään ollen keskimäärin huonokuuloisempia kuin omat ystäväni, joten mitenköhän he saavat toistensa puheista selvää, jos heillä on käytössä nämä upeat MaxComit? Entä miten monta kertaa he vahingossa soittavat hätänumeroon, jos minullekin kävi muutaman kerran niin vajaan puolen vuoden aikana? 

Tällä viikolla reipastuin, nuoreninkin, kun marssin päättäväisesti liikkeeseen, jossa epäonnistuneen kännykkäostokseni olin tehnyt, ja vaadin palautusta. Sain sitten lopulta vaihdettua kännykän Nokian perusmalliin, ja koska tämä oli halvempi vekotus kuin senioripuhelin, sain kympin lisärahalla itselleni mainion neljänkymmenen euron henkilövaa'an; edellinen vaakani oli nimittäin hajonnut pari viikkoa sitten. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mutta parasta asiassa oli se, että tällä uudella puhelimellani ääneni kuuluu, kuulen itsekin paremmin ja tekstiviestien kirjoittaminen on jälleen nopeaa ja miellyttävää. Ja saan kuvaviestejä, voin ottaa valokuvia, eikä kännykkä ainakaan vielä ole sammuttanut itseään kertaakaan luvatta.


Paluu normaaliuteen oli parempaa kuin olin osannut ajatellakaan. Hairahdus johonkin erilaiseen olisi voinut toimia, jos maailmassa vielä tehtäisiin jotain kunnolla. Mutta maailma toimii ihan muilla säännöillä, ja nyt ei auta kuin toivoa, että tämä Nokiani kestäisi edes sen pari–kolme vuotta, minkä edellinenkin. Ja vaaka; arvioisin sen maksimi-iäksi vuosia viisi, sen minkä takuu lupaa. Takuulappua tosin en mukana saanut.

Näillä mennään, sujuvammin vielä kuin seniorivaihteella.


Kuvat täältä.

3 kommenttia:

  1. Oon luottavainen, että toimii! Seniorikänny kuulostaa tosiaan aivan pieleen menneeltä vehkeeltä (ja suututtaa, koska vanhukset eivät välttämättä tajua valittaa ja vaatia palvelua, vaan luulevat, etteivät osaa...), mutta mulla perusmallit ovat toimineet todella moitteettomasti, huomattavasti paremmin kuin kavereiden älypuhelimet. Samat peruspuhelimet (tarvitsen kaksi liittymää) olleet käytössä nyt vuodesta 2007, eikä koskaan ollut ainoatakaan ongelmaa. Lataus kerran viikossa riittää edelleen molempiin, jos ei tuntikausia puhu. Ei mitään ongelmia myöskään pakkasen kanssa. Hyvä puoli on myös, etteivät nämä houkuttele varkaita kuten iphonet yms (lähes kaikilta tutuiltani on viety puhelin viime vuosina). Naureskelen "älykkäille" puhelimille, enkä moiseen vaihtaisi!

    VastaaPoista
  2. Ostokuitti toimii takuulappuna, joten säilytä se!

    VastaaPoista
  3. Joo, näin se olkoon! Tykkään ihan sikana nykyisestä puhelimestani. - Ostokuitti on, täytyy ottaa siitä vain kopio, sillä alkuperäinen kuittihan haalenee ajan kuluessa.

    VastaaPoista